torstai 24. tammikuuta 2013

Tervehdys Eija




Tervehdys Eija,

Sinä pääsit suurella huudolla kaupunginhallitukseen. Nyt kansalaisilla on oikeus tietää miten Sinä vastuuta kannat. Minun on suoraan sanottava, että sinä aloitit työsi kaupunginhallituksen jäsenenä kelvottomasti. Suuri syy menettelyysi on kokemattomuus politiikassa. Valitettavasti Suomen laki ei tunne kokemattomuutta lieventävänä asianhaarana. Sinä olit vuorenvarmasti tietoinen siitä, perussuomalaisten vaalitulos paikkajaossa puolitettiin muiden puolueiden ja ryhmien toimesta. Kysymys on siis vaalituloksen vääristämisestä, mikä on rikoslaissa säädetty rangaistavaksi teoksi. Sinä olit vuoren varmasti tietoinen siitä, ettei perussuomalaisia valittu edes koulujen johtokuntiin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Kysymys on Suomen lain mukaan syrjinnästä, joka rikoslain mukaan on säädetty rangaistavaksi teoksi. Nyt Sinulla ja muilla kaupunginhallituksen jäsenillä oli mahdollisuus korjata tehtyä vaalirikosta valitsemalla perussuomalaisten edustaja elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaa sekä henkilöstöjaostoon jolloin vaalituloksen mukainen suhteellinen paikkajako olisi toteutunut paremmin. Sinä et kuitenkaan ole reagoinut asiaan millään tavalla, vaikka olet tiennyt rikollisen menettelyn. Sinä siis olet tietoisesti osallistunut rikolliseen toimintaan eli vaalitulokseen vääristämiseen ja perussuomalaisten syrjintään, koska et ole jättänyt asiassa eriävää mielipidettä.
Vaalituloksen vääristäminen

Syrjintä

Olet ollut hyväksymässä myös kaupunginhallituksen lausumaa Oulun aluehallintovirastolle. Lausuman mukaan JHT Kalajoki ry ei tarvitse vuokranantajansa eli Kalajoen kaupungin lupaa tilojen luovuttamiseen toisen käytettäväksi. Sinä olit kuitenkin vuoren varmasti tietoinen siitä, että lausunto on totuudenvastainen ja virkamiesesittelijää on syytä epäillä väärästä lausumasta viranomaismenettelyssä ja samalla myös koko Kalajoen kaupunginhallitusta. Kun kaupunginhallitus on tämän totuutta vääristelevän lausuman hyväksynyt, niin se on väärästä lausumasta samanlaisessa vastuussa kuin esittelevä virkamies.
Voin vain kuvitella miten isäsi, SMP:n arvostettu kunnanvaltuutettu, olisi toiminut asiassa. Hän olisi varmaan toiminut niin kuin minäkin. Katso

Tässä valtuustoaloite, jonka sinäkin olet allekirjoittanut

Nyt varmasti huomaat, että JHT:n ja Kalajoen kaupungin vuokrasopimus on lainvastainen, koska toisella JHT:n allekirjoittajalla Pertti S:llä ei ole seuran nimenkirjoitusoikeutta. Lisäksi Kalajoen kaupungin nimeä sopimukseen ei tavallisesti allekirjoita vs. asuntosihteeri. Missä luottamuselimessä sopimus on hyväksytty? Ei missään. Kun luet sopimuksen, niin huomaat, että kaikki jäähallin tilat ottelujen aikana on vuokrattu JHT Kalajoelle. Niin lukee sopimuksessa. JHT Kalajoella ei puolestaan ole oikeutta vuokrata vuokraamiaan tiloja edelleen. Siihen tarvitaan Kalajoen kaupunginhallituksen lupa. Vuokrasopimuksesta, jota voidaan pitää laittomana, ei ole pykälää siitä, että vuokraaja eli JHT voisi vuokrata tiloja edelleen. Lisäksi jos vedotaan johonkin muuhun asiaan, niin on otettava huomioon, miten ne on kirjattu vuokrasopimuksiin Kalajoen kaupungin muissa vastaavissa sopimuksissa. Jos edelleen vuokrausasia annetaan jollekin urheiluseuralle vastoin Kalajoen kaupungin yleistä linjaa, niin siitä olisi pitänyt tehdä erillinen päätös. Onko tehty? Ei ole. Tämä varmaan unohtui esittelevältä virkamieheltä kertoa. Tuotiinko kaupunginhallitukseen JHT Kalajoen ja Hiekkasärkkien Ohjelmapalvelut Oy:n välistä vuokrasopimusta. Ei tuotu. Miksi ei tuotu? Koska sellaista sopimusta ei ole olemassakaan. Anniskeluluvan myöntäminen on siis ollut vastoin lakia, koska anniskeluluvan haltija ei hallitse ko. tiloja. Kysymyksessä on siis lausunnonpyytäjän eli Oulun aluehallintoviraston oma moka. Millä perusteilla alkoholin myyntilupa on myönnetty edellisenä vuonna? Oliko lupaa ollenkaan? Nämäkin asiat tulee selvittää. Olisiko Sinun kaupunginhallituksen jäsenenä pitänyt pyytää nähtäväksi kaikki asiaan liittyvät asiapaperit? Kyllä olisi pitänyt ja jo sekin, että olet valtuustoaloitteen allekirjoittaja, olisi pitänyt velvoittaa sinua hoitamaan asia niin, ettei siinä rikota lakia. Nyt on syytä epäillä, että aluehallintovirasto yrittää peitellä omaa virhettään kaupungin väärällä lausumalla. Näin ei voida menetellä. Kysymys on minun oikeustajuni mukaan rikosasiasta. Keskeinen tekijä JHT:n vuokraamissa tiloissa alkoholinmyynnin organisoimisessa on Pertti S. ja mehän tiedämme sen, että Pertti ei pulloon sylkäise.

Rikoslaki

Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan

2 § (24.7.1998/563)

Perätön lausuma viranomaismenettelyssä
Jos
1) joku valan tai vakuutuksen nojalla oikeudenkäyntiin rinnastettavassa viranomaismenettelyssä,
2) muu kuin rikoksesta epäilty rikosasian esitutkinnassa henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa tai
3) muu kuin poliisilain (872/2011) 6 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetussa asemassa oleva poliisitutkinnassa tai siihen rinnastettavassa viranomaismenettelyssä henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa
antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava
perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
(22.7.2011/815)
L:lla 815/2011 muutettu 1 momentti tulee voimaan 1.1.2014. Aiempi sanamuoto kuuluu:
Jos
1) joku valan tai vakuutuksen nojalla oikeudenkäyntiin rinnastettavassa viranomaismenettelyssä,
2) muu kuin rikoksesta epäilty rikosasian esitutkinnassa henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa tai
3) muu kuin poliisilain (493/1995) 38 §:n 2 momentissa tarkoitetussa asemassa oleva poliisitutkinnassa tai siihen rinnastettavassa viranomaismenettelyssä henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulusteltaessa
antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava
perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Oikeushenkilön lakimääräinen edustaja, jota esitutkinnassa kuulustellaan tämän oikeushenkilön rangaistusvastuuta selvitettäessä, rinnastetaan rikoksesta epäiltyyn.
Ks. EsitutkintaL 449/1987 25 §, 1.1.2014 alkaen ks. EsitutkintaL 805/2011 7 luku 6 §.



Minä ihmettelen suuresti miten keskustalaiset ovat ottaneet jääkiekon niin omaksi asiakseen, että estivät Kalajoen perussuomalaisten n. 3000 euron lahjoituksen JHT:lle nettisivujen ylläpidosta. Nyt, kun käyt katsomassa JHT:n sivuja, niin en on tämän näköiset http://www.jht.fi/
Tämä johtuu siitä, että edustamasi puolueen jäsenet torpedoivat Kalajoen Perussuomalaisten lahjoituksen lakia rikkoen.
Katso: Ikävää poliittista ajojahtia
Jokilaaksojen poliisi rikkoi lakia, koska jätti rikokset tukimatta. Näin Jokilaaksojen poliisi kehuu toiminnallaan:

Jokilaaksojen poliisin rikosten selvittämisprosentti valtakunnan paras
Erkin kommentti: vale, emävale ja tilasto. Jokilaaksojen poliisi jättää rikokset tutkimatta. Onko kysymyksessä poliisien tyhmyys vai tietoinen rikollisuus jolla tässä nyt mahtaillaan.
Tässä on totuus Jokilaaksojen poliisin toiminnasta. Tästäkään poliisi ei löytänyt yhtään rikosta. KRP:n apulaispäällikkö kuitenkin siirsi asiat poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle.



Sinulla on vielä mahdollisuus vastata huutosi ja vaatia kaupunginhallituksen päätösten oikaisua. Jos et sitä teet, niin olet varsin kiusallisessa tilanteessa, koska vien tämän asian poliisihallituksen käsittelyyn.

Terveisin Erkki

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tervehdys Jouko




Tervehdys Jouko,

Kiitos viestistäsi. Kiitän sinua siitä, että Sinä rohkeasti tunnustit kokoomuksen välistävedon. Pro Kalajoen Jorma Untinen ei sitä uskaltanut tehdä. Menettelyhän on todella ikävä siinä mielessä, että yhteistyöneuvottelut katkaisiin teidän toimesta ilman ennakkovaroitusta ja ilman minkäänlaisia erimielisyyksiä asioista. Siksi menettely onkin äärettömän poikkeuksellinen.

Kiitän Sinua Jouko siitä, että kerrot avoimesti, että suoraan, että 15 koalitio ei tuo Kokoomukselle mitään sellaista jo yksinään suhteellisuuteen perustuvalla laskutavalla Kokoomus ei saavuttaisi. Valitettavasti tämä väittämäsi on väärä. 15 koalitiolla kokoomus olisi luonnollisesti saavuttanut suhteellisesti paljon paremman tuloksen. Kehotan näin jälkikäteen paneutumaan sinua suhteellisuuslaskentaan tarkemmin jotta jatkossa et esittäisi totuuden vastaisia väittämiä. Kirjoitat: 15 koalitio ei tuo Kokoomukselle mitään sellaista, mitä emme jo yksinämme suhteellisuuteen perustuvalla laskutavalla saavuttaisi. (yhtenä asiaan vaikuttavana tekijänä oli myös Vihreiden ja Vasemmistoliiton vaaliliitto) Saman asian huomasivat myös Kokoomuksen minua kokeneemmat ja ammattitaitoisemmat valtuutetut. Luonnollisesti ei tarvinnut olla suuri "selvännäkijä", jotta saattoi arvata mainitsemani vaaliliiton ja Keskustapuolueen mielihalujen yhteisvaikutuksen olevan aikamoinen "suonenisku" kaikille yksinään esiintyville pienemmille puolueille ja Kokoomuksellekin, ajatellen edustuksia jaossa oleviin mandaatteihin. Näihin ajatuksiin tukeutuen syntyi kahdeksan koalitio kaikkien siinä nyt mukanaolevien yhteisestä päätöksestä omien ryhmittymien asemien maksimaaliseksi turvaamiseksi. Siis ihan perustavaa laatua oleviin yksinkertaisiin laskutoimitukseen ja arvioihin muiden ryhmittymien toiminnasta perustuen.
Kirjoitushan osoittaa täydellistä väärin ymmärtämystäsi suhteellisuuslaskennasta ja muiden ryhmien yhteistyökyvystä. Siksi välistäveto onkin äärimmäisen raukkamainen teko.

Tässä on totuus

Vaalintulos oli tämä:

Keskusta 53,7 % 20 paikkaa, 3294 ääntä -0,5% -14 paikkaa
Kokoomus 11,1 % 4 paikkaa 680 ääntä -2,1 % - 2 paikkaa
VSL 10,0 % 4 paikkaa 611 ääntä -0,5 % - 2 paikkaa
PS 7,3 % 2 paikkaa 445 ääntä + 6,6 % + 2 paikkaa
Pro 6,6 % 2 paikkaa 403 ääntä – 3 paikkaa
Vihr. 4,6 % 1 paikka 284 ääntä + 2,5 %
SDP 3,8 % 1 paikka 236 ääntä – 1,2 % -1 paikka
KD 2,9 % 1 paikka 179 ääntä -0,9 % - 1 paikka

Vaalien suhteellisuus toteutetaan siten, että paikat jaetaan valtuutettujen suhteellisen osuuden mukaan. Valtuutetuilla on mahdollisuus tehdä koalitioita saadakseen enemmän paikkoja ja heikentääksen vastustajikseen katsomiensa valtuustoryhmien toimintamahdollisuuksia. Jos pienryhmät olisivat tehneet 15 valtuutetun koalition, niin kun alunperin suunniteltiin, niin lopputulos olisi ollut tämä:

KOK
Vas
PS
PRO
VIR
SDP
KD

4
4
2
2
1
1
1

4
4
2
2
1
1
1

1
4,00
4,00
2,00
2,00
1,00
1,00
1,00
0,00
2
2,00
2,00
1,00
1,00
0,50
0,50
0,50
0,00
3
1,33
1,33
0,67
0,67
0,33
0,33
0,33
0,00
4
1,00
1,00
0,50
0,50
0,25
0,25
0,25
0,00
5
0,80
0,80
0,40
0,40
0,20
0,20
0,20

Ajatuksia vallanjaosta Kalajoella 15 valtuutetun koalitiolla


Uskon Sinua, kun kerrot, että vaikuttimena toimintaasi oli tämä: Koska kahdeksan koalitiolle kuului suhteellisen laskennan perusteella valtuuston toinen varapuheenjohtajuus, suurimpana ryhmänä koalitiossa se luonnollisesti tuli Kokoomukselle. Kokoomuksen sisällä huomioitiin nuo itseäni koskeneet rajoitteet ja valtuustoryhmämme edustajien omat mielihalut, joten valtuuston toinen varapuheenjohtajuus tuli sitten kenenkään muun sitä haluamatta minulle. Valtuustoryhmämme tiesi yli 10 vuoden kokemukseni järjestöelämästä ammattijärjestömme korkeimman valtakunnallisen päättävän elimen jäsenenä, kokemuksen ammattijärjestömme hallitustyöskentelystä, sekä koulutuspoliittisesta toimikuntatyöstä ja suorassa yhteistyössä ammattijärjestömme puheenjohtajan kanssa tehdystä talousvaliokuntatyöskentelystä, jolloin minulla katsottiin olevan jonkinasteinen painoarvo puolueellemme kaupunginhallituksen pöydässä, vaikkakin läsnäolo- ja puheoikeuden omaavana edustajana.
Kysymys on siis Sinun omasta edusta, jonka olisit saanut myös 15 koalition kautta.

Haluan Sinun kuitenkin kiinnittävän huomiota siihen, että Kalajoen luottamuspaikkajaossa on syyllistytty vaalituloksen vääristämiseen. Se oli kaikkien puolueiden ja ryhmien edustajilla tiedossa.

Keskusta oli johtava ryhmä paikkajaossa, jossa eri koalitioiden ja puolueiden suhteellinen osuus vaalituloksen perusteella on seuraava:
Keskusta 57,143 %
Kokoomus, Pro Kalajoki, SDP ja Kristilliset 22,857 %
Vasemmistoliitto, Vihreät 14,286 %
Perussuomalaiset 5,714 %

Suhteellisuus koskee kaikkia paikkoja, myös puheenjohtajuuksia. Olen pyytänyt Eero Nevalaiselta useita kertoja suhteellisuuslaskelmia samoin kuin Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajalta Miika Heikkilältä niin sähköpostitse kuin kirjallisestikin. En ole vieläkään saanut noita laskelmia. Epäilen, että se johtuu siitä, että ne ovat lainvastaisia tai sitten niitä ei ole tehty lainkaan. Keskustalle kuuluu vain 57 % puheenjohtajuuksista eikä suinkaan kaikki puheenjohtajuudet niin kuin nyt on menetelty. Menettely on minun oikeustajuni mukaan lainvastainen.

Paikkajako olisi kaikkein helpoin suorittaa suhteellisen vaalitavan laskentakaavalla, jolloin jokainen puolue saisi vuorollaan valita oikeassa järjestyksessä minkä paikan itselleen haluaa. Tämä myös varmistaisi sen, ettei toisen puolueen henkilöt puutu toisten puolueiden valintoihin. Nyt Kalajoen kuntavaalit on suoritettu lainvastaisesti, koska luottamuspaikkajaossa on tapahtunut vääristelyä siten, että perussuomalaiset saivat vain 61.5 % sille vaaleissa hankituista luottamuspaikoista. Menettely täyttää kiistatta rikoksen tunnusmerkistön eli kysymyksessä on vaalirikos kun vääristää vaalitulosta.

Rikoslaki 14 luku
4 § (21.4.1995/578)
Vaalituloksen vääristäminen
Joka aiheuttaakseen sen, että yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen tulos ei ole oikea tai että sitä ei saada selville,
1) laskee väärin ääniä,
2) hävittää, turmelee, piilottaa tai lisää äänestyslippuja tai muuttaa niihin tehtyjä merkintöjä taikka
3)
muulla niihin rinnastettavalla tavalla puuttuu yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen asianmukaiseen toimittamiseen,
on tuomittava vaalituloksen vääristämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Keskeinen henkilö vaalituloksen vääristämisessä on ollut keskustan Eero Nevalainen. Perussuomalaisilta eliminoitiin koulujen johtokuntien paikkojen sillä perusteella, että heillä ei ole lapsia koulussa. Menettely on lainvastainen ja täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Otin esille asian vielä ennen valtuuston kokousta ryhmänjohtajien palaverissa, mutta mikään ryhmä ei haluunut noudattaa lakia. Ryhmänjohtajien kokouksessa puhetta johti keskustan ryhmän johtaja Miikka Heikkilä ja keskusta ryhmän kokoukseen osallistuivat Raili Myllylä ja Pekka Märsylä, vihreistä mukana oli Hanna Halmeenpää. Pro Kalajoelsta Jorma Untinen, Vasemmistoliitosta Sirkka Alho, kokoomuksesta Tapani Ojala ja kristillisistä Veli Ainali. Eiryisen aktiivinen perussuomalaisten sorsija mielestäni oli juuri Veli Ainali. Heitä kaikkia on syytä epäillä perussuomalaisten syrjinnästä ja vaalituloksen vääristämisestä.



Kysymyksessä on siis perussuomalaisiin kohdistuva syrjintärikos, minkä sähköpostiviestiliikenne osoittaa. Koulujen johtokuntiin ei voitu yhtä poikkeusta lukuunottamatta valita perussuomalaisia juuri sen takia, että he olivat perussuomalaisia. Menettely täyttää kiistatta syrjinnän tunnusmerkistön:

Rikoslaki 11 § (13.11.2009/885)
Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä,
syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Vaalituloksen vääristäminen olisi voitu korjata kaupunginhallituksen nimetessä luottamuspaikkoja maanantaina 21.01.2013 kokouksessaan. Perussuomalaisille olisi voitu antaa sille kuuluva vaalituloksen mukainen osuus luottamuspaikoista. Se olisi merkinnyt varsinaisen ja varajäsen paikkaa elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan sekä varsinaisen jäsen ja varajäsen paikkaan henkilöstöjaostoon. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan näin tehnyt, vaan jatkoi tietoisesti perussuomalaisten syrjintää sekä vaalituloksen vääristämistä. Lisäksi vajausta olisi voitu paikata nimeämällä perussuomalaisten edustaja varsinaiseksi ja varajäseneksi maaseututoimikuntaan. Näin ei kuitenkaan tehty. Sinä Jouko, nyt varmasti ymmärrät, että menettely täyttää kiistatta rikoksen tunnusmerkistön niin vaalirikoksen kuin syrjinnänkin osalta ja siksi on saatettava poliisitutkintaan. Sinä Jouko tiedät myös, että rikoksen avulla tehty oikeustoimi mitätön. Vaadin poliisihallitusta puuttumaan Kalajoen poliittisen päättäjien toimintaan ja saattamaan heidät oikeudelliseen vastuuseen asioissa. Vaadin kaikki Suomen lain mukaista rangaistusta ja luottamuspaikkajaon uusimista kokonaisuudessaan.

Rakentavan yhteistyön merkeissä, Erkki!

torstai 17. tammikuuta 2013

Vastauksia Kalajokiseudun yleisönosastokirjoituksiin






Perussuomalaisuus on iloinen asia. Kun olen tarkemmin seurannut Kalajokiseudun yleisönosastonkirjoituksia niin huomaan olevani milloin Karjalaisen tonttu milloin Kerosen pässi. Olen luvannut nostaa perussuomalaiset Kalajoen toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja huomaan, että minulla on siinä kovasti työsarkaa ja opettamista. Minulla on kuitenkin vahva opettajakokemus joten eiköhän asia rupea vähitellen klaaraamaan.

Ari Keronen kirjoittaa paikkavalinnoista Kalajokiseudussa 17.1.2013 sillä asiantuntemuksella mikä hänellä on. Haluan tuoda esille kuitenkin tosiasiat. Luottamuspaikkajako tapahtuu suhteellisen vaalitavan mukaan Kalajoella seuraavasti:

Vaalintulos oli tämä:
Keskusta 53,7 % 20 paikkaa, 3294 ääntä -0,5% -14 paikkaa
Kokoomus 11,1 % 4 paikkaa 680 ääntä-2,1 % - 2 paikkaa
VSL 10,0 % 4 paikkaa 611 ääntä -0,5 % - 2 paikkaa
PS 7,3 % 2 paikkaa 445 ääntä + 6,6 % + 2 paikkaa
Pro 6,6 % 2 paikkaa 403 ääntä – 3 paikkaa
Vihr. 4,6 % 1 paikka 284 ääntä + 2,5 %
SDP 3,8 % 1 paikka 236 ääntä – 1,2 % -1 paikka
KD 2,9 % 1 paikka 179 ääntä -0,9 % - 1 paikka

Vaalien suhteellisuus toteutetaan siten, että paikat jaetaan valtuutettujen suhteellisen osuuden mukaan. Valtuutetuilla on mahdollisuus tehdä koalitioita saadakseen enemmän paikkoja ja heikentääksen vastustajikseen katsomiensa valtuustoryhmien toimintamahdollisuuksia. Jos pienryhmät olisivat tehneet 15 valtuutetun koalition, niin kun alunperin suunniteltiin, niin lopputulos olisi ollut tämä:

KOK Vas PS PRO VIR SDP KD

4
4
2
2
1
1
1

4 4 2 2 1 1 1

1
4,00
4,00
2,00
2,00
1,00
1,00
1,00
0,00
2
2,00
2,00
1,00
1,00
0,50
0,50
0,50
0,00
3
1,33
1,33
0,67
0,67
0,33
0,33
0,33
0,00
4
1,00
1,00
0,50
0,50
0,25
0,25
0,25
0,00
5
0,80
0,80
0,40
0,40
0,20
0,20
0,20

Ajatuksia vallanjaosta Kalajoella 15 valtuutetun koalitiolla


Jorma Untinen torpedoi pienryhmien yhteistyön

12.11.2012 klo 18.30 Kalajoen uuden valtuuston pienryhmät kokoontui Kalajoen kaupungintalolle kaupunginhallituksen huoneseen palaveriin, jossa käytiin läpi kaikkien pienryhmien koalitiota, siis 15 valtuutetun koalitiota.
Pienryhmien uusi kokoontuminen oli sovittu 21.11.2012 klo 18.30. Palaveriin tuli vain vasemmiston, vihreiden ja perussuomalaisten edustajat. Kokoomuksen, Pro Kalajoen, Kristillisten ja SDP:n edustajat olivat poissa syytä ilmoittamatta. Keskustalaiset kokoontuivat samanaikaisesti Kalajoen kaupungintalolle ja heiltä kuulin, että nämä neljä valtuuston pienryhmää olivat tehneet koalition imoittamatta siitä muille pienryhmille, mutta keskustalle ilmoitus oli näköjään mennyt. Kun tarkemmin selvittelin asiaa, niin neljän pienryhmän koalition puuhamies on ollut Pro Kalajoen Jorma Untinen.

Keskusta oli johtava ryhmä paikkajaossa, jossa eri koalitioiden ja puolueiden suhteellinen osuus vaalituloksen perusteella on seuraava:
Keskusta 57,143 %
Kokoomus, Pro Kalajoki, SDP ja Kristilliset 22,857 %
Vasemmistoliitto, Vihreät 14,286 %
Perussuomalaiset 5,714 %

Suhteellisuus koskee kaikkia paikkoja, myös puheenjohtajuuksia. Olen pyytänyt Eero Nevalaiselta useita kertoja suhteellisuuslaskelmia samoin kuin Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajalta Miika Heikkilältä niin sähköpostitse kuin kirjallisestikin. En ole vieläkään saanut noita laskelmia. Epäilen, että se johtuu siitä, että ne ovat lainvastaisia tai sitten niitä ei ole tehty lainkaan. Keskustalle kuuluu vain 57 % puheenjohtajuuksista eikä suinkaan kaikki puheenjohtajuudet niin kuin nyt on menetelty. Menettely on minun oikeustajuni mukaan lainvastainen.

Paikkajako olisi kaikkein helpoin suorittaa suhteellisen vaalitavan laskentakaavalla, jolloin jokainen puolue saisi vuorollaan valita oikeassa järjestyksessä minkä paikan itselleen haluaa. Tämä myös varmistaisi sen, ettei toisen puolueen henkilöt puutu toisten puolueiden valintoihin. Nyt Kalajoen kuntavaalit on suoritettu lainvastaisesti, koska luottamuspaikkajaossa on tapahtunut vääristelyä siten, että perussuomalaiset saivat vain 61.5 % sille vaaleissa hankituista luottamuspaikoista. Menettely täyttää kiistatta rikoksen tunnusmerkistön eli kysymyksessä on vaalirikos kun vääristää vaalitulosta.

Rikoslaki 14 luku
4 § (21.4.1995/578)
Vaalituloksen vääristäminen
Joka aiheuttaakseen sen, että yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen tulos ei ole oikea tai että sitä ei saada selville,
1) laskee väärin ääniä,
2) hävittää, turmelee, piilottaa tai lisää äänestyslippuja tai muuttaa niihin tehtyjä merkintöjä taikka
3) muulla niihin rinnastettavalla tavalla puuttuu yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen asianmukaiseen toimittamiseen,
on tuomittava vaalituloksen vääristämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.



Keskeinen henkilö vaalituloksen vääristämisessä on ollut keskustan Eero Nevalainen. Perussuomalaisilta eliminoitiin koulujen johtokuntien paikkojen sillä perusteella, että heillä ei ole lapsia koulussa. Menettely on lainvastainen ja täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Otin esille asian vielä ennen valtuuston kokousta ryhmänjohtajien palaverissa, mutta mikään ryhmä ei haluunut noudattaa lakia. Ryhmänjohtajien kokouksessa puhetta johti keskustan ryhmän johtaja Miikka Heikkilä ja keskusta ryhmän kokoukseen osallistuivat Raili Myllylä ja Pekka Märsylä, vihreistä mukana oli Hanna Halmeenpää. Pro Kalajoelsta Jorma Untinen, Vasemmistoliitosta Sirkka Alho, kokoomuksesta Tapani Ojala ja kristillisistä Veli Ainali. Eiryisen aktiivinen perussuomalaisten sorsija mielestäni oli juuri Veli Ainali. Heitä kaikkia on syytä epäilä perussuomalaisten syrjinnästä ja vaalituloksen vääristämisestä.
Kysymyksessä on siis perussuomalaisiin kohdistuva syrjintärikos:

Rikoslaki 11 § (13.11.2009/885)

Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.



Millä perusteella luottamusmiespaikat puolueissa tulisi suorittaa?

Laissa ei ole selkeää ohjetta tai määräystä miten paikat tulee muutenkin suhteellisen vaalimenestyksen perusteella. Minä pidän kuitenkin luonnollisena, että vaalien tulosta kunnioitetaan eli eniten ääniä saaneet saavat ensimmäisenä puolueessaan kertoa minkä paikan he haluavat. Pidän vääränä ja vaalitulosta halveksivana sitä menettelyä, mikä esimerkiksi Kalajoen keskustan ryhmässä on. Mielestäni tärkeille luottamuspaikoille ei tule valita henkilöitä, joihin äänestäjät eivät luota.
Mielestäni äänestystulosta ei voida ohittaa valinnoissa. Kymmenen viimeistä sijaa 35:stä Kalajoen kaupunginvaltuuston valituista olivat seuraavilla. Siis näillä henkilöillä on keskimääräistä vähemmän äänestäjien luottamusta Kalajoen kaupunginvaltuutetuista.

Hihnala Tarmo KESK 1.5% 28 1.1% 61 1.7% 89 219.6 Valittu
Märsylä Pekka KESK 1.4% 37 1.5% 46 1.3% 83 205.88 Valittu
Untinen Jorma Pro 1.5% 27 1.1% 67 1.8% 94 202 Valittu
Myllylä Raili KESK 1.3% 37 1.5% 45 1.2% 82 193.77 Valittu
Jyrinki Jouni KESK 1.2% 30 1.2% 45 1.2% 75 183 Valittu
Kinare Eero VAS 1.1% 35 1.4% 31 0.9% 66 179.4 Valittu
Ainali Veli KD 1.4% 42 1.7% 43 1.2% 85 178 Valittu
Kaattari Laura KESK 1.2% 20 0.8% 51 1.4% 71 173.37 Valittu
Ojala Tapani KOK 1% 24 1% 37 1% 61 169.75 Valittu
Vuotila Aulis KESK 1.1% 41 1.6% 29 0.8% 70 164.7 Valittu

Nyt on tehtävä selväksi niin Ari Keroselle kuin muillekin, että fiksu tapa on se, että jokainen ryhmä valitsee itse omat ehdokkaansa niille paikoille, joita sille vaalitulos on antanut suhteellisen vaalin tuloksena. Toisten ryhmien ei pitäisi vaikuttaa toisten ryhmien valintapäätöksiin. Pätevyys kuhunkin tehtävään on osa valintaprosessia ja se asia täytyy jokaisen omassa ryhmässään ratkaista. Pätevyyden arvioiminen eri henkilöiden välillä on aina suhteellinen asia, mutta äänimäärä on selkeä kriteeri. Vaalitulosta ja äänestäjen tahtoa on kunnioitettava. Miksi vaaleja järjestetään, jos vaalituloksella ei ole mitään merkitystä? Luottamuspaikkoja jaettaessa tasa-arvolaki näyttelee omaa rooliaan ja yleinen tapa on se, että suurin puolueen joustaa asiassa eikä niin kuin nyt Kalajoella, että joustajana joutui olemaan pienin ryhmittymä eli Perussuomalaiset.

Kalajokiseudun viesteissä ihmeteltiin sitä miksi Hanna Halmeenpää syrjäytettiin kokonaan luottamuspaikkojen jaossa. Tämä johtuu suhteellisuudesta ja siitä, että koalitiossa Hanna Halmeenpään vertausluku oli vasta kolmannella sijalla ja sillä irtosi vain kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuus. Jos olisi toteutettu esittämäni 15 valtuutetun koalitio niin Hanna Halmeenpääkin olisi saanut vastuullisemman paikan.

Esko Valikainen kirjoittaa perusturvalautakunnan puheenjohtajaäänestyksestä, mutta jättää totuuden kertomatta eli salaliiton, jolla kokoomus oli houkutellut neljä keskustan valtuutettua äänestämään Esko Valikaista perusturvalautakunnan puheenjohtajaksi. Menettely oli todellä poliittista luottamusta heikentävä ja uskomattoman röyhkeä teko. Keskusta oli tehnyt ryhmäpäätöksen Alpo Murtoniemen puheenjohtajuudesta. Ryhmien välisissä neuvotteluissa ennen vaaltuuston kokousta ei tuotu esille salaliittoa, vaan minulle ainakin asia tuli yllätyksenä valtuuston kokouksessa, kun kokoomuksen Tapani Ojala asian toi esille. Hän ei varmasti olisi tuonut asiaa esille, jos siitä ei olisi sovittu keskustan tiettyjen valtuutettujan kanssa. Ketkä olivat nämä keskustan petturit? Oma veikkaukseni on, että nämä neljä salaisessa lippuäänestyksessä keskustan ryhmässä olivat kaupungnhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä, keskustan ryhmänjohtaja Miika Heikkilä, valtuutettu Jouni Jyrinki ja valtuutettu Juhani Tolonen. Mielestäni asia on selvitettävä perusteellisesti keskustan omassa ryhmässä. Jokainen tervejärkinen ymmärtää kuinka vakavasta asiasta on kysymys.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Vaalituloksen vääristäminen ja kiistaton syrjintärikos





Luottamuspaikkajako Kalajoella kuntavaalien tuloksen suhteellisuuden perusteella on seuraava:

Keskusta 20 valtuutettua 20/35 = 57,1 % paikoista, jos paikkoja on 234, niin osuus on 133,6 paikkaa
koalitio kokoomus, pro Kalajoki, kristilliset, sdp 8/35= 22,9 % paikoista 53,6 paikkaa
koalitio vasemmistoliitto, vihreät 5/35= 14,3 % paikoista 33,4 paikkaa
perussuomalaiset 2/35= 5,7 % paikoista 13,4 paikkaa

Perussuomalaiset ovat saaneet nyt vain 8 paikkaa. Perussuomalaiset ovat halunneet suhteellisen vaalituloksen mukaisen paikkajaon. Olemme myös ilmoittaneet ketä haluamme meille kuuluville paikoille. Olemme vielä ilmoittaneet yli tarpeemme olevia paikkoja, jotta on jouston varaa paikkojen nimeämisessä. Kaikkien ryhmien edustajat ovat olleet tietoisia tavoitteistamme ja ehdokkaistamme kuten sähköposti osoittaa. Lisäksi Erkki Aho on ottanut asian esille ryhmänjohtajien kokouksessa. Kysymys on nyt siitä, että kaikki muut puolueet ja ryhmät ovat halunneet olla huomioitamatta perussuomalaisten suhteellista vaalituloksen edellyttämää osuutta luottamuspaikoista. Mielestäni kysymys on vaalirikoksesta tai ainakin sen yrityksestä ja se on rangaistava teko. Teko täyttää myös syrjinnän tunnusmerkistön, koska henkilöt ovat olleet perussuomalainen, niin hietä ei ole voitu valita kyseisiin luottamustoimeen, vaikka vaalitulos sitä edellyttää.

Yhdenvertaisuuslaissa määritellään syrjintä samoinkuin rikoslaissa
Syrjinnän kielto
Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986).
Syrjinnällä tarkoitetaan:
1) sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa (välitön syrjintä);
2) sitä, että näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun erityisen epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden, paitsi jos säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia (välillinen syrjintä);
3) henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri (häirintä);
4) ohjetta tai käskyä syrjiä.


Rikoslaki 11 § (13.11.2009/885)
Syrjintä
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.



Rikoksen todistuksena on muun muassa tämä seuraava sähköposti:

From: E.Aho
Sent: Thursday, January 03, 2013 3:26 PM
Subject: Re: Puolueiden kokous

Olen ilmoittanut Eero Nevalaiselle Perussuomalaisten haluamat paikat jo aiemmin:
Perussuomalaisten nimiä valittaviin luottamuspaikkoihin

tarkastuslautakunta: jäsen Reijo Karjalainen varajäsen Ari Keronen
tekninen lautakunta: jäsen Jani Kurikkala varajäsen Jari Väli-Klemelä
ympäristölautakunta: jäsen Leki Pernu varajäsen Agnesa Vähäsarja

koulujen johtokuntiin

Perussuomalaisille kuuluu suhteellisuuden perusteella yksi puheenjohtajuus.

Merenojan koulun ja lukion johtokunta
puheenjohtaja Erkki Aho varajäsen Jari Väli-Klemelä

Pernun koulu
jäsen Lek Pernu varajäsen

Raumankarin ylä-aste
jäsen Jani Kurikkala varajäsen Jussi Kurikkala

Vuorenkallion koulu
jäsen Markku Muhonen varajäsen Agnesa Vähäsarja

Tyngän koulu
jäsen Ari Keronen varajäsen

Pohjankylän koulun johtokunta
jäsen Tomi Vasankari varajäsen Ivan Georgiev
Meillä on aika vaikea ottaa kantaa asioihin, koska meille ei ole toimitettu listoja paikkajaoista ja paikkajaon suhteellisuusperusteista. Muilta osin asiat etenevät omaa rataansa. Olen siitä informoinut Kalajoen valtuuston jäseniä.

Erkki Aho

Koska nyt kaupunginhallituksella on vielä jaettavanaan joitakin luottamuspaikkoja, niin ryhmien puheenjohtajien ja muiden neuvottelijoiden virhe voidaan korjata sillä, että perussuomalaisille tulee elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan jäsenyys ja varajäsenyys, henkilöjaoston jäsenyys ja varajäsenyys sekä 1-2 muuta luottamuspaikkaa jotta suhteellinen vaalitulos toteutuu.

Näin jaettu paikat. Perussuomalainen merkitty sinisellä.

Merenojan koulun ja lukion johtokunta

Puheenjohtaja Jarmo Ainali kok, varajäsen Sinikka Kääntä
varapuheenjohtaja Päivi Kaustinen, varjäsen Satu Ylikangas
jäsen Sirpa Soukka, varajäsen Aija Tilvis
jäsen Juha Alajoki, varajäsen Päibi Tivis
jäsen Tapio Lievetmursu, varajäsen Sakari Kärjä

Pohjankylän johtokunta

Puheenjohtaja Tiina Nevanperä, varajäsen Minna Nauha
varapuheenjohtaja Joni Häkkilä, varajäsen Tiina Kauppinen
jäsen Jouni Kalliokoski, varajäsen Juha Manninen
jäsen Pia Anttiroiko, varajäsen Juha Heikkilä
jäsen Minna Hietala, varajäsen Mikko Ulvi

Etelänkylän johtokunta

Puheenjohtaja Markku Isopahkala, varajäsen Maire Isopahkala
varapuheenjohtaja Matti Vihelä, varajäsen Juha Heikkilä
jäsen Anne Ängeslevä, varajäsen Tuukka Saarela
jäsen Terhi Jaatinen, varajäsen Reetta Siirtola
jäsen Anu Niemi-Himanka , varajäsen Kauko Himanka

Mehtäkylän koulun johtokunta

Puheenjohtaja Seppo Sorvari, varajäsen Matti Tolonen
varapuheenjohtaja Janne Tölli, varajäsen Leena Nikula
jäsen Kaisa Tolonen, varajäsen Harri Eteläniemi
jäsen Marja-Leena Rantala, varajäsen Soile Hautala-Keskitalo
jäsen Anna-Leena Jylkkä varajäsen Jouni Isokääntä

Pöllän koulun johtokunta

Puheenjohtaja Marja-Liisa Kaakko, varajäsen Katja Niskakangas
varapuheenjohtaja Eero Piippo, varajäsen Veikko Lämsä
jäsen Leena Impiö, varajäsen Jouni Myllylä
jäsen Päivi Paananena, varajäsen Sari Hihnala
jäsen Tenho Tokola, varajäsen Kirsti Limnell

Rahjan kylän koulun johtokunta

Puheenjohtaja Mikko Rahja, varajäsen Marika Roukala
varapuheenjohtaja Minna Siironen, varajäsen Mari Saari
jäsen Mervi Manderbacka, varajäsen Marja-Leena Rahja
jäsen Heidi Hukka, varajäsen Katariina Kiljala
jäsen Jukka Kivistö, varajäsen Mari Paavola

Raution koulun johtokunta
Puheenjohtaja Hannu Rantala, varajäsen Tapani Hintsala
varapuheenjohtja Riitta Sormunen, varajäsen Anne Nikunen
jäsen Vuokko Saari, varajäsen Tanja Hihnala
jäsen Heidi Hihnala, varajäsen Virpi Vasalampi
jäsen Matti Kangas, varajäsen Antti Rautakoski

Vuorenkallion koulun johtokunta

Puheenjohtaja Jukka Isopahkala, varajäsen Seppo Nuorala
varapuheenjohtaja Sari Airas, varapuheenjohtaja Leena Juhola
jäsen Petri Hihnala, varajäsen Esko Peltonen
jäsen Anna-Leena Lavander, varajäsen Katja Vihelä
jäsen Hanne Niemi, varajäsen Marja Vatjus-Suni

Pahkalan koulun johtokunta

Puheenjohtaja Niko Jäppinen, varajäsen Satu Ainali
varapuheenjohtaja Heikki Oja, varajäsen Saila Rahkola
jäsen Perttu Siermala, varajäsen Mikko Ruusunen
jäsen Lek Pernu, varajäsen Sanna Pernu
jäsen Pirjo Kyösti, varajäsen Markus Pahkala

Raumankarin koulun johtokunta

Puheenjohtaja Marko Rahkonen, varajäsen Raimo Hänninen
varapuheenjohtaja Sari Siironen, varajäsen Raija Virta
jäsen Airi Tuomisalo. Varajäsen Riia Määttänen-Ojatalo
jäsen Jukka Peltola, varajäsen Petri Anttila
jäsen Sanna Sipi, varajäsen Leena Puikko

Tyngän koulun johtokunta

Puheenjohtaja Katja Hihnala, varajäsen Paula Nauha
varapuheenjohtaja Tero Marttila, varajäsen Mika Liimatainen
jäsen Kirsi Asunmaa, varajäsen Juha Lyly
jäsen Pirita Salmu, varajäsen Tytti Toikkanen
jäsen Henry Vehviläinen, varajäsen Vesa Veteläinen

Pohjois-pohjanmaan sairaanhoitopiitin kuntayhtymä, yhtymävaltuusto

Heikkilä Miika, Mäntymäki Ritva
Riitta A. Tilus, Eija Pahkala
Esko Valikainen, Sirkka Alho

Pohjois-Pohjanmaan liitto

Pekka Märsylä, Raili Myllylä
Hanna Saari, Tapani Ojala

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Ritva Mäntymäki, Juha Nivala
Sami Hänninen, Sari Alajoki
Jouko Arvo, Pauliina Halla-aho

Korpelan Voima

Alpo Murtoniemi, Anu Prittinen
Riitta a. Tilus, Jukka Puoskari
Juha Tuliniemi, Juha Yrjänä

Keski-Pohjanmaan Liitto

Jouni Jyrinki, Alpo Puusaari
Eija Pahkala, Terttu Myllylahti
Juha Rahkola, Eero Kinare

Ylivieskan seutukuntayhdistys

Juha Nivala, Sami Hänninen
Raili Myllylä, Tarmo Hihnala
Ritva Mäntymäki, Anu Prittinen
Heidi Pasanen, Päivi Hiitola
Eero Kinare, Antero Haapasalo

Käräjäoikeuden lautamiehet

Ritva Mäntymäki
Maria Pentinmikko
Tapani Ojala

Jätelautakunta

Miikka Heikkilä, Jarmo Ainali

Jokilaaksojen poliisiasiainneuvottelukunta

Kullervo Niemelä, Sirkka Alho

Kuntapäivät

Pekka Märsylä, Miika Heikkilä
Tapani Ojala, Hanna Saari
Raili Mylllä, Eero Kinare

Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän valtuusto

Juha Nivala, Laura Kaattari
Eija Pahkala, Alpo Puusaari
Jarmo Ainali, Jari sipi

Kiinteistotoimitusten uskotut miehet

Jari Lankila
Mauno Rahkola
Leo Juola
Elsa Prittinen
Markku Kääntä
Sakari Kärjä
Lasse U. Siermala
Kauko Hihnala
Jari sipi
Lauri Juola
Kaarlo Isokääntä
Markku salmu
Kari Ruhkala
Matti Nikula
Hannu Tilus
Esa Rantatilus
Anu Prittinen
Sauli Torvi
Kimmo Mäkelä

torstai 10. tammikuuta 2013

Vaalituloksen vääristäminen



Jorma Untinen 


Raili Myllylä

Kalajoen kaupunginvaltuusto päätti 09.01.2013 luottamuspaikkajaosta. Luottamuspaikkajako ei ollut vaalituloksen mukainen eli suhteellinen. Kysymys on vaalituloksen vääristämisestä.

Rikoslaki 14 luku
4 § (21.4.1995/578)
Vaalituloksen vääristäminen
Joka aiheuttaakseen sen, että yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen tulos ei ole oikea tai että sitä ei saada selville,
1) laskee väärin ääniä,
2) hävittää, turmelee, piilottaa tai lisää äänestyslippuja tai muuttaa niihin tehtyjä merkintöjä taikka
3) muulla niihin rinnastettavalla tavalla puuttuu yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen asianmukaiseen toimittamiseen,
on tuomittava vaalituloksen vääristämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.

Perussuomalaiset saivat Kalajoen 35-paikkaiseen valtuustoon 2 paikkaa. Tämä merkitsee 2/35 luottamuspaikoista eli 5,7 % ( 2/35 = 0.057143). Kalajoen luottamuspaikoista on nyt jaettu 234 paikkaa, joista perussuomalaiset saivat vain 8 paikkaa eli 3,4 %. Vaalituloksen mukaisesta suhteellisuudesta on nyt muiden ryhmien ja ennenkaikkea keskustan toimesta hävitetty lähes puolet. Perussuomalaiset ovat saaneet vasta 61,5 % vaalituloksen edellyttämästä paikkamäärästä. Laki sanoo, että vaalituloksen vääristämisen yrittäminenkin on jo rangaistavaa. Onko keskustan ja muiden ryhmien toiminta katsottava jo tässä vaiheessa vaalituloksen vääristämisyritykseksi eli rikokseksi?

Asia on kuitenkin vielä mahdollisuus korjata, koska kaupunginhallitus valitsee tiettyihin luottamustoimiin edustajiaan. Tämä merkitsee nyt sitä, että perussuomalaisten on saatava varsinainen ja varaedustaja elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan sekä henkilöstöjaostoon ja lisäksi kaksi muuta luottamuspaikkaa, siis kaikkiaan kuusi paikkaa lisää.

On huomattava, että suhteellisuus koskee myös puheenjohtajuuksia. Millä perusteella keskusta on voinut vaatia itselleen kaikki puheenjohtajuudet? Minun oikeustajuni mukaan menettely on lainvastanen ja vääristää vaalitulosta.

Valintaprosessi

Kuntavaalitulokset ja vaalien analysointi

Suhteellinen ja oikeudenmukainen paikkajakoesitys

Ajatuksia vallanjaosta 15 valtuutetun koalitiolla

Jorma Untinen Juudaksen roolissa

Vanha koira ei opi istumaan uudella tavalla


Tehdyt valinnat:

valtuuston puheenjohtaja Pekka Märsylä kesk.
  1. varapuheenjohtaja Miika Heikkilä kesk.
  2. varapuheenjohtaja Jouko Arvo kokoomus
  3. varapuheenjohtaja Riitta Tilus kesk.

Erkin kommentti: Pekka Märsylä jatkaa valtuuston puheenjohtajana vaikka hänen rasitteenaan on entisen Himangan kunnan kunnallisten yhtöiden valtavat taloudelliset tappiot, jotka kaadettiin veronmaksajien niskaan kuntaliitoksen seurauksena. Pekka Määrsylä jätettiin panematta taloudelliseen vastuuseen kuntayhtöiden tappiollisista toimista.
Miikka Heikkilä on Jouni Jyringin vävy ja ura etenee sitä rataa.
Jouko Arvo sai paikkaan kokoomuksen välistävedon seurauksena. Jouko Arvo on Merenojan yhtenäiskoulun ideoija ja samalla Vuorenkallion koulun alasajajiin lukeutuva henkilö. Jouko Arvo oli myös aikaansaamassa kunnan suuret maakaupat haaveellisen ampuratahomman takia. Katso: Ampumakeskus
Riita Tilus on kokenut kunnanjohtaja ja ammatti-ihminen, jonka keskustan valtaapitävät kokivat ehkä uhkaksi omalle vallankäytölleen. Siksi Riitta Tilus ei aluksi kuulunut vallan sisäpiiriin, vaikka oli yksi Kalajoen ääniharavoista. Eija Pahkalan kanssa tekemä yleisönosastokirjoitus Keskipohjanmaassa, Lestijoki-lehdessä ja Kalajokiseudussa nosti sellaisen kohun, että valtaapitävien oli taivuttava ja annettava Riitta Tilukselle paikka ison pöydän ääressä. Riitta Tilus on puheenjohtajiston ainoa ammatti-ihminen ja on suuri onni kalajokisille, että Riitta Tilus sai taisteltua paikan valtuuston puheenjohtajistoon.

Kaupunginhallitus

Puheenjohtaja Raili Myllylä kesk, varajäsen Jouni Jyrinki
varapuheenjohtaja Sami Hänninen kesk., varajäsen Alpo Puusaari
jäsen Eija Pahkala kesk. , varajäsen Laura Kaattari
jäsen Kullervo Niemelä kesk., varajäsen Sari Hihnala
jäsen Tarmo Hihnala kesk., varajäsen Juhani Tolonen
jäsen Hanna Saari kok., varajäsen Tapani Ojala
jäsen Juha Tuliniemi vasml. varajäsen Eero Kinare
jäsen Sirkka Alho vaseml. varajäsen Hanna Halmeenpää vihreät
jäsen Jorma Untinen pro Kalajoki, varajäsen Vuokko Saari

Ennen vaaleja ennakoin, että ääni keskustalle on ääni Raili Myllylälle. Näin on myös käynyt. Raili valittiin viimeisimpien joukossa Kalajoen valtuustoon, mutta hänelle annettiin kaikkein tärkein paikka. Jos Suomessa poliisi noudattaisi lakia, niin asiat voisivat olla toisin. Jouni Jyrinki on Raili Myllylän aisankannattaja, joka äärettömän ilkeillä puheenvuoroilla on saanut jopa keskustan naiset itkemään yökausia. Myöe erässää valtuuston kokouksessa vihreiden Hanna Halmeenpää joutui kuuntelemaan Jouni Jyringin käsittämättöntä arvostelua ja kritiikkiä. Keskustan ryhmä ei ole saanut kuriin Jouni Jyringin kielenkäyttöä.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja on Sami Hänninen, joka nousi paikalle himankalaisten Jäppisen ja Heikkilän mielestäni häikäilemättömän operaation seurauksena. Siinä on ollut himankalaisilla ihmettelemistä, kun broileria viedään ylös- ja eteenpäin, vaikka minun mielestäni siivet eivät vielä kanna vaativiin vastuunalaisiin tehtäviin. Poliittinen urasuunniittelma näyttää kuitenkin olevan valmiina salaisessa muistiossa. Sami Hännisen varajäsen on on yksi vaalien ääniharavoista Alpo Puusaari, joka on aikaisemmin toiminnut Himangan valtuuston puheenjohtajana ja joka on tunnettu asiallisuudestaan ja rauhallisuudestaan.

Himankalainen Eija Pahkala pääsi kovan taistelun jälkeen kuapunginhallituksen, johon myös hänen vaaleissa saama äänimäärä oikeutti. Eija on kalajokisen entisen SMP:n vahvan vaikuttajan Heino Myllymäen tyttö. Hän perehtyy asioihin hyvin ja käyttää ahkerasti puheenvuoroa. Hän ajaa kansanetua ja se näyttää häiritsevän valtaapitävien toimintaa.
Eija Pahkalan varajäsen on aktiivinen ja asiallinen Laura Kaattari. Hän ajattelee omilla avioillaan ja uskaltaa tehdä sen minkä oikeaksi tuntee.

Kullervo Niemelä jatkaa kaupunginhallituksessa ja olen saanut sen kuvan, että hän yksi keskeimpiä Raili Myllylän aisankannattajia. Kullervo Niemelä valittiin uudeelleen myös Jokilaaksojen poliisisasian neuvottolukuntaan. Ehkä ansioidensa perusteella, sillä hän esti Erkki Ahon asiain käsittelyn poliisiasiain neuvottelukunnassa. Katso
Kullervo Niemelän varajäsen on Raution kyläaktivisti Sari Hihnala, jonka toiminnasta on vain myönteistä sanottavaa.

Tarmo Hihnala on asiallinen, mutta tiukkapipoinen kaupunginhallituksen jäsen, jolla on vielä paljon opittavaa. Hänen varajäsenensä on Juhani Tolonen, joka minun havaintojeni mukaan tukeutuu Raili Myllylän tukijoukkoihin. Muistan aina sen, kun jäähalliasiaa ajettiin Kalajoella ja oli yksi aktiivinen taustahenkilä asiassa. Juhani Tolonen oli tuolloin Kalajoki-lehden toimittajana. Harvoin olen saanut niin paljon sontaa selkääni kuin Tolosen kirjoituksissa.

Kokoomuksen johtotähti Kalajoella on Hanna Saari, joka toimi aikanaan sihteerinäni, kun olin ITC Finland Oy:n toimitusjohtajana. Hanna Saarella on erinomainen kielitaito, mutta muuten olen menettänyt luottamukseni hänen täysin. Ehdin jopa unohtaa PR-talojen aikaiset Hannan työt, mutta ne nousivat uudelleen pintaan mustissani, kun kuulint Hanna Saaren välistä vedosta paikkaneuvotteluissa, joissa hän kesken neuvottelujen teki koalitiosopimuksen Pro Kalajoen, Kristillisten ja SDP:n kanssa. Tämä on teko jota en koskaan unohda ja todistaa muillekin sen, että Hanna Saari ei ole luottamuksen arvoinen ihminen. Mielistelemälläkin saa paikkoja. Hanna Saaren varajäsen Tapani Ojala, joka on ajoittain asiallinen henkilö, mutta en koskaan tulisi antmaan hänelle ääntäni yhteisten asioiden hoidossa. Sen osoittaa mm. viime valtuustossa operoitu epäonnistunut Alpo Murtoniemen kaatoyritys.

Vasemmistoliiton Juha Tuliniemi sai paikkansa kaupunginhallituksen vihreiden Hanna Halmeenpään äänillä. Juha Tuliniemi on osoittanut minun silmissäni asialliseksi ja hyväksi kaupunginhallituksen jäseneksi. Tuliniemen varajäsen on Eero Kinare, jonka toiminnasta minulla ei ole kielteistä sanottavaa.

Vasemmistoliiton Sirkka Alho on Vasemmistoliiton johtotähti, jolla on tietoa ja taitoa vaikka muille jakaa. Hän on osallistua ja osaava kaupunginhallituksen jäsen, mutta minua hieman äirinnyt hänen aktiivinen oman ja oman puolueensa liian voimakas esiintuominen.
Vihreiden Hanna Halmeenpää on vihreiden ja vasemmistoliiton koalition seurauksena saanut varajäsenen paikan. Hanna Halmeenpää on tullut tunnetuksi aktiivisena vihreänä henkilönä, joka on kielitaitoinen ja asioihin perehtyvä. Hän ei kuitenkaan ole mikään ”vihreä hörhö”, vaan jopa varteenotettava haastaja seuraavissa eduskuntavaaleissa nykyiselle oululaiselle kansaneudstajalle. Olisin toivonut, että iso koalitio olisi onnistunut jolloin Hanna Halmenpäälle olisi voitu taata vankempi kasvualusta isompiin tehtäviin eli asioihin perehtyminen olisi voinut tapahtua asioiden keskipisteessä ison pöydän ääressä.

Pro Kalajoen Jorma Untinen on minulle Jorma ”Juudas” Untinen ja se johtuu ison koalition tordetoinnista oman etunsa takia. Tämä on asia, jota en voi koskaan antaa anteeksi Jorma Untiselle, joka menetttelyllään paljasti sen, minkä äänestäjät näyttävät huomanneen jo aikoja sitten, koska Untisen äänimäärä on pudonnut vaaleista toiseen puolella. Jos seuraavissa vaaleissa kehitys jatkuu niin Pro Kalajoesta on tullut Pro Untinen eikä ääniä enää kerry tarvittavaa määrää.
Untisen varahenkilö on Vuokko Saari, jonka olen oppinut tuntemaan jopa lapsesta asti ja sukujuuret puhuvat vankan asiallisen ja oikeudenmukaisen toiminnan puolesta.

Perusturvalautakunta

puheenjohtaja Alpo Murtoniemi kesk., varajäsen Juha Alajoki
varapuheenjohtaja Esko Valikainen kok. , varajäsen Nino Passi
jäsen Ritva Mäntymäki kesk., varajäsen Julianna Rotanne
jäsen Eeva-Liisa Heikkilä kesk. varajäsen Eija Hanhineva
jäsen Tuomas Nevalainen kesk., varajäsen Seppo Rasmus
jäsen Terttu Myllylahti kesk., varajäsen Aija Tilvis
jäsen Matti Peltola kesk., varajäsen Päivi Tilvis
jäsen Päivi Alho vasemm., varajäsen Hannu Lahti vihreät
jäsen Ismo Tallila Pro Kalajoki, varajäsen Sakari Kärjä

Perusturvalautakunta on minun mielestäni kaikkein keskeisin lautakunta ja sen puheenjohtajalla on erittäin tärkeä ja vaativa tehtävä. Esko Valikainen hoiti edellisellä kaudella puheenjohtajan tehtäviä minun mielestäni kouluarvosanalla 8+. Keskustalle eivät suhteellisuuden mukaan olisi kuuluneet kaikki lautakuntien puheenjohtajuudet eikä tämänkään lautakunnan puheenjohtajuutta pysytty ryöstämään takaisin kokoomukselle hyvistä yrityksistä huolimatta ja vielä keskustan valtuustoryhmän johtavien henkilöiden suosiollisesta avutuksesta huolimatta. Henkilövaali on salainen äänestys, mutta uskon tietäväni nuo neljä keskustalaista valtuutettua, jotka salaisessa vaalissa lipesivät kokoomuksen taakse. Minä en voinut hyväksyä menettelytapaa. Jos ryhmänjohtajien kokouksessa olisi esitetty salainen suunnitelma, niin olisin voinut harkita asiaa, mutta en tällaisen ala-arvoisen, ei hyväksyttävän menettelyn avulla.

Sivistyslautakunta

Puheenjohtaja Juha Nivala kesk., varajäsen Eija Pahkala
varapuheenjohtaja Veli Ainali kd., varajäsen Tapio Heikkinen
jäsen Laura Kaattari kesk., varajäsen Oskari Tuura
jäsen Juhani Tolonen kesk., varajäsen Elisa Siipola
jäsen Eeva Salmela kesk., varajäsen Juha-Matti Latukka
jäsen Sari Alajoki kesk., varajäsen Airi Tuomisalo
jäsen Ossi Rautakoski kesk., varajäsen Tuomas Kupari
jäsen Tiina-Sisko Alho kok. varajäsen Tiina Lähdemaa
jäsen Jenni Tuliniemi vsl., varajäsen Heli-Leena Yli-Parkas.

Valtaapitävillä oli vaikeuksia sijoittaa Juha Nivala muulle paikalla kuin entiselle paikalleen eli sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi. Juhan tietotaidon kannalta olisi ollut parempi sijoittaa Juha sellaiseen tehtävään jossa hän olisi saanut uusia perehtymisalueita. Nähtävästi keskusta on katsonut, että Juha Nivala ei kuulu kehityskykyisiin poliitikkoihin. Sivisyslautakunnan varapuheenjohtajan toimii kristillisten Veli Ainali. Tässä Ainalin vastauksen Kalajokiseudun kyselyyn. Vertailuna Erkki Ahon vastaukset samoihin kysymyksiin.





Tekninen lautakunta

Puheenjohtaja Mikko Rahja kesk.,m varajäsen Ritva Mäntymäki
varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää vihreät, varajäsen Heidin Anttila vsl
jäsen Aulis Vuotila kesk. Varajäsen Tomme Pöyhtäri
jäsen Jani Kurikkala ps. , varajäsen Jari Väli-Klemelä
jäsen Aila Siirilä kesk., varajäsen Kai Rahkola
jäsen Juha Yrjänä kok. varajäsen Helena Tilus
jäsen Timo Suni sdp., varajäsen Mikko Lauri
jäsen Päivi Tilvis kesk., varajäsen Matti Peltola
jäsen Sari Hihnala kesk., varajäsen Tuija Alahimanka

Ympäristölautakunta

Puheenjohtaja Heikki Oja kesk., varajäsen Timo Tuorila
varapuheenjohtaja Vuokko Hilli pro Kalajoki, varajäsen Vuokko Saari
jäsen Jaana Männistö kesk., varajäsen Kaarlo Isokääntä
jäsen Lek Pernu ps., varajäsen Agnesa Vähäsarja
jäsen Seppo Hihnala kesk., varajäsen Maija Rahkola
jäsen Niko Siironen vsl., varajäsen Mikko Ulvi vihreät
jäsen Hannu Heikkilä kesk., varajäsen Olli Pahikainen

Tarkastuslautakunta

Puheenjohtaja Anu Prittinen kesk., varajäsen Eeva-Liisa Heikkilä
varapuheenjohtaja Mari Niemeä pro Kalajoki, varajäsen Kari Tilus
jäsen Kauko Hukka vsl., Kirsti Limnell
jäsen Hilkka Koskela kd., Tiina Heikkinen
jäsen Heli Vuorinen kok., Jukka Kärjä
jäsen Heikki Nygård sdp, Hannu Lahti vihr.
Jäsen Reijo Karjalainen ps., Ari Keronen.

Keskusvaalilautakunta

puheenjohtaja Hanna Nikupaavo kesk. , Vuokko Pöyhtäri
varapuheenjohtaja Lassi Suni kok., Tapio Ojala
jäsen Pekka Väre Pro Kalajoki, Hannu Junttila sdp
jäsen Ilpo Ikäheimo vihr., Esko Lindström vsl.
Jäsen Eila Peltola kd., Paula Nikula kd.