sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Viiltävä analyysi










Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin vaikuttaa vaalirahasotkut, joista pahiten kärsii keskustapuolue. Voidaan sanoa, että Suomessa on nyt paras hallitus, minkä rahalla on saanut. Vaalirahasotkut koskevat kaikkia puolueita, myös perussuomalaisia. Kansanedustaja Raimo Vistbackan (ps) avustajapalveluja hoitava perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirijärjestö kierrätti vastoin eduskunnan sääntöjä Vistbackan avustamiseen korvamerkittyjä varoja vaalitueksi vuosina 2005-2009. Piiri sai eduskunnalta 2005-2009 avustajanpalkkioina 54 423 euroa. Vaalikuluihin piiri on käyttänyt 2005-2009 kaikkiaan 38 805 euroa. Palkkiot ovat muodostaneet piirin ylivoimaisesti suurimman tulonlähteen.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa piiri maksoi eri ehdokkaiden - muun muassa Vistbackan -vaalikuluja - yhteensä 22 216 euron edestä. Nyt on paljastunut, että tukeminen jatkui kuntavaalivuonna 2008 sekä eurovaalivuonna 2009. Vuonna 2008 piiri käytti vaalikuluihin 15 450 euroa. Vuotta myöhemmin vaali-ilmoituksiin paloi piirin rahaa 1139 euroa. Avustajapalkkioiden kierrättäminen vaalitueksi ei ole ollut koskaan mahdollista, Pertti J. Rosila eduskunnan tilitoimistosta sanoo. Vistbacka on puolustautunut sanomalla, ettei Etelä-Pohjanmaan piirin käyttämiä rahoja ole kohdistettu suoraan hänen vaalikampanjaansa. Piirin viime eduskuntavaalien alla kustantamissa lehtimainoksissa esiintyi 14 ehdokasta, jolloin piiri tuli maksaneeksi vaalikuluja 1600 eurolla ehdokasta kohti. Rosila ei pidä yhteismainoksia lieventävänä asianhaarana - päinvastoin. - Synti tulee entistä suuremmaksi. Rahat on tarkoitettu Vistbackalle, ei piiritoiminnan yleiskatteellisiin menoihin. Rosila odottaa Etelä-Pohjanmaan piiriltä parhaillaan selvitystä varojen käytöstä.
Tässä on Raimo Vistbackan vaalirahoitusilmoitus
http://www.vaalit.fi/uploads/fiuemi6cr8hcu.pdf

Nämä kierrätetyt avustajapalkkiot on Vistbackan vaalirahailmoituksessa merkitty E-P:n ja K-P:n piirin tueksi, summaltaan 12 000 euroa. Ainakaan K-P:n piiri ei ole kirjanpidon mukaan avustanut Vistbackan vaalikampanjaa tuolla summalla.

Soinin ystävänä jo SMP:n ajoilta seurannut ja perussuomalaisten ryhmän pääsihteeriksi nostettu Kari Bärlund kavalsi 145.000 euroa eduskuntaryhmältä veronmaksajien rahoja. Bärlund sai ehdollisen tuomion. Puolustuksen mukaan lieventävä asianhaara oli perussuomalaisten valvonnan lepsuus. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ollut toimittanut vuosittain tilinpäätöksiä ja tilintarkastuskertomuksia eduskunnan tilitoimistoon. Luonnollisesti siihen aikaan ryhmän ainoa kansanedustaja Raimo Vistbacka kantaa asiasta vastuun viime kädessä. Näin kansanedustaja Raimo Vistbackan ohjeiden vastainen toiminta mahdollisti Kari Bärlundin kavalluksen onnistumisen. Kun asia tuli ilmi, niin Vistbacka oli ensimmäisenä vaatimassa, että ottakaa ”varas” kiinni tekemällä asiasta rikostutkintapyynnön. Ehkä sen takia, ettei hänen, Raimo Vistbackan, ohjeiden vastaiseen toimintaansa kiinnitettäisi huomiota.

Onko puolueelle eduksi, että Timo Soinin ”ministeriaines” ilmoittaa mahdolliset väärät tiedot vaalirahailmoituksessa ja toikkaroi alasti hotellissa? Mistä oli tulossa ja minne oli menossa ja mikä oli alkoholipitoisuus? Katso http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/perussuomalaisten_vistbacka_viuhahti_hotellissa_1904324.html

Kaikkea ei ole julkisuudessa kerrottu, mutta ”ministeriaines” esiintyy virkapuku päällä itsenäisyyspäivän juhlissa.

Kansanedustaja Raimo Vistbacka on auttanut minua allekirjoittamalla yhdessä seitsemän muun kansanedustajan kanssa tutkintapyynnön PR-talojen konkurssivyyhden selvittämiseksi. Kuitenkin he jättivät asian kesken. Katso: Unohtuiko toteutuksen valvonta? Katso http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/12/toteuksen-valvonta.html

Kansanedustaja Raimo Vistbacka on auttanut myös nykyistä perussuomalaisten kansanedustajaehdokasta Alpo Ylitaloa, joka sai valtiolta n. 2 miljoonan markan korvauksen kärsimistään oikeudenkäytön vääryyksistä. Ehtona lienee ollut se, ettei Alpo Ylitalo nosta juttuja väärin tehneitä vastaan ja oikeusministeriön maksamista korvauksista on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Sopimuksen on valtion puolesta allekirjoittanut oikeusministerinä tuohon aikaan ollut Johannes Koskinen.

Vappuna 2006 olin Timo Soinin kanssa puhumassa Kajaanin torilla. Väkeä oli paikalla noin 1500. Tilaisuuden jälkeen kaksi suomussalmelaista miestä tulivat pyytämään apua Timo Soinilta. He kertoivat oman käsityksensä siitä miten olivat joutuneet järkyttävien rikosten kohteeksi eivätkä he saa oikeutta Suomessa. Timo Soini sanoi minulle, että hoida sinä tämä asia. Minä olen käynyt useita kertoja Suomussalmella ja selvittänyt rikokset. Keskeinen henkilö asioissa on entinen Hyrynsalmen nimismies Vesa Juntunen sekä varatuomari Mikko Kovalainen. Poliisi ei tutki asioita ja on syytä epäillä poliisirikoksia. Mikko Kovalaisen tekemisiä löytyi myös Helsingistä Heli Wikströmin asioiden hoidossa sekä Espoosta Kaisa Suomalaisen asioiden hoidossa. Kävi ilmi, että Mikko Kovalainen on entinen Espoon syyttäjä, joka asustelee nykyisin Espanjan lomarannikolla ja käy oikeudenkäyntejä entisiä päämiehiään vastaan oman kunniansa puolesta. Poliisi ei tutki asioita oikein, eikä laillisuusvalvonta toimi. Korkein oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään Suomen perustuslain, oikeudenkäymiskaaren ja EIT:n päätösten edellyttämällä tavalla ja kun edelleen kävi ilmi, että on syytä epäillä, että Suomessa toimii selkeä oikeus- ja asianajajamafia, jonka keskeiseksi henkilöksi on syytä epäillä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalsketta, niin käännyin uudelleen Timo Soinin puoleen.
Katso Arvoisat europarlamentaarikot http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/11/arvoisat-europarlamentaarikot.html

Valitettavasti Timo Soini ei ole kyennyt auttamaan minua.

Katso toimittaja Mikko Niskasaaren totuuden paljastava kirjoitus: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/96

Toimittaja Mikko Niskasaaren kirjoitus on yhtä totuuden kanssa. Tässä todistusaineisto, mikä todistaa Niskasaaren kirjoituksen todeksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeen päätös
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/apulaisvaltakunnansyyttj-kalskeen-pts.html

Saatanan tunarit
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/09/saatanan-tunarit.html

Mikko Paateron osalta

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Timo Soini pyysi minua kääntymään ”perussuomalaiseen uskoon” kääntyneen rikosoikeuden professorin Erkki Havansin puoleen. Tein työtä käskettyä. Laitoin Havansille lyhyen yhteen vedon asioista, mikä sisälsi myös oman asiani aineiston.

DVD Mayday from Finland
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html

Mitä teki tämä perussuomalaisen puolueen ministeriainekseksi Timo Soinin mainostama rikosoikeuden professori? Hän ei tehnyt yhtään mitään vedoten muihin kiireihinsä. Tämäkö on perussuomalaisen ministeriaineksen toimintatapa? Eikö kansalaisten ole syytä tietää totuus millaista on tämä puolueen paras ministeriaines?

Eduskuntavaalit 2011 Oulun vaalipiiri
Katso http://www.yle.fi/alueet/vaalipiirit/Oulu/

Perussuomalaisten Oulun piirin ehdokasasettelu

Perussuomalaiset osallistuvat Oulun vaalipiirissä vaaleihin täydellä 18 ehdokkaan listalla ilman vaaliliittoja. Oulun piiri nimeää 14 ja Kainuun piiri 4 ehdokasta.

Katso Perussuomalaisten Oulun vaalipiirin ehdokkaat http://www.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit2011/oulunvaalipiiri

Pentti Kettunen sai viime eduskuntavaaleissa 1276 ääntä. Jaana Sankilampi sai 396 ääntä. Kainuun vaalipiirissä Pentti Kettunen junaili piirin puheenjohtajana ehdokasasettelun niin, ettei hän hyväksynyt ehdokkaiksi hänelle itselleen varteenotettavia ehdokkaita. Näin minulle kerrottiin. Ehdokasasettelun jälkeen sain Kainuusta sähköposteja ja avunpyyntöjä asian johdosta, mutta katsoin, etten voi puuttua asiaan. Kainuun kaksi muuta ehdokasta ovat Eija Hakkarainen ja Yrjö Puurunen. Eija Hakkarainen on minulle täysin tuntematon henkilö ja en ole siis koskaan tavannut häntä. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaana oli hänen isänsä Jaakko Kettunen. On kuitenkin tuntemattomana henkilönä aika vaikea saada runsaasti ääniä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että hän on ns. täyte-ehdokas, joka ei ole uhka Pentti Kettuselle.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaina on useita kansallismielisen Suomen sisu -yhdistyksen jäseniä. Heitä edustaa Oulun vaalipiirissä Olli Immonen Oulusta. Yhdistys painottaa voimakkaasti jäsenilleen, että sisulaisten nimiä ei saa paljastaa ulkopuolisille, varsinkaan medialle. Yhdistyksen periaateohjelman mukaan "ihmiskunnan luonnollisen monimuotoisuuden hävittäminen monikulttuurisuuden harhaanjohtavalla nimellä on loputtava" eikä kansoja "saa tarkoituksellisesti sekoittaa keskenään."

Vaili Sisko-Jämsä on Oulun kaupunginvaltuutettu. Hän sai viime vaaleissa 394 ääntä. Hän oli ehdokkaana myös vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.

Tuula Kellola on minulle täysin tuntematon henkilö. Onko otettu ehdokkaaksi ehkä sillä perusteella, ettei saa ääniä ainakaan enempää kuin piirin puheenjohtaja Ahti Moilanen.

Seppo Leskinen on minulle täysin tuntematon henkilö. En ole häntä tavannut. Hän on kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen.

Ahti Moilanen on piirin itsevaltias puheenjohtaja, jonka kerrottiin itseriittoisuudessa haaveilleen haastavansa Timo Soinin puolueen puheenjohtajan vaalissa. Miehellä on uskonnollinen tausta, mielestäni hänellä on suppea maailman katsomus ja hän on erittäin jääräpäinen henkilö, jonka asema piirin puheenjohtajana oli uhattuna. Hän voitti vaalin tasatuloksella, jossa arpa ratkaisi jatkon Moilasen hyväksi. Ahti Moilanen sai viime vaaleissa 607 ääntä.

Krista Poutanen on minulle täysin tuntematon merkantti. Ehkä valintaperusteena on ollut se, ettei hän saa ainakaan ääniä enemmän kuin piirin puheenjohtaja Ahti Moilanen ja Kuusamostakin on joku saatava ehdokkaaksi.

Kari Tykkyläinen on pudasjärvinen taitelija, jolla on youtubessa paljon videoita. Muun muassa En anna periksi. Katso http://www.youtube.com/watch?v=VE56qQHyuWE

Ville Vähämäki on Oulun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, joka sai viime eduskuntavaaleissa 243 ääntä.

Matti Kyllönen on tohtori, jonka saavutuksia on muun muassa Raution-Kalajoen historian kirjoittaminen. Valitettavasti kirjassa oli niin paljon asiavirheitä, että siihen jouduttiin tekemään 20-sivuinen kirjanen, jossa luetteloitiin kirjan virheet. Hän on perehtynyt historiaan.
Tiedoksi Oulun vaalipiirin kolme ehdokasta, jotka eivät toimi aina puolueen linjan mukaisesti. Katso http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109652-perussuomalaisissa-kuohuu-%E2%80%93%C2%A0%E2%80%9Dasiaton-hyokkays%E2%80%9D

Jussi Pellikan taustat ovat hieman hankalat. Onko mahdollisesti rasitteena joitakin oikeuden päätöksiä? Pellikka soitti minulle ehdokasasettelun jälkeen varhain sunnuntaiaamuna. Valitettavasti minä en ymmärtänyt kaikkea mitä hän puhui, vaikka hän puhui suomea.

Anne Snellman on tohtori ja kunnanvaltuutettu. Hän on minulle tuntematon henkilö.

Aimo Remes on värikäs persoona ja hän on oikea smp:n-aikainen vaikuttaja. Aimo sai viime eduskuntavaaleissa 771 ääntä. Aimo Remes on ollut kuuntelemassa kahta oikeudenkäyntiäni ja molemmissa oikeudenkäynneissä hän on havainnut käräjätuomarin virheellisen menettelyn. Jos päätyy äänestämään perussuomalaisia Oulun vaalipiirissä, niin suosittelen Aimo Remeksen äänestämistä.

Juha Liukkonen on sieviläinen kokoomuksen varavaltuutettu, jonka kannatus on mitattu ja köykäiseksi havaittu. Ahti Moilanen halusi ottaa Liukkosen ehdokkaaksi jotta voidaan estää Erkki Ahon ehdokkuus.

Pirkko Mattila oli ehdolla viime eduskuntavaaleissa ja sai 1031 ääntä. Pirkko Mattila ja hänen taustavoimansa piirisihteeri Paula Juka halusi varmistaa Pirkko Mattilan läpimenoa sillä, että estettiin Erkki Ahon ehdokkuus. Menettely on todella likaista peliä ja täyttää mielestäni kiistattomasti syrjinnän tunnusmerkistön. Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piirin entinen puheenjohtaja ja nykyinen kansanedustajaehdokas Alpo Ylitalo on tehnyt tiivistä yhteistyötä Oulun piirin kansanedustajaehdokas Pirkko Mattilan kanssa. Ylitalo on järjestänyt Mattilalle puhetilaisuuden mm. Rahjan kyläjuhlille ja oman kertomansa mukaan hän myös kirjoitti Mattilalle puheen ko. tilaisuuteen. Alpo Ylitalo on myös jakanut aktiivisesti Pirkko Mattilan vaalimainoksia Oulun vaalipiirin alueella.

Likaista peliä

Erkki Aho sai vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirin perussuomalaisista kansanedustajista kaikkein eniten ääniä. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Erkki Aho sai kolmanneksi eniten ääniä perussuomalaisista Oulun vaalipiirissä, 1004 ääntä. Nyt minua ei hyväksytty ehdokkaaksi, koska olisin ollut liian vahva kilpailija muiden ehdokkaiden kannalta asiaa ajateltuna. Läpimeno tässä tilanteessa olisi ollut varma. Minun mielestäni tämä on todella likaista peliä. Nykyiset taloudelliset taustavoimani ovat puolueen johdon ja piirin johdon tiedossa.
Katso Syrjintäkirje
http://ahonblogi.blogspot.com/2010/08/to-05082010.html

Tilanne 13.06. 2010, jolloin annoin ehdokkaaksi suostumukseni, oli tämä.
Katso puolueiden kannatus ja eduskuntavaalit
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2010/06/puolueiden-kannatus-ja-eduskuntavaalit.html

Tein päätökseni tämän analyysin perusteella
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2010/06/eduskuntavaalit-2007-analyysi.html

Mielestäni olen joutunut likaisen pelin ja syrjinnän kohteeksi. Syrjintä on rikos ja rikoksen avulla tehty oikeustoimi on mitätön. Voidaanko perussuomalaisten Oulun piirin ehdokaslista hylätä sen takia, että se on saatu aikaan syrjinnän avulla eli rikoksen avulla?

Katso Simo Kähtävä
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2011/03/simo-kahtava-kdn-ehdokkaaksi.html

Suomen Perustuslain 6§:n mukaan: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen vuoksi.
11 § (13.11.2009/885)
Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


Kenelle kuuluu asiassa vastuu? Kuka valvoo toiminnan laillisuutta? Mitä oikeusvaikutuksia mahdollinen syrjintä aiheuttaa vaaliprosessiin? Ovatko Oulun piirin perussuomalaisten vaalilistat syntyneet rikollisen toiminnan seurauksena? Onko vaalilistat hylättävä? Perästä kuuluu, sanoi torventekijä!
Vaalitulos realisoituu vaalipäivinä äänestyskopeissa.

Ei kommentteja: