Kansanedustaja Pirkko Mattilan puhe Rahjan kalajuhlassa 04.08.2013

Hyvät juhlavieraat!

Vihreitä ajatuksia myötäilevä valtiovalta maksaa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja maisemien palauttamiseksi muistuttamaan viime vuosisadan alkupuolen elinkeinojen muokkaamia maisemia. Puhutaan perinnebiotoopeista ja perinne maisemista. Valtion tilintarkastajat ovat peränneet suojelutoimiin käytettyjen varojen tarpeellisuutta. Kysynkin heti alkuun, miksemme hoida vesistöjen kuntoa mm. hoitokalastuksen ja kalaportaiden antamin keinoin ja hoida hyljekantaa niin, että tuottaisimme itse kotimaan käyttämän elintarvikekalan.

Toimme vuonna 2012 kalaa ja kalatuotteita 115 milj. kg eli 350 milj. euron arvosta. Käytämme kotimaasta pyydettyä elintarvikekalaa enää n. 10 %. Maisemia ei voi syödä, eikä ulkosaariin tehdyt perinnemaisemat elätä.  Niiden läheisyydessäkin käyvät ainoastaan muutamat paikalliset asukkaat.

Miksi perinnemaisemiin käytettyjä varoja ei käytä kotimaisen perinnekalaravinnon lisäykseen. Puuttuessaan luonnon muuttamiseen käy kuten Kalajoen Hiekkasärkillä ja Himangan Sautinkarilla Natura 2000- ohjelman paisuttama lokkikanta on pilannut uimaveden. Kokolibakteereja sisältävät näytteet aiheuttivat uinnin rajoituksia ja kieltoja. Lestijoki, maatalouden valuma-alueella on uintikelpoinen, muttei merenpuoli, jonka naurulokkikanta on suojelukohteena.

Varsinkin nuoria kuulijoita ajatellen, palaan lyhyesti lähihistoriaan.

Pohjoisimmasta Lapista Suomenlahteen elämme vesistörikkaassa maassa. Niinpä kala on muodostanut huomattavan osan koko kansan ravinnosta. Se on kelvannut herroille ja narreille. Painon alla suolassa silakka ja kilohaili säilyvät jopa vuosia. Kapakala oli Suomessa vielä viisikymmentäluvulle tultaessa yleisesti käytetty säilöntämenetelmä. Venäjän Karjalassa se on edelleen suosittu säilöntätapa ja tönkkösuolaisesta särjestä tuleekin totisesti erinomainen ”jano”.

Pienimuotoisen maatalouden ohella tämän rannikon asukkaiden vuotuisesta toimeentulosta noin puolet saatiin merestä tai metsätöistä. Varsinkin Pohjoisen jokiin kutemaan nousivat lohen ohella siika, harjus sekä iiläisten ”nahkiset”. Lajista riippumatta kala on terveellinen ravintoraaka-aine. Vuodenajasta johtuva kalalajien liike taas vaikuttaa saalislajin vaihteluun.

Kalan tärkeyden elintarvikkeena ja toisaalta tulolähteenä osoittaa se, miten heinätöistä lähdettiin yöksi silakanpyyntiin pauhoille. Suolattiin talvikalaksi kelpaavan terävämahaisen ”pötikän” ohella  pikkusiikaa ja monilla eri nimillä kutsuttua muikkua eli Raahen pohjoispuolella maivaa, Keski-Pohjanmaan siikamaivaa, Karjalassa mujetta tai rääpyskää jotka olivat vaikeasti korvattavaa ravintoainetta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Murtovesissä ja järvissä parvina elävän lohensukuisen muikun esiintymisvaihtelu on suuri, mutta nykyisin Perämeren eteläosien kalastajille sen merkitys on vähäinen, vaikka se on erinomainen kala. Saatuaan kymmenkiloisen lohen vielä kuusikymmenluvulla kalastajamaanviljelijä vertasi sen taloudellistamerkitystä lehmän poikimiseen.

Pohjoisen jokien valjastaminen voimataloudelle aiheutti koko Pohjanlahden alueella lohensukuisten kalakantojen heikentymisen. Kalansaaliiden supistuminen myötä kalastajien määrä on romahtanut ja herättänyt luonnonsuojelijat kutsumaan supistuneita kantoja uhanalaisiksi. – Lajien palauttamiseksi tehdyt toimenpiteet ovat rajoituksia ja kuten huomenna voimaan tuleva uusi verkkojen silmäkokoja ohjaava asetus. Lajien voimistumiseen käytetyt keinot herättävät voimakkaita ristiriitoja kalastajien ja suojelusuunnitelmia tekevien ympäristöihmisten kesken. MMM-ministeriön alaisuudessa toimivan RKTL:n virkamiesten ja kalastajien välillä on väistämättä näkemyseroja.

Suojelulla ja rajoituksilla saatavat hyödyt ovat usein politiikan värittämiä mielipiteitä. Suojelutoimilla ei läheskään aina saavuteta asetettua päämäärää, mutta suojelijat saanevat tyydytyksentunteen rajoituksestalopputuloksesta riippumatta. Vastuu ontuu. Siitä herääkin kysymys: onko ympäristöpolitiikka luonnonsuojelua vai vastuutonta vallankäyttöä?

Natura 2000-suojeluohjelma kosketti voimakkaasti juuri tätä rannikkoa ja saaristoa. Koko Natura 2000-ohjelma toteutettiin EU-direktiivinvastaisesti ja monta kertaa suurempana kuin EU:n esittämä tavoite oli. Direktiivi edellytti, että uhanalaisten lajien ja luontotyyppien kesken suoritettaisiin suhteellisuusvertailu. Se jätettiin Suomessa kokonaan tekemättä.

Holkerin hallitus toteutti Keski-Pohjanmaalla rantojensuojeluohjelman. Kuinkas ollakaan - rantojensuojelualueet täyttivät Natura 2000-suojeluohjelmaan asetetut kriteerit.

Natura 2000 –ohjelmaa varten laadittiin uhanalaisluettelot. Niihin päätyi mm. Suomen yleisin lintu: paju- eli uunilintu sekä Perämerellä erittäin runsaslukuinen norppa ja alati paisuva harmaahyljekanta. Tiedossani on tapaus, jossa koepyynnissä olleessa hylkeen kestävässä rysässä oli ensimmäisen aamun saalis seitsemän harmaahyljettä ja kolmen vuorokauden kuluttua siitä saatiin neljä lisää. Himangalla ainoasta pyyntiin lasketusta silakkarysästä kalastaja sai ensimmäisellä viikolla kuusi norppaa. Kuusikymmenluvulla koko avovesikautena pitäjän yli sadasta rysästä ei saatu yhteensä kuutta hyljettä.

Siikasaaliiden romahdettua kutualueille on alettu suunnitella ja perustaa pyynninrajoitusaikoja ja -alueita. Kun rauhoitusalueella ei saa liikkua veneellä eikä kalastaa, hylkeille taataan ruokarauha - rauha syödä ja häiritä kutemaan tulevia siikoja. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsiteltiin keväällä ammattikalastajienpyydysvahinkovakuutusasiaa. Asiantuntijakuulemisessa tuotiin esiin arvio, että kalastajat laskevat verkkonsa sinne, missä he tietävät olevan eniten hylkeitä. Tarkoittiko väite, että kalastajien tavoitteena on maksimoida vakuutuskorvaukset, muttei kalansaalista?

