sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Puolueiden kannatus ja eduskuntavaalit 2011 ennakkoasetelmat



















Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestettäneen 17.4.2011. Ennakkoäänestys on kotimaassa 6.4 -12.4. ja ulkomailla 6.4-9.4. Vaaleissa valitaan Suomen eduskuntaan 200 kansanedustajaa. Eduskuntavaalien vaalitapa on henkilö- ja listavaalin yhdistelmä, jossa äänestetään vaaliliittojen vaalipiireittäin asettamia ehdokkaita. Samaan vaaliliittoon kuuluvat yleensä tietyn puolueen ehdokkaat, mutta myös eri puolueet voivat sopia, että muodostavat yhteisen vaaliliiton. Vaaliliitot saavat äänimääräänsä vastaavan suhteellisen osuuden vaalipiirissä jaettavista paikoista. Ehdokaslistojen sisäinen järjestys määräytyy ehdokkaiden saamien henkilökohtaisten äänien mukaan. Ääntenlaskennassa noudatetaan d'Hondtin menetelmää. Ehdokkaat saavat vertailuluvut, jotka lasketaan jakamalla vaaliliiton kokonaisäänimäärä järjestysluvulla, joka osoittaa kuinka monenneksi eniten ääniä kukin ehdokas sai saman vaaliliiton ehdokkaista. Valituiksi tulevat ne ehdokkaat, joiden näin lasketut vertailuluvut ovat suurimmat.

Puolueiden kannatus ja kannatuksen muutos

2003 eduskuntavaalit
KESK 24,7 %
KOK 18,6 %
SDP 24,5 %
VAS 9,9 %
VIHR 8,0 %
KD 5,3 %
RKP 4,6 %
PS 1,6 %
Muut 2,8 %

2007
KESK 23,1 % / 51 paikkaa (-4)
KOK 22,2 % / 50 paikkaa (+10)
SDP 21,5 % / 45 paikkaa (-8)
VAS 8,8 % / 17 paikkaa (-2)
VIHR 8,4 % / 15 paikkaa (+1)
KD 4,9 % / 7 paikkaa (0)
RKP 4,5 % / 9 paikkaa (+1)
PS 4,0 % / 5 paikkaa (+2)

Muut: 1 paikka (Ahvenanmaa)

Gallup tulokset

KESK 18,6 % 41-43 paikkaa
KOK 23,0 % 50-52 paikkaa
SDP 21,3 % 44-46 paikkaa
VAS 7,7 % 9-10 paikkaa
VIHR 10,3 % 15-17 paikkaa
KD 4,2 % 6 paikkaa
RKP 3,7 % 5-6 paikkaa
PS 9,6 % 14-16 paikkaa

Kyselyyn vastasi lähes 2900 suomalaista ja sen virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa. Haastattelut tehtiin 3.-25. toukokuuta, jolloin Suomessa käytiin keskustelua muun muassa Kreikan lainasta ja ydinvoimasta. Paikkalukuarviot perustuvat Erkki Ahon arvioihin.

Vaalitulosennakointi näyttää siltä, että keskusta menettää 7- 9 edustajapaikkaa, kokoomus saa 1-2 paikkaa lisää, sdp säilyttää paikkalukunsa, vasemmisto menettää 5-7 paikkaa, kristilliset menettää yhden paikan, vihreät saavat 1-3 paikkaa lisää, perussuomalaiset saavat 9-11 paikkaa lisää, RKP menettää 1-2 paikkaa.

Seuraavan hallituksen pääministeri on mitä suurimmalla todennäköisyydellä kokoomuksen Jyrki Katainen. Kokoomuksen lisäksi hallituksessa voivat olla sdp, perussuomalaiset ja vihreät. Paikkajako olisi 6+5+2+2 = 15.

Viime eduskuntavaalien tulos Oulun vaalipiirissä

Kokonaisäänestypros. 62.6 Kotimaan äänestyspros. 65.5

Suomen Keskusta 43.1 % 98813 -9523
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 12.8 % 29295 -3306
Kansallinen Kokoomus 14.0 % 31987 +9638
Vasemmistoliitto 16.1 % 36987 +1383
Vihreä liitto 6.2 % 14102 +25
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 3.2 % 7290 -5042
Perussuomalaiset 3.5 % 7986 +6268
Suomen Kommunistinen Puolue 0.2 % 1545 -1317
Suomen Kansan Sinivalkoiset 0.1 % 134 +134
Rauhan ja Sosialismin Puolesta - Kommunistinen Työväenpuolue 0.1 % 186 -14
Köyhien Asialla 0.2 % 423 +423
Suomen Työväenpuolue STP 0.0 % 87 +87
Itsenäisyyspuolue 0.6 % 1295 +1295
Yhteensä 229130

Mitättömät äänet 0.6 %1361
Yhteensä 230491

Ehdokkaiden äänimäärät
http://www.vaalikone.fi/eduskunta2007/vaalipiiri.htm?VP=14&kaikki=1

Kunnallisvaaleissa 2008 perussuomalaisten kannatus oli Oulun vaalipiirissä 4,8 prosenttia ja europarlamenttivaaleissa peräti 10,9 prosenttia. Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaiset olisivat tarvinneet 1387 ääntä enemmän, niin kansanedustajan paikka olisi ollut varma.

Kuntaliitos vaikuttaa vaalitulokseen

Himangan kunta liittyi Kalajoen kaupunkiin ja nyt himankalaisten äänet ovat mukana Oulun vaalipiirin ääntenlaskennassa. Himangan vaalitulos 2007 eduskuntavaaleissa oli seuraava:

Suomen Keskusta 56.3 % 1009
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 10.8 % 193
Kansallinen Kokoomus 4.6 % 82
Vasemmistoliitto 11.8 % 212
Vihreä liitto 0.5 % 9
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 7.6 % 137
Ruotsalainen kansanpuolue 0.3 % 6
Perussuomalaiset 6.4 % 114
Suomen Kommunistinen Puolue 1.1 % 19
Suomen Senioripuolue 0.1 % 1
Rauhan ja Sosialismin Puolesta - Kommunistinen Työväenpuolue 0
Suomen Isänmaallinen kansanliike 0.1% 1
Suomen Työväenpuolue STP 0 %
Itsenäisyyspuolue 0.6 % 10
Yhteensä 1793

Mitättömät äänet 0.6 % 11
Yhteensä 1804

Eduskunnasta luopujat ja muut muutokset

Matti Ahde Sdp 4783 ääntä, Kyösti Karjula keskusta 6016 ääntä, Unto Valpas vasemmisto 5299 ääntä ja Pekka Vilkuna keskusta 5450 ääntä eivät ole ehdolla. Paula Lehtomäki keskusta 16 900 ääntä, muuttamassa toiseen vaalipiiriin. Liisa Jaakonsari SDP 5003 ääntä, europarlamenttiin.
Riikka Moilanen-Savolainen keskusta 5381 ei ole ehdolla.
Eero Kippola Sdp 3375 ääntä, ei ole ehdolla.
Meeri Rinta-Jouppi keskusta 3795 ääntä, ei ole ehdolla.
Pauli Harju keskusta 4846 ääntä, ei ole ehdolla.
Jorma Yypänaho kokoomus 2679 ääntä, ei ole ehdolla.
Paula Grekelä vasemmisto 2288 ääntä, ei ole ehdolla.
Jaakko Jukkola 1198 ääntä, kerää nimiä nyt omaa suomalaista puoluetta varten.
Tomi Reinikainen kokoomus 2366 ääntä, ei ole ehdolla.
Keijo Pylväs keskusta 3141 ääntä, ei ole ehdolla.
Aitto-oja Vesa kokoomus 1608 ääntä, ei ole ehdolla.
Himangalta tulee ääniä n. 1800-2000 uusina äänestäjinä Oulun vaalipiiriin. Kalajoelta on ehdokkaana vihreiden Hanna Halmeenpää ja todennäköisesti keskustan jäsenäänestyksessä valitaan keskustan kansanedustajaehdokkaaksi Eija Nivala, jolla ei ole päivänkään kokemusta politiikasta.

Tämän hetken ehdokasasettelu 2011

Perussuomalaiset
Hakkarainen Eija sairaanhoitaja (AMK), merkonomi Kajaani
Immonen Olli turvallisuusalan ammattilainen, Oulu
Jämsä-Uusitalo Vaili projektisihteeri,Oulu
Kellola Tuula luontaishoitaja, Raahe
Kettunen Pentti ent. kansanedustaja, merkantti Kajaani
Leskinen Seppo Haukipudas
Mattila Pirkko FM, sairaanhoitaja,Muhos
Moilanen Ahti liikenneopettaja Utajärvi
Pellikka Jussi Kempele
Poutanen Krista merkantti, tarjoilija, Kuusamo
Puurunen Yrjö rajavartija evp. Suomussalmi
Remes Aimo autoilija, eläkeläinen, Kärsämäki
Sankilampi Jaana palveluasiantuntija, yo. merkonomi, Kajaani
Sikkilä Esko Siikajoki
Snellman Anne filosofian tohtori, Oulunsalo
Tykkyläinen Kari kuvanveistäjä, Pudasjärvi
Vähämäki Ville diplomi-insinööri, Oulu

Vasemmisto
26-vuotias rakennusinsinööri Noora Fonselius (Muhos)
31-vuotias toiminnanjohtaja Paavo J. Heinonen (Oulu)
30-vuotias myyjä Katja Hänninen (Raahe)
58-vuotias filosofian tohtori Kaarina Kailo (Kiiminki)
38-vuotias palvelupäällikkö Risto Kalliorinne (Oulu)
57-vuotias kansanedustaja Martti Korhonen (Oulu)
43-vuotias kirvesmies Veli Paasimaa (Muhos)
51-vuotias sosionomi Sirkka-Liisa Pinola (Kempele)
47-vuotias luokanopettaja Tarmo Raatikainen (Kuusamo)
31-vuotias kirvesmies Jarmo Salo (Haukipudas)
22-vuotias opiskelija Hanna Sarkkinen (Oulu)
44-vuotias perhepäivähoitaja Kirsti Vehmas (Sievi)

Vihreät
Ehdokkaat:
Sirkku Asheesh palvelusihteeri, 44 v.Kempele
Janne Hakkarainen opiskelija, 22 v.Oulu
Hanna Halmeenpää filosofian maisteri, 34 v.Kalajoki
Sakari Hankonen maanviljelijä, 39 v.Siikalatva
Johan Heino yrittäjä, toimitusjohtaja, 53 v.Puolanka
Miia Hirsikangas luonnontieteiden yo, 35 v.Oulu
Latekoe Lawson Hellutietoliikenneinsinööri, 47 v.Oulunsalo
Juhani Kela maaseudun kehittäjä, 56 v. Suomussalmi
Marika Kemppainen opiskelija, 19 v.Kajaani
Otto Simola filosofian maisteri, 26 v.Oulu

Kokoomus
Bergström, Pia Raahe 1974 myyntipäällikkö
Ervasti, Outi Oulu 1963 äidinkielen lehtori
Heikkinen, Henri Oulu 1984 yrittäjä
Kortesoja, Jorma Oulainen 1960 yrittäjä
Lindén, Suvi Oulu 1962 viestintäministeri
Luhtasela, Kalle Ylivieska 1960 lukion rehtori
Niskanen, Anne Muhos 1971 perheen äiti
Pesämaa, Heikki Oulu 1966 hyvinvointimatkailuyrittäjä
Rajala, Lyly Oulu 1959 kansanedustaja
Simonen, Pekka Kiiminki 1971 insinööri

Keskustan jäsenvaaliehdokkaat ovat
Sirpa Erkkilä-Häkkinen Oulusta,
Virve Eskola Oulusta,
Sami Hänninen Kalajoelta,
Tuomo Hänninen Kuusamosta,
Sanna Isola Haapajärveltä,
Eero Isomaa Nivalasta,
Inkeri Kerola Raahesta,
Niilo Keränen Taivalkoskelta,
Jukka Kodis Siikajoelta,
Jukka Kolmonen Kempeleestä,
Markku Koski Sievistä,
Terho Lipsonen Limingasta,
Kaisa Louet Siikalatvasta,
Antti Mainio Oulusta,
Juho Mattila Merijärveltä,
Ritva-Liisa Niskanen Oulusta,
Eija Nivala Kalajoelta,
Kyösti Oikarinen Oulusta,
Pasi Parkkila Vihannista,
Antti Rantakangas Haapavedeltä,
Vesa Riekki Pudasjärveltä,
Sanna Savolainen Limingasta,
Teuvo Siikaluoma Oulusta,
Juha Sipilä Kempeleestä,
Pyry-Pekka Suonsivu Raahesta,
Tapani Tölli Tyrnävältä,
Paavo Vasala Oulusta,
Mirja Vehkaperä Haukiputaalta
Kari Virolainen Lumijoelta.

Vaaliennusteeni käytettävissä olevilla tiedoilla 13.6.2010

Arvio äänimäärästä Oulun vaalipiirissä 240 000 ääntä. Keskusta 40 % 96 000 ääntä 8 paikkaa -1 paikka, sdp 12 % 28 800 ääntä 2 paikkaa, kok 14 % 33 600 ääntä 3 paikkaa, vasemmisto 12 % 28 800 ääntä 2 paikkaa -1 paikka, vihreät 8 % 19 200 ääntä 1 paikka, ps 9 % 21600 ääntä 2 paikkaa + lisäystä 2 paikkaa, muut 3 % 7200 ääntä.
Olen käytettävissä perussuomalaisten Oulun vaalipiirin kansanedustajaehdokkaaksi ja olen käytettävissä seuraavan hallituksen poliisiministeriksi, jos perussuomalaiset ovat mukana tuossa hallituksessa.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Eduskuntavaalit 2007, analyysi Kalajoelta ja Oulun vaalipiiristä














Vaalien tulos

Keskusta 43,1 % - 3,5 % 98813 ääntä -9523
SDP 12,8 %-1,2 %, 29295 ääntä -3306
Kokoomus 14,0 % +4,4 %, 31987 ääntä +9638
Vasemmisto 16,1 % +0,8 %, 36987 ääntä + 1383
Vihreät 6,2 % +0,1%, 14102 ääntä +25
KD 3,2 % -2,1 %, 7290 -5042
PS 3,5 % +2,8 % 7986 + 6268
SKP 0,2% 545 ääntä
SK Sinivalkoiset 0,1 % 134 ääntä
Rauhan ja sosialismin puolesta 0,1 % 186 ääntä
KTP 0,2 % 423 ääntä
Työväenpuolue STP 0,1 % 87 ääntä
Itsenäisyyspuolue 0,6 % 1295 ääntä

Valitut kansanedustajat

Vertailuluku, äänimäärä sinisellä

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
Jaakonsaari Liisa Oulu 29295.000 5003
Ahde Matti Oulu 14647.500 4783
Varalla
Piirainen Raimo Kajaani 9765.000 3468

Suomen Keskusta r.p.
Lehtomäki Paula Kuhmo 98813.000 16390
Tölli Tapani Tyrnävä 49406.500 8458
Vehkaperä Mirja Haukipudas 32937.667 6933
Kerola Inkeri Raahe 24703.250 6431
Karjula Kyösti Lumijoki 19762.600 6016
Rantakangas Antti Pulkkila 16468.833 5933
Hänninen Tuomo Kuusamo 14116.143 5851
Korhonen Timo Sotkamo 12351.625 5597
Vilkuna Pekka Nivala 10979.222 5450
Varalla
Moilanen-Savolainen Riikka Oulu 9881.300 5381

Vihreä liitto r.p.
Pulliainen Erkki Oulu 14102.000 3945
Varalla
Haapanen Satu Oulu 7051.000 3535

Vasemmistoliitto r.p.
Korhonen Martti Oulu 36987.000 8234
Kyllönen Merja Suomussalmi 18493.500 7019
Valpas Unto Raahe 12329.000 5299
Varalla
Kalliorinne Risto Oulu 9246.750 4565

Kansallinen Kokoomus r.p.
Lindén Suvi Oulu 31987.000 4131
Ukkola Tuulikki Oulu 15993.500 4069
Rajala Lyly Oulu 10662.333 4019
Varalla
Yypänaho Jorma Oulu 7996.750 2679

Ehdokkaat Oulun vaalipiirissä 2007

Suomen Työväenpuolue STP r.p.
2 Seppänen, Eero, kirjailija, atk-opiskelija Suomussalmi
Suomen Kansan Sinivalkoiset r.p.
3 Aalto, Kai, sähköasentaja Oulu

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
4 Ahde, Matti, kansanedustaja Oulu
5 Tuppurainen, Tytti, filosofian maisteri, projektisuunnittelija Oulu
6 Pohjola, Tuija, uimaopettaja Oulu
7 Kippola, Eero, veturinkuljettaja Ylivieska
8 Jaakonsaari, Liisa, kansanedustaja Oulu
9 Piirainen, Raimo, veturinkuljettaja Kajaani
10 Aho, Virpi, lehtori Raahe
11 Matero, Vuokko, erikoissairaanhoitaja Kajaani
12 Hakala, Airi, projektipäällikkö Nivala
13 Sirviö, Pirjo, erikoissairaanhoitaja, tutkimuskoordinaattori Oulu
14 Kansanaho, Sirpa, yhteiskuntatieteiden maisteri, johtava sosiaalityöntekijä Kiiminki
15 Nikkinen, Esa, sähkölaitosasentaja Haukipudas
16 Harju, Yrjö, rehtori Oulu
17 Haapala, Antti, opiskelija Oulu
18 Haapaniemi, Jarmo, asemamestari Kempele
19 Ikonen, Eija, myyjä Pudasjärvi
20 Kohtalo-Törmänen, Helena, perushoitaja Muhos
21 Räihä, Seppo, elementtityöntekijä, aikuisopiskelija Alavieska

Suomen Keskusta r.p.
22 Harju, Pauli, kaupunginjohtaja, varatuomari Pudasjärvi
23 Hänninen, Tuomo, kansanedustaja, agronomi Kuusamo
24 Isola, Sanna, maanviljelijä, agrologi Haapajärvi
25 Karjula, Kyösti, kansanedustaja Lumijoki
26 Kemppainen, Esa, maanviljelijä Hyrynsalmi
27 Kerola, Inkeri, kansanedustaja, opettaja Raahe
28 Kilpeläinen, Sami, asiamies, agronomi Sotkamo
29 Korhonen, Timo, toiminnanjohtaja Sotkamo
30 Koski, Markku, kansanedustaja, yrittäjä Kärsämäki
31 Lehtomäki, Paula, kansanedustaja, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kuhmo
32 Moilanen-Savolainen, Riikka, kansanedustaja Oulu
33 Oikarinen, Kyösti, professori, hammaslääketieteen tohtori Oulu
34 Pylväs, Keijo, maaseutusihteeri, agrologi Oulainen
35 Rantakangas, Antti, kansanedustaja, agrologi Pulkkila
36 Rinta-Jouppi, Meeri, terveysvalvonnan johtaja Alavieska
37 Tölli, Tapani, kansanedustaja, kunnanjohtaja Tyrnävä
38 Vehkaperä, Mirja, luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri Haukipudas
39 Vilkuna, Pekka, kansanedustaja, maanviljelijä Nivala

Vihreä liitto r.p.
40 Aikio, Aslak, tutkija Oulu
41 Haapanen, Satu, opettaja, kasvatustieteen maisteri Oulu
42 Hakala, Kerttu, opiskelija Oulu
43 Hirsikangas, Miia, luonnontieteiden ylioppilas Oulu
44 Keski-Filppula, Jukka, filosofian opettaja, filosofian maisteri Oulu
45 Kosonen, Arja, kätilö Kiiminki
46 Krogerus, Timo, eläkeläinen, entinen rehtori Kajaani
47 Lawson Hellu, Latékoé, tietoliikenneinsinööri Oulunsalo
48 Piippo, Sari, biologi, tutkija Kiiminki
49 Piirainen, Aimo, metsuri, insinööri Ylivieska
50 Pohjanrinne, Paula, filosofian maisteri, yrittäjä Kempele
51 Pulliainen, Erkki, kansanedustaja, professori emeritus Oulu
52 Salow, Elina, opettaja Oulu
53 Sihvonen, Maarit, fysioterapeutti Oulu
54 Tervo, Mervi, kulttuurimaantieteen yliassistentti, filosofian tohtori Oulu
55 Tokola, Ari, projektipäällikkö Raahe
56 Viholainen, Kari, sairaanhoitaja Haukipudas
57 Virtanen, Pekka, biologian ja maantieteen lehtori Kuusamo

Vasemmistoliitto r.p.
58 Bulldra, Monika, työttömien toiminnanjohtaja Oulu
59 Enojärvi, Annemari, liikunnan opettaja Haukipudas
60 Grekelä, Paula, aluepäällikkö Oulu
61 Haapala, Juha, paperinvalmistaja Ii
62 Haataja, Minna, kätilö, yrittäjä Kajaani
63 Hekkala, Rauno, varastotyöntekijä Oulunsalo
64 Huusko, Vesa, kansanedustajan avustaja Kajaani
65 Kailo, Kaarina, Suomen Akatemian tutkija, Doctor of Philosophy Kiiminki
66 Kakkola, Silla, opiskelija Oulu
67 Kalliorinne, Risto, erityistyöntekijä, puolueen varapuheenjohtaja Oulu
68 Korhonen, Jouko, alueluottamusmies Sotkamo
69 Korhonen, Martti, kansanedustaja, puolueen puheenjohtaja Oulu
70 Kuukasjärvi, Tuula, hiihtokeskustyöntekijä Pudasjärvi
71 Kyllönen, Merja, bioanalyytikko Suomussalmi
72 Paasimaa, Veli, kirvesmies Muhos
73 Raatikainen, Tarmo, luokanopettaja Kuusamo
74 Valpas, Unto, kansanedustaja Raahe
75 Vehmas, Kirsti, perhepäivähoitaja Sievi

Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.
76 Ainali, Veli, kanttori Kalajoki
77 Dickson, Patrick, rovasti Oulu
78 Elfving, Elisabet, lasten ja nuorten erityisohjaaja, ylioppilasmerkonomi Ylivieska
79 Heikinheimo, Jouni, kirkon nuorisotyönohjaaja Oulu
80 Hokkanen, Riitta-Maija, erityisluokanopettaja Haapajärvi
81 Häyrynen, Heikki, agrologi Nivala
82 Kemppainen, Marja-Leena, osastonhoitaja, työnohjaaja Oulu
83 Korhonen, Matti, entinen rajavartija, luomuviljelijä Sotkamo
84 Koskenpää, Antti, rakennusinsinööri Ristijärvi
85 Lehtisaari, Timo, sairaanhoitaja Kajaani
86 Pöyhtäri, Vesa, kappalainen Oulu
87 Sipola, Aila, kasvatustieteen maisteri, maahanmuuttajaopettaja Raahe
88 Sirviö, Juha, aluetyöntekijä, tietojenkäsittelytieteiden opiskelija Oulu
89 Tikkanen, Erkki, matkailuyrittäjä Rovaniemi
90 Vainionpää, Enni, fysioterapeutti, terveyshallintotieteen opiskelija Oulu
91 Åkerlund, Armas, hovimestari, yrittäjä Raahe

Köyhien Asialla r.p.
92 Ahola-Laurila, Sirpa, pienyrittäjä Oulunsalo
93 Nevalainen, Esko, filosofian lisensiaatti, lehtori Oulu

Rauhan ja Sosialismin puolesta - Kommunistinen Työväenpuolue r.p.
94 Broström, Jorma, talonmies, eläkeläinen Muhos
95 Hahtonen, Matti, piirinuohooja, eläkeläinen Muhos
96 Häikiö, Alpo, puutarhuri, eläkeläinen Muhos
97 Kontio, Kalevi, rakennustyömies, eläkeläinen Oulu
98 Lehtinen, Antti, aikuisopiskelija Vihanti
99 Moilanen, Sari, opiskelija Oulu
100 Mäkeläinen, Oskari, toimittaja, kirjailija Oulu
101 Nikula, Anssi, opiskelija Turku
102 Ohinmaa, Hertta-Maija, näyttelijä Kajaani

Suomen Kommunistinen Puolue r.p.
103 Marjetta, Matti, eläkeläinen Haukipudas
104 Mizaras, Dimitrios, kemian laborantti, projektityöntekijä Oulu
105 Nousiainen, Veikko, pesulatyöntekijä Oulu
106 Nurmela, Kalevi, työnjohtaja Kokkola
107 Pesola, Terho, erikoissairaanhoitaja Kajaani
108 Puusaari, Ritva, perhepäivähoitaja Nivala
109 Rasinkangas, Lasse, opiskelija Kempele
110 Suominen, Vesa, filosofian tohtori, lehtori Oulu

Itsenäisyyspuolue r.p.
111 Jukkola, Jaakko, maanviljelijä Pyhäjoki
112 Laakso, Maija, opettaja, eläkeläinen Kajaani
113 Moilanen, Reino, toimitusjohtaja Oulu

Perussuomalaiset r.p.
114 Aho, Erkki, yrittäjä Kalajoki
115 Jämsä, Vaili K., projektisihteeri Oulu
116 Kettunen, Pentti, yrittäjä Kajaani
117 Kortelainen, Veli-Pekka, filosofian ylioppilas Oulu
118 Mattila, Pirkko, sairaanhoitaja (AMK) Muhos
119 Moilanen, Ahti, autonkuljettaja, liikenneopettaja Utajärvi
120 Moilanen, Kauko-Pekka, sosionomi, hallintonotaari Suomussalmi
121 Palosaari, Pentti, maanviljelijä, yrittäjä Merijärvi
122 Puuronen, Matti, eräopas Kajaani
123 Remes, Aimo, autoilija, eläkeläinen Kärsämäki
124 Räsänen, Jarkko, autonkuljettaja Kajaani
125 Sankilampi, Jaana, palveluasiantuntija Kajaani
126 Sikkilä, Esko, varastonhoitaja Siikajoki
127 Veikanmaa, Seppo, diplomi-insinööri Oulu
128 Vähämäki, Ville, diplomi-insinööri Vimpeli

Kansallinen Kokoomus r.p.
129 Aitto-oja, Vesa, rakennusmestari, yrittäjä Oulainen
130 Bergström, Pia, myyntineuvottelija Raahe
131 Juntunen, Hannu, lakimies, tuntiopettaja Kajaani
132 Kairivaara, Mari-Leena, tekniikan ylioppilas, opiskelija Oulu
133 Kamunen, Irma, hammaslääkäri, yrittäjä Tyrnävä
134 Ketola, Heikki, toimittaja Kiiminki
135 Kopperoinen, Miika, filosofian ylioppilas, opiskelija Oulu
136 Koski, Mervi, vanhustyönjohtaja, sairaanhoitaja Siikajoki
137 Lindén, Suvi, filosofian maisteri, kansanedustaja Oulu
138 Paalavuo, Marko, insinööriopiskelija, rakennusmies Reisjärvi
139 Rajala, Lyly, kansanedustaja, toimittaja Oulu
140 Reinikainen, Tomi, vanhempi konstaapeli, yrittäjä Kalajoki
141 Sarparanta, Tiina, vanhempi konstaapeli, yrittäjä Sotkamo
142 Savolainen, Pertti, myyntipäällikkö Oulu
143 Seppänen, Juhani, asianajaja Suomussalmi
144 Turunen, Martti, filosofian kandidaatti, rehtori Kuusamo
145 Ukkola, Tuulikki, yhteiskuntatieteiden maisteri, toimittaja Oulu
146 Yypänaho, Jorma, yrittäjä, toimitusjohtaja Oulu

Vaalirahoitus kansanedustajilla

Kävin läpi Oulun läänin kansanedustajien vaalirahoitusilmoitukset. Mielenkiintoista olisi selvittää miten tietyt yhdistykset toimivat ja miten ne varansa hankkivat. Olisiko niiden toimintakertomukset ja tilinpäätökset mahdollista julkistaa? Onko verottaja kiinnostunut näistä yhdistyksistä, koska niillä näyttää olevan melko paljon irtonaista rahaa?

Matti Ahde
SDP:n Matti Allan Ahteen koko vaalibudjetti oli 45 600.85 euroa. Omat rahat vaalibudjetissa 1 512,85 euroa. Ahde on saanut tukea 21 yritykseltä yhteensä 17 459 euroa. Ahde ei ole eritellyt tukien antajia. Kun yli 1700 euron lahjoittajat on ilmoitettava, niin ilmoituksen perusteella ei voi selvittää, onko Ahteella yli 1700 euron lahjoittajia. Ahde on saanut tukea etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta 21 010 euroa. Selvityksessä ei ole erittelyä asiasta. Matti Ahteen selvitys jättää paljon kysymyksiä ilmaan. Onko syytä epäillä, että Matti Ahde on rikkonut vaalirahoituslakia?

Liisa Jaakonsaari
SDP:n Liisa Anneli Jaakonsaaren vaalibudjetin koko oli 28 890 euroa, joista 12 750 euroa on tullut pääosin seminaarituotoista 16 yritykseltä. Selvityksessä ei ole eritelty asiaa. Oma rahoitusosuus oli 13 250 euroa.

Tuomo Hänninen
Keskustan Tuomo Hermanni Hännisen vaalibudjetti on ollut 42 000 euroa, joista 22 950 euroa on tullut pienemmistä tuki-ilmoituksista. Tarkempaa selvitystä asiasta ei ole. Omarahoitusosuus oli 12 700 euroa.

Kyösti Karjula
Keskustan Kyösti Juhani Karjulan vaalibudjetti oli 53 428 euroa. Tuki yrityksiltä oli 19100 euroa. Tarkempaa erittelyä asiasta ei ole. Omarahoitusosuus oli 2 600 euroa. Onko syytä epäillä, että Kyösti Karjula on rikkonut vaalirahoituslakia?

Inkeri Kerola
Keskustan Eeva Inkeri Kerolan vaalibudjetti on 38 356 euroa. Tuki 80 yritykseltä on 19 446 euroa. Tarkempaa erittelyä asiasta ei ole. Omarahoitus osuus oli 14 377 euroa. Inkeri Kerolankin selvitys jättää monia asioita arvailujen varaan.

Timo Korhonen
Keskustan Timo Vesa Korhosen vaalibudjetti oli 57 546 euroa, josta 14 640 euroa 27 yritykseltä. Korhonen vakuuttaa ettei yhdenkään yrityksen tuki ole yli 1700 euroa. Asiaa ei voi mitenkään ilmoituksen perusteella varmistaa. Omarahoitusosuus oli 27 000 euroa.

Paula Lehtomäki
Keskustan Paula Ilona Lehtomäen vaalibudjetti oli 68 834 euroa. Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta on 53 134 euroa. Suurin tukija näistä on Eheän Suomen tuki ry 39 721 euroa. Edistysmielisen keskustapolitiikan yhdistys on lahjoittanut 4800 euroa. Oma rahoitusosuus oli 6 000 euroa.

Kainuun Sanomien 14.5.2008 Paula Lehtomäen vaalirahoittajana on Ruukki Group Oyj 20 000 eurolla. Tämän ympäristöministeri Paula Lehtomäki on jättänyt ilmoittamatta. Lehtomäki ei tunne muita suurlahjoittajiaan Helsingin Mekaanikontaloa, Ajantaa tai Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistystä. Helsingin Mekaanikontalo Oy on sijoittaja Ahti Vilppulan firma. Lisäksi Vilppula on Helsingin Mekaanikontalo Oy:n ja Luxemburgiin rekisteröidyn Procomex S.A.:n kautta Ruukki Groupin suurimpia omistajia. Näin ollen Lehtomäki on saanut Vilppulan yritysryhmästä yhteensä 20 000 euroa vaalitukea. Ajanta Oy on puolestaan suursijoittaja Ari Salmivuoren sijoitusyhtiö. Sattumoisin ympäristöministeriö on vuokralaisena Ajantan kiinteistössä Helsingin Kasarminkadulla. Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen on liikemiesryhmä, jolle rahaa ovat olleet kokoamassa mm. Maskun ja Ideaparkin Toivo Sukari sekä Tokmannin Kyösti Kakkonen. Ympäristöministeri Paula Lehtomäen osalta voidaan nyt kiistatta todeta, että hän on rikkonut vaalirahoituslakia vaalirahoitusilmoitusta tehdessään.

Antti Rantakangas
Keskustan Antti Toivo Armas Rantakankaan vaalibudjetti oli 44 500 euroa. Antti oli myynyt yrityksille 28 000 eurolla tauluja. Onko tämä veronalaista tuloa? Selvityksessä ei ole tarkempaa erittelyä. Oma rahoitusosuus oli 7 000 euroa.

Tapani Tölli
Keskustan Tapani Olavi Töllin vaalibudjetti oli 49 744 euroa. Pohjolan Itunen ry:n tuki on ollut 32 594 euroa. Oma rahoitusosuus oli 4 500 euroa. Miten toimii yhdistys Pohjolan Itunen ry? Onko Tapani Tölliä syytä epäillä vaalirahoituslain rikkomisesta?

Mirja Vehkaperä
Keskustan Mirja Tellervo Vehkaperän vaalibudjetti oli 33 637 euroa. Myötätuulessa Eteenpäin ry tukiyhdistys on lahjoittanut 14 395 euroa. Oma rahoitusosuus oli 11 102 euroa. Miten toimii Myötätuulessa Eteenpäin yhdistys? Onko Mirja Vehkaperää syytä epäillä vaalirahoituslain rikkomisesta?

Pekka Vilkuna
Keskustan Ilkka Pekka Väinämö Vilkunan vaalibudjetti oli 41 500 euroa. Lakeuden Kilpi ry:ltä on tullut vaaliavustusta 37 000 euroa. Oma rahoitus osuus oli 3 250 euroa. Miten toimii Lakeuden Kilpi ry? Onko Pekka Vilkunaa syytä epäillä vaalirahoituslain rikkomisesta?

Suvi Linden
Kokoomuksen Suvi Helmi Tellervo Lindenin vaalibudjetti oli 52 997,20 euroa. Oulun Tulevaisuuden tekijät ovat lahjoittaneet 12 800 euroa ja Kehittyvien Maakuntien Suomi 4 000 euroa. Oma rahoitusosuus 0 euroa. Onko ministeri Suvi Lindeniä syytä epäillä vaalirahoituslain rikkomisesta?

Lyly Rajala
Kokoomuksen Lyly Paavo Juhani Rajalan vaalibudjetti oli 54 258,85 euroa. Lyly Rajala on saanut 10:ltä eri yritykseltä yhteensä 14 758,85 euroa. Tarkempaa erittelyä asiasta ei ole. Oma rahoitusosuus oli 39 000 euroa.

Tuulikki Ukkola
Kokoomuksen Lahja Tuulikki Ukkolan vaalibudjetti oli 36 978 euroa. Tuulikki Ukkolan selvityksessä ei ole selvittämättömiä. kohtia. Oma rahoitusosuus oli 19 233 euroa.

Erkki Pulliainen
Vihreiden Erkki Ossi Olavi Pulliaisen vaalinbudjetti 32 764,34 euroa. Selvityksestä selviävät kaikki lain edellyttämät asiat, eikä selvitys jätä mitään arvailujen varaan. Pulliaisen oma rahoitusosuus 32 264, 34 euroa.

Martti Korhonen
Vasemmistoliiton Martti Allan Korhosen vaalibudjetti oli 39 016 euroa. Tuki valtakunnallisilta työväenjärjestöiltä oli 22 000. Mitä ovat nämä valtakunnalliset työväenjärjestöt? Tarkempaa erittelyä selvityksessä ei ole näistä rahoista. Oma rahoitusosuus oli 7 381 euroa.

Merja Kyllönen
Vasemmistoliiton Merja Sinikka Kyllösen vaalibudjetti oli 25 079,62 euroa. Keskeisimmät tukijat olivat Kainuun Vasemmisto ry 4 500 euroa, Suomussalmen Vasemmisto ry 6559,62 euroa ja Vasemmistonuoret ry 5 547 euroa. Selvitys on selkeä, eikä jätä mitään arvailujen varaan. Oma rahoitusosuus oli 3 000 euroa.

Unto Valpas
Vasemmistoliiton Unto Olavi Valppaan vaalibudjetti oli 42 482 euroa. Raahen demokraattinen kunnallisjärjestö ry oli lahjoittanut 7 000 euroa ja tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta oli 5704 euroa. Tarkempaa selvitystä ja erittelyä näistä rahoista ei ole. Oma rahoitusosuus oli 18 820 euroa.

Kenelle rahaa jaettiin, KMS?

Oulu:
Paula Lehtomäki (kesk) 15 000 euroa
Antti Rantakangas (kesk) 5 000 euroa
Suvi Lindén (kok) 5 000 euroa

Vaalitulos Kalajoella

Kannatusprosentti ja sen muutos, äänimäärä ja sen muutos sinisellä

Suomen Keskusta 44.2 -12.3% 2163 -620
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 7.8 +0.5 % 384 +24
Kansallinen Kokoomus 22.7 +16.1%, 1114 +788
Vasemmistoliitto 7.3 -1.9%, 357 -95
Vihreä liitto 1.8 -2.0% 90 -98
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 4.7 -0.6%, 228 -33
Perussuomalaiset 10.4 +0.3%, 511 +13
Suomen Kommunistinen Puolue 0.1 -0.3%, -14
Rauhan ja Sosialismin Puolesta - Kommunistinen Työväenpuolue 0.2 +0.2% 9 +8
Köyhien Asialla 0.1 +0.1%, 6 +6
Suomen Työväenpuolue STP 0.1 +0.1%, 3 +3
Itsenäisyyspuolue 0.6 +0.6%, 29 +29
Yhteensä 4899

Mitättömät äänet 0.4 20
Yhteensä 4919

Äänestysprosentti 65.9

Äänten jakautuminen Kalajoella

2 Seppänen, Eero STP 3
3 Aalto, Kai SKS 0
4 Ahde, Matti SDP 45
5 Tuppurainen, Tytti SDP 20
6 Pohjola, Tuija SDP 9
7 Kippola, Eero SDP 169
8 Jaakonsaari, Liisa SDP 72
9 Piirainen, Raimo SDP 2
10 Aho, Virpi SDP 13
11 Matero, Vuokko SDP 1
12 Hakala, Airi SDP 5
13 Sirviö, Pirjo SDP 4
14 Kansanaho, Sirpa SDP 6
15 Nikkinen, Esa SDP 1
16 Harju, Yrjö SDP 1
17 Haapala, Antti SDP 4
18 Haapaniemi, Jarmo SDP 2
19 Ikonen, Eija SDP 1
20 Kohtalo-Törmänen, Helena SDP 0
21 Räihä, Seppo SDP 29
22 Harju, Pauli KESK 9
23 Hänninen, Tuomo KESK 2
24 Isola, Sanna KESK 79
25 Karjula, Kyösti KESK 75
26 Kemppainen, Esa KESK 2
27 Kerola, Inkeri KESK 141
28 Kilpeläinen, Sami KESK 5
29 Korhonen, Timo KESK 4
30 Koski, Markku KESK 80
31 Lehtomäki, Paula KESK 178
32 Moilanen-Savolainen, Riikka KESK 14
33 Oikarinen, Kyösti KESK 6
34 Pylväs, Keijo KESK 56
35 Rantakangas, Antti KESK 73
36 Rinta-Jouppi, Meeri KESK 756
37 Tölli, Tapani KESK 177
38 Vehkaperä, Mirja KESK 29
39 Vilkuna, Pekka KESK 477
40 Aikio, Aslak VIHR 1
41 Haapanen, Satu VIHR 19
42 Hakala, Kerttu VIHR 8
43 Hirsikangas, Miia VIHR 1
44 Keski-Filppula, Jukka VIHR 3
45 Kosonen, Arja VIHR 1
46 Krogerus, Timo VIHR 1
47 Lawson Hellu, Latékoé VIHR 5
48 Piippo, Sari VIHR 3
49 Piirainen, Aimo VIHR 5
50 Pohjanrinne, Paula VIHR 0
51 Pulliainen, Erkki VIHR 29
52 Salow, Elina VIHR 3
53 Sihvonen, Maarit VIHR 0
54 Tervo, Mervi VIHR 6
55 Tokola, Ari VIHR 1
56 Viholainen, Kari VIHR 1
57 Virtanen, Pekka VIHR 3
58 Bulldra, Monika VAS 2
59 Enojärvi, Annemari VAS 1
60 Grekelä, Paula VAS 22
61 Haapala, Juha VAS 0
62 Haataja, Minna VAS 5
63 Hekkala, Rauno VAS 4
64 Huusko, Vesa VAS 3
65 Kailo, Kaarina VAS 5
66 Kakkola, Silla VAS 5
67 Kalliorinne, Risto VAS 12
68 Korhonen, Jouko VAS 3
69 Korhonen, Martti VAS 85
70 Kuukasjärvi, Tuula VAS 0
71 Kyllönen, Merja VAS 4
72 Paasimaa, Veli VAS 4
73 Raatikainen, Tarmo VAS 1
74 Valpas, Unto VAS 174
75 Vehmas, Kirsti VAS 27
76 Ainali, Veli KD 145
77 Dickson, Patrick KD 3
78 Elfving, Elisabet KD 8
79 Heikinheimo, Jouni KD 0
80 Hokkanen, Riitta-Maija KD 0
81 Häyrynen, Heikki KD 3
82 Kemppainen, Marja-Leena KD 29
83 Korhonen, Matti KD 5
84 Koskenpää, Antti KD 0
85 Lehtisaari, Timo KD 1
86 Pöyhtäri, Vesa KD 21
87 Sipola, Aila KD 1 2
88 Sirviö, Juha KD 5
89 Tikkanen, Erkki KD 0
90 Vainionpää, Enni KD 5
91 Åkerlund, Armas KD 1
92 Ahola-Laurila, Sirpa KÖY 4
93 Nevalainen, Esko KÖY 2
94 Broström, Jorma KTP 0
95 Hahtonen, Matti KTP 3
96 Häikiö, Alpo KTP 2
97 Kontio, Kalevi KTP 2
98 Lehtinen, Antti KTP 0
99 Moilanen, Sari KTP 0
100 Mäkeläinen, Oskari KTP 0
101 Nikula, Anssi KTP 0
102 Ohinmaa, Hertta-Maija KTP 2
103 Marjetta, Matti SKP 0
104 Mizaras, Dimitrios SKP 0
105 Nousiainen, Veikko SKP 1
106 Nurmela, Kalevi SKP 3
107 Pesola, Terho SKP 0
108 Puusaari, Ritva SKP 1
109 Rasinkangas, Lasse SKP 0
110 Suominen, Vesa SKP 0
111 Jukkola, Jaakko ITSP 27
112 Laakso, Maija ITSP 1
113 Moilanen, Reino ITSP 1
114 Aho, Erkki PS 486
115 Jämsä, Vaili K. PS 2
116 Kettunen, Pentti PS 0
117 Kortelainen, Veli-Pekka PS 1
118 Mattila, Pirkko PS 4
119 Moilanen, Ahti PS 2
120 Moilanen, Kauko-Pekka PS 0
121 Palosaari, Pentti PS 8
122 Puuronen, Matti PS 0
123 Remes, Aimo PS 3
124 Räsänen, Jarkko PS 1
125 Sankilampi, Jaana PS 1
126 Sikkilä, Esko PS 0
127 Veikanmaa, Seppo PS 1
128 Vähämäki, Ville PS 2
129 Aitto-oja, Vesa KOK 18
130 Bergström, Pia KOK 5
131 Juntunen, Hannu KOK 1
132 Kairivaara, Mari-Leena KOK 2
133 Kamunen, Irma KOK 6
134 Ketola, Heikki KOK 1
135 Kopperoinen, Miika KOK 1
136 Koski, Mervi KOK 1
137 Lindén, Suvi KOK 42
138 Paalavuo, Marko KOK 10
139 Rajala, Lyly KOK 10 0
140 Reinikainen, Tomi KOK 980
141 Sarparanta, Tiina KOK 3
142 Savolainen, Pertti KOK 0
143 Seppänen, Juhani KOK 0
144 Turunen, Martti KOK 5
145 Ukkola, Tuulikki KOK 28
146 Yypänaho, Jorma KOK 1
Yhteensä 4899

Analyysi vaalituloksesta Kalajoelta ja Oulun vaalipiiristä

On syytä epäillä, että vaalitulos on aikaansaatu puolirikollisella vaalirahoituksella. Keskustalla ei ollut Kalajoella omaa ehdokasta ja noin 600-700 ennen keskustaa äänestänyttä äänesti kokoomuslaista Kalajoella. Perinteisesti keskustaa äänestäneistä suurin osa äänesti alavieskalaista Meeri Rinta-Jouppia, joka sai Kalajoelta 756 ääntä, Pekka Vilkuna sai 477 ääntä. Kokoomuksen Tomi Reinikainen sai Kalajoelta 980 ääntä. Perussuomalaisten Erkki Ahon äänimäärä oli Kalajoelta oli 486. Äänestystuloksesta voidaan päätellä, että kalajokiset äänestävät mieluiten oman paikkakunnan ehdokasta tai sitä lähinnä olevaa tuttua henkilöä. Toinen erikoinen piirre äänestystuloksessa oli äärettömän kova ääntenhajonta. Miksi kalajokiset eivät keskitä ääniään kalajokisille ehdokkaille, sillä kalajokisten omilla äänillä on mahdollisuus saada oma kansanedustaja.