maanantai 23. helmikuuta 2026

Oulun piirin ehdokkaita eduskuntavaaleissa 2027

 

Pekka Aittakumpu
Mikko Kinnunen

Hanna-Leena Mattila
Lauri Nikula

Tytti Tuppurainen
Miina-Anniina Heiskanen


Ville Vähämäki 

Ehdokkaita ovat muun muassa kansanedustaja
Hanna-Leena Mattila, kansanedustaja Timo Mehtälä, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, vanhempi rikoskonstaapeli Lauri Nikula, kansanedustaja Olga Oinas-Panuma, entinen kansanedustaja Mikko Kinnunen sekä aluehallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä.

Pohjois-Pohjanmaan Keskustan julkaisemassa tiedotteessa kerrottaan, että se on nyt asettanut Oulun vaalipiiriin yhteensä 14 ehdokasta. Myöhemmin asetetaan vielä neljä ehdokasta, joista kolme on Kainuusta. Ylivieskan kirkkoherra Eija Nivala on ilmoittanut omasta ehdokuudestaan. Onko perussuomalaisista loikannut Mikko Polvinen Keskustan ehdokkaana?


Kokoomuksen tilanne

https://www.kokoomus.fi/eduskuntavaalit/


SDP:n ehdokasasettelu vuoden 2027 eduskuntavaaleihin on Oulun vaalipiirissä vielä alkuvaiheessa. Piiri on kuitenkin jo alkanut nimetä ensimmäisiä ehdokkaitaan.

Seuraavat henkilöt on toistaiseksi vahvistettu tai he ovat ilmoittaneet ehdokkuudestaan:

  • Heidi Verkama (Kuusamo) – Oulun piiri vahvisti ehdokkuuden helmikuussa 2026

  • Miina-Anniina Heiskanen (Oulu) – On ilmoittanut olevansa ehdolla vuoden 2027 vaaleissa

Huomioitavaa ehdokasasettelusta:

  • Istuvat kansanedustajat: Perinteisesti istuvat kansanedustajat, kuten Tytti Tuppurainen ja Pia Hiltunen, ovat vahvoja ehdokasehdokkaita, mikäli he päättävät jatkaa.

  • Ehdokaslista:SDP tavoitteena on tyypillisesti täysi 18 ehdokkaan lista Oulun vaalipiirissä


Nykyiset kansanedustajat (2023–2027): Oulun vaalipiirin perussuomalaisia kansanedustajia, jotka ovat todennäköisiä ehdokkaita myös 2027, ovat:

    • Jenna Simula

    • Ville Vähämäki (paikkakuntatieto/vaalikausi 2023–2027)

    • Merja Rasinkangas (aktiivinen myös aluepolitiikassa)

  • Loikkaukset: Mediatietojen mukaan Pekka Aittakumpu on loikannut keskustasta perussuomalaisiin, mikä voi vaikuttaa ehdokasasetteluun. Onko Olli Immonen ehdokkaana? Onko Ylivieska ehdokkaana Maria Sorvisto ja Kalajoelta Matti Nikkola?

  • Ehdokasasettelun eteneminen: Oulun Perussuomalaiset ovat aloittaneet valmistautumisen vaaleihin ja yhdistyksen hallitusta on uudistettu, mikä ennakoi ehdokaslistojen vahvistamista.


torstai 19. helmikuuta 2026

Puolueiden kannatus ja tulevat eduskuntavaalit

 SDP:n kannatus on nyt 25,1 prosenttia. Toisena on kokoomus, jonka kannatus laski 17,9 prosenttiin. Puolueelle 18 prosentin rajan alittaminen on heikoin tulos koko pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituskauden aikana.

Kolmantena on keskusta 14,1 prosentin ja neljäntenä perussuomalaiset 13,0 prosentin kannatuksella. Kummankin tulos heikkeni hieman edellisestä mittauksesta.

Viidenneksi suosituin oli vasemmistoliitto 10,4 prosentilla. Puolueen kannatus on nyt korkeimmalla tasolla koko 15 vuoden mittaushistorian aikana.

Verian toteutti kyselyn internetpaneelissa tammi-helmikuussa. Siihen haastateltiin yli 4 000:ta ihmistä. Virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.


Eduskuntavaalit lähestyvät. Aiotko ryhtyä kansanedustajaehdokkaaksi? Viime eduskuntavaaleissa kansanedustajaehdokas käytti 32 000 euroa rahaa tullakseen valituksi kandanedustajaksi.


Eduskuntavaalien tulokset 2023

https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/


Ouln vaalipiirin tulokset

https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/electoral-districts/12/


Oulun vaalipiirissä kuohuu: loikkarit ja sisäiset riidat ravistelevat puolueita

https://yle.fi/a/74-20208906


Oulun vaalipiirissä perussuomalaiset tulevat kärsimään suuren vaalitappio, koska Sebastian Tynkkynen 17378 ääntä, Antti Kangas 5566 ääntä ja Mikko Polvinen 4291 ääntä eivät ole perussuomalaisten ehdokkaana. Aittakumpu on siirtynyt keskustasta perussuomalaisiin. On hyvin todennäköistä, että Aittakumpu ei tule valituksi perussuomalaisten listalta. Perussuomalaisista tullee valituksi Jenna Simula 9481 ääntä. Vielä on liian aikaista arvioida kuka on se toinen perussuomalaisten kansanedustaja Oulun vaalipiiristä seuraavassa eduskunnassa.


perjantai 6. helmikuuta 2026

Valtiopäivät on avattu

 

Puhemies Jussi Halla-ahon pysäyttävä puhe eduskunnalle ja tasavallan presidentille.

https://www.youtube.com/watch?v=QtLYkc9RY1Y


Ben Zyskowicz liikuttui vuolaisiin kyyneliin Jussi Halla-ahon kiitoksista

https://yle.fi/a/74-20208613

Puhemies Jussi Halla-aho (ps.) aloitti kyselytunnin onnittelemalla sairauslomalta eduskuntatyöhön palannutta kansanedustajaa Ben Zyskowiczia (kok.) tämän ennätyspitkästä eduskuntaurasta.

Yhteenlaskettuna Zyskowicz on ollut yhtäjaksoisesti kansanedustajana 17 121 päivää eli lähes 47 vuotta.

Teidät tunnetaan intohimoisena ja asioihin rivien välejä myöten perehtyvänä salikeskustelijana, jolle yleinen oikeustaju ja maalaisjärki ovat keskeisiä ohjenuoria, Halla-aho sanoi.

Kiitän teitä pitkäjänteisestä työstä suomalaisen kansanvallan hyväksi.

Zyskowicz kuunteli onnittelupuhetta silmin nähden liikuttuneena.



SDP jatkaa suosituimpana puolueena

SDP jatkaa suosituimpana 25,0 prosentin kannatuksella Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa. SDP:n kannatus nousi yhdellä prosenttiyksiköllä.

Toisena on kokoomus 18,8 prosentilla. Keskusta (14,3 %) nousi kolmanneksi suosituimmaksi ohi perussuomalaisten (13,3 %), jonka kannatus laski lähes kaksi prosenttiyksikköä. Perussuomalaiset on menettänyt otettaan työläisten keskuudessa.

Keskisuurista puolueista vasemmistoliiton (11,1 %) kannatus

näyttää jatkavan myötätuulessa.


Mikko Polvinen siirtyy keskustaan


Entinen perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen siirtyy

keskustan eduskuntaryhmään. Asiasta kertoi keskustan

eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. Polvinen erotettiin viime lokakuussa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä määräajaksi. Syynä oli että Polvinen, joka on Kajaanista, äänesti Oulaskankaan yöpäivystyksestä hallituksen esitystä vastaan.