Kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila. Hallintovaliokunnalle kuuluvat poliisiasiat ja kansanedustajan on noudatettava lakia.
Launataina 09.03.2015
kansanedustaja , hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattilalla
oli vaalitilaisuus Tapion Tuvalla kello 10.30. Paikalla tilaisuuden
alussa oli vain yksi tilaisuuteen osallistuja. Tämä osallistuja oli
Erkki Aho.
Kun Pirkko Mattila huomasi
minut ja tilanteen, niin hän kävi kättelemässä minut, mutta heti
hänelle tuli kiire ulos soittamaan puhelua. Menimme Mattilan
avustajan Alpo Ylitalon kanssa Tapion Tuvan yläkertaan jonne oli
kahvit katettu tilaisuutta varten. Minulla oli mukana kansio, jossa
oli esitetty rikokset ja todistusaineistot, jotka poliisi oli
jättänyt tutkimatta.
Kysymys oli tästä
aineistosta
Kävin aineistoa Alpo
Ylitalon kanssa läpi. Hän tuntee jo aineiston entuudestaan, mutta
muistin virkistämiseksi kävimme aineistoa läpi ja Alpo Ylitalo
yritti viedä huomiota muualla kertomalla samalla muiden oikeusmurhan
kohteeksi joutuneiden kohtalosta. Kansanedustaja Mattila palasi
Tapion Tuvan yläkertaan ja tuli istumaan samaan pöytään hyvin
vaivautuneenoloisena. Hän etsiskeli pakotietä tilanteesta ja
asiasta. Sellainen ilmestyikn paikalla. Vaalitilaisuuteen saapui myös
toinen henkilö, rautiolainen mieshenkilö, jonka äänen kalasteluun
Pirkko Mattila keskittyi. Kun puheenaiheet loppuivat Mattilalta ja
rautiolaiselta mieheltä, niin Mattila palasi pöytääni ja kunteli
selvitystäni. Hän pomppasi ylös kuitenkin nopeasti, kun huomasi,
että kolmaskin henkilö tuli tilaisuuteen. Tämä henkilö oli
todennäkäisesti joku ei perussuomalainen, mutta hän halusi kertoa
kansanedustajalle huolensa koulutusasioista. Kansanedustaja Mattila
palasi pöytääni ja sanoi, että voit tehdä asiastasi
eduskuntakyselyn. Laita aineisto sähköpostilla tulemaan minulle ja
Alpolle. Kun kerroin, että vastuussa asioista on sekä
poliisiministeri että oikeusministeri, niin kansanedustaja Mattila
sanoi, että voit tehdä kaksi kysymystä. Minä huomasin heti, että
Mattilan tarkoituksena ei ollutkaan tehdä mitään asian hyväksi,
mutta hän yritti pelaustautua tilanteesta tällä keinolla.
Minä tein seuraavat
kysymykset muokattavaksi eduskuntakyselyksi.
Kirjallinen kysymys
ministerille
Pankkikriisin seuraukset
ja oikeusjärjestelmän toimivuus
Minä julkistin kysymykset
blogissani paljastaakseni totuuden asioiden hoidossa.
Pian tämän jälkeen Alpo
Ylitalo uhkasi minua nettipoliisilla ja kansanedustaja Pirkko Mattila
oli haukkunut Olli Puolitaipaleen pystyyn tämän itsensä kertoman
mukaan. Oli ollut todella erikoinen puhelinsoitto.
Suomen
perustuslain 29 1:n kansanedustaja
on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on
siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido
muut määräykset. Halllintovaliokunnan puheenjohtaja
johtaa valiokuntaa, jolle poliisiasiat kuuluvat. Kansanedustaja Pirkko Mattila jätti ksymykset tekemättä.
Kansanedsutaja
Pirkko Mattila ja avustaja Alpo Ylitalo olivat käyneet
valtakunnansyyttäjäviraston johtajan puheilla, mutta siellä hei
eivät olleet ottaneet esille Erkki Ahon oikeudenkäyntiä, jota Alpo
Ylitalo oli kuuntelemassa Oikeudenpuheenjohtaja käräjätuomari
Jyrki Määttä ei silloin antanut Erkki Ahon esittää edes
vastinetta asiassa. Lisäksi käräjätuomari Jyrki Määttä ei
antanut Erkki Ahon kuulustella vastapuolen todistajaa Kalervo
Savolaista. Tämän on ihmisoikeusopimuksen vastainen menettely.
Tästä Alpo Ylitalo on yhtenä kolmesta henkilöstä antanut
kirjallisen valaehtoisen todistuksen asiassa. Lisäksi käräjäoikeuden
kuulustelunauhat todistavat totuuden asiassa, Siitä kiitos Alpo
Ylitalolle. Samassa asiassa toimi tutkinnanjohtajana Raimo Ollila,
joka oli PR-talojen konkurssivyyhdessä jättänyt tutkimatta 24
rikokstutkintapyyntöä.
6870/S/10431/99,
Aho, Virta
6870/R/1104/97,
Aho
6870/R/372/97,
Aho, Virta
6870/R/1279/98,
Aho
6870/R/1372/99,
Aho
6870/S/10148/00,
Aho
6870/R/1371/99,
Aho
6870/R/833/00,
Aho
6870/S/10109/01,
Aho
6870/R/137/01,
Aho
6870/R/412/97,
Aho
4728/R/288/96,
Aho
4728/R/339/96,
Aho
6870/S/10375/02,
Aho
6870/R/120/03,
Aho
6870/R/1041/07,
Aho
6870/R/1521/04,
Aho
6870/R/4131/07,
Aho
6870/R/10837/06,
Aho
6870/S/10225/08,
Aho
6030/R/1690/02,
Aho
6610/S/10590/05,
Aho
6610/S/11066/05,
Aho
6610/S/10599/06,
Aho
Lisäksi
syyttäjä Esa Mustosen on syytä epäillä toimineen esteellisenä
syyttäjänä ja lisäksi tästä oikeudenkäynnistä syyttäjä Esa
Mustonen antoi väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle ja myös
varatuomari Mikko Kovalainen antoi väärän lausuman asiassa
Rovaniemen hovioikeudelle.
Koska
asiassa valitettu laillisuusvalvojalle, joka ei ole reagoinut asiaan,
niin kansanedustaja Pirkko Mattilalla olisi ollut mahdollisuus
puuttua asiaan jo laillisuusvalvojien toimintakertomusten käsittelyn
yhteydessä, joiden käsittelyä varten olen lähettänyt hänelle
aineistoa sähköpostitse.
Kansanedustaja
Pirkko Mattila oli aikaisemmin järjestänyt minulle tapaamisen
poliisiylijohtaja Mikko Paateron kanssa. Siitä kiito hänelle.
Kansanedustajalla ei kuitenkaan ollut yhtä tuntia aikaa tulla
kanssani tapaamaan poliisiylijohtaja Mikko Paateroa. Hän ei myöskään
valvonut poliisiylijohtajan tekemisiä sen jälkeen.
Tässä
selostus tapaamisestani poliisiylijohtaja Mikko Paateron kanssa
Poliisiylijohtaja
Mikko Paateroa tapaamassa
Olin laittanut avoimen
kirjeen poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle jo 22.02.2009
Katson, että
hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei ole toiminut oikein eikä
ainakaan luottamuksen arvoisesti. Uskon, että Sanna Tenkula ja Olli
Puolitaival ovat valmiita antamaan asiassa oman lausuntonsa.
Kansanedustaja Pirkko
Mattilalle on annettava tunnustus siitä, että hän on kysynyt
mahdollisesti Markku Sahlstedtin ja Alpo Ylitalon valmistelemat
seuraavat Naturakysymykset
KIRJALLINEN
KYSYMYS 477/2012 vp
Jatkokysymys
Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista – Pirkko
Mattila kysyy
Jatkokysymys
Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista
Pirkko
Mattila kysyy
Jatkokysymys
Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista
Pirkko
Mattila kysyy
Alpo
Yllitalolle on annettava tunnustusta, että hän ollut suurena apuna
kansanedustaja Pirkko Mattilalle kirjoittamalla hänelle puheita ja
eduskuntakyselyjä sekä laatimalla sanomalehtikirjoituksia, joiden
ansioista Kaleva totesi Mattilassa olevan ministeriaineista.
Kun
olin kehunut facebookissa kalajokisen valtuustokaverini vastauksia
vaalitentissä niin Alpo Ylitalo laittoi minulle jälleen viestin,
jossa minua ei ainakaan kehuttu.
Tässä
Hanna Halmeenpään haastattelu
Minua
on jäänyt vaivaamaan se, että ketkä olivat 2011
eduskuntavaaliehdokkuuteni torppaamisen takana. Ei voi välttyä
vaikutelmalta, että asialla olivat Pirkko Mattilan taustavoimat eli
piirin puheenjohtaja Paula Juka ja vaaliasioita järjestellyt Ahti
Moilanen. Katso syrjintäkirje
Sama
peli jatkui vuoden 2015 edsukuntavaalien ehdokasasettelussa. Katso
Merijärvelle
perustettiin perussuomalaisten paikallisyhdistys
Eroilmoitus
perussuomalaisesta puolueesta