perjantai 18. syyskuuta 2009

”Emme ole tulleet millään viekkauella emmekä vääryyellä …”



Marja Tiura














Mielestäni kansanedustajat voisivat nyt esittää Tiernapoikien laulua ”emme ole tulleet tänne millään viekkaudella emmekä vääryydellä ….. ja pyydämme tähteemme kynttilän pätkää”. Kun olen seurannut kansanedustajien vaalirahaselvityksiä, niin mielestäni kansanedustajien vakuuttelut vaalirahasotkuissa kuvastavat Tiernapoikien laulun sanoja. Tosin kokoomuslaiset eivät ole Kataisen johdolla pyytäneet tähteensä kynttilänpätkää vaan ovat pyytäneet osallistumaan toivotalkoisiin.

Lahjuksen antaminen kansanedustajalle

Suomen rikoslain 16 luvun 14 §:n mukaan ”Joka kansanedustajalle lupaa, tarjoaa tai antaa hänelle tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun oikeudettoman edun, jotta tämä edun vuoksi edustajantoimessaan menettelisi jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla, on tuomittava lahjuksen antamisesta kansanedustajalle sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi”.

Tiuran meriselitykset

Kansanedustaja Marja Tiura on joutunut selittelemään vaaliraha-asioitaan lakkaamatta. Kun suomalaisen poliitikon piti päästä kaukomailta kotiin hän soitti Tapani Yli-Saunamäelle. Nova-Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo muistaa Novan maksaneen ongelmien eteen joutuneen Tiuran pois lomamatkalta heinäkuussa 2007 Bangkokista Thaimaasta. Tiura maksoi lentolipun 825,60 euroa kaksi viikkoa sitten (syyskuussa 2009). Kohukansanedustaja myönsi itse olleensa aloitteellinen lentolippuasiassa.

Toukokuussa 2008 Tiura joutui täsmentämään vaalirahailmoitustaan, jonka mukaan yksikään Tiuraa tukeneen MJT-Klubin saama avustus ei ylittänyt 1 700 euron ilmoitusrajaa. Hän oli kuitenkin saanut Nova Groupin junailemalta Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:ltä 20 000 euroa. MJT-Klubi oli saanut myös suoraan Nova Groupilta 5 000 euroa, mitä ei vieläkään mainita edes korjatussa vaalirahailmoituksessa. Tiuran mukaan MJT-klubi ei ole hänen henkilökohtainen kannatusyhdistyksensä, vaikka sen nimi muodostuu Tiuran nimikirjaimista.

Tiura on esitellyt vaalipäällikökseen Berit Virtanen-Thewlisin. Tiura kuitenkin kiisti yhteyden, kun selvisi, että Anna Tapion yksityiskoulu oli teettänyt vaalivuonna Virtanen-Thewlisin viestintätoimistolla lähes 10 000 euron arvoiset Anna Tapion yksityiskoulun internet-sivut.
Koulu sai Nova Gropilta lahjoituksena vuonna 2008 noin 20 000 euron arvoiset pesulaitteet. Julkisuudessa epäiltiin, että lahjoitukset tehtiin, jotta vaalirahoittaja Nova Kiinteistökehitys olisi saanut koululta rakennushankkeen. Koulun säätiön hallituksessa istui kansanedustaja Marja Tiura, joka sai 20 000 euron vaalirahan Kehittyvien Maakuntien Suomelta, ja Nova oli suurin yksityinen rahoittaja.
Marja Tiura ehätti ilmoittamaan palauttavansa vaalirahojaan peräti 854 euroa ansaiten kehut lähinnä omiltaan. Kysymys on rahasta jota ei alun perin ollut olemassakaan ja jota sitten on löytynyt jokunen kymmenen tuhatta. Marja Tiura on rehellinen parhaan kykynsä mukaan.

