Fennovoiman hankkeen etuja ja haittoja on
käsitelty jo eri yhteyksissä. Hanke on edennyt valtioneuvoston
ehdolliseen päätökseen ja se siirtynee eduskunnan käsittelyyn
lähiaikoina.
Siitäkin huolimatta, että Suomen hallitus on nähnyt Fennovoiman suunnitteleman ydinvoimalan yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi, liittyy hankkeeseen huomattavan paljon seikkoja, jotka jokaisen päätöksentekijän kannattaa huomioida esimerkiksi osakuutta harkitessa: http://pro.hanhikivi.net/fennovoiman-ydinvoimalahankkeesta/
Yksi tämänhetkisen päätöksenteon kannalta merkittävimmistä riskeistä liittyy hankkeen rahoitukseen ja sen tuotto-odotuksiin. Päätöstä tehdessä onkin syytä rehellisesti ja vakavasti miettiä, onko Fennovoimaan sijoittaminen kunnan tehtävä ja kuntalaisten etujen mukaista?
Fennovoiman piti olla ensisijaisesti teollisuuden ja elinkeinoelämän hanke, mutta osakaskadon myötä siitä näyttää tulleen julkisen sektorin hanke. Lähtökohtaisesti teollisuus suurena sähkön käyttäjänä saisi etua Fennovoiman sähköntuotannon tulosta markkinoille, olisipa sen omakustannushinta mikä tahansa. (1)
(Mikäli olette havainneet, ensin puhuttiin edullisesta sähköstä, sitten kohtuuhintaisesta, nyttemmin puhutaan vakaahintaisesta.)

Toisin
on kuntien ja kunnallisten energiayhtiöiden laita. Niiden odotukset
Fennovoiman omistuksessa lienevät oletuksia edulliseen hintaan
saatavan Mankala-sähkön myymisessä voitolla eteenpäin.
Tämänhetkisten kannattavuuslaskelmien mukaan kunnalliset
sähköyhtiöt olisivat hyvin todennäköisesti Fennovoiman kulujen
varsinaiset nettomaksajat, jopa vuoteen 2054 saakka
(kustannus
laskettu työ- ja elinkeinoministeriön Pohjoismaiden
energiamarkkinoita koskevilla arvioilla ), jolloin
investointi vasta alkaisi tuottaa voittoa omistajilleen (2).
Joka tapauksessa kuntien harkinnassa olevat sijoitukset (1MW/1.6milj.) ovat koko hanketta ja sen rahoitus- ja omistusvajetta ajatellen niin pieniä, etteivät ne projektia pelasta tai kaada. Pahimmassa tapauksessa riskeerataan kuntalaisten rahoja, sillä hankkeen kuluille ja osakkaiden rahoitusvastuulle ei Mankala-periaatteella toimivassa yhtiössä ole ylärajaa (3).
Viimeisimpien uutisten (27.9.) myötä Fennovoimassa on vielä monia epäselvyyksiä, jotka varmasti puhuttelevat kaikkia asian osapuolia. Yhtiön Rosatom-yhteistyö ja hankkeen tulevaisuus näyttävät monella tapaa haasteelliselta ja ongelmalliselta, hanketta ajavien myyntipuheista huolimatta. (4).

Ystävällisin
terveisin,
Pro
Hanhikivi ry
Viitteet:
(1)
Talouselämä (Talous) 24.9. Tutkijat HS:ssä: Fennovoiman voimala muuttuu pahimmassa tapauksessa kannattavaksi vasta vuonna 2054 (http://www.talouselama.fi/uutiset/tutkijat+hsssa+fennovoiman+voimala+muuttuu+pahimmassa+tapauksessa+kannattavaksi+vasta+vuonna+2054/a2267425)
(2)
HS.fi (Talous) 24.9. Fennovoiman ydinvoimala on riskisijoitus – kokeile ydinvoimahankkeen kannattavuutta
HS:n laskurilla (http://www.hs.fi/talous/a1411448809888?jako=146646ce1d79b49f4f4d02ccad8a7ba8)
HS.fi (Talous) 24.9. Tausta: Kolme tärkeää hinnanmuodostajaa (http://www.hs.fi/talous/a1411448743766?jako=60d6f06df13a387d84ea26be4805be3e)
Talouselämä (Talous) 23.9. IL: Asiantuntija tyrmää Fennovoiman tuottolaskelman - "Sähkön hinnan pitäisi nousta hirvittävästi" (http://www.talouselama.fi/uutiset/il+asiantuntija+tyrmaa+fennovoiman+tuottolaskelman++sahkon+hinnan+pitaisi+nousta+hirvittavasti/a2267284)
(3)
Helsingin uutiset. 19.9. Valtuutettu Fennovoima-riskeistä: "Kuluille ei ole ylärajaa" (http://helsinginuutiset.ly.prod.wunder.io/artikkeli/238947-valtuutettu-fennovoima-riskeista-kuluille-ei-ole-ylarajaa)

(4)
HS.fi (Talous) 27.9. Yhteistyösopimus tarjosi Rosatomille erikoisaseman Suomessa. Oikeustieteilijät arvostelevat Vapaavuoren ja Rosatomin allekirjoittamaa yhteistyösopimusta (http://www.hs.fi/talous/a1411743922123?jako=43703007603f5b30c4527b83b3cd0551)

HS.fi
(Kotimaa) 27.9. Ministeriö: Sopimus tehtiin Suomen ja Venäjän
välille.
Hallituksen
ministerit eivät kommentoi Rosatomin outoa kaksoisroolia.
(http://www.hs.fi/kotimaa/a1411783429710?jako=50ea70f6c1e28e864ad8a7da13557f48&ref=fb-share)
Kauppalehti.fi
26.9.2014. Fennovoima-hanke komission syyniin.
(http://www.kauppalehti.fi/etusivu/fennovoima-hanke+komission+syyniin/201409700428?ext=rss)
Keskisuomalainen 23.9. STUK: Rosatomin turvallisuuspuutteet vieläkin korjaamatta. (http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/stuk-rosatomin-turvallisuuspuutteet-vielakin-korjaamatta/1901247)
Lisää informaatiota asiasta FENNOVOIMA
Fennovoiman kannatus romahti
eduskunnassa
http://yle.fi/uutiset/fennovoiman_kannatus_romahti_eduskunnassa/7464362
Osakassopimus
paljastaa: Tällainen on Fennovoiman salattu hintatakuu
http://www.talouselama.fi/uutiset/osakassopimus+paljastaa+tallainen+on+fennovoiman+salattu+hintatakuu/a2267924
KSML: Fennovoima haki ydinvoimalalupaa Rosatomin vanhoilla suunnitelmilla
http://yle.fi/uutiset/ksml_fennovoima_haki_ydinvoimalalupaa_rosatomin_vanhoilla_suunnitelmilla/7495511
Näin Rosatom tiedotti kohutusta sopimuksesta helmikuussa – Vapaavuori: Olen varma, että hanke on menestys"
http://yle.fi/uutiset/nain_rosatom_tiedotti_kohutusta_sopimuksesta_helmikuussa__vapaavuori_olen_varma_etta_hanke_on_menestys/7495760
Näin sekava ydinvoimalavyyhti eteni
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014092718701001_uu.shtml
Fennovoiman ydinvoimalan kannattavuus arveluttaa
Fennovoiman
vähemmistöomistaja Rosatom on Putinin tiukassa ohjauksessa
Professori tyrmää Fennovoiman laskelmat
Keskisuomalainen 23.9. STUK: Rosatomin turvallisuuspuutteet vieläkin korjaamatta. (http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/stuk-rosatomin-turvallisuuspuutteet-vielakin-korjaamatta/1901247)
Lisää informaatiota asiasta FENNOVOIMA
Hyvät Kalajoen
kaupunginvaltuutetut
Hyvät Kalajoen
kaupunginvaltuuston ja – hallituksen jäsenet
Onko kaupunginhallituksen
puheenjohtaja ylittänyt toimivaltuutensa?
http://yle.fi/uutiset/fennovoiman_kannatus_romahti_eduskunnassa/7464362
Näkökulma: Säkki päähän
ja rahat Fennovoimaan
http://www.talouselama.fi/uutiset/osakassopimus+paljastaa+tallainen+on+fennovoiman+salattu+hintatakuu/a2267924
KSML: Fennovoima haki ydinvoimalalupaa Rosatomin vanhoilla suunnitelmilla
http://yle.fi/uutiset/ksml_fennovoima_haki_ydinvoimalalupaa_rosatomin_vanhoilla_suunnitelmilla/7495511
Rosatom sai Suomessa erikoisaseman
http://www.hs.fi/talous/Rosatom+sai+Suomessa+erikoisaseman/a1411743922123Näin Rosatom tiedotti kohutusta sopimuksesta helmikuussa – Vapaavuori: Olen varma, että hanke on menestys"
http://yle.fi/uutiset/nain_rosatom_tiedotti_kohutusta_sopimuksesta_helmikuussa__vapaavuori_olen_varma_etta_hanke_on_menestys/7495760
Näin sekava ydinvoimalavyyhti eteni
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014092718701001_uu.shtml
Fennovoiman ydinvoimalan kannattavuus arveluttaa
http://www.iltalehti.fi/talous/2014092818701500_ta.shtml
Hyvät kuntapäättäjät
Yrityskonsultti
Anne Raudaskoski- Feenovoiman hanke huonoa riskien hallintaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti