keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Näin valta ostetaan


















Yhteiskuntatieteiden tohtori Petri Koikkalainen ja julkisoikeuden professori Esko Riepula ovat kirjoittaneet kirjan Näin ostetaan valta. Kirja johdattaa lukijat suomalaisen poliittisen kulttuurin mätään ytimeen. Kirjan mukaan Suomessa ei enää tarvitse vaivautua äänestämään, sillä poliitikot voi ostaa. Kirjassa on selkeä kronologinen listaus tapausten kulusta kesäkuusta 2006 elokuuhun 2009.

01.06.2006 Tapani Yli-Saunamäki Nova Groupin johtajaksi, vastuualueenaan yhteiskuntasuhteet valtion ja kuntiin sekä markkinointi.
18.09.2006 Yli-Saunamäki Nova Groupin varatoimitusjohtajaksi, vastuualueenaan edellisten lisäksi ”valtakunnallisesti erikseen määriteltävät hankkeet”
07.11.2006 Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen myöntää 840 492 euron investointituen Suomi-Soffa Tehdas Oy:n hankkeelle Kajaaniin. Tammi-helmikuussa 2007 Pekkarinen saa Suomi-Soffa SFF Oy:ltä 5 000 euron vaalituen.
21.12.2006 Kehittyvien Maakuntien Suomi ry perustetaan Keskustan puoluetoimistossa.
23.12.2006 Mauri Pekkarinen käy Suomi-Soffa SSF:n Vantaan myymälässä. Hän keskustelee yrityksen johdon kanssa huonekaluteollisuudesta (HS 11.6.2008)

2007

22.01.2007 Matti Vanhanen, Jarmo Korhonen, Markku Kauppinen, Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo tapaavat pääministerin edustustiloissa Kesärannassa.
01.02.2007 Tammikuussa perustettu keskustan varainhankintayhdistys Menestyvä Suomi ry merkitään yhdistysrekisteriin.
09.02.2007 ja 24.04.2007 välillä neuvotteluja BRP:n, TE-keskuksen ja Novan kanssa kelkkatehtaan hankkeen toteuttamisesta. Mukana Rovaniemen kaupunkikonsernin puolesta: Mauri Gardin, Heikki Alaluusua, Reijo Anttila, Martti Anttila, Jussi Päkkilä, Juha Seppälä.
16.02.2007 Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton (TT)-säätiö maksaa 100 000 euroa Menestyvä Suomi ry:lle
20.20.2007 Neuvottelut Rovaniemellä jatkuvat: paikalla olleiksi mainittu Mauri Gardin, Aki Ruotsalainen, Tapani Yli-Saunamäki, Martti Anttila, Lasse Kontiola, Arto Merisalo ja Novan Oulun aluejohtaja Reino Sundström. Kahvit on kuitenkin tilattu vain viidelle. Yli-Saunamäen mukaan Gardin kysyy Yli-Saunamäeltä Novan kiinnostusta ”18 miljoonaan euron kelkkatehdashankkeeseen” (LK 29.7.2009)
21.02.2007 Markku Kauppisen kestit Järsössä: vieraslistalla Jarmo Korhonen, Arto Merisalo, Juha Kajo, Lasse Kontiola ja keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro.
12.03.2007 Kaupunginjohtaja Gardin ilmoittaa kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle kansainvälisen sijoittajan kiinnostuksesta uuden moottorikelkkatehtaan rakentamisesta ja siitä, että sijoittaja saattaisi olla kiinnostunut kaupungin muistakin kohteista.
06.03.2007 Nova Group siirtää 24 000 euroa Menestyvä Suomi ry:lle.
15.03.2007 Nova Kiinteistökehitys Oy siirtää 50 400 euroa Menestyvä Suomi ry:lle.
18.03.2007 Eduskuntavaalit
27.03,2007 Nova Group maksaa Menestyvä Suomi ry:lle yhteensä 100 800 euroa Katajanokan Kasinolla tammikuun lopussa järjestetyn Maailmantalouden visiot-seminaarin lipuista (pesänhoitajan selvitys). Keskustan oman ilmoituksen mukaan summa olisi ollut 50 400 euroa.
19.04.2007 Vanhasen II sinivihreä porvarihallitus nimitetään.
20.04.2007 Kaavakartta asemakaavaluonnoksesta valmistuu Rovaniemellä.
30.04.2007 Kyösti Kakkonen Joensuun Kauppa ja Kone Oy ja Suomen Liikekiinteistöt SLK Oy maksavat keskustan Menestyvä Suomi ry:lle yhteensä 39 000 euroa.
14.05.2007 Kesärannassa vaalirahoittajien ja keskustan yhteinen kiitoskaronkka. Paikalla Ideapark-yrittäjä Toivo Sukari, Tokmannin Kyösti Kakkonen ja Seppo Saastamoinen, Suomi Soffann toimitusjohtaja Harri Toivainen sekä Motonet-ketjun entinen pääomistaja Lauri Juntunen, joilla kaikilla oli tiiviit kytkökset Nova Groupiin, jota edustivat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki. Keskustajohdosta paikalla pääministeri Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
24.05.2007 Nova Group siirtää 38 000 euroa KMS:lle (HS 22.6.2008)
27.05.2007 Nova Group Oy ja BRP Finland Oy julkistavat suunnitelmansa uuden kelkkatehtaan rakentamisesta.
29.05.2007 Esisopimus Rovaniemen kaupungin, Nova Group Oy:n, BRP Finland Oy:n ja Rovaniemen Markkinakiinteistöt Oy:n kesken allekirjoitetaan klo 11. – Novan tiedotteessa korostetaan yhteydenoton tulleen Rovaniemen kaupungin taholta ”muutama kuukausi sitten”.
29.05.2007 Kaupungin tekninen lautakunta käsittelee klo 14 hankkeeseen liittyvän kaava-asian.

01.06.2007 Nova Group siirtää 3 000 euroa KMS:lle.
04.06.2007 Rovaniemen kaupunginhallitus hyväksyy esisopimuksen ja kaavamuutoksen. Puhetta johtaa Aki Ruotsalainen.
04.06.2007 BRP Finland Oy ilmoittaa tehneensä 15 vuoden vuokrasopimuksen Nova Groupin kanssa uudesta tehtaasta.
20.06.2007 Rovaniemen ympäristölautakunta antaa lausuntonsa asemakaavamuutoksesta.
30.07.2007 Nova pyytää Kevalta tarjousta uusista ja logistiikkakeskuksen saneerattavista vanhoista tiloista, yhteensä19 450 m2:stä.
04.08.2007 Teollisuuden ja Työnantajien keskusliiton (TT)-säätiö maksaa keskustan Menestyvä Suomi ry:lle 50 000 euroa.
06.08.2007 Rovaniemen kaupunginhallitus esittää valtuustolle asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Puhetta johtaa Aki Ruotsalainen.
06.08.2007 Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen vihkii Suomi-Soffan tehtaan laajennuksen Kajaanissa. Yhtiön johdon lisäksi paikalla Tapani Yli-Saunamäki, jonka kautta Pekkarinen on saanut eduskuntavaaleihin KMS:ltä 10 000 euron vaalituen Suomi Soffalta saamansa 5 000 euron lisäksi (HS 11.6.2008)
14.08.2007 Kokoomus saunottaa vaalirahoittajia Santahaminassa puolustusministeriön edustusmajassa. Paikalla puheenjohtaja Jyrki Katainen, puolustusministeri Jyri Häkämies, Häkämiehen erityisavustaja Mikko Kortelainen ja hallintopäällikkö Jarmo Pekkala sekä KMS-henkilöistä Kakkonen, Sukari, Yli-Saunamäki, Merisalo, Harri Toivainen ja Lauri Juntunen.
27.08.2007 Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavamuutoksen ja aluetta koskevan tonttijaon. Asian käsittelyyn osallistuvat Aki Ruotsalainen ja Lasse Kontiola.
31.08.2007 Novan ja BRP Finland Oy:n välinen vuokrasopimus allekirjoitettu.

05.09.2007 Nova Group maksaa 11 000 euroa ja 4 000 euroa KMS:lle.
04.10.2007 Keva ilmoittaa Novalle hyväksymänsä Novan tarjouksen uuden tehtaan ostamisesta velattomana hintaan 20 miljoonaa euroa ja olevansa kiinnostunut vanhan tehtaan omistuksesta, jos sopiva vuokralainen löytyy. Keva ilmoittaa tarjouksen olevan voimassa 30.11.2007 saakka.
15.10.2007 Nova ilmoittaa myyvänsä uuden ja vanhan tehtaan Kevalle.
09.11.2007 Nova Group maksaa Menestyvä Suomi ry:lle 25 310 euroa.
30.11.2007 Nova Group maksaa Menestyvä Suomi ry:lle 25 000 euroa.
08.12.2007 Nova Group esittelee liiketoimintamallejaan keskustan kuntavaaliristeilyllä.
13.12.2007 Markku Kauppinen esittää Kevan hallitukselle uuden tehtaan kiinteistön ostamista 20 miljoonalla eurolla, Päätöstä ovat tekemässä vaalirahaa saaneet Varpu-Leena Malmgren ja Sampsa Kataja. Joulukuun 18. päivälle 2007 päivätyn tiedotteen mukaan kaupasta antavat lisätietoja Kevan Markku Kauppinen ja Novan Arto Merisalo.

2008

14.01.2008 Paavo Väyrynen muuraa uuden moottorikelkkatehtaan peruskiven. Paikallinen yrittäjä luonnehtii tilaisuutta: ”Tulivatpa Novan edustajat takki auki Rovaniemelle”.
14.01.2008 Nova ilmoittaa ostaneensa vanhan kelkkatehtaan (12 000 m2), joka saneerataan liikerakennukseksi.
28.01.2008 Ulkoministeri Ilkka Kanervan 60-vuotissyntymäpäivä. Juhlallisuudet kestävät useamman päivän, Nova Kiinteistökehitys Oy tukee 17 000 eurolla.
28.01.2008 Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Ahjotie 30 merkitään kaupparekisteriin, yhtiön osoitteeksi tulee Klaneettitie 6-8 (Nova Groupin osoite).
08.02.2008 Nova Group maksaa KMS:lle 1 000 euroa.
19.02.2008 Rovaniemen kaupunki myy 8,4 hehtaarin maa-alan/tontin Keskinäiselle Kiinteistöosakeyhtiö Ahjotie 30:lle hintaan 596 000 euroa. Kauppakirja allekirjoitetaan ja kaupungin virkamiehet hakevat 18 miljoonan euron kiinnitykset.
10.03.2008 Rovaniemen kaupunginhallitus hyväksyy em. kaupan ja kauppahinnan. Puhetta johtaa Ari Ruotsalainen. Nova ostaa Rovaniemen Markkinakiinteistöt Oy:ltä kelkkatehtaan 3 miljoonalla eurolla, joka Novan on suoritettava vuoden 2008 loppuun mennessä.

04.04.2008 Ilkka Kanerva eroaa ulkoministerin tehtävästä tekstiviestikohun takia.
01.05.2008 Tapani Yli-Saunamestä Nova Groupin toimitusjohtaja
03.05.2008 Asuntoministeri Jan Vapaavuori vastustaa Vihdin Ideapark-hanketta Helsingin Sanomien haastattelussa.
05.05.2008 Mauri Pekkarinen juhlapuhujana Rovaniemen uuden moottorikelkkatehtaan harjannostajaisissa. Kuvassa mukana Markku Kauppinen.
07.05.2008 Timo Kalli kertoo A-Studiossa jättäneensä vaalirahoituksensa ilmoittamatta, koska teosta ei ole laissa säädettyä rangaistusta.
07.05.2008 Nova Group on järjestänyt (puoluesihteeri Korhosen mukaan) isä Mitron Kesärantaan keskustelemaan eurovaaliehdokkuudesta. Paikalla ovat lisäksi ainakin Matti Vanhanen, Jarmo Korhonen ja Arto Merisalo. Korhosen mukaan Merisalo tapaamisen lopuksi ”valaisi maankäyttölain kiristämisen vaikutuksia (HS 1.6.2008)
07.05.2008 Asuntoministeri Jan Vapaavuori ja Toivo Sukari kiistelevät A-plus-ohjelmassa Vihdin Ideapark-hankkeesta. Vapaavuorelle tuohtunut Sukari ilmoittaa tuntevansa paljon muitakin ministereitä.
09.05.2008 Arto Merisalo ilmoittaa sähköpostiviestillä 27 liikemiehelle, että hän on saanut keskustan johdon lobatuksi liiketilojen rakentamista koskevan lain tiukennuksia vastustavan kannan puolelle. Keskustan Matti Vanhanen ja Jarmo Korhonen kiistävät päättäväisesti tämä viestin tultua paria viikkoa myöhemmin julki.
10.05.2008 Matti Vanhanen kirjoittaa blogissaan ymmärtävänsä., että Vihtiin kaavaillaan Ideaparkia, vaikka asia onkin monimutkainen.
20.05.2008 Rovaniemen kaupungin tekninen lautakunta päättää vanhan tehtaan tontin muuttamisesta tilaa vaativan kaupan liikerakennuskortteliksi BRP:n, Novan ja kaupungin käymien neuvottelujen mukaisesti.
30.05.2008 Julkisuuteen tulee tieto Aki Ruotsalaisen saamasta vaalirahoituksesta, mutta Ruotsalainen sanoo ettei tiennyt sen tulleen KMS:ltä.
30.05.2008 Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoo oikeuskansleri Jaakko Jonkalle ”havahtuneensa siihen”, että hänen päätöksellään ”kauppa- ja teollisuusministeriö oli mahdollisesti myöntänyt (7.11.2006) investointitukea samalle konsernille (Suomi-Soffalle), joka oli vaalien alla muutamaa kuukautta myöhemmin ostanut hänen vaalitukiyhdistykseltään tauluja ( 5 000 eurolla).”
02.06.2008 Ruotsalainen pyytää Lapin Kansaa oikaisemaan edellisten päivien lehtitiedot ja myöntää saaneensa tukea KMS:ltä, mutta ei tiedä henkilöitä yhdistyksen takana.
04.06.2008 Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ilmoittaa ministeri Pekkarisille suullisesti, ettei tämän menettely Suomi-Soffan tukiaisissa anna hänelle laillisuusvalvojana aihetta toimenpiteisiin.
05.06.2008 Aki Ruotsalainen toteaa tv:n uutislähetyksessä pyytäneensä Yli-Saunmäeltä vaaliavustusta ja saaneensa sitä.
05.06.2008 Lasse Kontila julkaisee Matti Vanhaselle ja Jarmo Korhoselle osoitetun anteeksipyynnön, jossa hän sanoo toimineensa KMS-yhistyksen raha-asioissa ilman puoluejohdon lupaa ja sen tietämättä.
09.06.2008 Kaksikymmentäyhdeksän Rovaniemen kaupunginvaltuutettua tekee kyselyn Ari Ruotsalaisen osallistumisesta Novaa koskevien asioiden käsittelyyn sekä eräitä kiinteistöjä koskevista kaupunginjohdonmenettelyistä.
12.06.2008 Matti Vanhanen eduskunnassa – kiistää tammikuun 2007 KMS-tapaamisen.
12.06.2008 Rovaniemen poliisi aloittaa asemakaavavirkailijoiden kuulustelun. Ruotsalaista, Kontiolaa ja kaupunginjohtoa ei kuulla asiassa.
14.06.2008 Matti Vanhanen ja Jarmo Korhonen saavat jatkopestit puheenjohtajana ja puoluesihteerinä keskustan puoluekokouksessa Joensuussa. Vaalirahakohun syypäänä on etelän media.
17.06.2008 Rovaniemen kaupunki pyytää Kuntaliitolta lausuntoa Aki Ruotsalaisen ja Lasse Kontiolan esteellisyydestä kaupunginhallituksen kokouksissa 4.6.2007, 6.8.2007 ja 10.3.2008.
23.06.2008 Kuntaliiton lausunto Aki Ruotsalaisen ja Lasse Kontiolan esteellisyydestä esitellään Rovaniemen kaupunginhallitukselle.
15.09.2008 Poliisipäällikkö Kallo ilmoittaa asian kuuluvan KRP:lle ja toteaa, ettei poliisitutkinnassa mitään epäilyttävää ole löytynyt.

Syyskuu 2008: Nova pyytä Kevan suostumusta sen ja Kevan välisen esisopimusken siirtämiseksi OKalle, joka on rakentanut kelkkatehtaan.
03.10.2008 Nova saa Kevan suostumuksen. Nova myy sopimuksen ja Ahjotie 30 osakekannan Okalle ja saa velkojen kuittauksen jälkeen rahaa 290 000 euroa. Sopimuksen siirtoon ei pyydetä esisopimuksessa mainitulla tavalla Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen Markkinakiinteistöt Oy:n suostumusta.
Marraskuu 2008: Novanja BRP:n esisopimus vanhan tehtaan kaupasta puretaan. Tehdas jää BRP:lle.
01.12.2008 Keva ostaa Ahjotie 30:n osakekannan Oka Oy:ltä 20 miljoonalle eurolla.

2009

01.01.2009 Mauri Gardin aloittaa Kevan hallituksen jäsenenä.
01.03.2009 Nova-yhtiöt hakeutuvat yrityssaneeraukseen. Konkurssipesään jää lopulta velkoja yli seitsemän miljoonaa euroa ja saatavia runsaat sata tuhatta.
11.06.2009 MTV3: Novalta vaalirahaa myös keskustapuolueelle, ei pelkästään sen ehdokkaille
15.06.2009 Helsingin käräjäoikeus asettaa Nova-yhtiöt konkurssiin
15.06.2009 Jarmo Korhosen tiedotustilaisuus: neuvotteluihin osallistuneiden piiri laajenee, myös Vanhanen ja Kauppinen olleet Kesärannassa tammikuussa 2007.
15.06.2009 Konkurssiasiamies päättää teettää Nova-yhtiöissä kiireellisesti erityistilintarkastuksen.
19.06.2009 Valtionvarainministeriö ja Finanssivalvonta päättävät selvittää Kevan ja Novan väliset kytkökset.
24.06.2009 Kevan hallitus pyytää valtionvarainministeriötä tutkimaan toimitusjohtaja Markku Kauppisen ja hallituksen puheenjohtaja Sampsa Katajan roolin Novaan liittyvissä sopimussuhteissa.

05.07.2009 Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen ilmoittaa harkitsevansa oikeustoimia häntä koskevasta uutisoinnista.
06.07.2008 Markku Kauppinen ilmoittaa eroavansa virastaan.
08.07.2009 Julkisuuteen tulee tieto Kauppisen yliviivauttaneen Järsön vieraslistalta Arto Merisalon ja Lasse Kontiolan nimet.
07.07.2009 Valtionvarainministeriön ja Finanssivalvonnan tarkastuskertomus Kevan moottorikelkkatehdassijoituksesta julkistetaan.
16.07.2009 Keva antaa Kauppisen kuittiasian poliisitutkintaan. Poliisi ilmoittaa tutkivansa asiaa väärennösrikoksena, mutta ei mahdollisena ylihintaan liittyvänä luottamusaseman väärinkäyttönä.
17.07.2009 Kevan hallitus ilmoittaa, että ulkopuolisen asianajotoimiston kanssa tehty selvitys Kauppisen ja Novan johdon välisestä tapaamisista ei anna aihetta tarkastella moottorikelkkatehdashanketta uudelleen. Selvityksestä tai sen teossa mukana olleen asianajotoimiston nimeä ei anneta julkisuuteen.

02.08.2009 Jarmo Korhonen toteaa tällä kertaa Ilta-Sanomien haastattelussa: ”Meidän osaltamme kaikki on nyt kerrottu” (IS 2.8.2009).
09.08.2009 Kokoomus joutuu syvemmälle vaalirahakohuun, kun ilmenee, että Sampo-konserni on ollut puolueen suurtukija. Valtio on konsernin suurin yksittäinen omistaja 14 % osuudella.
11.08.2009 Sammon tukien kokonaissumma kokoomukselle on ollut 125 000 euroa. Myös valtionyhtiöt Patria ja Destia paljastuvat vaalirahoittajiksi.
21.08.2009 Arto Merisalo vangitaan Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Myös Tapani Yli-Saunamäkeä ja mita Novan toimntaan liittyneitä epäillään talousrikoksista.

Erkin kommentti: Kirja osoittaa selkeästi sen, että kysymys ei ole ainoastaan vaalirahoituksesta, vaan myös kiistattomasta poliittisesta korruptiosta. Sitä osoittaa rahansiirrot ja niiden ajankohdat. Kokemuksesta tiedän, että kun Audiator tilintarakistustoimisto on kuviossa mukana niin se toimii tarpeen vaatimalla tavalla. Kokemuksesta tiedän, että Kuntaliiton lakimiehiltä saa pyytämänsä lausunnon. Viittaus ulkomaiseen rahoittajaan lienee viittaus Ahti Vilppulaan, jonka yritys oli alun perin rekisteröity Neitsytsaarille ja juuri ennen vaaleja Luxemburgiin. Onko kysymyksessä edellisen laman seurauksena hankittuja piilotettuja rahoja, joita hallintarekisterin kautta on sijoitettu Suomeen? Maksettiinko tehtaasta ylihintaa? On syytä epäillä, että poliisi ja laillisuusvalvonta ovat laiminlyöneet tehtävänsä asioiden selvittämisessä

Katso
Miljardien veronkierto oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätöksellähttp://e-aho-muutablog.blogspot.com/2008/11/miljardien-veronkierto-oikeuskansleri.html

Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä on keskustan puoluehallituksen jäsen. Ehkäpä siellä on keskusteltu asioista, koska Kalajoellakin on ollut ihmeellisyyksiä kaava-asioissa.

Katso myös Meinalan kaava
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/meinalan-kaava.html

Katso Kalajoen kauppakeskus pihtisynnytyksellä ja lainvastaisesti
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/keskustan-kauppakeskus.html

Ottiko Vanhanen vastaan lahjuksia?







TV2:n Silminnäkijä-ohjelma väitti maanantai-iltana, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sai rakentamaansa taloon rakennustarvikkeita yritykseltä, joka on urakoinut Nuorisosäätiölle kerrostaloja. Ohjelma ei kertonut, mistä rakennusliikkeestä oli kysymys.
Tiedon varmistuksesta ohjelma kertoi, että se löysi pätevän näytön Vanhasten saamasta varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka maksoi Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoinut rakennusliike.
Ylen mukaan Vanhanen on rakentanut taloaan vuosina 1996–97 ja 1999–2000. Hän oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja 1998–2003 ja sitä ennen varapuheenjohtaja 1981-1987.
Silminnäkijä-ohjelman näkemys oli, että rakennusliike pyrki tarvike-erän maksamisella edesauttamaan jatkourakoita säätiön tulevissa kohteissa. Silminnäkijän mukaan kyseinen, nimeltä mainitsematon rakennusliike on urakoinut kerrostaloja Nuorisosäätiölle.
Silminnäkijä ja Yle Uutiset eivät tavoittaneet Matti Vanhasta kommentoimaan tietoja. Merja Vanhanen ei suostunut kommentoimaan asiaa Silminnäkijälle.

Katso
Silminnäkijä Matin talot
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=7815

Matti Vanhanen – hartiapankista vaalirahakohuun
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=00853

RAY:n avustus 42,7 miljoonaa euroa

RAY on tukenut Nuorisosäätiötä ja etenkin sen asuntotuotantoa nuorille asunnontarvitsijoille suurilla summilla. Osastopäällikkö Mika Pyykkö vahvistaa Ylen Silminnäkijä-ohjelman eilen esittämät avustusmiljoonat. Ohjelmassa puhuttiin vuonna 1961 perustetun Nuorisosäätiön vuosien saatossa saamasta 40 miljoonasta.
Investointiavustusta suoraan rakentamiseen on annettu Nuorisosäätiölle kautta aikojen 36,6 miljoonaa euroa. Kaikki avustukset ovat yhteensä 42,7 miljoonaa ja tässä on mukana viime aikoina esillä ollut yleisavustus, kertoo RAY:n avustustoimintaa johtava Pyykkö.
RAY:n tehtävänä on pyörittää peliautomaatteja ja jakaa rahaa hyviin tarkoituksiin.
Nuorisosäätiön perustivat maalaisliittolaiset nuoret vuonna 1961 nykyrahassa 10 000 euron pääomalla. Asuntoja nuorille tarjoavalla säätiöllä on nykyisin noin 200 miljoonan euron varallisuus. RAY-raha on ollut tärkeä osa toiminnan kasvattamista nykymittoihin.

RAY:n tarkastus koskee vuosia 2005 - 2009, jotka ovat kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk.) puheenjohtajavuosia. Tänä aikana Nuorisosäätiö antoi tukea Kaikkosen vaalikampanjatyöhön, mutta myös pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaan irtosi 23 000 euroa. Vanhanen toimi säätiön puheenjohtajana ennen Kaikkosta.
Kaikkonen erosi Nuorisosäätiön johdosta hiljattain. RAY:n hallituksen puheenjohtaja, ex-kansanedustaja Jukka Vihriälä (kesk.) erosi puolestaan RAY:stä.
Tapetilla oleva RAY:n yleisavustus Nuorisosäätiölle on ollut viime aikoina runsaan 200 000 euron luokkaa vuodessa. Vanhasen mukaan hänen säätiöltä saamassaan vaalituessa ei ollut mitään epäilyttävää

Vanhasen ja Halosen tuki vastoin sääntöjä

Matti Vanhasen (kesk.) ja Tarja Halosen (sd.) presidentinvaalikampanjoita tukeneet säätiöt voidaan pakottaa maksamaan korkeita vahingonkorvauksia. Näin sanoo Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan hallituksen puheenjohtaja Leif Sevón Ylen ruotsinkielisille uutisille.
Sevón on myös entinen korkeimman oikeuden presidentti.
Pääministeri Matti Vanhasta tuki presidentinvaaleissa Nuorisosäätiö 23 000 eurolla. Presidentti Tarja Halosta tuki SDP:tä lähellä oleva Urheiluopistosäätiö 10 000 eurolla. Sevónin mukaan vaalituen antaminen ei ole näiden säätiöiden sääntöjen mukaista. Nuorisosäätiö on kompastunut nimenomaan tähän sääntöpuutteeseen. Sevónin mukaan myös Urheiluopistosäätiöllä on siis sama sääntöpuute.
Sevónin mukaan säätiöiden johto voidaan pakottaa maksamaan tuet takaisin, elleivät tukea saaneet niitä palauta. Mutta tämän lisäksi säätiöiden johto voidaan velvoittaa vahingonkorvauksiin, jos säätiö menettää oikeutensa saada tukea esimerkiksi Raha-automaattiyhdistykseltä.

Valehteeko Antti Kaikkonen?

