Presidentti Mauno Koivisto on Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa jyrkästi kieltänyt Neuvostoliiton ja Venäjän tarjoukset rajatarkistuksista: Mitään tarjousta ei Neuvostoliiton tai sen jälkeen Venäjän taholta tehty rajan tarkistuksista, eikä Suomen puolelta esitetty. Mitään työryhmiä ei minun toimestani asetettu, enkä tiedä, että sellaisia olisi muidenkaan toimesta asetettu. Asiassa ei ole perää. Näin Koivisto Helsingin Sanomissa 24.08.2007.
Aikaisemmat lehtiartikkelit kuitenkin todistavat toista, samoin tutkijoiden ja toimijoiden kirjoitukset.
Helsingin Sanomien kertomaa
Helsingin Sanomien lehtiarkiston selaaminen vuosilta 1990-92 osoittaa kiistattomasti Karjalan asian olleen esillä Suomen ja Venäjän välillä useampaankin kertaan, myös presidentti Boris Jeltsinin ja Koiviston välillä. Myös silloinen varapääministeri Gennadi Burbulis on antanut Karjalaan liittyviä lausuntoja. Arkisto tuo esille Koiviston vahvan panoksen sille, ettei Karjalan palautusasiaa otettaisi käsittelyyn. Häntä on tässä asiassa tukenut mm. silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen. Koiviston aikainen ulkoministeri Väyrynen on tuonut kantansa esille toteamalle, ettei Suomi ota Karjalan-kysymystä esille nykyisessä tilanteessa. Näköpiirissä ei ole merkkejä siitä, että Venäjä tai Neuvostoliitto olisi valmis keskustelemaan rajoista. Kun valmiutta ei näytä olevan, on parempi, että maltamme mielemme ja Suomen ulkopoliittinen johto ei tätä kysymystä nosta esille. Ei tähän tilanteeseen oikein hyvin sovi, että me rupeamme vaatimaan heiltä alueita. Kyllä keskustelut täytyy käydä toisella tavalla ja toisella tasolla. (HS 15.09.1991).
Venäjällä Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautuksesta on keskusteltu avoimesti eri tasoilla 1990-luvun alussa. Esim. Helsingin Sanomien lehtiartikkeleista selviää hyvin, miksi varapääministeri Gennadi Burbuliksen viestit ennen hänen vierailuaan Suomessa 1992 tulkittiin neuvotteluavauksiksi Karjalasta. Presidentti Mauno Koivisto on tulkinnut viestejä täysin omalla tavallaan. Burbulis tiesi, että Suomessa keskustellaan luovutetun Karjalan kohtalosta ja rajasta eikä hän kieltänyt ongelman olemassaoloa. Hän halusi kuitenkin käsitellä sitä varovaisesti ja mieluummin huomenna kuin tänään. Ajatuksia asiasta venäläisillä on, mutta ne vaativat kypsyttelyä. Huoneen uusi isäntä (Burbulis) keskustelee vapautuneesti markkinataloudesta, neuvostojärjestelmän umpikujasta ja vaikkapa Karjalan tulevaisuudesta tavalla, jota ei aiemmin olisi huoneessa suvaittu. (HS 14.01.1992).
Kummankin presidentin kanta (Jeltsin ja Koivisto) on, että rajakysymystä ja aluevaatimuksia maittemme välisissä suhteissa ei ole olemassa. Toinen kysymys on se, että maittemme väliset rajat voitaisiin tehdä entistä läpinäkyvämmiksi, Jeltsin sanoi viitaten kaatuneiden muistosopimukseen (HS 12.07.1992).
Komsomolskaja Pravda: Vaikka presidentti Koivisto vakuutti Jeltsinille kesän vierailulla, ettei kysymys Karjalan alueista koskaan enää nouse esiin maittemme suhteissa, on aivan selvää, että suomalaisten 50-vuotinen vaikeneminen johtuu käytännön syistä eikä huonosta muistista, lehti kirjoitti. (HS 06.12.1992).
Presidentti Mauno Koiviston linja oli palautuksen suhteen täysin toinen kuin Kekkosella. Hän on ollut hyvin haluton puuttumaan koko Karjalan asiaan. Presidentti on tähdentänyt, että Karjala on menetetty kahdessa sodassa ja kolmessa rauhassa. (HS 06.02.1991).
Jeltsinin kysellessä toisen kerran asiasta Koivisto lähetti ulkoministeri Pertti Paasion vakuuttamaan, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia Venäjää kohtaan. Paasio oli Harri Holkerin hallituksessa ulkoministerinä 01.02.89 - 26.04.91.
Pääministeri Paavo Lipponen totesi lehtihaastattelussa (HS 03.09.1995), että Suomi ei ole kiinnostunut vastaanottamaan Neuvostoliitolle viime sodassa pakkoluovutettuja alueita vaikka niitä tarjottaisiin. Karjala on Lipposelle vain musta aukko, joka söisi miljardeja markkoja. Siksi hän piti keskustelua aihepiiristä pelkkänä ajan haaskauksena. Suomella on siten ollut pääministeri, joka jo etukäteen kieltäytyi ottamasta vastaan maalta pakolla vietyjä alueita, yhteensä 45 000 km2. Tähän samaan kieltäymyksen ja oman edun vastaisen toiminnan henkeen näyttävät myös presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen kasvaneen.
Omalla nimellä
Venäjän ensimmäisen Suomen suurlähettilään Juri Derjabinin muistelmakirjasta Omalla nimellä (Otava 1997) tulee esille Koiviston kielteinen kanta. Sivulla 239 Derjabin kirjoittaa: Karjalan kysymyksestä keskusteltiin avomielisesti - Mauno Koiviston aloitteesta. Suomen presidentti korosti heti alkuun, että valtioiden välisissä suhteissa tätä kysymystä ei ole. Se on ratkaistu yksiselitteisesti rauhansopimuksella, ja on selvää, että rajojen on pysyttävä siinä, missä ne nyt ovat. Koivisto lausui myös, että Etyk-kehityksen myötä on ilmaantunut mahdollisuus keskustella rajojen siirtelystä, mutta se ei ole Suomen etujen mukaista.
Derjabin kirjoittaa edelleen: Kajotessaan Karjalan kysymyksestä käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun Koivisto sanoi, että hallitus ei voinut puuttua siihen, koska vaikutus voisi olla päinvastainen. Hän pyysi Jeltsiniä suhtautumaan tyynesti tunnepitoisiin puheisiin Karjalasta.
Tohtori Seppisen kirjat kertovat
VTT Jukka Seppinen (s. 1945) on poliittisen historian tutkija. Aiemmin hän on toiminut Ulkoasiainministeriössä lähetystöneuvoksena ja poliittisen osaston tutkimuspäällikkönä (1970–1987), jolloin hän vastasi mm. poliittisista neuvostosuhteista. Hän on toiminut Euroopan Unionin komission Jean Monnet -opetusohjelmassa Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.
Jukka Seppinen on julkaisut mm. poliittiset elämäkerrat Urho Kekkosesta, Johannes Virolaisesta ja Ahti Karjalaisesta sekä kaksi Karjalaa koskevaa kirjaa: Kannas tässä ja nyt (1995) ja Kohti Karjalaa (1998). Hänen väitöskirjansa käsitteli Suomen integraatiohistoriaa ja laajan tutkimuksen Suomen tiestä Euroopan unioniin, nimeltään Mahdottomasta mahdollinen.
Kirjassaan Jukka Seppinen valottaa, miten aktiivisesti Paasikivi ja Kekkonen toimivat Karjalan palautuksen puolesta. Hän käsittelee sitä, miksi Koivisto luopui Paasikivi-Kekkosen linjasta. Vallanpitäjät ovat Koivistosta alkaen pääsääntöisesti pysytelleet hiljaa koko kysymyksestä, presidentti Ahtisaaren esille tuloja lukuun ottamatta.
Tohtori Seppinen tarkastelee myös Karjalan loistavaa menneisyyttä, sen parhaita vuosia 1920- ja 1930-luvuilla, alueen merkittävää teollisuutta ja rataverkkoa sekä Suomen toiseksi suurinta kaupunkia Viipuria. Pakkoluovutuksen jälkeen Karjala kuihtui molemmilta puolilta rajaa.Kirjassaan Jukka Seppinen kritisoi selkein sanoin presidentti Mauno Koiviston idänpolitiikkaa. Koivisto toimi hänen mielestään Suomen edun vastaisesti, kun hän luopui Karjala-kysymyksen edistämisestä toisin kuin Paasikivi ja Kekkonen.Koivisto mm. jätti kokonaan vastaamatta presidentti Jeltsinin kirjalliseen pyyntöön käynnistää neuvottelut aluekysymyksistä. Jeltsinin kysellessä toisen kerran asiasta Koivisto lähetti ulkoministeri Paasion vakuuttamaan, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia Venäjää kohtaan. Omana kommenttina voin sanoa, että presidentti Mauno Koiviston on enää vaikea salata totuutta, koska tiedonvälitys on kehittynyt niin avoimeksi ja nopeaksi, että totuus tulee ennemmin tai myöhemmin ilmi. Koivisto oli tuolloin liiaksi KGB:n pauloissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti