Kulmuni
piti 5. kesäkuuta 2020 tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoitti
jättävänsä eroanomuksen tasavallan presidentille
valtioneuvostosta valtiovarainministerinä. Suomen Kuvalehti oli
paljastanut, että Kulmuni oli saanut yksityiseltä
konsulttiyritykseltä viestintäpalveluita lähes 50 000 eurolla
Katri
Kulmuni eroaa valtiovarainministerin tehtävästä, jatkaa keskustan
johdossa – puolue valitsee sunnuntaina uuden ministeriehdokkaan
Kohu
Katri
Kulmunin (kesk)
ympärillä alkoi tiistaina, kun Suomen
Kuvalehti uutisoi
Kulmunille hankitusta viestintäkoulutuksesta, jonka toteutuksesta
vastasi kriisiviestintään ja maineenhallintaan erikoistunut Tekir
Oy.
Elokuussa
2019 alkanut koulutus maksoi yhteensä 56 000 euroa. Laskut menivät
ministeriöihin, vaikka Kulmuni sai apua myös keskustan
puheenjohtajuuteen ja puheenjohtajakampanjaansa liittyvissä
asioissa. Kulmuni valittiin keskustan puheenjohtajaksi 7.
syyskuuta 2019.
16.8.2019 |
Viestintäkonsultointi |
8 432 |
30.9.2019 |
Viestintäkonsultointi |
8 432 |
|
Viestinnän konsultointi / Strateginen konsultointi |
1 736 |
|
Viestinnän konsultointi / Strateginen konsultointi (Saukkomaa) |
5 208 |
|
Viestinnän konsultointi (erillinen valmennus 13.9.2019) |
6 076 |
31.12.2019 |
Neuvonanto ja analyysi joulukuu 2019 / Strateginen konsultointi |
4 340 |
|
Neuvonanto ja analyysi joulukuu 2019 / Strateginen konsultointi
(Saukkomaa) |
3 038 |
|
Katri Kulmunin valmennus 3.12.2019 |
6 324 |
30.1.2020 |
Katri Kulmunin valmennus 15.1.2019 |
6 324 |
30.3.2020 |
Viestien sparraus maaliskuu 2020 / Strateginen konsultointi
(Saukkomaa) |
5 208 |
|
Viestien sparraus maaliskuu 2020 / Strateginen konsultointi |
1 085 |
|
Yhteensä |
56 203 |
IL-Analyysi:
Katri Kulmuni käytti valtion rahoja oman etunsa edistämiseen
Kulmuni
esiintyi 3. joulukuuta kello 21 alkaen suorassa lähetyksessä
keskustan puheenjohtajana. Lähetyksessä käsiteltiin päivän
puheenaihetta, joka oli pääministeri Antti
Rinteen (sd)
ero. Tekir oli antanut Kulmunille koulutusta kello 18–20.
Kulmuni
ja keskusta olivat Rinteen erossa pääroolissa, sillä puolue kaatoi
Rinteen ilmoittamalla, ettei se luota enää pääministeriin, jos
pääministerin nimi on Antti Rinne.
Kulmuni
oli A-studiossa keskustan puheenjohtajana, koska Rinteen eron myötä
hallituksesta oli tullut rampa ankka, toimitusministeristö.
Tästä
huolimatta 6 324 euron hintaisen valmennuksen maksoi työ- ja
elinkeinoministeriö. Lasku olisi kuulunut keskustan
maksettavaksi. Tämä on virhe Kulmunilta ja hänen kabinetiltaan.
Tekir
on laskuttanut Kulmunin sparraamisesta yhteensä 56 203 euroa. Työ-
ja elinkeinoministeriö on maksanut laskuista kaksi (16.8.2019 ja
30.9.2019) ja valtiovarainministeriö kolme (31.12.2019, 30.1.2020 ja
30.3.2020).
Keskustan
tuoreella puheenjohtajalla ei ollut erityistä tai läheistä
suhdetta Tekiriin tai sen perustajaan Harri
Saukkomaahan,
mutta Kulmunin edeltäjällä Juha
Sipilällä oli.
Sipilän
puheenjohtajuuskaudella (2012–2019) keskusta osti johdon
konsultointi- ja maineenhallintapalveluita Tekiriltä. Iltalehti
on varmistanut keskustalähteistä, että puoluetoimisto maksoi
Tekirin lähettämiä laskuja, ja että Sipilän kanssa asioi
Tekiristä nimenomaan keskustataustainen Saukkomaa.
Saukkomaasta
tuli lukuisten kohujen myötä keskustan puheenjohtajan ja
pääministerin luottohenkilö.
Pääministeri
Sipilä oli vaikeuksissa niin Talvivaaraan, Yleisradioon,
soinilaisten loikkaukseen kuin valtiosihteeri Samuli
Virtasen takakonttimatkaan
liittyneiden tapahtumien seurauksena.
Lähteet
kertovat, että Saukkomaa auttoi Sipilää juuri vaikeissa paikoissa,
joissa pelissä oli pääministerin henkilökohtainen uskottavuus.
Saukkomaan
antamat palvelut eivät lähteiden mukaan olleet
esiintymiskoulutusta, kuten äänen- ja kehonkäytön harjoittelua,
vaan konsultoinnissa oli myös kyse vaativasta operatiivisesta ja
poliittisesta toiminnasta.
Ministeriöt
eivät kilpailuttaneet Kulmunin koulutuksia, vaikka olisi pitänyt –
valtiovarainministeriö keskeyttää nyt ostot ministerin
kouluttajalta
Valtiovarainministeriön
viestintäjohtaja sanoo, että valtioneuvoston sisäisen ohjeen
mukaan kilpailutuksen raja on 20 000 euroa
Valtiovarainministeriön
(VM) osuus kustannuksista on yli 26 329 euroa ja työ- ja
elinkeinoministeriön (TEM) osuus on 29 884 euroa. Summat käyvät
ilmi Ylen keskiviikkona ministeriöistä saamista laskuista.
Ministerisyytteen
nostamisen edellytykset ovat perustuslaissa seuraavat: ”Syyte
valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi,
jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on
olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat
velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi
lainvastaisesti.”
Kommentti: Kulmuni kaatui
rikosepäilyn mahdollisuuteen, vaihtoehdot loppuivat sen takia
Jos Suomen lakia
noudatetaan niin Katri Kulmuni joutuu valtakunnanoikeuteen. Onko
Sipilän hallituksen nimittämällä oikeuskansleri Tuomas Pöystillä
rohkeytta noudattaa Suomen lakia? Tuskin perustuslakivaliokunnalla on
siihen kykyä ja tahtoa.
Kari
Jääskeläinen on virkamies ja toimii virkavastuulla.
Oikeuskanslerin tai perustuslakivaliokunnan tulee selvittää mitä
tarkoittaa virkavastuu tässä asiassa.
"Poikkeamiset
nousevat helposti otsikoihin" - IL paljastaa viestinvaihdon
Kulmunin kohukoulutuksen taustalla
Sähköpostit
paljastavat – näin Kulmunin erityisavustaja painoi päälle
saadakseen kouluttajaksi Tekirin: ”Kyse erityistarpeesta ja näin
voidaan poiketa normista”
On täysin selvää, ettei
Katri Kulmunilla ole näiden tapahtumien jälkeen edellytyksiä
jatkaa Keskustan puheenjohtajana. Luottamus on mennyt kansalta ja
äänestäjiltä.
Keskustan tilanteen tekee
entistä vaikeammaksi se, että
Myös Keskustan Hanna
Kosonen hankki Tekiriltä koulutusta – laskun maksoi ministeriö
Tiede-
ja kulttuuriministeri Hanna Kososen Tekiriltä saaman kahden tunnin
koulutuksen hinnaksi tuli 2 480 euroa. Puolustusministeri Antti
Kaikkosta koulutettiin 5000 eurolla. Ministeriöt maksoivat nämäkin
laskut.
Kulmunia
henkilönä ei silti jäädä kaipaamaan. Keskustajohtajan epävarmuus
ja osaksi siitä johtuva päättämättömyys on tuskastuttanut myös
hallituskumppaneita. Suomen
Kuvalehti kertoi
pari viikkoa sitten, että pääministeri Sanna
Marin oli
taannoin luonnehtinut omilleen keskustajohtajaa maanvaivaksi.
Tänään
kellossa oli aivan toinen ääni, kun Marin vakuutti arvostavansa
Kulmunia ihmisenä. Demareissa tunnetaan kuitenkin samalla
vahingoniloa siitä, että Antti
Rinteen joulukuussa
kaatanut keskusta joutui nyt tavallaan maistamaan omaa lääkettään.
Samalla Kulmunista tuli historiallinen valtiovarainministeri, joka ei
ehdi valmistella eduskunnalle yhtään varsinaista budjettia.
Hallituksen
punamultapuolueiden välit ovat edelleen kaikkea muuta kuin lämpimät.
Viimeksi tänään maa- ja metsätalousministeri Jari
Leppä uhosi
keskustan tekevän Itä-Savon sote-asemasta hallituskysymyksen.
Kulmunin
saamista esiintymiskoulutuksista on tehty poliisille kaksi
tutkintapyyntöä ja oikeuskanslerille useita kanteluita.
Oikeuskansleri Tuomas
Pöysti on
jo ehtinyt linjata, että selkeästi puoluetyöhön liittyviä kuluja
ei voi laittaa valtion piikkiin.
Toistaiseksi kysymyksessä
on poliisin osalta vasta esiselvitys. Ministerivastuulain mukaan
valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan nostaa syyte, jos tämä
”tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti
rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai
menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti”.
Kulmunin
linkki Tekiriin on ollut erityisavustaja Kari
Jääskeläinen.
Ministerien erityisavustajat luokitellaan virkamiehiksi, ja he
toimivat virkavastuulla.
Jääskeläinen
on keskustan sisällä kiistelty hahmo, joka on ehtinyt kulmikkaalla
tyylillään polttaa monia siltoja. Tarkkaavaisimmat panivat jo
merkille, että Kulmunin tukena tiedotustilaisuudessa ei enää
ollut Jääskeläinen vaan keskustan eduskuntaryhmän tiedottaja
Matti
Mönttinen.
Keskusta
siis minun käsitykseni mukaan joutuu valitsemaan uuden
puheenjohtajan. Antti Kaikkonen on vahva ehdokas puheenjohtajaksi,
mutta se ei keskustan imagoa paranna.
Antti Kaikkoselle
ehdollinen vankeustuomio
Kansanedustaja
Antti Kaikkonen (kesk.) on tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen
vankeusrangaistukseen Nuorisosäätiön vaalirahajutussa. Helsingin
käräjäoikeus antoi ratkaisunsa tänään keskiviikkona.
Kaikkosen
tuomio tuli luottamusaseman väärinkäytöstä. Hän toimi
Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana, kun Nuorisosäätiö
antoi sääntöjensä vastaisesti vaalitukea vuosina 1998–2009.
Kaikkonen
sai säätiöltä tukea myös omalle tukiyhdistykselleen vuoden 2003
eduskuntavaaleissa.
– On
selvää, että Nuorisosäätiön tukikäytäntö ei ole
syntynyt Kaikkosen toimiessa hallituksen puheenjohtajana. Kaikkonen
on kuitenkin hyväksynyt aiemmin omaksutun – ja itselleen
edullisen – käytännön jatkumisen, oikeus perustelee.
Myös
säätiön asiamies ja hallituksen jäsen Jorma Heikkinen tuomittiin
ehdolliseen vankeuteen. Heikkisen tuomio on yksi vuosi ehdollista
vankeutta törkeästä lahjuksen antamisesta ja luottamusaseman
väärinkäytöstä.
Käräjäoikeuden
mukaan Heikkinen antoi vuosina 2001–2007 RAY:n hallituksen
puheenjohtajana toimineelle Jukka Vihriälälle yhteensä noin 35 000
euron lahjat, jotka ”ovat olleet omiaan vaikuttamaan Vihriälän
toimintaan RAY:ssä”. Samaan aikaan Nuorisosäätiö on saanut
useiden miljoonien eurojen avustukset RAY:ltä.
Käräjäoikeus
tuomitsi Vihriälän törkeästä lahjuksen ottamisesta ja
virkavelvollisuuden rikkomisesta yhden vuoden ja kuuden kuukauden
ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Lisäksi
säätiön asiamiehenä ja hallituksen jäsenenä vuonna 2007
aloittaneet Seppo Pyykkönen ja Aki Haaro tuomittiin
sakkorangaistuksiin luottamusaseman väärinkäytöstä.
Keskustan
kannatus ei siis ole noususuunnassa vaan päinvastoin.
Ylen kannatusmittaus:
Keskustalla kunnon sukellus, koronakriisin hoito sataa demareiden
laariin
Mielestäni
keskustan kannatuksen lasku ja sukeltaminen johtuu koronakriisin
hoidosta eli yritysten tukemistavasta ja yrittäjien todellisen
tilanteen ymmärtämättömyydestä.
IL:n jättilistaus! Tässä
ovat kaikki Business Finlandin koronatukea saaneet yritykset
Elinkeinoministeri
Mika Lintilän virhe oli jakaa yritystukia BusinessFinlandin kautta,
koska tuet menivät väärään osoitteeseen. Business
Finland on saanut yli 20 000 tukihakemusta yrityksiltä, joiden
liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoitusta Business
Finland on myöntänyt jo yli 200 miljoonalla eurolla 21.
huhtikuuta mennessä.
Business
Finlandin rahoitus on tarkoitettu uusien tuotteiden tai
toimintatapojen kehittämiseen – ei koronakriisin hoitoon.
Kaksi
eri rahoitusta haettavana
Haettavana
on kahta erilaista rahoitusta. Yritys ei voi hakea molempia
rahoituksia samanaikaisesti.
1)
Esiselvitysrahoitus liiketoiminnan
häiriötilanteisiin on enintään 10 000 euroa. Avustuksen suuruus
on 80 prosenttia projektin hyväksytyistä
kokonaiskustannuksista. Ennakkoa voidaan maksaa 70 prosenttia
avustuksen määrästä.
Rahoituksella
yritys voi selvittää ja suunnitella itselleen uusia
liiketoimintoja, korvaavia alihankintaketjuja ja tuotannon
organisoimista koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen
jälkeen.
2)
Kehittämisrahoitus liiketoiminnan
häiriötilanteisiin on enintään 100 000 euroa. Avustuksen määrä
on 80 prosenttia projektin hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.
Ennakkoa voidaan maksaa 70 prosenttia avustuksen määrästä.
Rahoituksella
yritys voi toteuttaa kehittämistoimenpiteitä, joita se on
tunnistanut esiselvityksessä tai muutoin ja jotka parantavat
yrityksen mahdollisuuksia koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa
ja sen jälkeen. Toimenpiteiden tavoitteena on saada yritykselle
uusia ratkaisuja tuotteisiin tai tuotantoon liittyen.
Finnvera tehnyt
maalis–huhtikuussa 10 000 rahoitus- ja muutospäätöstä
Finveran kautta jaettiin
valtion rahoitusta koronsta kärsiville yrityksille. Valitettavasti
lainaehdot olivat sellaiset ettei se koronasta kärsiviä yrityksiä
kiinnostanut. Finveran lainoista tehtiin Finverenan ja pankkien
busines. Tätä koronasta kärsivät yritykset eivät voineet
ymmärtää. Siitä voidaan syyttää myös elinkeinoministeri Mika
Lintilää ja se näkyy keskustan kannatusluvuissa. Keskusta siis
mokasi yritysten koronkriisissä todella hirvittävällä tavalla ja
se näkyy keskustan kannatuskäyrässä.
Jos nyt Mika Lintilä
valitaan takaisin valtionvarainministeriksi niin se ei ainakaan
keskustan kannatusta nosta.
Keskustan
imagoa rasittaa Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri
valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
Myös
keskustan edellisillä puheenjohtajilla on ollut suuria vaikeuksia.
Matti Vanhanen
joutui keväällä 2009 nousseen vaalirahoituskohun
keskipisteeseen,
kun kävi ilmi, että paitsi hänen puolueensa, myös hän itse on
saanut tukea muun muassa kaupan alan yrittäjiltä ja keskustaa
lähellä olevilta säätiöiltä.MTV3:n
uutiset kertoi 11. kesäkuuta 2009, että kiinteistöpalveluyhtiö
Nova
Group antoi
eduskuntavaalivuonna 2007 noin 125 000 euroa Menestyvä Suomi ry:lle,
joka on keskustan varainhankintayhdistys. Yle Uutisten mukaan
Vanhanen ei ollut tietoinen tuesta. Keskustan puoluesihteeri Jarmo
Korhonen kertoi
Yle uutisille, että Vanhanen oli tietoinen tuesta,
mutta ei tuen suuruudesta. Yksityishenkilö teki kesäkuussa 2009
oikeuskanslerille
selvityspyynnön,
joka koskee muun ohella pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa
22.
tammikuuta 2007 pidettyä kokousta. Tapaamiseen osallistuivat
pääministerin lisäksi Kuntien
eläkevakuutuksen keskustalainen
toimitusjohtaja Markku
Kauppinen,
keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen sekä Nova Groupin
johtohenkilöitä. Aiheina olivat muun muassa Novan tuki
keskustapuolueelle ja puoluerahoitus muutenkin.28.
syyskuuta 2009 Yle
TV2:n
Silminnäkijä-ohjelma
väitti nimeltä mainitsemattoman rakennusliikkeen toimittaneen
ilmaisia rakennustarvikkeita Vanhaselle tämän vuonna 1996
rakennettua taloa varten. Sama yhtiö olisi urakoinut taloja
keskustaa lähellä olevalle Nuorisosäätiölle.
Vanhanen kiisti väitteet. Keskusrikospoliisi
alkoi
selvittää oliko syytä aloittaa esitutkintaa tapausta koskien,
mutta
totesi myöhemminen että mahdollinen rikos olisi vanhentunut.Kun
vaalirahoituskysymys oli ollut mediassa esillä noin puoli vuotta,
Kampanja-verkkolehden 1.–2. lokakuuta 2009 tekemässä kyselyssä
Matti Vanhasella todettiin olevan suomalaisista huippupoliitikoista
huonoin imago.
Keskusrikospoliisi
alkoi tammikuussa 2010 selvittää, onko Vanhasta syytä epäillä
rikoksesta Raha-automaattiyhdistyksen vaalirahojen
jaossa.
Oikeuskansleri
Jaakko
Jonkka teki
16. syyskuuta 2010 eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
ilmoituksen
Vanhasen virkatoimen tutkimiseksi. Jonkan mukaan Vanhanen oli
esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa
päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä
Nuorisosäätiölle. Edelleen Jonkan mukaan asiaa olisi arvioitava
myös rikosoikeudellisesti.
Vanhanen
kommentoi tiedotusvälineille Jonkan päätöstä jääviysriskistä
sanoi, että ”olisi
hyvä, jos olisin hoksannut”.
Keskustan puheenjohtaja Mari
Kiviniemi samoin
kuin keskustan piirijohtajat kommentoivat Jonkan päätöstä sanoin,
että ”ne
eivät koske puolueen nykyjohtoa”.
Puhuttiin asian viemisestä valtakunnanoikeuteen.
Myöhemmin
Vanhasen
tiedotusvälineille kommentoimaa ”hoksaamatta jättämistä”
kyseenalaistettiin, sillä Vanhanen epäili itse jääviyttään
päättämään ydinvoiman lisärakentamisesta valtioneuvoston
istunnossa keväällä 2010, koska keskusta oli saanut noin 8 000
euron puoluerahoituksen Fennovoimalta
ja
TVO:lta.
Vanhasen valtiosihteeri Risto
Volanen oli
selvittänyt asiaa keväällä oikeuskansleri Jonkalta, mutta Jonkan
tulkinnan mukaan Vanhanen ei ollut esteellinen lisäydinvoiman
päätöskäsittelyssä. Nyt on kuiitenkin helpompi ymmärtää miksi
Pyhäjoelle suunnitellaan ja aiotaan rakentaa ydinvoimala.
Eduskunnan
perustuslakivaliokunta päätti myöhemmin, että se pyytää
poliisia aloittamaan esitutkinnan Vanhasen mahdollisesta jääviydestä
Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaossa. Valiokunta oli
yksimielinen, mutta keskustalaiset valiokunnan jäsenet jättivät
pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. Tutkintaa johti Veli-Matti
Räsänen keskusrikospoliisista.
Vanhasta
kuultiin krp:ssä koko päivän kestäneissä kuulusteluissa
joulukuussa 2010 kahdesti ja valtakunnansyyttäjä Matti
Nissisen mukaan
Vanhasen joutuminen valtakunnanoikeuteen näytti krp:n tutkinnan
jälkeen epävarmalta. Nissisen mukaan näyttö ylitti vain niukasti
tutkintakynnyksen; syytekynnys on korkeampi kuin tutkintakynnys.
Asiaa
käsitteli eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka kuuli Vanhasen
lisäksi useita asiantuntijoita. Perustuslakivaliokunta katsoi
helmikuussa 2011 antamassaan lausunnossa, että Vanhanen oli rikkonut
tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta hänen menettelynsä
ei ollut törkeän huolimatonta eikä perustuslain
syyksiluettavuusvaatimus sen vuoksi täyttynyt.
Yksityisyyden suoja –
Pääministerin morsian
Matti
Vanhanen oli mukana vuoden 2018 presidentivaaleissa huonolla
menestyksellä.
Tulokset
Ehdokas
|
Puolue
|
|
|
|
Ääniä
|
%
|
|
|
|
|
1 875 342
|
62,6
|
|
|
|
|
VIHR
|
371 254
|
12,4
|
|
|
|
|
PS
|
207 337
|
6,9
|
|
|
|
|
185 305
|
6,2
|
|
|
|
|
KESK
|
122 383
|
4,1
|
|
|
|
|
SDP
|
97 294
|
3,2
|
|
|
|
|
VAS
|
89 977
|
3,0
|
|
|
|
|
RKP
|
44 776
|
1,5
|
|
|
Yhteensä
|
2 993 668
|
100 %
|
|
|
Hyväksyttyjä
ääniä
|
2 993 668
|
99,7
|
|
Hylätyt
|
9 042
|
0,3
|
|
Äänestäneitä
|
3 002 710
|
66,8
|
|
Äänioikeutettuja
|
4 498 004
|
|
|
|
|
Keskustan
aikaisemman puheenjohtajan Esko Ahon mainetta tahraa SSP-sopimus
Koiviston
konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset
Kommentti:
Keskusta on nyt sekaisin kuin seinäkello – hallituksen
jatkolle ei kannata korkeita kertoimia laskea
Valtiovarainministeri
Katri Kulmunin eroilmoitus nosti kepun sekavan tilanteen pintaan.
Puolue on sekaisin kuin vanha seinäkello, ja puolueessa mietitään
hallituksesta lähtöä, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo
Haapala.
Keskustan puheenjohtajalla
Katri Kulmunilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää
valtiovarainministerin tehtävät konsulttimaksukohun jälkeen.
SAMALLA
esille nousi ja nousee puolueen sisäinen tilanne.
Kannatuksen
hiipuessa puolue ei ole sisäisesti kunnossa, eikä ole ollut
aikoihin.
Kuvaavaa
on, ettei edes keskustan sisäpiiri tunnu tietävän, missä nyt
mennään. Kulmunin seuraaja piti nimetä viikonvaihteessa, mutta
edes puoluehallituksen jäsenet eivät tiedä, mitä tapahtuu.
VOI
OLLA, että keskusta saa vielä nippa nappa valittua Kulmunille
seuraajan valtiovarainministeriksi.
Mutta
elokuun budjettiriihen jälkeen edessä on kepulle totiset paikat.
Samalla koko hallitukselle.
Konsulttitoiminnan
tutkija: Ministeriöt voisivat itse tuottaa palveluja, joita nyt
ostetaan kalliilla ulkopuolisilta
Tutkijatohtori
Matti
Ylönen on
kirjoittanut kirjan konsulttitoimistojen ja valtionhallinnon
suhteista yhdessä akatemiatutkija Hanna
Kuuselan kanssa.
Nyt hän tutkii viestintätoimistoja ja niiden kytköksiä
julkishallintoon. Viestintätoimistot ovat Ylösen mukaan pyrkineet
laajentamaan toimintaansa strategisen konsultoinnin puolelle. Siitä
voi laskuttaa enemmän kuin pelkistä viestintäpalveluista. Juuri
tällaista osaamista viestintätoimisto Tekir kertoi myyneensä
valtiovarainministeri Katri
Kulmunille.
Monen
toimiston johtavissa tehtävissä on entisiä poliitikkoja, kuten
Ellun Kanoissa entinen kokoomuksen kansanedustaja Kirsi
Piha ja
puoluesihteeri Taru
Tujunen.
Kulmunia konsultoineella ja kouluttaneella Tekirillä on sanottu
olevan sympatioita keskustaa kohtaan
Miksi
tämä on jäänyt selvittämättä ja syytteeseen saattamatta?
700
000 € ilman kilpailutusta: ”Tämä on outoa, pääministeri
Katainen”
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/700-000-ilman-kilpailutusta-tama-on-outoa-paaministeri-katainen/a512f133-5b40-3834-b498-8b1e5dc84a0d
Kommentti:
Vääntö Kulmunin seuraajasta valtiovarainministeriksi käy
kuumana: Lintilä, Vanhanen, Pekkarinen tai Vihriälä
Erkin kommentti:
Ennusteeni on se, että valtionvarainministeriksi palaa Mika
Lintilä ja
elinkeinomisteriksi nousee nainen. On todennäköistä, että
ministerivalinnasta on käyty säkenöivä keskustelu, sillä Lapin
edustaja Markus Lohella
on varmasti kannatusta, mutta tasa-arvokysymys voi nostaa kokeneen
Anu Vehviläisen
hallitukseen. Jos keskusta kuitenkin
päätyy Matti Vanhaseen niin keskustan kannatus ei varmasti nouse.
Vanhaselle ei saada kannatusta ja hyväksyntää suurella
rahallakaan. Se on nähty.
Syksyllä hallitus tulee
kaatumaan erimielisyyksiinsä ja uudet vaalit pidetään ennen vuoden
vaihdetta. Paineet hallituksen kaatamiseen johtuvat keskustan
surkeasta gallup-kannatuksesta, mikä saattaa heinäkuussa tai
viimeistään elokuussa olla lähellä 9 %:a.