tiistai 13. marraskuuta 2012

Suhteellinen ja oikeudenmukainen paikkajakoesitys




Pienryhmien koalitioaneuvotteluissa Kalajoella pohdittiin ratkaisumalleja. Aikanaan keskustapuolueleen puoluetoimisto esitti ns. pistemalli, jota ei Kalajoella kuitenkaan toteutettu koskaan. Sen mukaan jokaisen luottamiespaikka pisteytettiin ja paikat jaettiin sen mukaisella suhteellisella tavalla. Itsekin yritin tehdä sellaisen pohjalta esityksen pienryhmille, mutta vaikeutena on laskelman oikeudenmukaisuus ja suhteellisuuden toteutuminen kaikkia tyydyttävällä tavalla. Joillekin ryhmille tietyillä paikoilla on suurempi arvo kuin toisille ryhmille. Siksi luovuin esittämästäni pistelaskumallista ja tein uuden paikkajakoversio tiukan ja oikeudenmukaisen suhteellisuuslaskelman mukaan. Paikkajako takaa vuoren varmasti suhteellisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Menetelmä antaa mahdollisuuden toteuttaa jokaisen ryhmän omia tavoitteitaan suhteellisuuden antamissa rajoissa.

Suhteellinen paikkajakoperiaate, jossa jokainen ryhmä voi valita vuorollaan itselleen sopivan paikan. Tämä menetelmä toteuttaa vuoren varmasti suhteellisuuden ja mahdollistaa jokaiselle ryhmälle parhaiten omien tavoitteiden toteuttamisen. Keskustan eli suurimman ryhmän ja samalla koalitio ulkopuolisen ryhmän kanssa on sovittava, että lautakuntien puheenjohtajuudet ja varapuheenjohtajuudet jaetaan suhteellisuuden mukaan. Keskustan on ilmoitettava minkä suuren lautakunnan puheenjohtajuuden he valitsevat. Keskustan on ilmoitettava valitsevatko he maaseututoimikunnan puheenjohtajuuden vai tarkastuslautakunnan puheenjohtajuuden. Tässä paikkojen valintavuorojärjestys:

  1. 4,00 Kokoomus, kaupunginhallituksen jäsen + varapuheenjohtajuus 2014-2015
  2. 4,00 Vasemmistoliitto,  kaupunginhallituksen jäsen + varapueehnjohtajuus 2013-2014
  3. 2,00 Perussuomalaiset,  kaupunginhallituksen jäsenyys
  4. 2,00 Pro Kalajoki,  kapunginhallituksen jäsenyys
  5. 2,00 Kokoomus kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja 2013-2014
  6. 2,00 Vasemmistoliitto kaupunginvaltuuston 1 varapuheenjohtaja 2015-2016
  7. 1,33 Kokoomus
  8. 1,33 Vasemmistoliitto
  9. 1,00 Perussuomalaiset
  10. 1,00 Pro Kalajoki
  11. 1,00 Vihreät
  12. 1,00 SDP
  13. 1,00 KD
  14. 0,80 Kokoomus
  15. 0.80 Vasemmistoliitto
  16. 0,67 Perussuomalaiset
  17. 0,67 Pro Kalajoki
  18. 0,67 Kokoomus
  19. 0,67 Vasemmistoliitto
  20. 0.57 Kokoomus
  21. 0.57 Vasemmistoliitto
  22. 0,50 Perussuomalaiset
  23. 0,50 Kokoomus
  24. 0,50 Kokoomus
  25. 0,50 Vihreät
  26. 0,50 SDP
  27. 0,50 KD
  28. 0,44 Kokoomus
  29. 0,44 Vasemmistoliitto
  30. 0,40 Perussuomalaist
  31. 0,40 Pro Kalajoki
  32. 0,40 Kokoomus
  33. 0,40 Vasemmistoliitto
  34. 0,36 Kokoomus
  35. 0,36 Vasemmistoliitto
  36. 0,33 Perussuomalaiset
  37. 0,33 Pro Kalajoki
  38. 0,33 Kokoomus
  39. 0,33 Vasemmistoliitto
  40. 0,33 Vihreät
  41. 0,33 SDP
  42. 0,33 KD
  43. 0,31 Kokoomus
  44. 0,31 Vasemmistoliitto
  45. 0,31 Perussuomalaiset
  46. 0,31 Pro Kalajoki
  47. 0,29 Kokoomus
  48. 029 Vasemmistoliitto
  49. 0,29 Perussuomalaiset
  50. 0,29 Pro Kalajoki
  51. 0,27 Kokoomus
  52. 0,27 Vasemmistoliitto
  53. 0,25 Perussuomalaiset
  54. 0,25 Pro Kalajoki
  55. 0,25 Kokoomus
  56. 0,25 Vasemmistoliitto
  57. 0,25 Vihreät
  58. 0,25 SDP
  59. 0,25 KD
  60. 0,24 Kokoomus
  61. 0,24 Vasemmistoliitto
  62. 0,22 Perussuomalaiset
  63. 0,22 Pro Kalajoki
  64. 0,22 Kokoomus
  65. 0,22 Vasemmistoliitto
  66. 0,21 Kokoomus
  67. 0,21 Vasemmistoliitto
  68. 0,20 Perussuomalaiset
  69. 0,20 Pro Kalajoki
  70. 0,20 Vihreät
  71. 0,20 SDP
  72. 0,20 KD
  73. 0,20 Kokoomus
  74. 0,20 Vasemmistoliitto
  75. 0,19 Kokoomus
  76. 0,19 Vasemmistoliitto
  77. 0, 18 Perussuomalaiset
  78. 0,18 pro Kalajoki
  79. 0,18 Kokoomus
  80. 0,18 Vasemmistoliitto
  81. 0,17 Perussuomalaiset
  82. 0,17 Pro Kalajoki
  83. 0,17 Vihreät
  84. 0,17 SDP
  85. 0,17 KD
  86. 0,17 Kokoomus
  87. 0,17 Vasemmistoliitto
  88. 0,17 Kokoomus
  89. 0,17 Vasemmistoliitto
  90. 0,16 Kokoomus
  91. 0,16 Vasemmistoliitto
  92. 0,15 Perussuomalaiset
  93. 0,15 Pro Kalajoki
  94. 0,15 Kokoomus
  95. 0,15 Vasemmistoliitto
  96. 0,15 Kokoomus
  97. 0,15 Vasemmistoliitto
    jne.


KOK
Vas
PS
PRO
VIR
SDP
KD


4
4
2
2
1
1
1

4
4
2
2
1
1
1


1
4,00
4,00
2,00
2,00
1,00
1,00
1,00
0,00
2
2,00
2,00
1,00
1,00
0,50
0,50
0,50
0,00
3
1,33
1,33
0,67
0,67
0,33
0,33
0,33
0,00
4
1,00
1,00
0,50
0,50
0,25
0,25
0,25
0,00
5
0,80
0,80
0,40
0,40
0,20
0,20
0,20
0,00
6
0,67
0,67
0,33
0,33
0,17
0,17
0,17
0,00
7
0,57
0,57
0,29
0,29
0,14
0,14
0,14
0,00
8
0,50
0,50
0,25
0,25
0,13
0,13
0,13
0,00
9
0,44
0,44
0,22
0,22
0,11
0,11
0,11
0,00
10
0,40
0,40
0,20
0,20
0,10
0,10
0,10
0,00
11
0,36
0,36
0,18
0,18
0,09
0,09
0,09
0,00
12
0,33
0,33
0,17
0,17
0,08
0,08
0,08
0,00
13
0,31
0,31
0,15
0,15
0,08
0,08
0,08
0,00
14
0,29
0,29
0,14
0,14
0,07
0,07
0,07
0,00
15
0,27
0,27
0,13
0,13
0,07
0,07
0,07
0,00
16
0,25
0,25
0,13
0,13
0,06
0,06
0,06
0,00
17
0,24
0,24
0,12
0,12
0,06
0,06
0,06
0,00
18
0,22
0,22
0,11
0,11
0,06
0,06
0,06
0,00
19
0,21
0,21
0,11
0,11
0,05
0,05
0,05
0,00
20
0,20
0,20
0,10
0,10
0,05
0,05
0,05
0,00
21
0,19
0,19
0,10
0,10
0,05
0,05
0,05
0,00
22
0,18
0,18
0,09
0,09
0,05
0,05
0,05
0,00
23
0,17
0,17
0,09
0,09
0,04
0,04
0,04
0,00
24
0,17
0,17
0,08
0,08
0,04
0,04
0,04
0,00
25
0,16
0,16
0,08
0,08
0,04
0,04
0,04
0,00
26
0,15
0,15
0,08
0,08
0,04
0,04
0,04
0,00
27
0,15
0,15
0,07
0,07
0,04
0,04
0,04
0,00
28
0,14
0,14
0,07
0,07
0,04
0,04
0,04
0,00
29
0,14
0,14
0,07
0,07
0,03
0,03
0,03
0,00
30
0,13
0,13
0,07
0,07
0,03
0,03
0,03
0,00
31
0,13
0,13
0,06
0,06
0,03
0,03
0,03
0,00
32
0,13
0,13
0,06
0,06
0,03
0,03
0,03
0,00
33
0,12
0,12
0,06
0,06
0,03
0,03
0,03
0,00
34
0,12
0,12
0,06
0,06
0,03
0,03
0,03
0,00
35
0,11
0,11
0,06
0,06
0,03
0,03
0,03
0,00
36
0,11
0,11
0,06
0,06
0,03
0,03
0,03
0,00
37
0,11
0,11
0,05
0,05
0,03
0,03
0,03
0,00
38
0,11
0,11
0,05
0,05
0,03
0,03
0,03
0,00
39
0,10
0,10
0,05
0,05
0,03
0,03
0,03
0,00
40
0,10
0,10
0,05
0,05
0,03
0,03
0,03
0,00
41
0,10
0,10
0,05
0,05
0,02
0,02
0,02
0,00
42
0,10
0,10
0,05
0,05
0,02
0,02
0,02
0,00
43
0,09
0,09
0,05
0,05
0,02
0,02
0,02
0,00
44
0,09
0,09
0,05
0,05
0,02
0,02
0,02
0,00
45
0,09
0,09
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
46
0,09
0,09
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
47
0,09
0,09
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
48
0,08
0,08
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
49
0,08
0,08
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
50
0,08
0,08
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
51
0,08
0,08
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
52
0,08
0,08
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
53
0,08
0,08
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
54
0,07
0,07
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
55
0,07
0,07
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
56
0,07
0,07
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
57
0,07
0,07
0,04
0,04
0,02
0,02
0,02
0,00
58
0,07
0,07
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
59
0,07
0,07
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
60
0,07
0,07
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
61
0,07
0,07
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
62
0,06
0,06
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
63
0,06
0,06
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
64
0,06
0,06
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
65
0,06
0,06
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
66
0,06
0,06
0,03
0,03
0,02
0,02
0,02
0,00
67
0,06
0,06
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
68
0,06
0,06
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
69
0,06
0,06
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
70
0,06
0,06
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
71
0,06
0,06
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
72
0,06
0,06
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
73
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
74
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
75
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
76
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
77
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
78
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
79
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
80
0,05
0,05
0,03
0,03
0,01
0,01
0,01
0,00
81
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
82
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
83
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
84
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
85
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
86
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
87
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
88
0,05
0,05
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
89
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
90
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
91
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
92
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
93
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
94
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
95
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
96
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
97
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
98
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
99
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00
100
0,04
0,04
0,02
0,02
0,01
0,01
0,01
0,00

Ei kommentteja: