lauantai 12. syyskuuta 2009

11.9.2001 - dramaattinen päivä – erilaisia totuuksia













Vuoden 2001 ehkä merkittävin tapahtuma koko kansakunnan kannalta tarkasteltuna oli terrori-isku World Trade Centerin pilvenpiirtäjiin. Kauhuelokuvat ja jännityskirjat jäivät toiseksi todellisuudelle World Trade Centerin tornien kadotessa 11.9.2001 savuna, vääntyneenä metallina ja särkyneenä betonina ikuisesti New Yorkin katukuvasta ja Manhattanin silhuetista.

Katso perusteellista tarkastelua osoitteessa:
http://video.google.com/videoplay?docid=-2923265131556505501

Tapahtumia kauempaa seuranneet saattoivat haukkoa henkeään ilmestyskirjamaisen näyn edessä. Kaapatuilla siviililentokoneilla tehdyt itsemurhaiskut tappoivat tuhansia ja aiheuttivat valtavat aineelliset vahingot. Terroristi-iskut kohdistuivat Yhdysvaltain taloudelliseen ja sotilaspoliittiseen keskuksiin. Ensin American Airlines Boeing 767 törmäsi WTC:n pohjoiseen torniin. 18 minuutin kuluttua toinen American Airlines Boeing 767 kone törmäsi WTC:n eteläiseen torniin. Ensimmäiseksi romahti jälkimmäisen lentokonehyökkäyksen kohteeksi joutunut 110-kerroksinen torni ja puolisen tuntia myöhemmin yläosastaan hiljalleen kytenyt 110-kerroksinen pohjoistorni. Yksi maailman tunnetuimmista monumenteista oli pyyhkäisty maan tasalle yhdessä useiden muiden ympäröivien rakennusten kanssa. Tornitaloissa työskenteli päivittäin noin 50 000 ihmistä. Ykköstornin korkeus oli 417 metriä ja kakkostornin 415 metriä. Ykköstorni oli maailman viidenneksi korkein rakennus ja kakkostorni kuudenneksi korkein.

Samoihin aikoihin American Airlines Boeing 757 ohjattiin päin Pentagonia. Neljäs terroristien käsissä oleva United Airlines Boeing 757 syöksyi maahan Pennsylvaniassa lähellä Pitsburgia. Koneen mustan laatikon tallettamien tietojen perusteella pääteltiin, että koneen matkustajat olivat nousseet kaappareita vastaan, eikä se siksi ollut päässyt oletettuun kohteeseen, kongressiin rakennukseen Capitol-kukkulalla Washingtonissa.

Ajallisesti tarkasteluna tapahtumat sattuivat Suomen aikaan näin:

15:50 Lentokone iskeytyy World Trade Centeriin New Yorkissa. Savua nousee suuresta reiästä tornin seinästä.
16:08 Rähähdys vavisuttaa toista WTC-tornia. TV-kuvissa näkyy, kuinka toinen lentokone kaartaa kohti tornia ja hajoaa tulipalloksi.
16:13 FBI kertoo tutkineensa ennen räjähdystä tietoja, että lentokone olisi kaapattu.
16:32 Presidentti George W.Bush kutsuu räjähdyksiä ”ilmeisiksi terrori-iskuiksi maatamme kohtaan”.
16:36 Palestiinalainen äärijärjestö DFLP ottaa vastuun lentokoneiskuista, Abu Dabin TV kertoo.
16:42 Viranomaiset ilmoittavat, että ensimmäinen WTC-torniin osunut lentokone olisi kaapattu suoraan lentoonlähdöstä Bostonissa.
16:44 Silminnäkijän mukaan lentokone on iskeytynyt Yhdysvaltain puolustusministeriöön Pentagoniin.
16:45 Palestiinalaisten DFLP-järjestö kiistää vastuunsa iskuista.
16:50 Yhdysvaltain ilmailuviranomaiset sulkevat kaikki lentokentät Yhdysvalloissa, yhtään konetta ei nouse ilmaan.
16:58 Toiminta Wall Streetilla, Yhdysvaltain hermokeskuksessa pysähtyy, rakennukset evakuoidaan.
17:00 YK:n päämajassa New Yorkissa ihmiset määrätään alakerroksiin pommisuojaan.
17:01 Kolmas räjähdys kuullaan WTC-tornin lähellä.
17:08 Yksi World Trade Centerin torneista romahtaa.
17:23 Yhdysvaltain ulkoministeriö evakuoidaan terrori-iskun pelossa.
17:26 Autopommi räjähtää ulkoministeriön edustalla.
17:30 Toinen World Trade Centerin torneista romahtaa. Puhelinliikenne Suomesta Yhdysvaltoihin on poikki.
17:31 Chigagossa evakuoidaan korkeat rakennukset ja valtion virastot.
17:39 Suuri lentokone putoaa Pensylvaniassa Somerest Countyn lentokentän lähellä, noin 130 kilometriä Pitsburgista. Runsaasti uhreja.