Vaikka kolmannen kauden kansanedustaja Marja Tiura keräsi Pirkanmaalta lähes 18 000 ääntä vaaleissa 2007, niin koko valtakunnan äänikuningatarta ei nostettu ministeriksi. Se oli Jyrki Kataiselta viisasta, sillä nyt Katainen vältti eron toiset kyyneleet. Ensimmäiset eron kyyneleet näkyivät Ilkka Kanervan erossa. Kansanedustaja marja Tiuran puoliso Olli Ainola on vetäytynyt Ylen uutisten politiikan toimituksen päällikön tehtävästä.

Kanervan 60 v-vuotisjuhlat

Nova Kiinteistökehitys rahoitti Ilkka Kanervan 60-vuotisjuhlia maksamalla juhliin Pertti Jalosen kvintetin soittamaan 2 992 eurolla sekä ostamalla seminaarilippuja 14 000 eurolla. Nova Kiinteistökehitys tuki Kanervan viimevuotisia 60-vuotisjuhlia noin 17 000 eurolla. Kanerva on aiemmin kertonut, että hän ei ole tiennyt tuen antajaa tai tuen määrää.

- En tiedä, oliko tämä porukka mukana niissä järjestelyissä vai ei, nykyinen kansanedustaja Kanerva totesi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmalle viime marraskuussa.
MTV3:n mukaan Merisalo matkusti heti kaksikon yhteistä Helsingin-iltaa seuraavana päivänä Turkuun, jossa hänellä oli työlounas Nova-johtaja Tapani Yli-Saunamäen ja Kanervan lähimpien avustajien Olli A. Mannin ja Esa Haaviston kanssa. Nova Kiinteistökehitys maksoi kahden päivän tarjoiluista 540,80 euroa.
Nova Kiinteistökehitys Oy osallistui 17 000 eurolla Kanervan synttäreiden tukemiseen ostamalla seminaarilippuja, maksamalla kvintetin esiintymispalkkiot ja maksamalla suunnittelupalavereiden ravintolalaskuja. Rahat kulkivat Kanervan tukiyhdistyksen Kehittyvä maakunta ry:n kautta.

Keskustalta konkurssipesä karhuaa 100 800 euroa puolueen Menestyvä Suomi ry:n Novalta saamia tukirahoja. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ilmoitti, ettei puolue aio maksaa tukirahoja, koska ne on maksettu Menestyvä Suomi ry:lle.
Pesänhoitaja Kyläkosken mukaan kyse on ilman muuta lahjoista, jotka on kohdistettu nimenomaan Kanervalle ja keskustalle.
- Sieltä tulee varmaan vasta-argumenttina, että rahat ovat tulleet yhdistyksille, eivätkä suoraan heille itselleen. Kuka nyt yhdistystä haluaa tukea? Kyllä tiedetään, ketä on tuettu, Kyläkoski sanoo.
Lahjasummia Kyläkoski pitää Nova Kiinteistökehityksen kokoiselle yritykselle laittomina. Niistä ei ole päätetty edes yhtiön hallituksessa. Uudenmaan veropiiri vaatii Novalta 1259 353 euroa.

- Lähtökohtaisesti tapaus liippaa niin läheltä lahjontaa, että suorastaan hirvittää, kauhistelee Joensuun yliopiston julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen IS:lle.
- Korruptioksihan tällaista toimintaa yleismaailmallisesti nimitetään, huomauttaa puolestaan rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta.

Toimittajien lahjominen?

Nova Kiinteistökehityksen velallisselvityksestä kävi ilmi yhtiön tarjonneen toistuvasti ja usein huomattavaa kestitystä toimittajille. Novan velallisselvityksen mukaan yhtiö on tarjonnut huomattavaa ja useasti toistuvaa kestitystä muun muassa toimittajille Nina af Enehjelm, Rita Tainola, Aarno Laitinen ja Seija Sartti. Hufvudstadsbladetin haastattelussa konkurssipesän hoitaja Jukka-Pekka Kyläkoski sanoi, että Novan tarjoiluista on nauttinut "pitkä rivi" muitakin toimittajia, tosin vähemmän kuin mainittu nelikko. Nelikon osalta kysymys on 10 000 – 15 000 euron tarjoilusta parin vuoden aikana. Myös liikemies Peter Fryckman on päässyt nauttimaan näistä eduista Hufvudstadsbladetin mukaan.

Kansanedustaja ei saa ottaa lahjusta
(Erkki Ahon runo vuodelta 2002, julkaistu kirjassa Olet Maamme Armahin Suomenmaa).

Kansanedustaja ei saa enää ottaa lahjusta,
siksi on autettava nahjusta.
Palkkoja on nostettava huimasti
jotta ansiotaso ei laske roimasti.
Kaikenlaisia kulukorvauksia pitää olla,
kansanedustajalla on eriarvoinen polla.
Kaikki ovat yhdenvertaisia perustuslain mukaan,
mutta kansanedustajista lakia ei näytä tuntevan kukaan.
Siksi kaikenlaisia kuluja korvataan
ja etuja uusiksi sorvataan.
Kielletty on varamiesjärjestelmän käyttö,
varamiehille ei ole mahdollista näyttö.
Se on istuvalle kansanedustajalle uhka,
seuraavissa vaaleissa haaveista voi tulla tuhka.

Istunnon alussa läsnäolopainiketta painetaan,
jotta läsnäolijaksi merkitään.
Sitten voidaan mennä asioille omille,
puheet kaikuvat tyhjille seinille somille.
Äänestykset täytyy tietää,
kansa ei voi poissaoloja sietää.
Ensimmäisen kauden edustajalle voi virhe sattua,
kun ei tunne selvää sovittua juttua.
Lintsareita ei saa käräyttää,
sillä se voi maata järäyttää.
Ryhmäkuri sen määrää,
että kansanedustaja ei saa näytellä jäärää.
Kloonatut aivot ovat työsuhde-etuja,
työ on helppoa, tarvitsee kertoa vain satuja.
Kansanedustajan ei tarvitse itse ajatella,
mutta joskus voi kuitenkin malliksi sadatella.

Piiri pieni pyörii, ministerit siinä hyörii.
Valtaa käyttää pieni ryhmä.
väliä ei ole onko viisas vai tyhmä.
Kansanedustajat saavat lehdistä lukea,
miten voivat virkamiesten päätöksiä tukea.
On kansanedustajan työ tärkeä,
vaikka siinä ei ole aina järkeä.
Aktiivisuutta on äänestäjille näytettävä,
on tehtävä aloitteita ja tiedostusvälineitä käytettävä.
Turhautumisesta voi johtua,
että eduskunnan sauna tarjoaa lohtua.
Eduskunnan saunassa tunnelma on aitoa,
siellä ei nautita maitoa.
Kerrotaan siellä nautitun juomaa tuimaa,
joitakin kansanedustajia se huimaa.
Puoluetukea pitää saa lissää
eihän tämä tunnu vielä missää.

Köyhiä a puolustuskyvyttömiä riistetään,
eläkeläisiltä ja työttömiltä niistetään.
Kansa on jaettu taloudellisesti ja oikeudellisesti kahtia,
näin on näytetty vallan mahtia.
Naturaan on riistetty maat ja mannut,
oikeusturvasta ei välitä laillisuusvalvonnan jannut.
Köyhiä on puoli miljoonaa ja ruokajonot ovat pitkiä,
kaikki johtuu pankkikriisistä ja asioiden selvittely on sitkiä.
Todelliset rikolliset ovat vapaalla jalalla,
suojelu varmistetaan vapaamuurarivalalla.
Sivulliset ovat joutuneet kärsijän rooliin,
todelliset rikolliset ovat ihastuneet booliin.
Vaalien alla kaikki ovat köyhien asialla,
mutta kuka hoitaa meidän asiat, kysyy kokoomuslainen.

Ei kommentteja: