lauantai 13. joulukuuta 2008

Karjalan palautus




Unelmana Karjala


Syksyllä 1944 tehdyn välirauhan jälkeen Karjalan kunnaat evakuoitiin suomalaisista ja asutettiin venäläisellä väestöllä. Osa asuttamisesta tehtiin pakkosiirroin, osa evakoista tuli vapaaehtoisesti, sillä uusille asukkaille luvattiin asunnot ja verohelpotuksia. Öisin monet kuitenkin pelkäsivät, että suomalaiset palaavat kostamaan talojensa menetyksen.

Dokumenttielokuva Unelmana Karjala kertoo Karjalan maatalouden ja teollisuuden neuvostoliittolaisen jälleenrakennuksen tarinan ennen kaikkea yksityisen ihmisen näkökulmasta. Miten Karjalan uudet asukkaat kohtasivat ja kokivat suomalaisen ympäristön ja kulttuurin, suomalaisen elämäntavan jäljet? Uudet asukkaat olivat itse evakkoja, jotka tulivat täysin erilaisesta kulttuurista ja elinolosuhteista.

Dokumentista tekee poikkeuksellisen se, että Karjalan venäläistämisen tarinaa ei ole aiemmin tutkittu eikä kerrottu. Dokumentin on tuottanut dokumenttielokuviin erikoistunut Illume Oy ja elokuvan ohjauksesta vastaa dokumenttiohjaaja K. J. Koski. Dokumentin käsikirjoitus on tehty yhdessä Joensuun yliopiston historian tutkijoiden ja yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen järjestämän Hitti-käsikirjoituskoulutuksen kanssa.
Katso TV2 16.12.2008 klo 22.05

Karjalainen kiirastuli

Karjalassa asuneet suomalaiset nimittivät vuosien 1937-1938 vainoja Isoksi vihaksi. Stalinin vainot kohdistuivat kaikkiin kansallisuuksiin, mutta väestömäärään nähden suomalaisia pidätettiin, karkotettiin ja teloitettiin suhteellisesti eniten Karjalassa. Vangitsemiset ja karkotukset kohdistuivat vähintään joka toiseen tai jopa 3/4 osaan suomalaisista. Tarkkoja lukuja tutkijat eivät ole vieläkään saaneet selville. Arvellaan, että Karjalassa vangittiin noin 7000 suomalaista ja heistä teloitettiin noin 4000. Voidaan puhua kansanmurhasta.

Suomalaiset olivat tulleet Karjalaan pakolaisina kansalaissodan jälkeen, loikkareina 1930-luvun pulavuosina ja värvättyinä muuttajina Amerikasta ja Kanadasta. Monet olivat omistautuneet sosialismin rakentamiselle. Järkytys oli suuri, kun yhä useampi joutui tekaistujen vakoilusyytösten kohteeksi. Suomen läheisyys teki suomalaisista epäluotettavia. Karjalassa epäiltiin, että valkoiset suomalaiset lähettivät jatkuvasti vakoilijoita, spiooneja, sabotoimaan sosialistista rakennustyötä. Ensin joutuivat uhriksi Puna-armeijan suomalaisupseerit, sitten puoluekaaderit ja lopulta koko väestö.

Suomalaisuus riitti syyksi pidättämiseen. Ihmiset kertovat miten naapurit saattoivat yhtäkkiä kadota. NKVD:llä, valtion turvallisuuselimellä oli kiintiöt kullekin alueelle ja kansallisuudelle. Ihmisiä vangittiin kunnes kiintiöt olivat täynnä. Paikalliset viranomaiset pitivät vielä kunnia-asianaan kiintiöiden ylittämistä. Elokuvassa kerrotaan tapauksista, jolloin pidätettäväksi suunniteltu sai tiedon etukäteen ja pakeni. Miliisit veivät sitten naapurin.

Ihmisiä vietiin, kidutettiin ja tuomittiin mitä merkillisimmillä tekaistuilla syytteillä. NKVD:n virkailijat ja miliisit olivat täystyöllistettyjä ja joutuivat turvautumaan usein massapidätyksiin.Petroskoin ja Karhumäen vankilat ja miliisilaitokset olivat tupaten täynnä. Ihmisiä vietiin työpaikoiltaan kuorma-autolasteittain. Esimerkiksi Petroskoin sinfoniaorkesteri, jossa oli paljon suomalaisia, pidätettiin ja vietiin suoraan konsertista frakeissa vankileirille.
Omaisille kerrottiin, että vangitut tuomittiin työleireille ilman kirjeenvaihto-oikeutta. Tosiasiassa suurin osa ammuttiin läheisissä metsissä pian pidätysten jälkeen. Tuskallinen totuus on paljastunut vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkimainingeissa.

Dokumenttielokuvassa Karjalainen kiirastuli kuvataan suomalaisten pelkoa ja ahdistusta alun toivosta lohduttomaan loppuun. Koskettavat kertomukset tuovat muistot ja tuskat esiin. Terrorin aiheuttama sisäinen kipu ja ahdistus näkyy haastateltavien olemuksessa vieläkin, vaikka he kertovatkin tarinansa ihmeteltävän arvokkaasti.
Katso TV2 17.12, klo 23.25

Muut ohjelmat
to 11.12.2008 TV2 klo 19.20 Karjala takaisin
ti 16.12.2008 FST5 klo 18.30 Ei löydy Viipurin vertaista, uusinta su 21.12. klo 17.00
to 18.12,2008 TV2 klo 19.20 Suomalaisia kyliä Venäjällä
ti 23.12.2008 FST5 klo 20.25 Sortavala oli Laatokan portti, uusinta ke 24.12, klo 15.52
to 25.12.2008 TV2 klo 19.00 Menetetty Petsamo
ti 30.12.2008 FST5 klo 20.25 Käkisalmi - omenakukkain kaupunki, uusinta ke 31.12. klo 15.15
to 15.1.2009 FST5 klo 21.00 Inkerin huomenlahja, uusinta la 17.1. klo 17.00
to 22.1.2009 FST5 klo 21.00 Maaorjuuden jälkeen tulivat bolsevikit, uusinta 24.1. klo 17.00
to 29.1.2009 FST5 klo 21.00 Kylä keskellä sotaa, uusinta la 31.1.2009 klo 17.00
to 5.2.2009 FST klo 21.00 Vainojen ja kansanmurhan jälkeen, uusinta 7.2.2009 klo 17.00
to 12.2.2009 FST5 klo 21.00 Pako kansankotiin, uusinta la 14.2.2009 klo 17.00

Näin kirjoittaa tietokirjalija Markus Lehtipuu:

Karjala tulisi palauttaa Suomelle lukemattomista syistä, muun muassa siksi, että Suomi on ainoa emämaastaan irtautunut uusi valtio, jonka tunnustettuja, laillisia alueita entinen emämaa on sodilla, sopimusrikkomuksilla ja uhkavaatimuksilla itselleen anastanut.
Karjalan palautus nostaisi nyt alueella asuvien venäläisten elintasoa, rakennettujen datshojen arvoa ja Pietarin asukkaiden mahdollisuutta laadukkaaseen vapaa-ajanviettoon ja ostosmahdollisuuksiin lähiseuduilla.
Kannanotto Karjalan palautuksen puolesta on vaatimus siitä, että Suomi olisi oikeusvaltio, luotettava tekijä kansainvälisessä politiikassa ja omien kansalaistensa etua ajava suvereeni valtio.
Karjalan palautusta kannattava toivoo, että Suomi tunnustaisi oman historiansa, omat rajansa ja omat sopimukset sellaisena kuin ne ovat itsenäisen Suomen alusta alkaen tapahtuneet. Suomen on itsensä muistettava, että Suomi itsenäistyi kokonaisena, Karjala, Itä-Salla ja Itä-Kuusamo osana Suomea. Suomen on itsensä tunnustettava ne rajat, joissa Suomi suvereenit ensiaskeleensa otti. Suomen on itse muistettava Tarton rauhansopimus tai hyökkäämättömyyssopimus vuodelta 1932.


Lue tästä linkistä kirja Karjalan palautus
http://prokarelia.net/KarjalanPalautus/index.php

Ei kommentteja: