Eräs
yleisönosastokirjoitus osuu mielestäni asian ytimeen:
Vastineeksi
Abdirahim Husu ”syöpaskaajakuole” Husseinin paskanjauhantaan:
"Tämä
ei ole sinun Suomesi –se ei koskaan ollutkaan. Tämä on minun
Suomeni.
Suomen
kansa elää tällä hetkellä sekavissa tunnelmissa. Päällimmäisenä
ovat turhautuminen, ahdistus, pelko, masennus ja monet muut
negatiiviset tunteet. Tämä on ymmärrettävää kun ottaa huomioon
miten Suomea ja sen kansaa on viime aikoina kohdeltu ja miten heidän
tarpeensa on sysätty sivuun toisten tarpeiden tieltä.
Kaikkien
leikkausten ja kiristysten lisäksi sananvapautta on rajoitettu,
vanhuksia jätetään heitteille, hallitus ja mediat salaavat ja
pimittävät asioita kansalaisilta. Veroja kiristetään jotta
voidaan elättää vieraan vallan kansalaisia. Koko ajan keksitään
uusia veroja ja maksuja, sakkojen korotuksia että saataisiin edes
osa näistä kuluista peitton. Vanhuksia jätetään heitteille.
Nuoria syrjäytyy. Työpaikkoja ei ole. Kodittomia tulee koko ajan
lisää. Yrittäminen ei kannata koska kaikki on niin kallista.
Suurin osa näistä kansalaisista on tehnyt töitä, maksanut veronsa
valtiolle, osallistunut hyvinvointivaltiomme rakentamiseen ja
ylläpitämiseen. Nyt heiltä viedään tai leikataan näitä
etuuksia ja annetaan niille, jotka eivät ole mitään tehneet,
eivätkä tule mitään tekemään niiden eteen.
Suomessa
vallitsevat olosuhteet; se että täällä ei ole tarvinnut koskaan
pelätä, täällä on voinut liikkua pimeälläkin yksin, täällä
on ollut turvallista olla ja elää. Meillä on ollut tasa-arvo ja
koskemattomuus. Terveydenhuolto on ollut hyvää, joskus jopa
ilmaista, koulutus huipputasoa ihan koko maailman vertailussakin.
Luonto pohjavesineen on ollut puhdas ja kuulunut kaikille. Se, että
se kaikki alkaa olla mennyttä, on monelle Suomalaiselle hyvin
surullinen ja ahdistava asia.
Viime
aikojen turvapaikanhakijatulvat lisäävät pelkoa ja ahdistusta niin
monin eri tavoin, niin monilla eri tasoilla. Tulijoita on miljoonia.
Ne ei lopu ennen kuin me sanomme EI. Siihen asti tänne tunkevat
kaikki ibrahimit ja muhammedit toinen toistaan surullisempien
tarinoiden kera maista joissa on todettu olevan turvallista asua.
Muistettakoon, että näissä maissa on turvallisia alueita joihin on
huomattavasti lyhyempi matka kuin tänne, joissa kulttuuri on
pitkälti sama kuin siellä omassa kotikylässäkin. Mutta. Sieltä
puuttuu ilmainen täyshoito.
Millä
perusteilla tänne turvapaikkaa hakemaan tullut –vaikka nyt somali
saa meidän maksamistamme verorahoista ilmaisen asunnon, ilmaisen
ylläpidon, ilmaiset vaatteet, kodin elektroniikan, ajokortit ja
autot yms.yms.yms. ja siihen kaiken päälle vielä vähintäänkin
vuotuisen lomamatkan sinne omaan kotimaahansa sukulaisiaan tapaamaan?
Miten siellä voi lomailla jos siellä ei voi asuakaan? Miksei
suomalaiselle myönnetä varoja lomamatkoihin perheensä kanssa,
ajokortteja ja autoja, elektroniikkaa, uusia puhelimia yms.yms.yms?
Se eriarvoistaminen saa Suomen kansan raivostumaan. Ja ihan täysin
syystä. Mitä se somali on tehnyt ansaitakseen sen kaiken? Tulee
sodan jaloista tänne? Hei meillä on vielä jonkun verran
veteraaneja jäljellä; heitä jotka sotivat tämän maan meille. Ja
mikä on kiitos? Jatkuva nälkä, vilu, välinpitämättömyys,
yksinäisyys ja tyhjyys. He eivät paenneet sodan jaloista. He jäivät
ja taistelivat jotta meillä olisi se kaikki hyvinvointi ja
infrastruktuuri joka täällä vallitsi. Muistettakoon myös, että
sotatila maassa ei ole peruste turvapaikalle ja silti sillä
perusteella niitä täälläkin myönnetään.
Husu
valittaa, että turvapaikanhakijat kärsivät stressistä ja pelosta
kun eivät tiedä tulevasta. Miten on meidän kansamme laita? Onko
oikein, että he kärsivät pelosta ja stressistä muiden maiden
kansojen takia?
Kun
otetaan huomioon, miten paljon tuvapaikanhakijat ovat täällä jo
aiheuttaneet ongelmia, tehneet rikoksia, mellastaneet ja toimineet
omien maidensa tapojen mukaisesti, olleet röyhkeitä ja
kiittämättömiä, piittaamattomia meidän lakiemme, tapojemme ja
kulttuurimme suhteen, on täysin mahdollista että Suomen kansa
nousee vielä kapinaan ja siinä kohtaa olemme sodassa täälläkin.
Se on hyvin todennäköistä.
Kun
otetaan huomioon, kuinka moni suomalainen on jo joutunut kärsimään
–toiset enemmän, toiset vähemmän– turvapaikanhakijoiden
aiheuttamista ongelmista, on hyvin todennäköistä että mm. aito
rasismi tulee lisääntymään huomattavasti. On mahdollista, että
tulemme näkemään väkivaltaisuuksia myös suomalaisten puolelta.
Myös itsemurhatilastot tulevat varmasti nousemaan. Tämä kaikki on
täysin ymmärrettävää (ei hyväksyttävää) kun ajattelee,
minkälaisessa pelossa ja epävarmuudessa he ovat joutuneet elämään.
Jatkuvien
ulkomaalaisten aiheuttamien väkivaltaisuuksien, raiskausten,
ahdistelujen yms takia monet suomalaiset ovat jo traumatisoituneita
ja se johtaa ilmiöön, jossa ei suvaita enää edes niitä ahkeria
ja työssäkäyviä, yhteiskuntaamme sopeutuvia ulkomaalaisia. Se on
surullista, sillä näiden röyhkeiden muslimipakolaisten lisäksi
maassamme on myös heitä jotka ovat valmiita integroitumaan
yhteiskuntaamme, osaavat ilmaista kiitollisuutensa ja maksavat
veronsa ja ylläpitävät tätä maata sen sijaan että vaativat koko
ajan lisää. Meillä on liian monta ihmistä –niin suomalaista
kuin ulkomaalaistakin, jotka suoraan tai välillisesti joutuvat
kärsimään näiden elintasosurffareiden aiheuttamista
lieveilmiöistä.
Viime
kuukausien aikana olen seurannut, miten tänne tunkevat ihmiset
vinkuvat koko ajan lisää, koko ajan parempaa, koko ajan enemmän.
Ruoka on pahaa, majoitus on huono, sijainti on hanurista, sääntöjä
on liikaa, tekemistä liian vähän, kahviloita liian vähän, rahaa
liian vähän...mikään ei ole hyvin, mistään ei osata kiittää,
minkäänlaista nöyryyttä ei ole nähtävissä. Jos ihminen pakenee
henkensä edestä, hän on kyllä kiitollinen siitä mitä saa ja
täällä, täällä Suomessa näille kiittämättömille
vapaamatkustajille annetaan enemmän kuin omille kansalaisillemme.
Sekään ei heille riitä.
Suurin
osa suomalaisista pelkää puhua näistä asioista, koska heidät
leimataan heti rasisteiksi.
Minun
mielestäni turvapaikanhakijalla Suomessa ei pitäisi olla mitään
erityisoikeuksia. Jos hän tulee maasta, jossa edes paikoin on
turvallista, hän ei ole ansainnut turvapaikkaa täältä. Jos
hänellä ei ole mitään henkilöllisyystodistusta tänne
tullessaan, hänen ei tarvitse rajaa ylittää. Jos hän matkustaa
kymmenen muun turvallisen maan läpi ennen kuin on täällä, hän ei
tarvitse turvapaikkaa täältä. Jos hän saa kielteisen päätöksen
täällä, hänen tulee poistua maasta eikä hänelle tule maksaa
mitään. Hän on itse tänne päässyt, hän pääsee täältä
poiskin. Jos hän saa täältä turvapaikan, hänen tulee työllistyä
ja elättää itse itsensä, maksaa veronsa tähän maahan tai muuten
hän menettää kaikki korvauksensa.
Meidän
taloutemme ei kanna enää yhtään vapaamatkustajaa. Ai suomalaiset
työttömät ja lusmut? Ensinnäkään meillä ei ole työpaikkoja
kaikille työttömille suomalaisille. Kiitos hallituksen ja sen
toimien. ”On lottovoitto syntyä Suomeen” sanotaan. Vedetään se
kortti tässä ja todetaan että se on Suomen kansalaisen etuoikeus.
Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto.
Ja
hei Husu, meillä on täällä ihan pirusti ihmisiä jotka on velkaa
sen 10 000€ ja enemmänkin ja monet pelkästään siksi, että he
vain yrittävät selviytyä. Meillä on monia syrjäytyneitä jotka
ajattelevat että olisi parempi kuolla kuin kituuttaa koska valoa
tunnelin päässä on vaikea nähdä. Meillä on vanhuksia jotka
odottavat märissä vaipoissaan nälkäkuolemaa koska ei ole varaa
ruokaan, ei lääkkeisiin. Siksi, koska järjestelmässä on virhe.
Se ruokkii, vaatettaa, asuttaa ja lääkitsee kymmeniä tuhansia
pakolaisia mutta omiaan se ei enää voi huomoida, resurssit ei
riitä! Onko se moraalisesti tai eettisesti oikein?
Näitä
asioita miettiessä ja maailman menoa seuratessa olen entistä
enemmän vastaan niitä elintasopakolaisia.
Sen
lisäksi että olemme osoittaneet, että he saavat täältä mitä
ikinä osaavatkin pyytää, me olemme unohtaneet oman kansamme ja
heidän kärsimyksensä ja ahdinkonsa ja annamme naiiviuden ottaa
vallan ja päästämme näitä mukahätääkärsiviä tänne
tuhoamaan hyvinvointimme ja kulttuurimme (mitä hyvää se kulttuuri
on siellä omassa maassaan aikaan saanut...?).
On
täysin oikein, jos Suomi on markkinoimassa itseään vähemmän
houkuttelevana maana pakolaisille. Silloin tiedämme että tänne
vielä tulevat ovat oikeasti hädässä eivätkä paremman elintason
perässä.
Tämä
maa jossa nyt elän, ei ole se Suomi johon minä synnyin.
Se
Suomi oli inhimillinen, omistaan välittävä hyvinvointivaltio jossa
oli turvallista elää ja olla.
Se
Suomi oli ylpeä, että niinkin pienenä maana se oli taistellut
itselleen itsenäisyyden, jälleenrakentanut kaiken ja pärjäsi
hienosti kansainvälisissä vertailuissa.
Sillä
Suomella oli kaunis, ainutlaatuinen luonto.
Sillä oli suuria,
menestyviä kansainvälisiä yrityksiä. Sillä oli turvaverkkona
sosiaalijärjestelmä. Sillä oli systeemi, joka mahdollisti sen,
että kansalaisen kannatti tehdä töitä sen sijaan että se olisi
ollut työttömänä.
Siinä Suomessa pienyrittäjälläkin oli
mahdollisuus pärjätä.
Siinä Suomessa vallitsi tasa-arvo.
Sillä
Suomella oli hallitus ja presidentti, jotka välittivät omasta
kansastaan enemmän kuin palkkapussistaan ja asettivat maan
tulevaisuuden ja turvallisuuden aina kaiken muun edelle.
Se
Suomi oli edelläkävijä ja hieno maa.
Siitä
Suomesta olin ylpeä.
Se,
miten hyvä Suomi oli, ei ole yhdenkään somalin, irakilaisen,
iranilaisen, afgaanin tms ansiota.
Meidän
verorahamme, sosiaaliturvamme ja terveydenhuoltojärjestelmämme ei
kuulu teille vaan kaikille niille, jotka ovat näiden järjestelmien
rakentamisessa olleet osallisena.
Joten
Mr.Husu, ole hyvä ja palaa sinne Somaliaan. Osallistu oman maasi
rakentamiseen ja kehittämiseen.
Siellä on turvallista ja se on
sinun maasi".
Äidin
puhe kotiseudun puolesta
Kajaanin Otanmäessä
tapahtuneesta taposta epäilty on maahanmuuttaja Otanmäen
vastaanottokeskuksesta (epäiltyjen nimet)
Epäilty raiskauksen
yritys Tampereella - poliisi etsii kahta miestä
Turvapaikanhakijoiden
käyttäytyminen kuumentaa tunteita kaupassa
Itäkeskuksen
pahoinpitelyepäilystä uutta tietoa – "Median tiedot eivät
pidä paikkaansa"
Vastaanottokeskuksen
asukas puukotti kahta: Johtaja: Hänellä oli ongelmia jo aiemmin
Tässä
muutamia sotarikoksista epäiltyjä henkilöitä jotka ovat saapuneet
Suomeen
150
nuorta kokoontui Järvenpäässä tavoitteenaan jättimäinen
joukkotappelu – paikalle tarvittiin 10 poliisipartiota
Joukkotappelu
murskasi pikkukaupungin ilmapiirin – Irakilainen Mohammed: "Haluan
pois Forssasta"
Kansalaisaloite
hylättiin eduskunnassa.
Kajaanin
henkirikosepäily on hyvin poikkeuksellinen – HS selvitti
turvapaikanhakijoiden yleisimmät rikokset
Turvapaikanhakijoiden
peltotyöt päättyivät kiistelyyn: "Hyviä ja huonoja
kokemuksia"
Tämäkin
sotilas on turvapaikanhakijana Suomessa (Varoitus kuvista)
Helsinkiläisten
oikeustaju ei kestä laittomasti maassa olevien toimeentulotukea –
”Pelleilyn on loputtava”
Rikkooko
Suomi Ensin -liike rikoslakia? Asiantuntija vastaa
Kymmenien
nuorten joukkotappelu Loimaalla – tunteet kiehahtivat
jalkapallo-ottelussa
Supo: Poliisin resurssit
eivät tahdo riittää vastaanottokeskusten valvontaan
SOTAA
JA VAINOA PAENNEET SYTYTTIVÄT JÄTTIMÄISEN TULIPALON SAKSASSA
Murhaajaraiskaaja
Hussein haluaa vapaaksi säilöstä – odottaa karkotusta
Myös
Saksassa: Turvapaikanhakijat lähtevät lomalle maihin joista he
pakenevat ”sotaa ja vainoa”
Välikohtaus
tallentui tälle videolle – murhaajaraiskaajat ottivat yhteen Turun
vankilassa
Budjetti
2017: Turvapaikanhakijoiden kokonaislasku veronmaksajille on edelleen
arvoitus
Väkivaltaisuuksia
eri puolella Suomea - Migrin pomo rauhoittelee: "Jäitä
hattuun"
Turvapaikanhakijoiden
siirrot tökkivät - Suomi on yhä EU:n suurimpia ottajia
Vain
noin 100 pakolaista palkattu Saksassa - "eivät ole valmiita
työmarkkinoille"
Yrittivät
tappaa pesäpallomailoilla – kaksikolle lähes neljä vuotta
vankeutta
Otanmäen
mielenosoituksen tunnelma vaihteli hartaan ja rajat kiinni -uhon
välillä – väki marssi kulkueena surmapaikalle
Paikalliset
uteliaina Otanmäessä: "Uusi kokemushan tämä mielenosoitus
on"
NU:
Rauhan puolesta pelattu futisottelu päättyi turvapaikanhakijoiden
tappeluun – "Pahoittelemme lasten puolesta"
MIKSI
TOTUUTTA EI HALUTA HUOMATA VAIKKA SE TUODAAN SILMIEN ETEEN?
Turvapaikan
saaneiden työllistyminen kestää 20 vuotta – laaja tutkimus
EU-maista kertoo
Bengin
Tanriverdi ja Ahmet Vurgun vankilaan tapon yrityksestä
http://mvlehti.net/2016/09/15/bengin-tanriverdi-ja-ahmet-vurgun-vankilaan-tapon-yrityksesta/
Poliisi nappasi Odinit
Oulussa – ”Yhteenotto ulkomaalaisten kanssa”
Muslimit teloittivat Arto
Mikkosen
Jösse
Järvenpää: Verta käsissä
Jösse
Järvenpää: Maassa maan tavalla tai maasta pois
Jaakko
Teppo - Abdullah
Suomi
Ensin Otanmäki 15.9.2016
Kajaanin
murhaaja matut, 12.9.2016
Paatero
: Matut heikentäneen Suomen turvallisuutta, 8.9.2016
Matut
vittuun
Lainvalvojat
- Mamut vs. Poliisit
Järvenpäässä
nuoriso protestoi, ja torjui ääriryhmän yrityksen päästä
jaolle.
Kalajoen
kaupungin kaupunginhallitus § 142 06.06.2016
Kaupunginvaltuusto
§ 56 27.06.2016
Perusturvalautakunta
§ 82 18.08.2016
Kaupunginhallitus
§ 197 05.09.2016
ELY-keskuksen
esitys pakolaisten vastaanottamisesta POPELY/4341/2015
246/04.03.01/2015
Khall
06.06.2016 § 142 (Valmistelija: hyvinvointipalvelujohtaja Anne
Mäki-Leppilampi)
Vuoden
2015 aikana Suomeen saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa.
Oleskeluluvan saaneiden turvapaikan hakijoiden lisäksi Suomi ottaa
vastaan UNHCR:n pakolaisstatuksen omaavia kiintiöpakolaisia, jotka
muuttavat suoraan kuntiin lähtömaistaan. Vuoden 2016 kiintiössä
Suomeen valitaan 750 pakolaista. ELY-keskusten tehtäviin kuuluu
neuvotella kuntien kanssa oleskeluluvan saaneiden
turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten sijoittamisesta. Kuntiin
sijoittamista varten kunnat myöntävät ns. kuntapaikkoja.
Kuntapaikan myöntävä kunta järjestää oleskeluluvan saaneiden
pakolaisten vastaanoton (mm. asunnon) ja huolehtii osaltaan
kotouttamisesta suunnitelmallisesti alusta alkaen.
Vuonna
2016 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueille voidaan sijoittaa yhteen
sä 1078 pakolaista. Alueelle tarvitaan paljon uusia kuntia mukaan
vastaanottotoimintaan. ELY-keskus on tehnyt asukaslukuun perusturvan
jaon, joka havainnollistaa miten vastuunjako voitaisiin toteuttaa
alueella. ELY toivoo, että kunnat lähtisivät laajasti mukaan
vastaanottotyöhön. Jos kun tapaikkoja ei saada, pakolaisten ainoana
mahdollisuutena on muuttaa kuntiin itsenäisesti. Tällöin kunnat
eivät pysty varautumaan palveluiden suunnitteluun ja resursointiin.
ELY-keskukset sekä työ- ja elinkeinoministeriö tukevat kuntien
kotouttamistyötä ohjauksen, neuvonnan ja koulutuksen avulla.
ELY-keskus
maksaa korvauksia pakolaisten vastaanotosta aiheutuvista kuluista.
Pakolaisten kuntaan sijoittaminen perustuu kunnan ja ELY-keskuksen
väliseen sopimukseen, jonka nojalla ELY-keskus korvaa kunnille
pakolaisista aiheutuvia kustannuksia. Vastaanotettavien pakolaisten
lukumäärästä (kuntapaikat) ja vastaanoton ajankohdasta sovitaan
erikseen kunnan kanssa. Pakolaisista maksetaan kunnalle
valtionosuuksia muiden kuntalaisten tapaan. Lisäksi valtio korvaa
pakolaisten vastaanottoa koskevan sopimuksen tehneille kunnille
pakolaisista aiheutuvia kustannuksia kotoutumislain mu kaisesti.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskukset esittävät Poh
jois-Pohjanmaan ja Kainuun kunnille neuvottelujen käynnistämistä
pakolaisten vastaanotta misesta. Vastaanotettavana voi olla sekä
kiintiöpakolaisia että turvapaikkaprosessin kautta oleskeluluvan
saaneita pakolaisia.
Pakolainen
Jos turvapaikanhakija saa myönteisen oleskeluluvan Suomeen hänestä
tu- lee pakolainen. Pakolaisstatuksen saaneelle haetaan kuntapaikka
yleensä kunnasta joka on tehnyt sopimuksen ELY-keskuksen kanssa
pakolaisten vastaanotosta (Kalajoella sopimusta ei ole). Pakolainen
voi myös itsenäisesti muuttaa haluamaansa kuntaan, mutta mikäli
sopimusta ei ole, kunta ei myöskään saa korvausta valtiolta.
Korvaukset
Kunnalla tulee olla sopimus ELY-keskuksen kanssa ja kunnalla on
oltava kotouttamisohjelma (kotouttamisohjelma Kalajoella on).
Laskennallista korvaus ta kunnalle maksetaan jokaisesta
vastaanotetusta pakolaisesta 2.300 e/vuosi yli 7-vuotiaista ja sitä
vanhemmista ja 6.845 e/vuosi alle 7-vuotiaista. Korvausta maksetaan 3
vuotta turvapaikkamenettelyn kautta tulleista henkilöistä. Lisäksi
korvataan todellisten kulujen mukaan sosiaali- ja terveyden huollon
erityiskustannuksia,
tulkkaus- ja käännöspalveluja ja toimeen tulotukikustannuksia.
Kohderyhmään
kuuluvat huomioidaan myös valtionosuuksissa, joita kunnille
maksetaan oppivelvollisuusikäisten maahan muuttajalasten määrän
mukaan. Työ- ja elinkeinohallinto rahoittaa lisäksi
kotoutumiskoulutusta ja opetushallinto valmistavaa opetusta. Kuntaan
voidaan ottaa myös ns. kiintiöpakolaisia. Maahanmuuttovirasto
sijoittaa kiintiöpakolaiset kuntiin joilla on sopimus ELY-keskuksen
kanssa. Laskennal lista korvausta kiintiöpakolaisista kunta saa 4
vuotta. Maahanmuuttoasiaa on esitelty valtuustolle iltakoulussa
30.5.2016.
Hyvinvointipalvelujohtaja:
Esitän kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että
Kalajoki tekee ELY-keskuksen kanssa sopimuksen 10 - 15 oleskeluluvan
saaneen turvapaikanhakijan vastaan ottamisesta Kalajoelle. Tämä
edellyttää yhden sosiaaliohjaajan palkkaamista ainakin aluksi
kahden vuoden määräajaksi. Muut palvelut voidaan tuottaa
nykyisillä resursseilla. Mahdollisista koululle ja
varhaiskasvatukseen tarvittavista lisäresursoinneista sovitaan
erikseen, kun tiedetään onko joukossa alaikäisiä lapsia.
Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, 1) että Kalajoki tekee
ELY-keskuksen kanssa sopimuksen 10 - 15 oleskeluluvan saaneen
turvapaikanhakijan vastaanottamisesta Kalajoelle. Tämä edellyttää
yhden sosiaaliohjaajan palkkaamista ainakin aluksi kah den vuoden
määräajaksi. Muut palvelut voidaan tuottaa nykyisillä
resursseilla. Mahdollisista koululle ja varhaiskasvatukseen
tarvittavista lisäresursoinneista sovitaan erikseen, kun tiedetään
onko joukossa alaikäisiä lapsia.
Kaupunginhallitus:
Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt 27.06.2016 § 56
Kaupunginvaltuusto: Merkittiin, että hyvinvointipalvelujohtaja Anne
Mäki-Leppilampi osallistui tämän asian käsittelyyn asiantuntijana
klo 19:23 – 19:24. Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
PetuLtk
18.08.2016 § 82 (Valmistelija: Palvelualuejohtaja Kirsti Rahkola)
17.8.2016 on käyty neuvotteluja Ely-keskuksen edustajan kanssa
pakolaisten kuntaan muuton käytännön toimista ja kustannusten
korvauksista. Kuntapaikkoja on ollut yleisesti vaikea saada ja tätä
tilannetta on pyritty helpottamaan muun muassa Euroopan
pakolaisrahaston rahoittamienhankkeiden tuella. Työ- ja
elinkeinoministeriössä toimiva Sylvia -han ke on mo nien muiden
toimijoiden lisäksi tehnyt työtä, jotta kun ta paikka löytyisi
pakolaisille mahdollisimman nopeasti. Sylvia-hankkeesta tarjotun tuen
painopisteinä ovat olleet koulutus, taloudelli nen tuki ja
asennetyö. Hanke on tukenut kuntia taloudellisesti sekä
kiintiöpakolaisten että turvapaikkaprosessin kautta kuntaan
muuttavien vastaan otossa. Kotoutumislain mukaisten korvausten
lisäksi kunnille on maksettu lisätukea vastaanoton tukemiseksi. Jos
kunta laatii sopimuksen, jossa kuntaan otetaan 20 pakolaista,
Sylvia-hankkeen kautta kunta saa 20.000 euron ylimääräisen
korvauksen kotouttamistyöhön. Suurempi määrä mahdollistaa myös
kotouttamiskoulutuksen järjestämisen Kalajoelle.
Kalajoen
kaupunki on tehnyt päätöksen, jossa on puhuttu 10-15 pakolaisen
ottamisesta. Luvulla on tarkoitettu ns. "päämiehiä" ja
näin on kaikissa julkisissa esittelyissäkin kerrottu. Kuntaan
tulevien pakolaisten määrä voi olla suurempikin, jos he ovat
perheellisiä.
Palvelualuejohtaja:
Perusturvalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle,
että kuntaan otettavien pakolaisten määrä on vähintään 20
sisältäen myös pakolaisten perheenjäseniä.
Hyvinvointipalvelujohtaja: Perusturvalautakunta hyväksyy
palvelualuejohtajan esityksen. Perusturvalautakunta: Hyväksyttiin.
Khall
05.09.2016 § 197 (Valmistelija: kaupunginsihteeri Otso Juvonen)
Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan
esityksen. Kaupunginhallitus: Päätösesitys hyväksyttiin
yksimielisesti