keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Vastuutonta vallankäyttöä
Kuvan saa isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.
Kansanedustaja Pekka Vilkuna kirjoittaa tämän päivän (02.02.2011) Kalevassa kolumnissaan vastuuttomasta vallankäytöstä. Hän kirjoittaa, että tämänpäiväinen henkilöiden yksityiselämään keskittyvä media tekee demokratialle karhunpalveluksen. Jos ihmisen inhimilliset pienetkin erheet ovat elämää suurempia kysymyksiä, niin se ei palvele demokratiaa tai kansan hyvinvointia, vaan ainoastaan lehden myyntiä. Kun toimittaja saa kritiikittömän jutun läpi jostain henkilöstä läpi tiedotusvälineessään, niin kukaan hänen kollegoistaan ei sitä halua kyseenalaistaa. Ei korppi korpin silmää noki, passaa tähänkin kohtaan.
Tämän vuodatuksen kansanedustaja Pekka Vilkuna on kirjoittanut hovioikeuden päätöksen jälkeen. Tuossa päätöksessä kumottiin käräjäoikeuden päätös ja katsottiin, ettei YLE ole loukannut kansanedustaja Pekka Vilkunan kunniaa. Minun oikeustajuni mukaan hovioikeuden päätös on oikea. Sen sijaan minun oikeustajuni mukaan Helsingin Sanomien juttu on eri asia. Olen ottanut siihen kantaa aikanaan seuraavasti:
Seitsemän kansanedustajaa – kunnia meni ja maine kasvoi
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2008/11/seitsemn-kansanedustajaa-kunnia-meni-ja.html
Olen ihmetellyt myös Julkisen Sanan neuvoston päätöstä
Julkisen sanan neuvoston erikoinen tuomio
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2008/11/julkisen-sanan-neuvoston-erikoinen.html
On täysin kiistatonta, että kansanedustaja Pekka Vilkuna on tullut väärin kohdelluksi Helsingin Sanomien jutun perusteella. Valitettavasti Suomessa on oikeutta niin vähän, ettei sitä riitä kaikille. Meillä kaikilla on kylliksi voimaa toisten onnettomuuksien kestämiseen.
Olen tyytyväinen kansanedustaja Pekka Vilkunan toimintaan, sillä hän allekirjoitti yhdessä seitsemän muun kansanedustajan kanssa 15.6.1999 rikostutkintapyynnön PR-talojen konkurssirikosten tutkimiseksi. Katso kuva. Yksi kansanedustaja eli Antti Rantakangas viivasi myöhemmin tutkintapyynnöstä nimensä yli, kun sai tietää, että on syytä epäillä Markku Kosken olevan rikoksissa vahvasti mukana.
Poliisi jätti rikokset tutkimatta. Silloin tuli mieleeni, että täytyy olla varsin korkealla taholla päätetty, ettei rikoksia tutkita. Päätelmäni ovat ajan myötä osoittautuneet oikeaksi. Olen pyytänyt kansanedustaja uudistamaan tutkintapyyntönsä ja valvomaan, että asiat tutkintaan. On käynyt, kun Pekka Vilkuna kirjoittaa, ettei korppi korpin silmää noki. Katso
Toteutuksen valvonta
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/12/toteuksen-valvonta.html
Mitään ei tapahtunut. Miksi?
Vastausvuorossa Karjula, Tölli ja Vilkuna
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/05/vastausvuorossa-karjula-tolli-ja.html
Mitään ei tapahtunut. Miksi?
Kirje tasavallan presidentille
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/06/original-message-from-erkki-aho-to.html
Mitään ei tapahtunut. Miksi?
Arvoisa Tasavallan Presidentti Tarja Halonen
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/11/arvoisa-tasavallan-presidentti-tarja.html
Mitään ei tapahtunut. Miksi?
Oikeus- ja asianajajamafia
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/10/oikeus-ja-asianajajamafia.html
Tämän hetken tilanne on se, että asian käsittely on kestänyt lähes 16 vuotta. Asia on nyt purkuasiana korkeimmassa oikeudessa ja olen pyytänyt määräämään asian kiireelliseksi oikeudenkäymiskaaren perusteella. Asia on nyt Euroopan Ihmisoikeustuomioikeustuomioistuimen käsittelyssä.
Suomi saa jatkuvasti EIT:stä tuomiota ihmisoikeussopimuksen vastaisesta toiminnasta. Se ei ole ihme, koska laillisuusvalvonta Suomessa ei toimi ja korkein oikeus ei noudata Suomen laki, koska se ei perustele kielteisiä päätöksiään, vaikka Suomen perustuslaki ja Euroopan Ihmisoikeussopimus sitä edellyttävät. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Suomessa toimii selkeä oikeus- ja asianajajamafia oikeuskanslerin ja Suomen Tasavallan Presidentin Tarja Halosen erityissuojeluksessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)