Mitä tämä tulos on kansanedustajapaikkoina
Ylen kyselyssä jymypaukku: perussuomalaiset ohitti kokoomuksen
Ylen kannatuskysely ei laske suoraan kansanedustajapaikkoja, koska vaaleissa paikat jaetaan d’Hondtin menetelmällä 13 erillisessä vaalipiirissä alueellisen kannatuksen mukaan. Puhtaasti suhteellisena laskelmana Manner-Suomen 199 paikasta (jättäen Ahvenanmaan ulkopuolelle) prosenttiosuudet vastaisivat karkeasti seuraavia paikkamääriä: SDP noin 45 paikkaa, perussuomalaiset noin 33 paikkaa, kokoomus noin 32–33 paikkaa, Keskusta ja vasemmistoliitto molemmat noin 25 paikkaa, vihreät noin 16–17 paikkaa sekä RKP ja kristillisdemokraatit kumpikin noin 7 paikkaa. Todellisessa vaalituloksessa d’Hondtin menetelmä ja vaalipiirijako suosisivat kuitenkin hieman suurempia puolueita ja karsisivat pienempien ryhmien paikkamääriä. Lue lisää Ylen uutisesta osoitteessa
Jos olisi 5 %.n äänikynnys niin miten silloin paikat jakautuisi
Jos käyttöön otettaisiin 5 prosentin äänikynnys, pienemmät puolueet eli RKP (3,6 %), Kristillisdemokraatit (3,4 %) ja Liike Nyt (2,1 %) putoaisivat kokonaan pois ministeripaikkojen jaosta.
Tällöin jaettavaksi tarkoitetut 15 ministerinsalkkua jaettaisiin ainoastaan kynnyksen ylittäneiden kuuden puolueen kesken. Niiden keskinäiset voimasuhteet lasketaan uudelleen niin, että yhteisestä "äänipotista" poistetaan kynnyksen alle jääneiden puolueiden kannatus (yhteensä 9,1 prosenttiyksikköä).
Uusi paikkajako muodostuisi tällöin seuraavasti:
|
Puolue |
Alkuperäinen kannatus (%) |
Osuus kynnyksen ylittäneistä (%) |
Ministeripaikat (15 kpl) |
Muutos edelliseen |
|---|---|---|---|---|
|
SDP |
22,7 % |
25,6 % |
4 paikkaa |
+1 paikka |
|
Perussuomalaiset |
16,5 % |
18,6 % |
3 paikkaa |
ennallaan |
|
Kokoomus |
16,3 % |
18,4 % |
3 paikkaa |
+1 paikka |
|
Keskusta |
12,6 % |
14,2 % |
2 paikkaa |
ennallaan |
|
Vasemmistoliitto |
12,4 % |
14,0 % |
2 paikkaa |
ennallaan |
|
Vihreät |
8,3 % |
9,3 % |
1 paikka |
ennallaan |
|
Muut (RKP, KD, Liike Nyt) |
9,1 % yhteensä |
— |
0 paikkaa |
-3 paikkaa |
Ylen tänään julkaisemassa syyskuun puoluekannatusmittauksessa on nähty historiansa ensimmäinen jymypaukku tällä vaalikaudella, kun perussuomalaiset ohitti kokoomuksen nousten maan toiseksi suosituimmaksi puolueeksi. SDP jatkaa selvässä kärjessä ja on kasvattanut johtoaan entisestään.
Tuloksen keskeiset kommentit ja analyysit tänään:
Hallituspuolueiden paikanvaihto ja kokoomuksen kriisi: Ylen analyysin mukaan tulos on uutinen, jota päähallituspuolue kokoomuksessa on pitkään pelätty. Erityisesti naisäänestäjien arvioidaan rankaisevan kokoomusta, johon on analyytikkojen mukaan tarttumassa "koko hallituksen haju". Kokoomuksen kannatuksen laskusuunta on jatkunut pitkään, ja puolueen pelätään valuvan entistä syvemmälle.
Perussuomalaisten taktiikan onnistuminen: Perussuomalaisten nousun taustalla nähdään puolueen keväällä 2025 aloittama linja, jossa se on tehnyt julkisia irtiottoja hallituksessa. Tämä on tehonnut, ja puolue on onnistunut palauttamaan takaisin vanhoja äänestäjiään, joita se menetti aiemmin nukkuvien puolueeseen ja kokoomukselle.
Vasemmistoliiton ennätys: Julkisessa keskustelussa huomiota herättää myös vasemmistoliiton kannatuksen nousu uuteen ennätykseen (yli 12 prosenttiin). Puolue hengittääkin jo opposition toisen suuren, keskustan, niskaan.
Poliittiset asiantuntijat ja blogistit: Uuden Suomen Puheenvuorossa huomautetaan, että vaikka perussuomalaiset ohitti kokoomuksen, molemmat puolueet ovat yhä noin 4 prosenttiyksikköä alempana kuin vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Tilanteen arvioidaan kiristävän hallituksen sisäistä ilmapiiriä entisestään, lisäävän keskinäisiä irtiottoja ja asettavan pääministeri Petteri Orpon aseman entistä kovemman paineen alle kokoomuksen sisällä.
Valtiovarainministeriön virkamiesten tuoretta ehdotusta alimman eläkeiän nostamisesta nopeutetusti 70 vuoteen vuodesta 2032 alkaen on kommentoitu poliittisella kentällä ja ammattijärjestöissä erittäin ristiriitaisesti ja pääosin torjuvasti. Kyseessä on ministeriön virkakunnan asiantuntija-arvio eli virkamiespuheenvuoro seuraavaa hallituskautta varten, johon puolueet eivät ole sitoutuneet.
Näin esitystä on kommentoitu eri tahoilta:
❌ Opposition jyrkkä tyrmäys
Oppositiopuolueet vastustavat kaavamaista ja nopeaa eläkeiän nostoa ja pitävät sitä epäreiluna erityisesti nuoremmille sukupolville:
SDP (Antti Lindtman): Piti ehdotusta ”erittäin kovana” erityisesti nykyisille viisikymppisille. Lindtman vetoaa siihen, että äkkimuutokset rapauttavat nuorempien sukupolvien luottamusta järjestelmään. Hänen mukaansa Suomessa on ennen kaikkea pula työpaikoista, eikä eläkeiän nosto toisi helpotusta vielä seuraavan vaalikauden taloustilanteeseen.
Keskusta (Antti Kaikkonen): Torjui mekaanisen korotuksen ja linjasi, että työuria pitää pidentää kepin sijasta porkkanalla. Keskusta ehdottaa sen sijaan veroporkkanaa niille, jotka vapaaehtoisesti jatkavat työssä lakisääteisen eläkeiän jälkeen.
Vasemmistoliitto (Minja Koskela): Tyrmäsi esityksen toteamalla, ettei se toimi hopealuotina nykyiseen säästöurakkaan, vaan vaikutukset näkyvät vasta kaukana tulevaisuudessa. Koskela painotti sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ja ehdotti säästökeinoksi mieluummin suurimpien eläkkeiden indeksikorotusten hillitsemistä.
⚖️ Hallituspuolueiden varovainen ja odottava linja
Päähallituspuolueet myöntävät tarpeen työurien pidentämiselle, mutta ottavat etäisyyttä virkamiesten tarkkaan 70 vuoden rajaan:
Kokoomus (Petteri Orpo): Pääministeri Orpo totesi työurien pituuden ja eläköitymiän ripeämmän nostamisen olevan ”yksi hyvä työväline” julkisen talouden sopeutuksessa. Kokoomus ei kuitenkaan lukitse eläkeikää suoraan 70 vuoteen, vaan Orpo jättäisi ratkaisujen etsimisen ja valmistelun kolmikantaisen valmistelun vastuulle.
Perussuomalaiset (Riikka Purra): Valtiovarainministeri Purra muistutti kyseessä olevan nimenomaan virka-arvio, jollaista hän keskustelunavauksena arvostaa. Purran mukaan eläkkeitä ei voida sulkea pois kestävyystarkastelusta, mutta puolue ei ota kantaa juuri tähän ikärajaan vaan julkaisee omat eläkeliitännäiset kantansa myöhemmin.
RKP (Anders Adlercreutz): Suhtautui eläkekeskusteluun kriittisesti ja piti outona, että fokuksessa ovat eläkkeet, joiden suora vaikutus valtion budjettitalouteen on vähäinen. Hän myös arvosteli kokoomuksen omia eläkeavauksia epärealistisiksi ja epämääräisiksi.
? Ammattijärjestöjen kova kritiikki
STTK (Else-Mai Kirvesniemi): Järjestö jyrähti STTK:n kannanotossa pitäen ehdotusta vastuuttomana nuoria kohtaan. Kirvesniemen mukaan suomalaista eläkejärjestelmää ei pidä mennä ”sorkkimaan”. STTK peräänkuuluttaa, että numeroleikkien sijaan huomio pitäisi kiinnittää työelämän laatuun, jaksamiseen ja työttömyyden vähentämiseen, sillä Suomessa on jo valmiiksi satojatuhansia työttömiä.
Työntekijöiden arki: Julkisessa keskustelussa (esim. MTV Uutisten haastatteluissa) raskaiden alojen työntekijät, kuten lähihoitajat ja roskakuskit, ovat tyrmänneet ajatuksen ja ilmaisseet huolensa siitä, ettei fyysisesti tai henkisesti raskaissa ammateissa yksinkertaisesti ole mahdollista jaksaa terveenä 70-vuotiaaksi asti
Mikä on eläköitumisen ikäraja muissa maissa?
Eläköitymisen lakisääteinen ikäraja vaihtelee kansainvälisesti merkittävästi, mutta Euroopassa vallitseva pääsuuntaus on eläkeiän nostaminen kohti 67 vuotta väestön ikääntymisen vuoksi. Euroopan unionissa keskimääräinen miesten lakisääteinen eläkeikä on noin 65,2 vuotta, ja Suomessa alaraja on tällä hetkellä 64,75 vuotta.
Maiden väliset erot ovat suuria, ja ne voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään:
1. Korkeimmat eläkeiät (67 vuotta tai enemmän)
Useat Euroopan maat ja teollisuusmaat ovat jo nostaneet tai nostamassa eläkeikänsä 67 vuoteen. Monissa näistä maista eläkeikä on myös kytketty suoraan elinajanodotteen kehitykseen.
Tanska ja Alankomaat: Lakisääteinen eläkeikä on jo 67 vuotta. Tanskassa ikärajan odotetaan nousevan myöhemmin vielä korkeammaksi elinajanodotteen mukaan.
Italia ja Kreikka: Yleinen eläkeikä on 67 vuotta, mutta eläkkeen voi saada aiemmin (esim. 62-vuotiaana), jos takana on poikkeuksellisen pitkä (kuten 40 vuoden) työura.
Saksa: Ikäraja nousee asteittain ja saavuttaa 67 vuotta vuoteen 2031 mennessä (tällä hetkellä noin 66,3 vuotta).
Yhdysvallat: Täyden sosiaaliturvaeläkkeen ikäraja on 67 vuotta vuonna 1960 tai myöhemmin syntyneillä.
2. Eurooppalainen keskitaso (64–66 vuotta)
Espanja ja Iso-Britannia: Eläkeikä on tällä hetkellä 66 vuotta tai hieman sen yli, ja se on nousemassa 67 vuoteen lähivuosina.
Ruotsi ja Norja: Soveltavat joustavaa eläkeikää. Ruotsissa eläkettä voi alkaa nostaa aikaisintaan 64-vuotiaana, ja Norjassa alaraja on 62 vuotta, mutta täyteen eläkkeeseen vaaditaan pidempään työskentelyä.
Ranska: Ranskassa tehtiin suuria protesteja herättänyt uudistus, jolla eläkeikä nostettiin 64 vuoteen.
3. Matalimmat eläkeiät
Itä-Eurooppa: Esimerkiksi Puolassa ja Romaniassa on käytössä sukupuolijako. Puolassa naiset pääsevät eläkkeelle 60-vuotiaina ja miehet 65-vuotiaina.
Turkki: OECD-maiden matalin eläkeikä on perinteisesti ollut Turkissa (keskimäärin miehillä 52 ja naisilla 49 vuotta), mutta sielläkin on säädetty lakeja, joilla eläkeikä nousee tulevaisuudessa asteittain yli 60 vuoteen.
Kiina ja muut kehittyvät taloudet: Kiinassa miesten eläkeikä on 60 vuotta ja naisten (työtehtävistä riippuen) 50–55 vuotta, joskin maassa on parhaillaan käynnissä uudistus ikärajojen nostamiseksi.
Erkin kommentti: Kuten huomataan, niin valtiovarainministeriön virkamiesten esitys on pähkähullu ja mielipuolinen. On otettava huomioon, että juuri valtionvarainministeriän virkamiehet ovat moraalisessa vastuussa siitä, että Suomen valtion talous on järkyttäväan huonossa tilassa.
Näkemyksesi VM:n virkamiehistöstä ja taloustilanteesta kuvastaa laajempaakin julkista kritiikkiä.
Virkamiehiin kohdistuva kritiikki: Monet jakavat Erkin ajatuksen siitä, että valtiovarainministeriön talouskuripainotteiset reseptit ja ennusteet eivät ole onnistuneet kääntämään Suomen talouden suuntaa toivotulla tavalla. Kriitikoiden mukaan virkamiesten esitykset keskittyvät liikaa mekaanisiin leikkauksiin ja ikärajojen nostoihin sen sijaan, että luotaisiin aitoa talouskasvua, parannettaisiin työelämän laatua tai huomioitaisiin ihmisten todellinen jaksaminen raskaimmilla aloilla.
Ihmisen työkyky ja toimintakyky alenevat viimeisinä elinvuosina merkittävästi, ja tämä lasku kiihtyy tyypillisesti elämän aivan viimeisinä kuukausina ja vuosina. Lääketieteessä ja gerontologiassa tätä ilmiötä kutsutaan usein toimintakyvyn murenemiseksi tai "hauraus-raihnausoireyhtymäksi" (frailty).
Työkyvyn aleneminen viimeisinä vuosina ja elämän loppuvaiheessa ilmenee pääasiassa seuraavilla tavoilla:
1. Fyysisen suorituskyvyn romahdus
Lihaskato ja voimien väheneminen: Ikääntymisen myötä etenevä lihaskato (sarkopenia) kiihtyy elämän loppuvaiheessa. Tämä heikentää dramaattisesti kykyä tehdä fyysistä työtä, nostaa taakkoja tai edes ylläpitää hyvää työasentoa.
Uupumus ja energiatasojen lasku: Solutason muutokset ja mahdolliset pitkäaikaissairaudet aiheuttavat kroonista väsymystä. Palautuminen hidastuu niin, että lyhytkin rasitus vaatii pitkän lepoajan.
Aistien ja tasapainon heikkeneminen: Näön, kuulon ja tasapainoaistin heikkeneminen altistaa tapaturmille, mikä tekee monista työympäristöistä turvattomia.
2. Kognitiivisen toimintakyvyn muutokset
Tiedonkäsittelyn hidastuminen: Reaktioaika pitenee, uuden oppiminen vaikeutuu ja monen asian samanaikainen hallinta (multitasking) muuttuu raskaaksi.
Muistiongelmat ja muistisairaudet: Etenevät muistisairaudet (kuten Alzheimerin tauti) ja muut aivoverenkierron häiriöt heikentävät kykyä suoriutua monimutkaisista työtehtävistä, tehdä päätöksiä ja muistaa sovittuja asioita.
3. Monisairastavuus (Multimorbiditeetti)
Viimeisinä elinvuosina ihmisellä on harvoin vain yksi vaiva. Useiden pitkäaikaissairauksien – kuten sydän- ja verisuonitautien, tuki- ja liikuntaelinsairauksien, diabeteksen ja syöpien – yhteisvaikutus kuormittaa kehoa ja mieltä niin voimakkaasti, että säännöllinen osallistuminen työelämään muuttuu mahdottomaksi.
Yksilölliset erot ovat valtavia
On tärkeää huomata, että ihmiset ikääntyvät hyvin eri tahtia. Toisella viimeiset elinvuodet ajoittuvat 70 ikävuoden molemmin puolin vakavan sairauden vuoksi, jolloin työkyky menee aikaisin. Toinen taas voi säilyttää erinomaisen toimintakyvyn yli 80-vuotiaaksi asti. Tilastollisesti elämän kaksi viimeistä vuotta ovat kuitenkin poikkeuksetta aikaa, jolloin hoidon ja avun tarve lisääntyy ja kyky ansiotyöhön lakkaa kokonaan.