Nuorisosäätiön entinen toimitusjohtaja Jorma Heikkinen kiistää, että olisi jakanut keskustapoliitikoille vaalirahaa täysin omin päin. Antti Kaikkosen johtama Nuorisosäätiön hallitus on ollut päättämässä vaalirahoista, kertoo toimitusjohtaja. Heikkinen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa säätiön hallituksen vastanneen kaikista päätöksistä. Hänelle itselleen jäi puolestaan käytännön asioiden hoitaminen. Viime viikolla Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajan pallilta eronnut kansanedustaja Antti Kaikkonen on aiemmin selittänyt säätiön toimitusjohtajan tehneen ratkaisut. Kaikkonen selitti puheenjohtajan paikalta eroamisensa syyksi sen, että hänen olisi pitänyt paremmin valvoa Heikkisen toimintaa". Keskustataustaisen Nuorisosäätiön jakama vaalituki on herättänyt kohua, koska säätiön säännöissä ei mainita, että sen tehtävänä olisi jakaa vaalirahaa. Kuitenkin rahaa on jaettu ainakin Antti Kaikkoselle sekä pääministeri Matti Vanhaselle.

TT-säätiö rikkonut lakia?

Kokoomusta ja keskustaa suurilla summilla tukenut TT-säätiö on suhtautunut kirjanpitoonsa leväperäisesti ja on rikkonut säätiölakia, kertoo Uutispäivä Demari. Lehden mukaan säätiö ei ole muun muassa merkinnyt tarkkoja avustussummia kirjanpitoonsa, vaan ne on kirjattu x-summina.
Esimerkiksi vuonna 2006 säätiö on jakanut avustuksia yli 3 miljoonan euron edestä. Tuolloin niiden saajiksi on merkitty Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA sekä Taloudellinen Tiedotustoimisto. Lehden mukaan kunkin tahon avustussumman kohdalla lukee kuitenkin vain "x miljoonaa euroa".

Lisäksi vuonna 2004 perustetun säätiön kahden ensimmäisen vuoden toimintakertomuksissa ei mainita, että säätiö on jakanut rahaa myös keskustalle ja kokoomukselle. Molemmat puolueet ovat aiemmin ilmoittaneet saaneensa TT-säätiöltä satoja tuhansia euroja.
Epäselvyyksiä riittää myös vuoden 2006 tasekirjassa, jossa aiempien vuosien tapaan puhutaan "x miljoonista euroista". Lisäksi tasetiedoissa on lehden mukaan 12 miljoonan euron virhe.
Tasekirjan on allekirjoittanut säätiön koko hallitus. Joukossa ovat muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs sekä Finnairin pääjohtajana aiemmin toiminut Keijo Suila.

Erkin kommentti: Toimittaja Ari Korvolan Silminnäkijä-ohjelma on paljastanut erittäin merkittävän asian suomalaisessa "korruptoitumattomaksi yhteiskunnaksi" väitetyssä "niin sanotussa oikeusvaltiossa". Hyvä veli-järjestelmä Nuorisosäätiön asunnonrakentamisessa on järkyttävä paljastus. Mielestäni ohjelma olisi ollut täydellinen, jos ohjelmassa olisi lyöty faktat pöytään myös Vanhasen epäillyssä lahjonta-asiassa. Epäilty lahjontarikos on kuitenkin jo juridisesti vanhentunut. Tilanne on pääministeri Matti Vanhasen kannalta kestämätön. Valtionvarainministeri Jyrki Katainen on vakuuttanut televisiossa, että Suomi on oikeusvaltio. Poliittisesta vallasta luominen näyttää olevan erittäin vaikeaa niin valtakunnan tasolla kuin paikallisellakin tasolla. Asiat on tutkittava nopeasti ja perusteellisesti. Hallituksen ja ennen kaikkea pääministeri Matti Vanhasen tulisi erota välittömästi ja uudet eduskuntavaalit on järjestettävä mahdollisimman pian. Näytöt asioista ovat jo nyt kiistattomat.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Järjestäytynyt rikollisuus


















Järjestäytynyt rikollisuus on määritelty jatkuvaksi, itseään ruokkivaksi rikolliseksi salaliitoksi, jolla on organisoitu rakenne. Se perustuu pelotteluun ja lahjontaan ja sen vaikuttimena on ahneus. Ryhmille on tyypillistä pitkäaikaisuus, intressien moninaisuus, hierarkkinen rakenne, pääomien kertyminen ja sijoittaminen, poliittisen suojelun hyödyntäminen ja väkivallan käyttö oman edun nimissä.

Järjestäytynyt rikollisuus Euroopassa

EU:n alueella toimii nykyisin noin 4 000 rikollisjärjestöä, joissa on yhteensä 40 000 jäsentä. Eurooppalaisten ryhmien lisäksi maanosassamme toimii kiinalaisia, vietnamilaisia, kolumbialaisia, nigerialaisia, pohjoisafrikkalaisia, länsi-intialaisia, venäläisiä, turkkilaisia ja albanialaisia rikollisjengejä. Suurimmat verkostot kulkevat ikivanhojen kauppareittejä, jotka ovat yhdistäneet Eurooppaa ja Aasiaa antiikin ajoista alkaen. Esim. Mustameren ja Itämeren ns. meripihkatie on nykyisin huomattava salakuljetus- ja ihmiskauppareitti Kiinasta ja muualta Aasiasta Eurooppaan. Bysantista (nyk. Istanbulista) Kreikan ja Baltian kautta Roomaan johtavaa historiallista reittiä pitkin tuodaan nykyisin huumeita ja aseita Saksaan, Hollantiin ja Iso-Britanniaan, Albaniasta Adrianmeren poikki Italiaan johtavaa meritietä käytetään laittomien siirtolaisten, valkoisten orjien, aseiden ja huumeiden salakuljetukseen Apulian kautta muualle Eurooppaan. Marihuanaa ja laittomia siirtolaisia virtaa Marokosta Espanjan kautta pohjoiseen samoja reittejä, joka tunnettiin jo roomalaisaikaan. Kaikki Euroopan suuret rikollisjärjestöt syntyivät näiden reittien avainkohdissa. Baltian maissa harjoitetaan nykyisin väärentämistä ja salakuljetusta Venäjän, Valko-Venäjän ja Pohjoismaiden välillä. Liettuassa on erikoistuttu huumeiden ja tupakan salakuljetukseen, laittomaan siirtoalisuuteen ja rahanpesuun.
Sisilian Cosa Nostra, Camorra, Ndrangheta ja Saera Corona Unita ovat Etelä-Euroopan tunnetuimmat rikollisjärjestöt.

Mafija, jakuza ja triadit

Venäjällä järjestäytyneen rikollisuuden kasvu on ollut Neuvostoliiton romahduksen jälkeen poikkeuksellisen nopeaa, Venäjän ”mafijat” toimivat 60 maassa Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Vahvasti aseistautuneet, väkivaltaiset ja korkeasti koulutetut venäläiset rikollisryhmät ovat liittoutuneet Yhdysvaltain mafian kanssa ja sijoittaneet suuria summia Italiaan ja Espanjaan. Ne ovat erikoistuneet kiristykseen, salakuljetukseen, autovarkauksiin, petoksiin ja turkiskauppaan.

Aasiassa rikollisjärjestöjä on Japanissa, Kiinassa, Taiwanissa ja Kaakkois-Aasiassa. Kaikilla on yhteyksiä Euroopan ja Amerikan järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Japanin jakuza ja Kiinan triadit ovat tunnetuimmat ja toimivat myös Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa. Kiinan Big Circle-jengillä on soluja monissa maissa. Yhdysvalloissa se toimii Los Angelesissa, San Fransiscossa, Seatlessa, Bostonissa ja New Yorkissa. Se on erikoistunut huipputekniseen rikollisuuteen ja ihmisten salakuljetukseen, huumekauppaan ja autovarkauksiin.
Taiwanin, Hongkongin ja Macaon triafdit ovat saaneet vahvan jalansijan Kiinan pääkaupungissa Beijingissa, jossa niillä on lujat siteet lahjottaviin virkamiehiin ja liike-elämään. Japanin jakuza-perheiden vuosittaiseksi liikevaihdoksi on arvioitu 13 miljardia dollaria. Japanissa on yli 3000 jakuza-perhettä, joissa on yhteensä 150 000 jäsentä. Ne ovat mukana ase- ja huumekaupassa, prostituutiossa, ihmisten salakuljetuksessa, kiristyksessä ja uhkapeleissä. Niillän on vankat suhteet Venäjän mafiaan ja ne ostavat heroiinia.

Afrikan järjestäytynyt rikollisuus

Afrikan järjestäytyneen rikollisuuden keskus on Nigeria. Pääkaupungissa Logosissa toimivien rikollisryhmien verkostot ulottuvat paitsi Afrikkaan myös Venäjälle ja muualle Eurooppaan, Aasiaan ja Australiaan. Yli 500 nigerialaista rikollisjärjestöä toimii yhteensä 80 maassa. Ne tunnetaan 419-syndikaatteina.

Etelä-Amerikka

Tiettyjä kookapensaslajeja kasvaa vain Etelä-Amerikassa ja niinpä kaikki maailman kokaiini on lähtöisin sieltä. Kokaiinia tuodaan yhdysvaltoihin eniten Kolumbiasta, Eurooppaan sitä puolestaan viedään Perusta ja Boliviasta. Kolumbian kokaiinikauppiaat myyvät lisäksi heroiinia ja väärennettyjä dollareita Yhdysvaltoihin ja tekevät yhteistyötä Yhdysvaltoihin ja tekevät yhteistyötä Sisilian ja Amerikan mafian kanssa.
Yhdysvaltoihin salakuljetetut ihmiset ovat lähtöisin etupäässä Keski-Amerikasta. Tämän toiminnan liikevaihdoksi on arvioitu miljardi dollaria vuodessa. Keski-Amerikan kautta kulkee vuosittain noin 100 000 siirtolaista, ja tätä kautta viedään myös kolmannes Yhdysvaltoihin päätyvästä kokaiinista.
Meksikon rikollisjärjestöt vievät Yhdysvaltoihin heroiinia, kokaiinia ja marihuanaan sekä laittomia siirtolaisia. Tilannetta hankaloittaa noin 3000 kilometrin yhteinen raja.

Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa

Avoin kirje poliisijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Ylivieskan poliisipäällikkö Petri Oulasmaa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/ylivieskan-poliisipaallikko-petri.html

Rikostarkastaja Leila Melander
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/rikosylitarkastaja-leila-melander.html

Kirje valtakunnansyyttäjäviraston johtajalle Matti Kuusimäelle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/valtakunnansyyttaja-matti-kuusimaki.html

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen päätös
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/apulaisvaltakunnansyyttj-kalskeen-pts.html

Korkeimman oikeuden jäsen Lauri Lehtimaja
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/korkeimman-oikeuden-jasen-lauri.html

Törkeä ihmisoikeusrikos
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/torkea-ihmisoikeusrikos.html

Arvoisa oikeusministeri Tuija Brax
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/arvoisa-oikeusministeri-tuija-brax.html

Miksi poliisi suojelee rikollisia?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/01/poliisi-suojelee-rikollisia.html

Järjestelmällisiä ihmisoikeusloukkauksia ja –rikoksia Suomessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/jrjestelmllisi-ihmisoikeusloukkauksia.html

Perustuslakivaliokunta ja satukertomukset
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/perustuslakivaliokunta-ja.html

Korkein oikeus kriisissä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/korkein-oikeus-kriisiss.html

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Rienstrat paljastuivat rahanpesijöiksi
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/rienstrat-paljastuivat-rahanpesijiksi.html

Konekersantti Oy:n tuhoaminen
http://pankkikriisi.blogspot.com/2009/06/konekersantti-oyn-tuhoaminen.html

Laman ja rahan pelurit
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/12/laman-ja-rahan-pelurit.html

Laman syylliset ja rikollisille syytesuoja
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/laman-syylliset-rikollisille-syytesuoja.html

Lama ja oikeus – pankkikriisin jälkiä etsimässä
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/lama-ja-oikeus-pankkikriisin-jlki.html

Pankkikriisin kirjallisuus ja muut tietolähteet
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/lama-ja-oikeus-pankkikriisin-jlki.html

Salainen pankkituki – pääkonna Mauno Koivisto
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/salainen-pankkituki-pkonna-mauno.html

Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/trke-petos-ja-muita-rikoksia-aktiv.html

Pankkikriisin peitellyt paperit
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/pankkikriisin-peitellyt-paperit.html

Koiviston konklaavi – salatut sopimukset
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/koiviston-konklaavi-salatut-sopimukset.html

Pankin toiminta ja pankkipelin pelurit
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/pankin-toiminta-ja-pankkipelin-pelurit.html

Suomen taloudellinen lama 1990-luvun alussa
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/suomen-taloudellinen-lama-1990-luvun.html

SYP, Unitas ja miljoonakonnat
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/syp-unitas-ja-miljoonakonnat.html

Talotehtaiden pudotuspeli
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/talotehtaiden-pudotuspeli.html

Suomen pankin rooli
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/suomen-pankin-rooli.html

Systeemi ylläpidetään poliittisella korruptiolla. Katso

Vaalirahakohu paisuu
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/06/vaalirahakohu-paisuu.html

Kaikki vaalituet julkisiksi
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/09/kaikki-vaalituet-julkisiksi.html

Korruptio rehottaa rikolliseksi epäiltävällä tavalla
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/09/korruptio-rehottaa-rikolliseksi.html

”Emme ole tulleet millään vikkauella emmekä vääryyellä..”
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/09/emme-ole-tulleet-millaan-viekkauella.html

Hajoitusvaalit on ainoa ratkaisu
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/09/hajotusvaalit-on-ainoa-oikea-ratkaisu.html


Lähdeaineisto
Paul Lunde; Järjestäytynyt rikollisuus ISBN 951-20-6637-8
Erkki Ahon blogit

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Hajotusvaalit on ainoa oikea ratkaisu!





















Ahti Vilppula rahoitti avokätisesti Sauli Niinistön ja Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjoita. Niinistön kampanjaan Vilppula antoi 50 000 euroa ja Vanhaselle 25 000 euroa. Tuet maksettiin Helsingin Mekaanikkotalon kautta. Helsingin Mekaanikkotalon omistaa Luxemburgiin rekisteröity Procomex-sijoitusyhtiö ja sen osakkeet omistaa Vilppula itse. Niinistön vaalikampanjan tukisumma oli sovittu Nelosen mukaan puheenjohtaja Jyrki Kataisen kanssa. Tukiraha tuli veroparatiisista.
Ahti Vilppula on liikemies ja Ruukki Groupin entinen suuromistaja. Hän asuu vakituisesti Lontoossa. Hänellä on lehtitietojen mukaan kesäasunto ja Golf-harrastusta varten hankittu yli 60 hehtaarin tontti Kirkkonummella. Hänellä on ylellinen Ferrari California auto.

CapManin suurimmista omistajista tukea kokoomukselle maksoivat vuonna 2006 Tuomo Raasion Winsome Oy 20 000 euroa, Ari Tolppasen Aristo Invest Oy 15 000, ja Olli Liitolan Geldegal Oy 7 500. Vuonna 2005 tukea maksoi pienempi omistaja Vesasco Oy 10 000 euroa. Vaalituen antaminen on sinällään täysin laillista ja kansalaisten kannalta mielenkiintoista tietää. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.

Konkurssiin mennyt Nova Group, Tokmanni-konsernin Kyösti Kakkonen, Maskun Toivo Sukari ja Motonetin entinen omistaja Lauri Juntunen lahjoittivat kukin 10 000 euroa Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaan. Lisäksi Suomen Lehtiyhtymän sanomalehdissä maksettiin Niinistön vaali-ilmoituksia lähes 30 000 eurolla. Jättituet eivät näy Niinistön vaalirahailmoituksessa. Nova group tuki Niinistön kampanjaa yhteensä 40 000 eurolla.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistys rahoitti Niinistön kampanjaa 10 000 eurolla.
Kokoomuksen suurtukijoita vuosina 2005 ja 2006 ovat olleet TT-säätiö, Helsingin Mekaanikontalo ja Sampo Oyj.
TT-säätiö on lahjoittanut puolueelle vuonna 2005 yhteensä 150 000 euroa ja vuonna 2006 peräti 250 000 euroa.
Sampo-konserni on tukenut puoluetta vuonna 2005 yhteensä 20 000 eurolla ja vuotta myöhemmin 25 000 eurolla. Suursijoittaja Ahti Vilppulan Helsingin Mekaanikontalo lahjoitti 25 000 euroa vuonna 2005.
Katso Oulun läänin kansanedustajien vaali-ilmoitukset ja kiinnitä huomiota erityisesti Keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäen vaalirahoitukseen. Onko syytä epäillä rahanpesua?
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=680
Katso
Uudet vaalit?

Avustajapalkkioita vaalikampanjaan

Nivalalainen kansanedustaja Pekka Vilkunan vaalikampanjasta suuren osan rahoitti valtio eli veronmaksajat. Vilkuna siirsi eduskunnan avustajapalkkioitaan 45 350 euroa Lakeuden Kilpi ry:lle, joka oli hänen viime vaalien suurin yksittäinen rahoittaja 37 000 euron osuudella. Vilkunan vuode3n 2007 vaalikampanjan koko hinta oli 41 500 euroa. Eduskunnan kansliatoimikunta lopetti käytännön vuoden 2008 keväällä. Eduskunta ei ole kontrolloinut mihin kansanedustajat ovat avustajapalkkioitaan käyttäneet. On todennäköistä, että monet muutkin kansanedustajat ovat käyttäneet avustajapalkkioitaan vaalirahoitukseensa.

Nova Group ja Nova Kiinteistökehitys

Konkurssiin mennyt Nova Kiinteistökehitys osti Menestyvän Suomen Maailmantalouden visiot-seminaariin pääsylippuja 100 800 eurolla vuonna 2007. Yhtiö maksoi ne keskustan vaalirahayhdistykselle Menestyvälle Suomelle.
Konkurssiin mennyt Nova Group tuki Menestyvää Suomea 74 310 eurolla. Lisäksi Nova Group antoi Kehittyvien maakuntien Suomi (KMS)-yhdistykselle rahaa 145 000 euroa. KMS jakoi rahaa suoraan ehdokkaille, joista iso osa oli keskustalaisia.
Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaiden Novan konkurssipesälle palautettava summa on 34 100 euroa. Kokoomus on puolueena saanut Novalta 5 000 euroa vuonna 2005 ja 6 100 euroa seminaarilippujen myyntinä vuonna 2008.
Nova Kiinteistökehitys rahoitti entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan syntymäpäiviä viime vuoden tammikuussa kaikkiaan 17 000 eurolla. Konkurssipesän pesänhoitaja on jo kehottanut maksamaan rahat vapaaehtoisesti takaisin
Ylen Ajantasa ohjelman mukaan Kehittyvien Maakuntien Suomi-yhdistyksen edustajat Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo kävivät puolustusministeri Häkämiehen luona kertomasta hankkeesta jakaa vaalitukea. Häkämies oli tuolloin Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
Nova Group yhtiön velat ovat lähes 7 miljoonaa euroa suuremmat kuin varat. Yhtiö on velkaa muun muassa verottajalle, eläkeyhtiöille ja autokauppiaille. Palkkoja yhtiöltä jäi maksamatta 430 000 euroa. Uudenmaan työ- ja elinkeinokeskuksella on palkkasaatavia noin 80 000 euroa.

Nuorisosäätiö

Vuonna 1951 perustettu Nuorisosäätiö on yleishyödyllinen yhteisö ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) jäsenjärjestö. Säätiö on sosiaalialan järjestö, joka toimii kiinteistöalalla voittoa tavoittelematta. Säätiö rakennuttaa ja vuokraa asuntoja työssä käyville ja työelämään hakeutuville nuorille.
Nuorisosäätiöllä oli 2007 lopulla 43 asuntokohdetta, joissa oli yhteensä lähes 2500 asuntoa. Vuokralaisia oli noin 3 300 ja keski-ikänsä noin 25 vuotta. Nuorisosäätiön asunnot sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä, Keravalla, Nurmijärvellä, Vihdissä, Lahdessa, Nastolassa, Orimattilassa, Hollolassa, Tampereella sekä Lappeenrannassa.

Nuorisosäätiön hallitusta johtava Antti Kaikkonen sai säätiöltä vaalitukea eurovaaleissa, eduskuntavaaleissa sekä kunnallisvaaleissa. Pääministeri Matti Vanhanen sai Nuorisosäätiöltä 23 360 euron tuen presidentinvaaleissa. Säätiö on saanut Matti Vanhasen pääministerikaudella avustusta Suomen valtiolta lähes 16 miljoonaa euroa. Nuorisosäätiö ei ole toiminut lain mukaisesti. On toimittu vastoin säätiön omia sääntöjä ja säätiölakia. Päättäessään Nuorisosäätiöllekin ohjautuvista RAY-rahoista Vanhanen on ollut itse Nuorisosäätiön tuen saaja. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa hän sai säätiöltä yli 23 000 euron vaalituen.

Kaikkonen on jakanut vaalitukea säätiön varoista pääministeri Matti Vanhaselle, itselleen sekä muutamille keskustapoliitikoille kuten säätiön hallituksen jäsenille Aki Haarolle ja Timo Reinalle.
RAY on avustanut Nuorisosäätiiötä 1,7 miljoonalla eurolla. Säätiön rahoilla ostettiin seminaarilippuja, Matti-kirjoja ja grafiikkaa yli 23 000 euron arvosta. Nuorisosäätiö maksoi 16 400 euroa toimitusjohtajansa hienosta arvonimestä. Säätiön silloinen toimitusjohtaja Jorma Heikkinen sai 1.12. 2006 rakennusneuvoksen arvonimen.

Nuorisoasuntojen säätiö Oy on jättänyt palauttamatta tilinpäätökset vuosilta 2001, 2003 ja 2004 Patentti- ja rekisterihallitukselle. Vuonna 2003 järjestettiin eduskuntavaalit ja vuonna 2004 kuntavaalit. Säätiö on rikkonut kiistattomasti ja selkeästi lakia. Säätiön puheenjohtajana on vuodesta 2003 lähtien toiminut keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen. Säätiölaki vaatii, että poliitikkojen saamat vaalitukirahoitukset on palautettava, kirjoittaa oikeustieteen emeritus-professori Erkki Havansi.
Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen on saanut vaalirahaa toiseltakin yleishyödylliseltä vuokrataloyhtiöltä. Alkuasunnot Oy on jakanut Kaikkoselle tukea ainakin eurovaaleissa.
Alkuasunnot saa Nuorisosäätiön tavoin tukea Raha-automaattiyhdistykseltä (RAY). Sitä tukee myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Lisäksi Alkuasunnot saa valtion takaamia korkotukilainoja kuten Nuorisosäätiökin. Kaikkosen lisäksi Alkuasunnot on tukenut eurovaaleissa SDP:n Niko Kortetta, kokoomuksen Heikki Auttoa sekä vasemmistoliiton Jussi Saramoa.

Maaseudun kukkaisrahasto ja muut säätiöt

Myös toinen keskustalaisten nuorten asiaa ajava säätiö, Maaseudun Kukkasrahasto, rahoitti Vanhasta 50 000 eurolla. Viime eduskuntavaaleissa säätiö tuki kahdeksaa keskustanuorta 25 000 eurolla. Tuki toteutettiin taulukaupoilla. Keskustanuorten puheenjohtaja kokkolalainen kansanedustaja sai säätiöltä vaalitukea 5 000 euroa.
Presidentinvaaleissa MKS tuki keskustanuorten Matin Nuoret-kampanjaa 50 000 eurolla.
RAY:n hallituksesta eronneen puheenjohtajan Jukka Vihriälän tukiyhdistys myi Nuorisosäätiölle tauluja 24 000 eurolla. Eduskunnassa 24 vuotta istunut Jukka Vihriälä putosi viime vaaleissa eduskunnasta. Vaaliraha kohun takia Kevan toimitusjohtajan tehtävistä erosi Markku Kauppinen.

Vaalirahakohun yhteydessä esillä on ollut muun muassa Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland-säätiö, joka on tukenut RKP:tä vuosina 2007-2009 yli 3,1 miljoonalla eurolla. Yksi säätiön päärahoittajista on Svenska Kulturfonden, joka on yksi Suomen rikkaimmista kulttuurirahastoista. Tukijoista ovat tulleer julki myös Konstsamfundet ja Sparbankssiftelsen i Helsingfors-säätiö.

Teollisuuden ja Työantajien TT-säätiö avusti keskustaa ja kokoomusta 150 000 eurolla. Säätiö rahoitti Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa 150 000 eurolla.

Kansallisen Kokoomus-puoleen säätiö rahoitti Kokoomusta 400 000 eurolla. Yksityisyrittäjien säätiö antoi Kansallisen Kokoomuspuolueen säätiölle 100 000 euroa. Kansallissäätiö jakoi kokoomukselle runsaat 111 000 euroa. Vuonna 2007 tuki oli 95 000 euroa.

Raha-automaattiyhdistys (RAY)

RAY edistää suomalaisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Pelivoitoilla tuetaan sosiaali- ja terveystoimintaa ja projekteja. RAY:n tuella pidetään huolta kymmenistä tuhansista suomalaisista heidän erilaisissa elämäntilanteissaan.

Ammattiyhdistystuki

JHL on rahoittanut SDP:tä yhteensä noin 450 000 euron edestä. Eduskuntavaaleissa tuo tuki oli 113 000 euroa vuonna 2007.
Ammattiliittojen tuki SDP:lle
2005 2006
JHL 95 000 113.000
Metallityöväen liitto 97 388 127 875
PAM 53 830 75 730
Paperiliitto 19 351 19 351
PAU 11 900 16 405
Puu- ja erityisalojen liitto 15 674 15 717
Viestintäalan ammattiliitto 9 413 11 717
Rautatieläisten liitto 6 973 7 729
Toimihenkilöunioni 12 920
Kemianliitto 3 642 6 190

Presidentinvaalivuonna SDP sai myös 100 000 euroa Työväen lehdistön kannatusyhdistykseltä

Kokkolan kaupungin valikoitu vaalituki

Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus vahvistaa, että kaupunki osti viime eduskuntavaalien alla vaalikampanjamateriaalia poliitikkojen tukiyhdistyksiltä. Vauhtia kampanjoihinsa saivat näin ainakin Jutta Urpilainen (sd), Bjarne Kallis (kd) ja Mika Lintilä (kesk).
Näin lisäksi taidetta on ostettu Maakunnan puolesta ry -nimiseltä yhdistykseltä, joka Isotaluksen tietojen mukaan on tukenut keskustalaisia ehdokkaita.
Ostetut esineet ovat tauluja ja keramiikkaa.
Urpilainen kertoi Kokkolan ostaneen hänen kampanjaltaan taulun, jonka hinta oli alle 1 700 euroa. Isotaluksen mukaan Tulevaisuuden suunta -yhdistyksen myymän taulun hinta oli 700 euroa. Lintilän tukiyhdistykseltä on ostettu 300 eurolla kulhoja.
Kallis puolestaan muisteli saaneensa tuki-ilmoituksia vaalilehteensä sekä Kokkolalta että Pietarsaarelta.
Isotaluksen mukaan Kokkolassa on selvitelty eduskuntavaaleja, ja niissä ei ilmoituksia ole annettu, mutta aikaisemmissa kunnallisvaaleissa näin on mahdollisesti tehty.
Urpilainen oli Kokkolan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja 2007 ja Kallis valtuuston jäsen. Isotaluksen mukaan ei ole nähty ongelmaa siinä, että valtuutetut ovat saaneet kampanjoihinsa kaupunginvaltuuston myöntämiä hankintamäärärahoja.
Lintilä on Toholammilta. Hän ja Urpilainen kuuluivat Keski-Pohjanmaan maakuntavaltuustoon, jota Urpilainen johti 2007. Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulu ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ovat tukeneet Urpilaisen vaalikampanjaa.
Katso presisentti Tarja Halosen vaalirahailmotus

Professori kehottaa hallitusta harkitsemaan eroa

Länsieurooppalaisessa poliittisessa kulttuurissa hallitus olisi jo eronnut, arvioi julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen Joensuun yliopistosta. Suomessa poliitikot pitävät professorin mukaan asemistaan kiinni viimeiseen asti. Ajatuksenkulku menee niin, että "aika hoitaa, kansa unohtaa ja kohu loppuu". Tämä rapauttaa kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään.
Pohjolainen kehottaa hallitusta miettimään, pystyykö se jatkamaan vaalikauden loppuun. Yhtenä ratkaisuna voisi olla järjestää ennenaikaiset eduskuntavaalit. Toinen vaihtoehto olisi pitäytyä nykyisessä hallituspohjassa mutta vaihtaa pääministeri ja muut ryvettyneet ministerit.
Iltalehden nettikyselyssä yli 80 prosenttia vastaajista kannattaa ennenaikaisia vaaleja ja erottaisi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.). Vastaajia on vaalikyselyssä yli 18 000 ja Vanhas-kyselyssä yli 7000.
Ilta-Sanomien kyselyssä yli 70 prosenttia kannattaa eduskunnan hajottamista ja uusien vaalien järjestämistä. Kyselyyn on vastannut lähes 30 000 ihmistä. Helsingin Sanomissa 3700 vastaajasta 66 prosenttia kannattaa eduskunnan hajottamista ja uusia vaaleja.

perjantai 18. syyskuuta 2009

”Emme ole tulleet millään viekkauella emmekä vääryyellä …”



Marja Tiura














Mielestäni kansanedustajat voisivat nyt esittää Tiernapoikien laulua ”emme ole tulleet tänne millään viekkaudella emmekä vääryydellä ….. ja pyydämme tähteemme kynttilän pätkää”. Kun olen seurannut kansanedustajien vaalirahaselvityksiä, niin mielestäni kansanedustajien vakuuttelut vaalirahasotkuissa kuvastavat Tiernapoikien laulun sanoja. Tosin kokoomuslaiset eivät ole Kataisen johdolla pyytäneet tähteensä kynttilänpätkää vaan ovat pyytäneet osallistumaan toivotalkoisiin.

Lahjuksen antaminen kansanedustajalle

Suomen rikoslain 16 luvun 14 §:n mukaan ”Joka kansanedustajalle lupaa, tarjoaa tai antaa hänelle tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun oikeudettoman edun, jotta tämä edun vuoksi edustajantoimessaan menettelisi jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla, on tuomittava lahjuksen antamisesta kansanedustajalle sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi”.

Tiuran meriselitykset

Kansanedustaja Marja Tiura on joutunut selittelemään vaaliraha-asioitaan lakkaamatta. Kun suomalaisen poliitikon piti päästä kaukomailta kotiin hän soitti Tapani Yli-Saunamäelle. Nova-Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo muistaa Novan maksaneen ongelmien eteen joutuneen Tiuran pois lomamatkalta heinäkuussa 2007 Bangkokista Thaimaasta. Tiura maksoi lentolipun 825,60 euroa kaksi viikkoa sitten (syyskuussa 2009). Kohukansanedustaja myönsi itse olleensa aloitteellinen lentolippuasiassa.

Toukokuussa 2008 Tiura joutui täsmentämään vaalirahailmoitustaan, jonka mukaan yksikään Tiuraa tukeneen MJT-Klubin saama avustus ei ylittänyt 1 700 euron ilmoitusrajaa. Hän oli kuitenkin saanut Nova Groupin junailemalta Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:ltä 20 000 euroa. MJT-Klubi oli saanut myös suoraan Nova Groupilta 5 000 euroa, mitä ei vieläkään mainita edes korjatussa vaalirahailmoituksessa. Tiuran mukaan MJT-klubi ei ole hänen henkilökohtainen kannatusyhdistyksensä, vaikka sen nimi muodostuu Tiuran nimikirjaimista.

Tiura on esitellyt vaalipäällikökseen Berit Virtanen-Thewlisin. Tiura kuitenkin kiisti yhteyden, kun selvisi, että Anna Tapion yksityiskoulu oli teettänyt vaalivuonna Virtanen-Thewlisin viestintätoimistolla lähes 10 000 euron arvoiset Anna Tapion yksityiskoulun internet-sivut.
Koulu sai Nova Gropilta lahjoituksena vuonna 2008 noin 20 000 euron arvoiset pesulaitteet. Julkisuudessa epäiltiin, että lahjoitukset tehtiin, jotta vaalirahoittaja Nova Kiinteistökehitys olisi saanut koululta rakennushankkeen. Koulun säätiön hallituksessa istui kansanedustaja Marja Tiura, joka sai 20 000 euron vaalirahan Kehittyvien Maakuntien Suomelta, ja Nova oli suurin yksityinen rahoittaja.
Marja Tiura ehätti ilmoittamaan palauttavansa vaalirahojaan peräti 854 euroa ansaiten kehut lähinnä omiltaan. Kysymys on rahasta jota ei alun perin ollut olemassakaan ja jota sitten on löytynyt jokunen kymmenen tuhatta. Marja Tiura on rehellinen parhaan kykynsä mukaan.

Vaikka kolmannen kauden kansanedustaja Marja Tiura keräsi Pirkanmaalta lähes 18 000 ääntä vaaleissa 2007, niin koko valtakunnan äänikuningatarta ei nostettu ministeriksi. Se oli Jyrki Kataiselta viisasta, sillä nyt Katainen vältti eron toiset kyyneleet. Ensimmäiset eron kyyneleet näkyivät Ilkka Kanervan erossa. Kansanedustaja marja Tiuran puoliso Olli Ainola on vetäytynyt Ylen uutisten politiikan toimituksen päällikön tehtävästä.

Kanervan 60 v-vuotisjuhlat

Nova Kiinteistökehitys rahoitti Ilkka Kanervan 60-vuotisjuhlia maksamalla juhliin Pertti Jalosen kvintetin soittamaan 2 992 eurolla sekä ostamalla seminaarilippuja 14 000 eurolla. Nova Kiinteistökehitys tuki Kanervan viimevuotisia 60-vuotisjuhlia noin 17 000 eurolla. Kanerva on aiemmin kertonut, että hän ei ole tiennyt tuen antajaa tai tuen määrää.

- En tiedä, oliko tämä porukka mukana niissä järjestelyissä vai ei, nykyinen kansanedustaja Kanerva totesi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmalle viime marraskuussa.
MTV3:n mukaan Merisalo matkusti heti kaksikon yhteistä Helsingin-iltaa seuraavana päivänä Turkuun, jossa hänellä oli työlounas Nova-johtaja Tapani Yli-Saunamäen ja Kanervan lähimpien avustajien Olli A. Mannin ja Esa Haaviston kanssa. Nova Kiinteistökehitys maksoi kahden päivän tarjoiluista 540,80 euroa.
Nova Kiinteistökehitys Oy osallistui 17 000 eurolla Kanervan synttäreiden tukemiseen ostamalla seminaarilippuja, maksamalla kvintetin esiintymispalkkiot ja maksamalla suunnittelupalavereiden ravintolalaskuja. Rahat kulkivat Kanervan tukiyhdistyksen Kehittyvä maakunta ry:n kautta.

Keskustalta konkurssipesä karhuaa 100 800 euroa puolueen Menestyvä Suomi ry:n Novalta saamia tukirahoja. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ilmoitti, ettei puolue aio maksaa tukirahoja, koska ne on maksettu Menestyvä Suomi ry:lle.
Pesänhoitaja Kyläkosken mukaan kyse on ilman muuta lahjoista, jotka on kohdistettu nimenomaan Kanervalle ja keskustalle.
- Sieltä tulee varmaan vasta-argumenttina, että rahat ovat tulleet yhdistyksille, eivätkä suoraan heille itselleen. Kuka nyt yhdistystä haluaa tukea? Kyllä tiedetään, ketä on tuettu, Kyläkoski sanoo.
Lahjasummia Kyläkoski pitää Nova Kiinteistökehityksen kokoiselle yritykselle laittomina. Niistä ei ole päätetty edes yhtiön hallituksessa. Uudenmaan veropiiri vaatii Novalta 1259 353 euroa.

- Lähtökohtaisesti tapaus liippaa niin läheltä lahjontaa, että suorastaan hirvittää, kauhistelee Joensuun yliopiston julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen IS:lle.
- Korruptioksihan tällaista toimintaa yleismaailmallisesti nimitetään, huomauttaa puolestaan rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta.

Toimittajien lahjominen?

Nova Kiinteistökehityksen velallisselvityksestä kävi ilmi yhtiön tarjonneen toistuvasti ja usein huomattavaa kestitystä toimittajille. Novan velallisselvityksen mukaan yhtiö on tarjonnut huomattavaa ja useasti toistuvaa kestitystä muun muassa toimittajille Nina af Enehjelm, Rita Tainola, Aarno Laitinen ja Seija Sartti. Hufvudstadsbladetin haastattelussa konkurssipesän hoitaja Jukka-Pekka Kyläkoski sanoi, että Novan tarjoiluista on nauttinut "pitkä rivi" muitakin toimittajia, tosin vähemmän kuin mainittu nelikko. Nelikon osalta kysymys on 10 000 – 15 000 euron tarjoilusta parin vuoden aikana. Myös liikemies Peter Fryckman on päässyt nauttimaan näistä eduista Hufvudstadsbladetin mukaan.

Kansanedustaja ei saa ottaa lahjusta
(Erkki Ahon runo vuodelta 2002, julkaistu kirjassa Olet Maamme Armahin Suomenmaa).

Kansanedustaja ei saa enää ottaa lahjusta,
siksi on autettava nahjusta.
Palkkoja on nostettava huimasti
jotta ansiotaso ei laske roimasti.
Kaikenlaisia kulukorvauksia pitää olla,
kansanedustajalla on eriarvoinen polla.
Kaikki ovat yhdenvertaisia perustuslain mukaan,
mutta kansanedustajista lakia ei näytä tuntevan kukaan.
Siksi kaikenlaisia kuluja korvataan
ja etuja uusiksi sorvataan.
Kielletty on varamiesjärjestelmän käyttö,
varamiehille ei ole mahdollista näyttö.
Se on istuvalle kansanedustajalle uhka,
seuraavissa vaaleissa haaveista voi tulla tuhka.

Istunnon alussa läsnäolopainiketta painetaan,
jotta läsnäolijaksi merkitään.
Sitten voidaan mennä asioille omille,
puheet kaikuvat tyhjille seinille somille.
Äänestykset täytyy tietää,
kansa ei voi poissaoloja sietää.
Ensimmäisen kauden edustajalle voi virhe sattua,
kun ei tunne selvää sovittua juttua.
Lintsareita ei saa käräyttää,
sillä se voi maata järäyttää.
Ryhmäkuri sen määrää,
että kansanedustaja ei saa näytellä jäärää.
Kloonatut aivot ovat työsuhde-etuja,
työ on helppoa, tarvitsee kertoa vain satuja.
Kansanedustajan ei tarvitse itse ajatella,
mutta joskus voi kuitenkin malliksi sadatella.

Piiri pieni pyörii, ministerit siinä hyörii.
Valtaa käyttää pieni ryhmä.
väliä ei ole onko viisas vai tyhmä.
Kansanedustajat saavat lehdistä lukea,
miten voivat virkamiesten päätöksiä tukea.
On kansanedustajan työ tärkeä,
vaikka siinä ei ole aina järkeä.
Aktiivisuutta on äänestäjille näytettävä,
on tehtävä aloitteita ja tiedostusvälineitä käytettävä.
Turhautumisesta voi johtua,
että eduskunnan sauna tarjoaa lohtua.
Eduskunnan saunassa tunnelma on aitoa,
siellä ei nautita maitoa.
Kerrotaan siellä nautitun juomaa tuimaa,
joitakin kansanedustajia se huimaa.
Puoluetukea pitää saa lissää
eihän tämä tunnu vielä missää.

Köyhiä a puolustuskyvyttömiä riistetään,
eläkeläisiltä ja työttömiltä niistetään.
Kansa on jaettu taloudellisesti ja oikeudellisesti kahtia,
näin on näytetty vallan mahtia.
Naturaan on riistetty maat ja mannut,
oikeusturvasta ei välitä laillisuusvalvonnan jannut.
Köyhiä on puoli miljoonaa ja ruokajonot ovat pitkiä,
kaikki johtuu pankkikriisistä ja asioiden selvittely on sitkiä.
Todelliset rikolliset ovat vapaalla jalalla,
suojelu varmistetaan vapaamuurarivalalla.
Sivulliset ovat joutuneet kärsijän rooliin,
todelliset rikolliset ovat ihastuneet booliin.
Vaalien alla kaikki ovat köyhien asialla,
mutta kuka hoitaa meidän asiat, kysyy kokoomuslainen.

lauantai 12. syyskuuta 2009

11.9.2001 - dramaattinen päivä – erilaisia totuuksia













Vuoden 2001 ehkä merkittävin tapahtuma koko kansakunnan kannalta tarkasteltuna oli terrori-isku World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin. Kauhuelokuvat ja jännityskirjat jäivät toiseksi todellisuudelle World Trade Centerin tornien kadotessa 11.9.2001 savuna, vääntyneenä metallina ja särkyneenä betonina ikuisesti New Yorkin katukuvasta ja Manhattanin silhuetista.

Katso perusteellista tarkastelua osoitteessa:
http://video.google.com/videoplay?docid=-2923265131556505501

Tapahtumia kauempaa seuranneet saattoivat haukkoa henkeään ilmestyskirjamaisen näyn edessä. Kaapatuilla siviililentokoneilla tehdyt itsemurhaiskut tappoivat tuhansia ja aiheuttivat valtavat aineelliset vahingot. Terroristi-iskut kohdistuivat Yhdysvaltain taloudelliseen ja sotilaspoliittiseen keskuksiin. Ensin American Airlines Boeing 767 törmäsi WTC:n pohjoiseen torniin. 18 minuutin kuluttua toinen American Airlines Boeing 767 kone törmäsi WTC:n eteläiseen torniin. Ensimmäiseksi romahti jälkimmäisen lentokonehyökkäyksen kohteeksi joutunut 110-kerroksinen torni ja puolisen tuntia myöhemmin yläosastaan hiljalleen kytenyt 110-kerroksinen pohjoistorni. Yksi maailman tunnetuimmista monumenteista oli pyyhkäisty maan tasalle yhdessä useiden muiden ympäröivien rakennusten kanssa. Tornitaloissa työskenteli päivittäin noin 50 000 ihmistä. Ykköstornin korkeus oli 417 metriä ja kakkostornin 415 metriä. Ykköstorni oli maailman viidenneksi korkein rakennus ja kakkostorni kuudenneksi korkein.

Samoihin aikoihin American Airlines Boeing 757 ohjattiin päin Pentagonia. Neljäs terroristien käsissä oleva United Airlines Boeing 757 syöksyi maahan Pennsylvaniassa lähellä Pitsburgia. Koneen mustan laatikon tallettamien tietojen perusteella pääteltiin, että koneen matkustajat olivat nousseet kaappareita vastaan, eikä se siksi ollut päässyt oletettuun kohteeseen, kongressiin rakennukseen Capitol-kukkulalla Washingtonissa.

Ajallisesti tarkasteluna tapahtumat sattuivat Suomen aikaan näin:

15:50 Lentokone iskeytyy World Trade Centeriin New Yorkissa. Savua nousee suuresta reiästä tornin seinästä.
16:08 Rähähdys vavisuttaa toista WTC-tornia. TV-kuvissa näkyy, kuinka toinen lentokone kaartaa kohti tornia ja hajoaa tulipalloksi.
16:13 FBI kertoo tutkineensa ennen räjähdystä tietoja, että lentokone olisi kaapattu.
16:32 Presidentti George W.Bush kutsuu räjähdyksiä ”ilmeisiksi terrori-iskuiksi maatamme kohtaan”.
16:36 Palestiinalainen äärijärjestö DFLP ottaa vastuun lentokoneiskuista, Abu Dabin TV kertoo.
16:42 Viranomaiset ilmoittavat, että ensimmäinen WTC-torniin osunut lentokone olisi kaapattu suoraan lentoonlähdöstä Bostonissa.
16:44 Silminnäkijän mukaan lentokone on iskeytynyt Yhdysvaltain puolustusministeriöön Pentagoniin.
16:45 Palestiinalaisten DFLP-järjestö kiistää vastuunsa iskuista.
16:50 Yhdysvaltain ilmailuviranomaiset sulkevat kaikki lentokentät Yhdysvalloissa, yhtään konetta ei nouse ilmaan.
16:58 Toiminta Wall Streetilla, Yhdysvaltain hermokeskuksessa pysähtyy, rakennukset evakuoidaan.
17:00 YK:n päämajassa New Yorkissa ihmiset määrätään alakerroksiin pommisuojaan.
17:01 Kolmas räjähdys kuullaan WTC-tornin lähellä.
17:08 Yksi World Trade Centerin torneista romahtaa.
17:23 Yhdysvaltain ulkoministeriö evakuoidaan terrori-iskun pelossa.
17:26 Autopommi räjähtää ulkoministeriön edustalla.
17:30 Toinen World Trade Centerin torneista romahtaa. Puhelinliikenne Suomesta Yhdysvaltoihin on poikki.
17:31 Chigagossa evakuoidaan korkeat rakennukset ja valtion virastot.
17:39 Suuri lentokone putoaa Pensylvaniassa Somerest Countyn lentokentän lähellä, noin 130 kilometriä Pitsburgista. Runsaasti uhreja.

Ei suomalaisia uhrien joukossa

Kolmas 47-kerroksinen pilvenpiirtäjä romahti vielä, mutta se oli ehditty jo evakuoida. 22.9.2001 mennessä WTC:n raunioista oli löydetty 241 ruumista. Pentagonin uhrien määräksi ilmoitettiin 189. Pentagon on yksi maailman suurimmista rakennuksista. Viisikulmaisessa rakennuksessa työskentelee 23 000 ihmistä. Pentagon on kuin kaupunki, jonka alueella on teitä kymmeniä kilometrejä. Parkkipaikoille pysäköidään päivittäin noin 9000 autoa. Lentokoneissa oli kuollut 266 ihmistä, mukaan lukien miehistöt ja kaappaajat. New Yorkissa oli 27.9. kateissa noin 6000 henkeä. Sadat palomiehet ja kymmenet poliisit olivat menehtyneet pelastustöissä WTC:n romahtaessa. Enemmistö uhreista oli yhdysvaltalaisia, mutta joukossa oli myös monien muiden maiden kansalaisia, ei kuitenkaan suomalaisia.

Yhdysvaltain tragedian laajuus ja tuho olivat ennen kokemattomia. Tapahtumat herättivät ihmisissä pelkoja. Kaikkiaan yli 3000 ihmistä kuoli tässä terrori-iskussa. Helmikuun 2002 lopun tietojen mukaan WTC:n terrori-iskussa kuoli 2838 ihmistä, joista pelastustyöntekijöitä oli 479.

Yhdysvallat syytti Osama Bin Ladenia

Yhdysvaltojen syyttävä sormi osoitti Osaman Bin Ladenia. Lukuisat terrorismin tutkijat olivat samaa mieltä. Afganistanissa elävä Osaman Bin Laden on ääri-islamilaisen Taleban-hallinnon suojissa. Hän on avoimesti uhkunut pyhää vihaa Yhdysvaltoja kohtaan jo kymmenen vuotta. Miljardiomaisuuden liiketoimillaan kerännyt Bin Laden on myös luonut verkoston, jonka arvellaan kykenevän pelottavan massiivisiin iskuihin. Saudi-Arabiassa rikkaaseen jemeniläiseen perheeseen vuonna 1957 syntynyt Osama Bin Laden on yksi Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n listan etsityimpiä miehiä, mutta hän on monien arabimaiden sankari.

Yhdysvallat aloitti hyökkäyksen Afganistaniin

Yhdysvallat aloitti odotetun vastaiskunsa Afganistaniin, jossa se katsoi Taleban hallinnon suojelevan terroristijohtaja Osama Bin Ladenia ja tämä Al-Quida-järjestöä. Yhdysvaltain liikekannallepano oli laajin sitten Persianlahden sodan vuonna 1991. Hyökkäyksensä Afganistaniin se aloitti brittijoukkojen tuella. Ohjuksin, hävittäjin ja pommikonein tehdyt iskut kohdistettiin eri puolille maata talebanien tukikohtiin ja Al Quidan oletettuihin harjoitusleireihin. Sotaoperaation nimeksi oli annettu Operation Enduring Freedom (Vankkumaton Vapaus). Samaan aikaan alettiin sotilaallisten iskujen kanssa pudottaa siviileille tarkoitettuja ruoka- ja lääkeapupaketteja. Pommituksia seurasi jatkossa lähes päivittäin ja suurin osa talebanien ilmapuolustuksesta saatiin nopeasti lamaannutettua. Ensimmäiset maaoperaationsa Yhdysvaltain erillisjoukot tekivät 20-21.10. iskemällä talebanien komentokeskukseen ja lentokentälle Kandaharissa. Pommitukset aiheuttivat huomattavaa tuhoa talebanien asemissa. Pommitukset Afganistanissa pahensivat entisestään vakavaa pakolaisongelmaa, kun arviolta 45 000 – 80 000 ihmistä siirtyi Pakistaniin. Pakistaniin oli tullut vuosien kuluessa jo 2 miljoonaa afgaanipakolaista.

Lähteet
Lehdistö ja uutisointi tapahtuma-aikoihin

torstai 10. syyskuuta 2009

Korruptio rehottaa rikolliseksi epäiltävällä tavalla


















Nova Group Oy:n konkurssipesänhoitaja Pekka Kokko katsoo, että Nova-yritysryhmän emoyhtiö Nova Group ajautui konkurssiin, koska yhtiö syyti rahaa konkurssiin ajautuneille tytäryhtiöilleen sekä omistajilleen sekä käytti holtittomasti rahaa muun muassa luksusautoihin ja erilliseen kestitykseen. Nova Groupin pesän velat ovat runsaat 6,9 miljoonaa euroa. Varoja ei ollut kuin vajaat 29 000 euroa. Yhtiön kahdelta pankkitililtä löytyy yhteensä 683 euroa. Kalliiden autojen, iskelmätahtien sponsoroinnin ja poliitikkojen kannatuskulujen lisäksi rahaa käytettiin museopaloautojen ostoon. Konkurssiin kuuluvassa velallisselvityksessä pesänhoitaja kiinnitti huomiota muun muassa lähes 30 000 euron Etelä-Afrikkaan suuntautuneeseen matkaan, yli 200 000 euron arvoiseen autoon BMW Coupeen ja avokätiseen toimittajien kestitsemiseen. Ilkka Kanervan syntymäjuhlista Nova Kiinteistökehityksen osuus oli 17 000 euroa. Nova Group maksoi myös laulaja Rainer Frimanin vuokrat 3 125 euroa.

Kiinteistökehittäjä Nova Group luennoi keskustan kuntavaaliehdokkaille kuntien investointeja koskevista liiketoimintahaluistaan. Nova Groupin edustajat pitivät 8. joulukuuta 2007 esitelmän otsikolla ”Nova Groupin rahoitusmallit tuovat kevennystä kuntien investointirahoitukseen”. Risteilyllä valmistauduttiin vuoden 2008 kuntavaaleihin. Velallisselvityksessä mainitaan yhtiön 7 000 euron maksu keskustalle 8.-9. joulukuuta 2007 pidetystä risteilystä. Konkurssipesän velallisselvityksessä todetaan, että Nova Group oli huomattavissa taloudellisissa vaikeuksissa jo loppuvuonna 2006. Nova kiinteistökehitys lainasi emoyhtiö Nova Groupille 2,5 miljoonaa euroa ilman vakuuksia. Käräjäoikeus on vanginnut toimitusjohtaja Merisalon todennäköisin syin epäiltynä törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Vaalirahoitusta masinoineet liikemiehet ovat perustelleet ehdokkaiden ja puolueiden rahoittamista ylevästi ”maksullisella arvovaltavaikuttamisella”. Kysymys on varmasti kiistattomasta korruptiosta, johon liittyy rikollista toimintaa.

Tapani Kansan keikkakuluihin 160 000 euroa

Kiinteistöyhtiö sponsoroi Helsingin Sanomien mukaan talvella 2007-2008 Tapani Kansan konserttikiertuetta 79 739 eurolla. Nova Group kutsui 40-vuotisjuhlakiertueen konsertteihin asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan, joista pidettiin huolta kaikkiaan 87 000 eurolla.
Konkurssiin ajautunut vaalirahoittaja Nova Group ei pihistellyt, kun se kutsui yhteiskunnan kermaa Tapani Kansan juhlakonserttiin Helsingin Hartwall Areenalle viime vuoden helmikuussa. Tapani Kansan 40-vuotistaiteilijakiertueen konsertista ja sitä seuranneesta illallisesta nautti 386 vierasta. Megabileiden lasku oli 56 000 euroa. Hartwall Areenalla illan pääisäntinä toimivat Arto Merisalo ja hänen ex-puolisonsa, yhtiöstä puolet omistanut Aija Merisalo sekä yhtiön toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki. Kutsuttujen joukossa oli 46 kansanedustajaa, joista 10 saapui paikalle: Juha Hakola (kok), Eero Heinäluoma (SDP), Ilkka Kanerva (kok), Päivi Lipponen (SDP), Petri Salo (kok), Kimmo Sasi (kok), Jacob Söderman (SDP), Timo Soini (ps), Maria Tiura (kok) ja Ben Zyskowitz (kok).

Kiinteistö Oy Nummelan Kodinkeskus

Eniten huomiota herättää kauppa, jossa Nova Group osti yhtiön omistajilta Pasi Hakalalta ja Aija Merisalolta kummaltakin 25 prosentin osuuden Kiinteistö Oy Nummelan Kodinkeskus-nimisen yhtiön osakkeita 600 000 euron kauppahinnalla. Summalla kuitattiin Hakalan ja Merisalon velka Nova Groupille. Osakkeet olivat arvottomia, sillä kiinteistöyhtiöllä ei ollut kaupantekohetkellä mitään omaisuutta. Kauppa tehtiin puolitoista kuukautta ennen Nova Groupin yrityssaneeraushakemusta.
Kuvio muistuttaa Nova Groupin tytäryhtiön Nova Kiinteistökehityksen konkurssia. Siinä yhtiön toimitusjohtajalle Arto Merisalolle myönnetty 732 000 euron laina muutettiin vähän ennen konkurssia Merisalon palkaksi.

Näin valta ostetaan

Lapin yliopiston entisen rehtorin Esko Riepulan ja Lapin yliopistossa työskentelevän tutkijan ja Politiikka-lehden päätoimittajan, tohtori Petri Koikkalaisen juuri ilmestyneessä kirjassa ”Näin valta ostetaan. Lyhyt oppimäärä Suomen poliittisesta korruptiosta 2006–2009.” (Barrikadi-sarja), kerrotaan, että moottorikelkkatehdas Rovaniemellä oli pilottihanke toimintamallista, joka oli määrä toistaa muuallakin Suomessa. Nova oli pystyttämässä rahantekokonetta, jonka tuoton liikemiehet olisivat jakaneet valikoiduille poliitikoille ja tämän poliittisen vipurahan tavoite oli ohjailla vallankäyttöä.
Kirjassa käydään läpi vaalirahajupakan käänteet sekä valtakunnallisesti että erityisesti Rovaniemellä, jonka kuvioita Riepula tuntee myös pitkään jatkuneen kunnallispoliittisen uran (SDP) kautta. Kirja ampuu raskaasti sekä nykyisen porvarihallituksen, Rovaniemen kaupungin johdon että myös suomalaisen laillisuusvalvonnan suuntaan.

Riepulan ja Koikkalaisen ydinsanoma on, että Nova Groupin maksama ja poliitikoiden vastaanottama vaalituki on korruptoivaa toimintaa, ei laillista vaalitukea. Lisäksi viralliset laillisuusvalvontaelimet ovat tekijöiden mielestä hoitaneet tehtävänsä huonosti ja haluttomasti, mistä on esimerkkejä niin Rovaniemeltä kuin Kuntien eläkevakuutuksesta.

Näytelmän konnia ovat ennen muuta mukana hääränneet liikemiehet Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki, joiden poliittiset kontaktit olivat avainasemassa. Mutta taustalla ovat myös muun muassa Tokmannin Kyösti Kakkonen, Maskun ja Ideaparkin Toivo Sukari ja Ruukki-Groupin Ahti Vilppula.
Kakkonen (jolle moni keskustan ja kokoomuksen avainnimistä vaalien jälkeen suositteli vuorineuvoksen arvoa) ryhtyi kokoamaan porukkaa, joka tavoitteli liike-elämään ymmärtävää hallitusta Suomeen. Riepulan ja Koikkalaisen mukaan vaaliraha ratkaisi vaalituloksen. Keskusta taas sai kokoomusta enemmän rahaa, koska ennen vaaleja juuri se näytti voivan estää SDP:n voiton.

Samaan aikaan ryhdyttiin Rovaniemellä testaamaan, kuinka yhteiskuntasuhteet muuttuvat liikevaihdoksi. Paikkakunta valikoitui Rovaniemen kaupungin, Kehittyneiden maakuntien Suomen ja Kevan henkilösuhteiden myötä.
Kirjassa ryöpytetään aivan erityisesti keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen mutta mukaan vedetään myös lähes kaikki keskustan ja kokoomuksen avainnimet: Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen, Paula Lehtomäki, Ilkka Kanerva, Jyrki Katainen...

Rovaniemen osalta taas käydään päivä päivältä läpi tapahtumaketju, jossa keskitytään erityisesti kaupunginjohtaja Mauri Gardinin, kaupunginhallituksen puheenjohtajan Ari Ruotsalaisen ja keskustan puoluetoimistossa työskentelevän Lasse Kontiolan rooleihin ja yhteyksiin Novan ja Kevan suuntaan.
Kirjassa esiintyvät nimet ja vaiheet on oleellisilta osin kerrottu yksittäisinä julkisuudessa aiemminkin. Riepula ja Koikkalainen tekevät tapauksista kuitenkin yhteenvedon ja tulkinnan, jonka mukaan kyse oli selkeästi korruptiosta. Vaikka vaalituki oli muodoltaan laillista, sen sisältönä oli valta-aseman kautta tapahtuva vaikuttaminen yksityisen edun saamiseen, ennen muuta maankäyttöön. Rovaniemen tapauksessa puolestaan kirjoittajien mukaan toteutui pääministeri Matti Vanhasen kiistämä yhteys keskustan puoluetoimiston ja yksittäisten hankkeiden välillä.
Kirjoittajien mielestä on myös viitteitä siitä, että Kuntien Eläkevakuutus on maksanut Rovaniemen kelkkatehtaan kiinteistöstä ylihintaa, joka oli tarkoitettu Novan liikevoitoksi ja joiltain osin keskustalle kanavoitavaksi poliittiseksi tueksi.

Korruptio rehottaa

Rikos- ja prosessioikeuden professorin Pekka Viljasen mukaan hyvä veli -järjestelmät ovat pesiytyneet erityisesti kunnallispolitiikkaan.
- Ei satojatuhansia euroja lahjoiteta syyttä, rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen jyrähtää.
Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys jakoi viime eduskuntavaaleissa 406 000 euroa eri puolueiden ehdokkaille. Rahoittajat ovat kertoneet motiivikseen porvarihallituksen saamisen Suomeen.
- Vaikka mistään ei olisi sovittu mitään, jotakin ainakin odotetaan.
- Rahoituksen varmistamiseksi poliitikon on houkuttelevaa ottaa huomioon lahjoittajan intressit, tohtoriksi virkarikoksista väitellyt Viljanen muotoilee.

Katso: Lisää rahaa Suomen rikkaille
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=501&a=7669

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Kaikki vaalituet julkisiksi !



Avainasemassa on oikeusministeri Tuija Brax













Suomen kansan suuri enemmistö on sitä mieltä, että kaikki vaalituet on julkaistava. Valtion osittain tai kokonaan omistamilta yrityksiltä on lahjoitettu puolueille yli 200 000 euroa viime eduskuntavaalien aikana ja sen jälkeen. Voidaan kysyä onko oikein lahjoittaa yhteisesti omistamiltamme yhtiöltä rahaa vain tietyille puolueille? Mielestäni näiden yhtiöiden olisi viisainta pidättäytyä jakamasta vaalitukea kokonaan.

Ay-liike on pumpannut demarikassaan jäseniltään keräämiä varoja sadoillatuhansilla euroilla vuosittain. SDP on saanut vuosina 2007 ja 2008 ay-liikkeeltä ja muita työväenliikkeen toimijoilta tukea yhteensä yli miljoona euroa. Voidaan kysyä onko oikein käyttää ammattiliittojen jäsenistöjen rahoja yksistään kahden puolueen tukemiseen? Mielestäni olisi parempi jos ammattiyhdistysliikkeen rahoja ei käytettäisi puoluetoimintaan vaan siihen tarkoitukseen mihin ne alun perin on kerätty.

On syytä epäillä, että Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n tukirahat on hankittu rikollisin keinoin. Tietyt kansanedustajat ja eduskuntavaaliehdokkaat saivat tuota tukea. Mielestäni heillä on moraalinen velvollisuus palauttaa saamansa vaalitukirahat korkoineen konkurssipesälle eli rahojen oikeille omistajille. Tästä näet vaalitukien saajat:
katso Poliitikkojen uskottavuus koetuksella
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2008/11/poliitikkojen-uskottavuus-koetuksella.html

Vaalirahoitukseen muutoinkin liittyy kyseenalaista toimintaa, mikä minun oikeustajuni mukaan ei ole hyväksyttävää menettelyä eli täyttää korruption tunnusmerkistön. Siksi kaikki vaalituet on saatava julkiseksi ilman minkäänlaista rajaa. Kaiken lisäksi puolueet päättävät itse kuinka paljon he ottavat yhteisistä rahoistamme omiin tarkoituksiinsa eli puoluetukeen.

Puoluetukea maksetaan yhteisistä suomalaisista varoistamme pelkästään eduskuntapuolueille vuoden 2008 aikana seuraavasti:
- Keskusta 4 590 000 euroa,
- Kokoomus 4 500 000 euroa,
- SDP 4 050 000 euroa,
- Vasemmistoliitto 1 530 000 euroa,
- Vihreät 1 350 000 euroa,
- RKP 900 000 euroa,
- Kristilliset 630 0000 euroa ja
- Perussuomalaiset 450 000 euroa.

Kevään 2007 eduskuntavaaleissa annettiin 2 771 236 ääntä. Kun 18 miljoonaa euroa jaetaan äänimäärällä, niin yhden äänen hinnaksi tulee 6,5 euroa. Tosin tämä laskutapa ei välttämättä anna oikeaa kuvaa asioista.

Puolueiden kampanjabudjetit viime eduskuntavaaleissa ilman ehdokkaiden henkilökohtaisia budjetteja olivat:
- Keskusta 1 500 000 euroa,
- Kokoomus 900 000 euroa,
- SDP 900 000 euroa,
- Vasemmistoliitto 850 000 euroa,
- RKP 900 000 euroa,
- Vihreät 500 000 euroa,
- Kristillisdemokraatit 210 000 euroa ja
- Perussuomalaiset 215 000 euroa.

Tämän hetken tietojen mukaan Suomen Keskusta on vaalitukea
vuoden 2007 eduskuntavaaleihin 1 463 974 euroa,
josta valtion jakama puoluetuki on ollut 882 689 euroa ja
ulkopuolinen rahoitus 581 285 euroa.

Ulkopuolisten tukien määristä tiedot perustuvat puolueiden omiin ilmoituksiin ja lehtitietoihin.
TT-säätiö on avustanut keskustaa 150 000 eurolla
Nova Group 145 310 euroa
Nova Kiinteistöyhdistys Oy 100 800 euroa
Joensuun Kauppa ja Kone Oy 19 600 euroa
Suomen Liikekiinteistöt SK Oy 29 400 euroa
Maskun Kalustetalo Oy 50 000 euroa
Suomenmaan Kustannus Oy:n taulukauppa Apollo Group Oy:lle 10 000 euroa
Suomenmaan Kustannus Oy:n 100-vuotisjärjestelykorvaus 10 000 euroa
OP-Pohjola ryhmä on tukenut Keskustaa 8 000 eurolla.
Destia tuki keskustaa 5300 eurolla
MTK 4000 euroa
Muut tukijat ovat seuraavia yhtiöitä:
Ekokem
Finnvera
Fortum
Itella
Kemijoki
Kemira
Patria
Stora Enso
Suomen Teollisuussijoitus
Telia Sonera
VR-Yhtymä
Gasum
Ypäjän hevosopisto
Suomen Viljava
HAUS kehittämiskeskus
Vapo
VR osakeyhtiö
Keskusta on kerännyt seminaareilla ja taulumyynneillä 530 000 euroa
Vuonna 2006 ISS Palvelut Oy tuki keskustaa 7 500 eurolla.

Rikoksen avulla saatua rahaa?

Nova Kiinteistökehitys haettiin yrityssaneeraukseen viime vuoden lopulla. Kun yhtiö meni konkurssiin, niin velat olivat lähes 4 miljoonaa euroa varoja suuremmat. Konkurssiin kuuluvassa velallisselvityksessä pesänhoitaja kiinnitti huomiota muun muassa yhtiön vaalirahoitukseen sekä tuhlailevaan rahankäyttöön, johon kuului muun muassa kymmenientuhansien eurojen ulkomaanmatka, yli 200 000 euron arvoinen auto ja avokätisesti toimittajien kestitsemistä. Nova kiinteistökehitys lainasi toimitusjohtaja Arto Merisalolle 730 000 euroa samaan aikaan kun saneeraus pantiin vireille. Myöhemmin laina muutettiin palkaksi. Nova kiinteistökehitys lainasi Nova Groupille noin 2,5 miljoonaa euroa ilman vakuuksia. Käräjäoikeus vangitsi törkeästä velallisen epärehellisyydestä Arto Merisalon. Myös Nova Kiinteistökehitys Oy:n emoyhtiön Nova Groupin toimitusjohtajaa Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään rikoksesta.

Kesärannan palaveriin tammikuussa 2007 osallistui Nova Groupin edustajien lisäksi Kuntien eläkevakuutuksen (Kevan) toimitusjohtaja Markku Kauppinen. Keskustan läänittämän Kevan hallituksessa istuivat tuolloin nykyinen liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) ja nykyinen kansanedustaja Sampsa Teittinen (kok). Molemmat heistä saivat vaalitukea Kehittyvien Maakuntien Suomelta. KMS:n päätukija Nova Group on ollut tiiviissä yhteistyössä Kevan kanssa. Nova mm. rakennutti ja vuokrasi moottorikelkkatehtaan toimitilan Rovaniemellä. Omistajaksi tuli Keva. Oliko toiminta rehellistä? Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) oli puhumassa tehtaan harjannostajaisissa. Peruskiven muurasi ministeri Paavo Väyrynen. Keva on Suomen suurin eläkevakuuttaja. Nova Group välitti Kevan kiinteistöjä. Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo ja Kevan Markku Kauppinen olivat aikoinaan tukemassa KMS-lahjoittaja Kyösti Kakkosen vuorineuvosnimitystä. Nimitystä puolusti myös ministeri Mauri Pekkarinen. Hankkeessa oli mukana myös Sauli Niinistö, Paula Lehtomäki ja Ilkka Kanerva, joka sai tammikuussa synttärilahjakseen 17 000 euroa. Keva on osallistunut suurimpien puolueiden vaalirahoittamiseen.

Pääministeri Matti Vanhanen tapasi 14. toukokuuta 2007 liikemiehiä, jotka olivat osallistuneet keskustan vaalikampanjan rahoitukseen. Liikemiehiä yhdisti Kehittyvien Maakuntien Suomi ry. Mukana olivat Ideapark-yrittäjä Toivo Sukari, Tokmannin Kyösti Kakkonen ja tämän yhtiökumppani Seppo Saastamoinen, Suomi-Soffan toimitusjohtaja Harri Toivainen sekä Motonet-ketjun entinen pääomistaja Lauri Juntunen. Liikemiehillä oli tiiviit kytkökset kiinteistöpalveluyhtiö Nova Groupiin. Sitä edustivat toimitusjohtajat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki. Keskustajohdosta mukana olivat pääministeri Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen.

Puoluesihteeri Korhonen kertoi keskustan puoluerahoituksen ”avaamisen” yhteydessä, että hän ja Matti Vanhanen olivat yhdessä tavanneet keskustan vaalirahoittajana toimineen Nova Groupin toimitusjohtajan Tapani Yli-Saunamäen ja Nova Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtajan Arto Merisalon pääministerin virka-asunnossa tammikuussa 2007, jolloin oli puhuttu Nova Groupin hankkeesta aikoa kerätä keskustalle vaalirahaa 200 000 euroa. Eduskunnan kyselytunnilla 12.6.2008 pääministeri Matti Vanhanen vastasi kansanedustaja Jukka Gustafssonin kysymykseen ja sanoi, että hänellä ”ei ole mielikuvaa” siitä, että hän olisi tavannut Yli-Saunamäen ja Merisalon tammikuussa 2007.

Tapani Yli-Saunamäki paljasti UutisNova-lehdessä vuoden 2008 alussa, että Nova Group halusi vaalituellaan saada ostetuksi poliitikoilta yhtiölle edullisia ratkaisuja. Sama tavoite oli varmaan Kyösti Kakkosella ja Toivo Sukarilla omien yritysten osalta. Pääministeri Matti Vanhanen puolusti voimakkaasti Sukarin Vihtiin kaavailemaa Ideapark-hanketta. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että yritysjohtajien tarkoitus oli saada poliitikot ja puolueet valmistelemaan ja säätämään yritystoimintaa suosivaa lainsäädäntöä ja hankkimaan samalla etuja lahjoittajien omiin yritysryppäisiin kuuluville yrityksille.

Oikeuskanslerin kyseenalainen päätös

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen myönsi marraskuussa 2006 Suomi-Soffalle investointitukea 842 490 euroa huonekalutehtaan laajennusosan rakentamiseksi. Tammikuussa 2007 Suomi-Soffa tuki Pekkarisen eduskuntavaalityötä 5000 eurolla, Pekkarinen osallistui rakennuksen avajaisiin. Suomi-Soffaan on pumpattu valtion rahaa vähintään avokätisesti. Vuoden 2008 joulukuussa yhtiö sai 800 500 euroa investointeihin ja tuotekehittelyyn. Vuonna 2007 yhtiö sai joululahjaksi 210 750 euroa investointeihin, osaamiseen ja teknologian kehittämiseen. Vuosien 2006-2008 aikana TE-keskus on avustanut yritystä viidesti, kertasummat ovat vaihdelleen 12 000 ja 20 000 euron välillä. ”Taskurahojen” kokonaissumma nousee 77 814 euroon. Pekkarinen sai toimistaan synninpäästön, kun oikeuskansleri antoi hänelle puhtaat paperit.

Anna Tapion koulua hallinnoivan säätiön entinen puheenjohtaja on Martti Huhtamäki (kesk.). Säätiön varapuheenjohtaja on Maria Tiura (kok). Huhtamäki sai Nova groupilta vaalirahoitusta 7 000 euroa ja Maria Tiura 20 000 euroa. Nova Kiinteistöyhdistys lahjoitti Anna Tapion koululle pesukoneita 21 000 euron arvosta.

Kokoomuksella suurin tukija on oma säätiö

Helsingin Sanomien tiedon mukaan kokoomus on saanut tukea 878 035 euroa, josta
valtion jakama puoluetuki on 440 301 euroa ja
ulkopuolinen rahoitus 437 734 euroa.

Puolueen oma säätiö, Yksityisyrittäjäin säätiö on tukenut kokoomusta 1 100 000 eurolla. Vuonna 2008 säätiö tuki puoluetta 400 000 eurolla. Säätiön perustajat ovat itsenäisiä tukkukauppiaita: Lassila & Tikanoja Oy, Tuko, Talous-Osakekauppa, Rake Oy ja Stockman Oy. Säätiön hallituksen puheenjohtajana on kauppaneuvos Heikki Timonen ja varapuheenjohtajana kauppaneuvos Pentti Kivinen. Säätiön hallituksen puheenjohtaja on Harri Holkeri ja rahastonhoitaja Heikki J. Perälä.

Ulkopuolisesta rahoituksesta kokoomus sai
Teollisuuden ja työnantajien säätiöltä eli TT-säätiöltä 150 000 euroa
Sammolta tuli 75 000 euroa.
Sampo tuki kokoomusta vuonna 2006 25 000 eurolla ja 50 000 eurolla vuonna 2007. Sampo tuki kokoomusta kaikkiaan 125 000 eurolla.
Heikki Tavela 10 000 euroa
Peter Fagernes 10 000 euroa
Antti Piippo 5 000 euroa
KMS/Katainen 5000 euroa
SMKJ ry 2000 euroa
MTK 1000 euroa
OP-Pohjola-ryhmä 8000 eurolla.
Metsäjätti Metsäliitto 7000 eurolla
Destia 20 000 eurolla,
Patria 19 000 eurolla,
Itella ( entinen Suomen Posti) 9 000 - 18 000 eurolla,
Suomen teollisuussijoitus 7200 eurolla,
Junakonserni VR 7700 eurolla.
Outokumpu Oy 6000 euroa,
Stora Enso 5000 euroa ja
Rautaruukki 5000 euroa.
Telia Sonera 3000 eurolla
Lisäksi tukea ovat antaneet
Finnvera
Varustamolaitos Finstaship
Ilkka Kanerva sai 17 000 euroa Nova Kiinteistökehitys Oy:ltä synttärilahjaksi. Ministereiden toiminnan lainmukaisuutta valvotaan oikeuskanslerin virastossa. Kanerva toimi vielä tuolloin Suomen ulkoministerinä.

SDP sai ammattiyhdistysliikkeet ruhtinaalliset tuet

Helsingin Sanomien mukaan SDP:n saama tuki on yhteensä 1 785 561 euroa, josta
valtion maksama puoluetuki on 1 017 903 euroa ,
ulkopuolinen rahoitus 406 019 euroa ja
ammattiyhdistystuki 361 639 euroa.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on tukenut 113 000 euroa
Metallityöväenliitto 101 301 euroa
Palvelualojen ammattiliitto PAM 76 800 euroa
Paperiliitto 24 401 euroa
Posti- logistiikka-alan unioni PAU 16 575 euroa
Puu-ja erityisalojen liitto 14 862 euroa
Viestintäalan ammattiliitto 8 771
Rautatieläisten liitto 7 729 euroa
Toimihenkilöunioni 12 920 euroa
Kemianliitto 6 190 euroa
Työväen Lehdistön Kannatusyhdistys 100 000 euroa
Kehittyvien Maakuntien Suomi 10 000 euroa
OP-Pohjola on tukenut SDP:tä 8 000 eurolla.
Osuuskunta Trakelta 30 000 euroa
Destia tuki SDP:tä 11 600 eurolla.
Seminaaritulot 84 040 euroa

Vuonna 2008 on edelleen tullut tukea ammattiliitoilta.
JHL-liitto 113 000 euroa
Metallityöväenliitto 135 069 euroa
PAM-liitto 54 900 euroa
Paperiliitto 18 899 euroa
PAU-liitto 15 045 euroa
Puu- ja erityisalojen liitto 14 914 euroa
Viestintäalan ammattiliitto 8 512 euroa
Rautatieläisten liitto 7 328 euroa
Kemianliitto 3 600 euroa

Työväen Lehdistön kannatusyhdistys 100 000 euroa
Osuuskunta Tradeka 50 000 euroa
Seminaaritulot 71 126 euroa,
Seminaarituloista Urheiluopistosäätiön yhteissumma on 2 700 euroa,
Taideostoja ja muita avustuksia
Kiinteistö Oy Karihaara 11 000 euroa
Urheiluopistosäätiö 5 000 euroa
Suomen Viestintärahoitus 5 000 euroa
Kehittyvien maakuntien Suomi 10 000 euroa
Osuuspankkikeskus 8 000 euroa.

Ammattiliitot tukevat myös vasemmistoliittoa

Vasemmistoliitto on saanut tukea yhteensä 871 580 euroa, josta
valtion jakama puoluetuki on 237 643 euroa,
ulkopuolinen rahoitus 585 937 euroa ja
ammattiyhdistystuki 48 000 euroa.

Rakennusliiton vasemmistoryhmä 16 263 euroa
Metalliliitto 59 000 euroa.
JHL-vasemmistoryhmä 11 000 euroa
Puu- ja erityisalojen liitto 8 002 euroa
Viestintäalan ammattiliitto 3 759 euroa

Osuuskunta Tradeka Yhtymä 20 000 euroa

OP-Keskus 4 000 euroa
MTK:n nuoret tuottajat 1 000 euroa
Lahjoitukset puolueen jäseniltä 4 000 euroa

Vuonna 2008 vasemmistoliitto on edelleen saanut tukea ammattiliitoilta.
Metalliliitto 18 000 euroa
JHL-vasemmistoryhmä 11 000 euroa
Puu- ja erityisalojen liitto 8 030 euroa
Paperiliiton vasemmistoryhmä 7 748 euroa
SAK:n vasemmistoryhmä 5 000 euroa
Viestintäalan ammattiliitto 3 648 euroa
AKT:n vasemmistoryhmä 2 100 euroa

Osuuskunta Tradeka yhtymä 35 000 euroa

Vuosi 2009
Osuuskunta Tradeka yhtymä 45 000 euroa.

Tuki ei kerro koko kuvaa ammattiyhdistysten tuesta, sillä liitot ohjaavat usein tukensa suoraan ehdokkaalle.

Vihreät, kristilliset ja perussuomalaiset saavat vähän ulkopuolista tukea

Helsingin Sanomien mukaan Vihreä Liitto on saanut vaalitukea 386 963 euroa. Tämän lisäksi hämeenlinnalainen lastenlääkäri ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Markus Rímon lahjoitti vuonna 2007 vihreille 75 000 euroa.

Helsingin Sanomien mukaan kristilliset ovat saaneet vaalitukea kaikkiaan 161 557 euroa, josta
valtion puoluetuen suuruus on 156 954 euroa ja
jostain muualta 4 603 euroa.

Perussuomalaiset ovat saaneet vaalitukea 386 963 euroa, mikä kaikki on valtion puoluetukea.

RKP sai suuria summia tukisäätiöltä

Helsingin Sanomien mukaan RKP on saanut vaalitukea 1038 440 euroa, josta
valtion puoluetuen osuus on 100 060 euroa ja
ulkopuolinen rahoitus 938 380 euroa.

RKP:n suurtukija on säätiö Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland. Tuki on ketjutettu. Säätiö on saanut rahansa toiselta säätiöltä eli Svenska kultuurfondetilta. Siltä tuli vaaleihin rahaa 1,4 miljoonaa euroa. Säätiöltä on tullut vuosina 2007-2009 tukea yli 1,72 miljoonaa euroa.
Björn Wahlroos lahjoitti 5 000 euroa.
Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton osuus oli 50 000 euroa ja
OP-Pohjolan tuki 4 000 euroa,
lounasseteleistä 3 000 euroa
ja yksityishenkilöiltä 2 000 euroa.

Vuonna 2008 Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland-säätiö lahjoitti raha puolueelle 300 000 euroa ja osallistui eurovaaleihin 300 000 eurolla.

Vuoden 2009 EU-vaaleihin RKP sai Svensk Utvecklin r.f:ltä 10 000 euroa ja euroedustaja Henrik Laxilta 5 000 euroa.

Stiftelsenilta RKP on saanut vaalirahoituksen lisäksi vuonna 2007 325 000 euroa ja viime vuonna 520 000 euroa ja tänä vuonna 875 000 euroa.

Lähdeaineisto: Puolueiden omat ilmoitukset sekä lehdissä olleet tiedot