Ei suomalaisia uhrien joukossa

Kolmas 47-kerroksinen pilvenpiirtäjä romahti vielä, mutta se oli ehditty jo evakuoida. 22.9.2001 mennessä WTC:n raunioista oli löydetty 241 ruumista. Pentagonin uhrien määräksi ilmoitettiin 189. Pentagon on yksi maailman suurimmista rakennuksista. Viisikulmaisessa rakennuksessa työskentelee 23 000 ihmistä. Pentagon on kuin kaupunki, jonka alueella on teitä kymmeniä kilometrejä. Parkkipaikoille pysäköidään päivittäin noin 9000 autoa. Lentokoneissa oli kuollut 266 ihmistä, mukaan lukien miehistöt ja kaappaajat. New Yorkissa oli 27.9. kateissa noin 6000 henkeä. Sadat palomiehet ja kymmenet poliisit olivat menehtyneet pelastustöissä WTC:n romahtaessa. Enemmistö uhreista oli yhdysvaltalaisia, mutta joukossa oli myös monien muiden maiden kansalaisia, ei kuitenkaan suomalaisia.

Yhdysvaltain tragedian laajuus ja tuho olivat ennen kokemattomia. Tapahtumat herättivät ihmisissä pelkoja. Kaikkiaan yli 3000 ihmistä kuoli tässä terrori-iskussa. Helmikuun 2002 lopun tietojen mukaan WTC:n terrori-iskussa kuoli 2838 ihmistä, joista pelastustyöntekijöitä oli 479.

Yhdysvallat syytti Osama Bin Ladenia

Yhdysvaltojen syyttävä sormi osoitti Osaman Bin Ladenia. Lukuisat terrorismin tutkijat olivat samaa mieltä. Afganistanissa elävä Osaman Bin Laden on ääri-islamilaisen Taleban-hallinnon suojissa. Hän on avoimesti uhkunut pyhää vihaa Yhdysvaltoja kohtaan jo kymmenen vuotta. Miljardiomaisuuden liiketoimillaan kerännyt Bin Laden on myös luonut verkoston, jonka arvellaan kykenevän pelottavan massiivisiin iskuihin. Saudi-Arabiassa rikkaaseen jemeniläiseen perheeseen vuonna 1957 syntynyt Osama Bin Laden on yksi Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n listan etsityimpiä miehiä, mutta hän on monien arabimaiden sankari.

Yhdysvallat aloitti hyökkäyksen Afganistaniin

Yhdysvallat aloitti odotetun vastaiskunsa Afganistaniin, jossa se katsoi Taleban hallinnon suojelevan terroristijohtaja Osama Bin Ladenia ja tämä Al-Quida-järjestöä. Yhdysvaltain liikekannallepano oli laajin sitten Persianlahden sodan vuonna 1991. Hyökkäyksensä Afganistaniin se aloitti brittijoukkojen tuella. Ohjuksin, hävittäjin ja pommikonein tehdyt iskut kohdistettiin eri puolille maata talebanien tukikohtiin ja Al Quidan oletettuihin harjoitusleireihin. Sotaoperaation nimeksi oli annettu Operation Enduring Freedom (Vankkumaton Vapaus). Samaan aikaan alettiin sotilaallisten iskujen kanssa pudottaa siviileille tarkoitettuja ruoka- ja lääkeapupaketteja. Pommituksia seurasi jatkossa lähes päivittäin ja suurin osa talebanien ilmapuolustuksesta saatiin nopeasti lamaannutettua. Ensimmäiset maaoperaationsa Yhdysvaltain erillisjoukot tekivät 20-21.10. iskemällä talebanien komentokeskukseen ja lentokentälle Kandaharissa. Pommitukset aiheuttivat huomattavaa tuhoa talebanien asemissa. Pommitukset Afganistanissa pahensivat entisestään vakavaa pakolaisongelmaa, kun arviolta 45 000 – 80 000 ihmistä siirtyi Pakistaniin. Pakistaniin oli tullut vuosien kuluessa jo 2 miljoonaa afgaanipakolaista.

Lähteet
Lehdistö ja uutisointi tapahtuma-aikoihin

Ei kommentteja: