maanantai 19. marraskuuta 2018

GCM ja Suomen pakolaispolitiikka


Jo puoli miljoonaa suomalaista ulosotossa ja määrä kasvaa – "ei tarvitse kuin yhden tuen viivästyä ja velkakierre lähtee"

Tällainen on ”aktiivimalli kakkonen”: Työttömän haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa - ensin tulee muistutus, sitten pitenevät karenssit

Satoja tuhansia pakkoraportteja työttömiltä – TE: Kuka ne lukisi?

Työttömien kurittaminen heikentää hyvinvointia

Kaupunki ilmoitti yllättäen lopettavansa 90-vuotiaan veteraanin palvelut – järkyttyneet omaiset pelkäävät, mitä tieto tekisi äidille

Oikeusoppineet: Vanhusten lisääntynyt kotihoito on johtanut heitteillejättöihin

Eläkeläisten kurjuuden syyt: Lipponen ja tottelevaiset demarit

Asunnottomuus Suomessa


Suomeen tuli vuoden 2015 loppupuolella yli 30 000 pakolaista. Niiden joukossa oli noin 1000 Isis-taistelijaa. Pakolaiset kuskattiin Ruotsin läpi junilla ja linja-autoilla Tornioon. Pääministerin Sipilä kutsu oli tehonnut. Nämä kulttuurimme rikastuttajat ovat aiheutuneet satojen miljoonien kustannukset veronmaksajille ja kovan nousun rikostilastoihin – eteenkin raiskausrikoksiin.
Poliitikomme ovat huolestuneita pakolaisista mutta ei oman maan hätääkärsivistä. Kepu pettää ja kokoomus kusettaa aina.

Lainaus Jarmo Korhosen kirjasta Vallantavoittelijat sivu 210-211:
Syksyllä 2015 Sipilä ja Stubb halusivat pelastaa koko maailman omilla rahoillaan. He olivat valmiit antamaan kotinsa turvapaikanhakijoille. Stubb meni jopa niin pitkällr, että hän oli valmis perustamaan kommuunin kotiinsa turvapaikahakijoiden kanssa. Stubbin kodissa olisivat hänen perheensä keskuudessa asuneet myös turvapaikanhakijat. Suojelupoiisi tyrmäsi kokomusjohtajan ajatukset välittömästi, koska heidänkin olisi pitänyt muuttaa Stubbeille, ja silloin olisi ollut jo liian ahdasta.
Sipilä yllätti täydelllisesti koko Suomen kansan. Hänlupasi Ylen Ykkösaamussa ja Narikkatorilla Helsingin Sanomille luovuttaa oman Kempeleen kotinsa vuodenvaihteessa turvapaikanhakijoille. ”Talo on pohjoisessa vähällä käytösä. Päätimme vaimoni aloitteesta,että voisimme hyödyntää sitä tällaiseen tarkoitukseen ensi vuoden alusta. Väliaikaisesti taloon voidaan majoittaa ehkä parikymmentä henkeä, mutta pidemmänkin ajan siellä voi olla kolme tai neljä perhettä. Puhutaan väliaikaisesta majoittumisesta, mutta jos pestni Helsingissä kestää vielä kolme vuotta niin kyllä se sen aikaa joutaa olla:”
Sipilä halusi pääministerinä rohkaista jokaista suomalaista avamaan kotinsa turvapaikanhakijoille. Sipilä vetosi vielä seurakuntiin ja vapaaehtoisjärjestöihin, että hekin antaisivat tilat turvapaikanhakijoille ja majoittaisivat osan koteihinsa. ”Suomi on lähtenyt siitä, että järjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen, ja nyt meillä on tilaisuus myös kansalaisina näyttää, että saamme vapaaehtoisesti kasaan Suomen osuuden taakanjaosta.”

Suomen pääministerin humaanisuus huomattiin ympäri maailmaa. Al Jazeera – tv-kanava levitti välittömästi ilosanoman levikkialueelleen. On varmaa, että myös terroristijohtaja Abu Bakr al-Baghdadi katsoi innostuneesti Suomen pääministerin tarjoamaa turvapaikkaa hänelle ja hänen tukijoilleen. Tarvittiin vain väärennetty henkilöllisyys ja rahaa matkustaa Suomeen, silloin voisi olla koko perheen voimalla turvassa Suomen Kempeleessä.”

Kirjan sivu 212:
Sipilän puheet ovat saaneet konkretiaa kahdessa vuodessa. Hänen henkilösuojaustaan on vahvistettu kahden vuoden aikana rajusti. Pääministerillä on suojanaan koko ajan neljä siviilipukuista poliisia sekä erillinen turva-auto, joka seuraa ministerin Mersua kaupungilla. Terrorismin uhka on nyt Suomessa korkeampi kuin koskaan. Sipilän sekoilemnen turvapaikkakysymyksessä oman asuntonsa julkisella tarjoukseslla makdooi veronmaksajille seuraavina vuosina satoja miljoonia euroja. Pääministerin olisi syytä keskustella tämän tason kysymyksistä etukäteen tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuuspoliittisen valiokunnan kanssa. Jospa järki olisi jakautunut useampaan päähän, eikä vain yhteen.”

Kirjan sivu 302-203:

Eurooppa ja Pohjoismaiden johtajat nitisivät yhdessä Sipilän, Stubbin ja Niinistön kanssa, ulkoministeri Soinin ja perussuomalaisen puolueen kuskaamalla syksyllä 2015 yli 30 000 maahanmuuttajaa Ruotsin junilla ja linja-autoilla Suomen Tornioon. Perussuomalaisten kohtaloksi tuli ottaa vastaan itsenäisyyden historian aikana Suomen suurin Suomeen saapunut maahanmuuttajaporukka.”


Täällä on hyvä olla – mukava paikka, kiva tunnelma

Totuus mamut saavat moninkertaisesti enemmän tukia, kuin kantasuomalaiset!

Kokoomusvaikuttaja: Suomeen +10 000 maahanmuuttajaa vuodessa tai palvelut alas – Rinteen eläkelupaus on ”pyramidihuijaus”


GCM

Jussi Halla aho GCM sopimuksesta. Euroopan parlamentti 13.11.2018

AFD painosti ja GCM-sopimus tuotiin Saksan liittopäivillä

GCM-sopimus

GCM – maan myynti vai maanpetos?

Virossa puhkesi hallituskriisi GCM-sopimuksesta – Jo 7 EU-maata irtautunut siirtolaisuuspaperista

Tällainen on YK:n GCM-sopimus, jonka piilottelusta perussuomalaiset syyttävät hallitusta - Suomen on tarkoitus allekirjoittaa joulukuussa

YK:n GCM-siirtolaisuussopimus – onko se sopimus ja kuinka se sitoo jäsenmaita?

Mihin Suomi velvoittaa itsensä GCM-sopimuksella?

YK:n GCM-sopimus pyyhkii rajat kartoista lopullisesti?

Tagi: GCM-Sopimus

Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

Jösse: Kauanko vielä?

Jösse: Maleskelulupa

Jösse: Onko Petteri Mutakuono?

Jösse: Siirtoloiset merihädässä?

Käymään muttei loisimaan

Jösse Järvenpää: Tää on suomalaisten ikioma maa

Jösse: Pakene, piiloudu, hälytä

Täyttää hiljaa isis nyt maan

Jösse Järvenpää: Verta käsissä

Jösse: Maasta pois vaan

Poliitikot mukana pakolaisbisneksessä

Näin maahanmuuttobisneksessä mukana olleet tienasivat viime vuonna

Rikollisliigojen maahanmuuttobisnes on torjuttava

Vastaus kirjalliseen kysymykseen

Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa


Poliisina työskennelleet edustajat: Maahanmuuttajien tekemät rikokset näkyivät työssä

HS: Irakilaiset hälyttävästi esillä raiskaustilastossa – KRP vaatii kovempia toimia

Alkuvuoden tilastot: joka viidennestä seksuaalirikoksesta epäillään ulkomaalaista

Nousua jopa 521 % – ulkomaalaisten tekemät seksirikokset kovassa kasvussa

Professorilta tyly reaktio maahanmuuttoraporttiin: ”Tyhmintä, mitä valtionhallinto voi alamaisilleen kertoa”

Selvitys: Maahanmuutto nieli yli miljardi euroa budjettivaroja 2016 - ”kompleksinen kokonaisuus”

Mitä maahanmuutto maksaa?

Valtion talousarvio 2018 Maahanmuutto