Kuuleminen jätti itselleni enemmän avoimia kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Jos kohdalle osunut hyljeparvi repii verkot, ne ovat käsitykseni mukaan sellaisenaan pyyntikelvottomia. Vakuutuskorvausten hakeminen ja vakuutusyhtiön käsittely vievät niin paljon aikaa, että loppukaudella ei ole pyyntikelpoisia verkkoja. Sarjassamme käsittämättömiä väitteitä ministeri Ville Niinistö totesi tv-haastattelussa, ettei hylje syö vapaana olevaa kalaa, vaan se syö ainoastaan pyynnissä olevista rysistä.  Kysynkin, mistä hylje saa ravintonsa, kun läheskään jokaisessa pitäjässä ei ole enää pyynnissä ainuttakaan rysää.

Useissa tv-uutisissa 16.7. kuultiin Kalajoen Hiekkasärkkien rantojen virkistyskäyttöä häiritsevästä vedenlaadun nopeasta huonontumisesta. Aiheuttajana on suojelutoimilla voimistunut lokkikanta, jota asiantuntijoiden mukaan ei voida vähentää, elleivät ne muodosta vaaraa ihmisen terveydelle. Koska terveysriski on jo olemassa, ihmettelenkin, mihin tuollaista lokkimäärää tarvitaan? Miten suojeluhankkeen koulutetut puuhaajat perustelevat niiden tarpeellisuutta? Ymmärsivätkö suojelua vaatineet, että lokeista voi tulla ongelma, mikä lopettaa Hiekkasärkkien uimarannan virkistyskäytön? Uimarannoille pystytetyt kolibakteereista varoittavat kyltit ovat hiljentäneet leirialueen.

Kalastusmatkailu olisi elinkeino, joka ei lähde Kiinaan. Hiipuviin kalatuloihin saataisiin lisää ja tarpeettomaksi tai vajaakäytölle jäänyt kalusto uudelleen tuottavaan käyttöön. Hylkeenpyynti voitaisiin liittää matkailun palvelutarjontaan, jolloin käyttämättä jääneet hylkeenpyyntiluvat käytettäisiin ja pysäytettäisiin hyljekannan liikakasvu. Alkuvaiheessa käytettäisiin taannehtivasti vaikka viideltä vuodelta pyyntilupien ja saaliin välinen erotus.

Meidän on kiinnitettävä asiantunteva huomio arvokalojen lisääntymisongelmaan. Jokien vedenlaatu ja heikko kunto antaa siialle huonot lisääntymismahdollisuudet.  Sen vuoksi kutusiikojen syyspyynti ja poikaskasvatus laitoksissa on välttämätöntä. Jokien kutupaikat ovat monin paikoin niin huonossa kunnossa, että luonnon kutu tuottaa muutaman prosentin siianpoikasista. Siksi lähes kaikilla joilla, mihin siika nousee, on kalastukuntien taholta järjestetty poikashautomoita. Nyt MMM suunnittele syyssiian pyynnin kieltoa.Monien ammattikalastajien mielestä tänä kesänä siikakantojen uhkana on ministeriön surkuhupaisa esityssiikakantojen ”suojelusta”.  

Viimeisin, muttei vähäisin ongelma on ilman siirtymäaikaa voimaantuleva verkon silmäkokojen muutos. Kalastajat varautuivat tulevaan pyyntikauteen pauloittaen uusia ja korjaten vanhoja verkkojaan. Nyt asetuksella kielletään yleisimmin käytössä olevien verkkojen silmäkokoja ja uudet talviaikaan pauloitetut verkotkin jäävät nyt käyttämättä. On käsittämätöntä, ettei asetukselle tullut siirtymäaikaa, sillä suurimmalla osalla kalastajia uudet verkot jäävät käyttämättä. Rahat ovat sitoutuneet kiellettyihin verkkoihin. Samoin se, että Vaasan saaristossa sallitaan välikokoon kuuluvan siian pyynti, joka estää sen pääsyn Perämeren alueelle ja kutujokiin.

Suomen talouden tila on niin huono, että kalastus on saatava entiseen arvoonsa ja kalaravinto kotimaisesta kalasta. Virkistävää juhlamieltä ja hyvää kesää kaikille.