Martti Ahtisaari - Nobel-palkittu

Presidentti Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (s. 23. kesäkuuta 1937 Viipuri) on toiminut ulkoministeriön tehtävissä muun muassa valtiosihteerinä ja YK:n apulaispääsihteerinä. Ahtisaari oli Suomen kymmenes tasavallan presidentti, vuosina 1994–2000. Ahtisaari oli ensimmäinen, joka valittiin presidentiksi suoralla, kaksivaiheisella kansanvaalilla. Vuonna 2008 presidentti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon "työstään useilla mantereilla ja yli kolmenkymmenen vuoden aikana kansainvälisten konfliktien ratkaisemisessa".Viikkoa ennen Nobel-palkinnon julkistamista Ahtisaari vastaanotti myös Unescon rauhanpalkinnon. Nobel-komitea ilmoitti päätöksensä Oslossa perjantaina 10. lokakuuta. Komitean mukaan palkintoa tavoitteli Ahtisaaren lisäksi 196 muuta ehdokasta.Luonnollisesti myös Suomi saa myönteistä huomiota osakseen maailmalla Ahtisaaren ansiosta. Presidentti Tarja Halosen mukaan voimme suomalaisina olla ylpeitä siitä, että kansakuntamme panos maailmanrauhan rakentamisessa on saanut arvokkaimman mahdollisen tunnustuksen.Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon ensimmäisenä suomalaisena. Tätä ennen Suomeen on tullut kolme Nobel-palkintoa. Kirjailija F. E. Sillanpää sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 1939. Kemian Nobel myönnettiin A. I. Virtaselle vuonna 1945 ja lääketieteen Nobel Ragnar Granitille vuonna 1967.

Ahtisaaren ansiot

Presidentti Martti Ahtisaari on toiminut kansainvälisissä tehtävissä lähes koko työuransa. Ahtisaaren johdolla solmittiin rauhansopimus Acehin maakuntaan Indonesiaan elokuussa 2005. Indonesian hallitus ja Acehin GAm-kapinallisliike päättivät sodan, joka oli kestänyt lähes 30 vuotta.Ahtisaari tuli tunnetuksi YK-tehtävissään Namibian itsenäistymisprosessin vamistelijana 1970-luvulla. YK:n pääsihteerin edustajana hän valvoi Etelä-Afrikan joukkojen vetäytymistä maasta ja ensimmäisiä vapaita vaaleja 1980-luvun lopussa. Presidenttikaudellaan häntä pyydettiin vuoden 1999 keväällä mukaan Kosovon kriisin sovitteluun. Yhdessä Venäjän entisen pääministerin Viktor Tshernomyrdinin ja Yhdysvaltain silloisen ulkoministerin Strobe Talbottiin kanssa Ahtisaari hioi rauhansuunnitelman, johon Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic taipui. Nato lopetti Jugoslavian pommitukset.Ahtisaari osallistui 2000-luvun alussa Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n aseriisunnan valvontaan.Ahtisaari oli mukana "kolmen viisaan ryhmässä", joka selvitteli EU:n ja Itävallan välejä. EU-maat olivat ryhtyneet poliittisiin boikottitoimiin, kun natsisympatioista syytetty Vapauspuolue nousi Itävallan hallitukseen.Marraskuussa 2005 YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti Ahtisaaren rauhanvälittäjäksi Kosovoon. Ahtisaaren neuvottelut Kosovon itsenäisyydestä EU:n osittaisessa valvonnassa kangertelivat pitkään, ja lopullinen suunnitelma kaatui YK:n turvallisuusneuvostossa. Kosovo katkaisi pelin tämän vuoden helmikuussa julistautumalla itsenäiseksi. Kymmenet maat, Suomi mukaanlukien, ovat tunnustaneet Kosovan itsenäisyyden.

Venäjä ei arvostanut

Venäjän Nato-suurlähettiläs Dmitri Rogosin sanoi, että Ahtisaaren palkitseminen on häpeä Nobel-komitealle.Venäjän valtiollinen televisio kertoi Martti Ahtisaaren rauhanpalkinnon herättävän maailmalla ristiriitaisia reaktioita. Sekä ykköskanavan että RTR-kanavan uutislähetykset siteerasivat Jelena Guskovaa, joka on Balkanin alueeseen erikoistunut Venäjän tiedeakatemian tutkija. Vesti-uutislähetys nosti jopa otsikkoonsa Guskovan Ahtisaaresta käyttämän vastenmielinen-sanan.
- Nobel-komitean tekemä valinta ei ole kunniaksi itse komitealle, sillä Ahtisaaren hahmo on erittäin vastenmielinen koko Balkanin kriisissä, Guskova sanoi. Venäjällä arvostellaan Nobel-komiteaa poliittisesta ratkaisusta, jonka ainoana tarkoituksena on antaa näennäinen legitimiteetti Kosovon itsenäistymiselle. Guskovan mukaan Ahtisaaren esiintymisistä kuului usein serbivastaisuus. Rossijskaja Gazeta on hyvin lyhytsanainen: "Nobelin palkinto tulee olemaan herra Ahtisaaren kannalta otettuna kuin palkinto huumemafialle, joka on sponsoroinut Kosovon irrottamista Serbiasta ja maakunnan muuntamista mustaksi reijäksi Euroopassa. Moskovski komsomoletsh puolestaan ihmettelee: on epäselvää, mistä Nobelin rauhanpalkinto on myönnetty: Kosovon erottamisesta tai Namibian kysymyksen selvittämisestä. Venäläiset ovat haukkuneet Ahtisaarta EU:n ja Naton sätkynukeksi ja kansainvälisen oikeuden rikkojaksi. Venäjän parlamentin varapuheenjohtaja Vladimir Zhirinovski tuomitsi Martti Ahtisaaren rauhanpalkinnon erittäin jyrkin sanankääntein. Zhirinovskin mukaan Ahtisaari tuhosi Serbian. Nyt tälle suomalaiselle annettiin rauhanpalkinto siitä, että hän auttoi luomaan uuden valtion Serbian maaperälle. Tämä on lännen mielivaltaa, he pitävät meitä pilkkanaan.

Kiistelty persoona

Martti Ahtisaari on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Ahtisaari letkautti haastattelussaan olevansa iloinen, että palattiin jälleen "perinteisiin palkinnonsaajin." Kommentista, joka ei osoita diplomaattisuutta eikä valtiomiesmäisyyttä, ilmenee, miten katkeralta Ahtisaaresta on tuntunut, kun Nobel-palkinto on viime vuosina mennyt häneltä ohi suun ja se annettu erilaisille ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöille. Jonkinlaista leuhkuutta osoitti myös Ahtisaaren lausuma, jonka mukaan hänellä ei itse asiassa ollut nyt kovin varteenotettavia kanssakilpailijoita, kun palkinnon jakoperusteena oli palattu jälleen rauhanvälitystyöhön.Ehkäpä Herra Nobel kääntyisi haudassaan, kun kuulisi kuinka rauhanpalkinnonsaaja kehotti kotimaataan liittymään sotilasliitto Natoon ja vähätteli yli miljoonan euron palkintosummaa pieneksi.Nobelin rauhanpalkinnonsaajan ei tarvitse olla pyhimys. Vuonna 2003 palkinnon sai iranilainen asianajaja Shirin Ebadi uraauurtavasta työstään kotimaassa ihmisoikeuksien rauhan edistämiseksi, vuonna 2004 kenialainen ympäristöaktivisti Wangari Maathai, vuonna 2005 kv. atomienergiajärjestö IAEA ja sen johtaja Mohamed ElBaradei, vuonna 2006 bagladeshilainen Muhammad Yunus ja mikroluottopankki Grameen köyhyyden vähentämisestä. Viime vuonna 2007 palkinnon sai hallitusvälinen ilmastopaneeli IPCC ja USA:n entinen varapresidentti Al Gore.

Yhdenkauden presidentti

Presidenttiehdokkaaksi Ahtisaari tuli poliittisen kentän ulkopuolelta. Suomi kamppaili tuolloin historiansa pahimman laman kourissa. Poliitikkojen maine kansan keskuudessa oli huono. Ahtisaari ei ollut koskaan istunut kansanedustajana tai ministerinä. Ahtisaari oli hankkinut kannuksensa kansainvälisissä tehtävissä ja kansalaisjärjestöissä enemmän kuin varsinaisessa politiikassa. Kun keskustelu presidentti Mauno Koiviston seuraajasta virisi 1990-luvun alussa niin Ahtisaaren kannatusprosentit alkoivat nopeasti elää omaa elämäänsä. Hän voitti selvästi sosialidemokraattien vahvan miehen, veteraanipoliitikko Kalevi Sorsan Sdp:n esivaalissa keväällä 1993. Esivaalissa Ahtisaari sai 61.24 % äänistä ja Kalevi Sorsa 34,36 % äänistä. Äänestykseen saivat osallistua myös muut kuin puolueen jäsenet. SDP:n puoluekokous päätti 6.6.1993 asettaa presidenttiehdokkaakseen Martti Oiva Kalevi Ahtisaaren. Presidentinvaalissa Martti Ahtisaari sai 53,9 % äänistä eli 1 722 313 ääntä ja Elisabeth Rehn 46,1 % äänistä eli 1 475 856 ääntä.On todennäköistä, että vaalin ratkaisijat eli äänestäjät muodostivat mielipiteensä vasta vaalipäivänä ja hakivat vahvistusta televisio-ohjelmista. Poliittisia väittelyitä oli katsottu jo kyllästymiseen saakka, Amerikkalaisen esikuvan mukaan poliitikot olivat suostuneet myös viihdeohjelmiin. Eteenkin viihdeohjemassa "Tuttu juttu" jota katsoi 1,8 miljoonaa suomalaista, Eeva ja Martti Ahtisaari antoivat itsestään kuvan tavallisina, tärkeilemättöminä ihmisinä, joille muutkin asiat kuin oma arvo ja asema olivat tärkeitä. Ahtisaaren onneksi Elisabeth ja huonosti ruudussa viihtyvä Ove Rehn suostuivat pitkään emmittyään leikiin. Väitetään, että juuri tämä ohjelma ratkaisi Ahtisaaren menestyksen.Suoran kansanvaalin hengen mukaisesti Ahtisaari jatkoi aktiivista yhteydenpitoa kansaan myös vaalien jälkeen. Ahtisaaren aikana Suomen politiikkaan vakiintui maakuntamatkojen käsite aivan eri tavalla kuin edellisten presidenttien aikana. Lupauksensa mukaisesti uusi presidentti vieraili joka kuukausi jossakin maakunnassa. Oikeusministeri Pokan mukaan uusi presidentti avasi kanslaistapaamisillaana ja sosiaalisilla puheillaan toiveiden tynnyrin.

Presidentti Koiviston tavoin Ahtisaari kannatti Suomen EU-jäsenyyttä ja laittoi arvovaltansa peliin hankkeen toteutumisen puolesta. Myönteisen kansanäänestyspäätöksen jälkeen Suomi pääsi liittymään jäseneksi vuoden 1995 alusta lähtien. Ahtisaari jakoi samana vuonna pääministeriksi nousseen Paavo Lipposen näkemyksen Suomen roolista Unionissa, pyrkimisestä kohti ytimiä ja komission aseman tukemisesta. Ahtisaari osallistui pääministerin ohella Eurooppa-neuvoston huippukokouksiin. Ahtisaari ei asettunut toistamiseen ehdolle tasavallan presidentiksi petyttyään entisen puolueensa, SDP:n, ehdokasasettelumenettelyyn. Helsingin Sanomien sisäsiessä palaverissa arvioitiin Ahtisaaren kehnoa presidenttigallupia. Unto Hämäläinen oli ilman suuria pohtimisia ilmoittanut, että "Huomisen Hesari kertoo suuren uutisen: presidentti vaihtuu". SDP:n sisäinen ryhmä oli jo alkanut tehdä töitä Tarja Halosen puolesta. Kalevi Sorsa julisti Turun Sanomissa, että SDP:n maine on tullut puhdistetuksi, kun Ahtisaaren alenevat gallupluvut julkistettiin. Ahtisaari oli noussut presidentiksi ohi poliittisen eliitin. Ei voinut välttyä vaikutelmalta, että Ahtisaari olisi halunnut jatkaa, mutta Kalevi Sorsa ei halunnut Ahtisaaren jatkavan.

Kalevi Sorsa oli päättänyt kostaa vaalitappionsa Ahtisaarelle. Hän kaavaili entisestä avustajastaan Tarja Halosesta Ahtisaaren vastaehdokasta demareiden esivaaleihin. Esivaaliin saisivat osallistua vain puolueen jäsenet. Jacob Söderman ilmoittautui ensimmäisenä demareiden jäsenenvaaliin ja häntä seurasi kohta Tarja Halonen, jonka Sorsa oli junaillut ulkoministeriksi Paavo Lipposen hallitukseen. Martti Ahtisaari jahkaili ilmoittautumisensa kanssa eikä sitten koskaan ilmoittautunutkaan. Ahtisaari oli valinnut neuvonantajakseen YK-aikaisen tuttunsa, keskustapuolueeseen kuuluneen Alpo Rusin. Supon tutkimuksissa Alpo Rusia oli alettu epäillä vakoilusta DDR:n hyväksi, Supon päällikkönä toimi toinen Kalevi Sorsan entinen avustaja, Seppo Nevala. Nevala informoi mm. Ahtisaarta Alpo Rusia koskevista epäilystä. Tämän seurauksena Rusin neuvonantajatehtävä käytännössä päättyi. Pahat kielet kertovat, että vakoiluepäily Rusia vastaan oli pantu liikkeelle juuri siksi, että presidentti Ahtisaari joutuisi epäilyttävään valoon. Ahtisaari ymmärsi yskän eikä rohjennut lähteä Halosen ja Södermanin kanssa esivaaliin.

Matka-Mara vauhdissa

Alpo Rusi on kirjoittanut kirjan Mariankadun puolelta, jossa hän tarkastelee asioita presidentilinnasta päin katsottuna. Rusi kirjoittaa, että Yhdysvaltain vierailun jälkeen jatkuivat tulevien vierailujen valmistelut. Kaakkois-Aasian matka lyötiin lukkoon ja ajankohdaksi varmistui 20.1.-6.2.1995. Saksan johtajien kanssa esillä oli presidenti Yhdysvaltain matka, Venäjä, Bosnian sota, EU ja Baltian tilanne. Ahtisaari esitti kaikille keskustelukumppneille kiitokset Suomen saamasta tuesta EU-neuvottteluissa. Kiitoksen lausuminen oli todellakin paikallaan, sillä ilman Saksan tukea jäsenyytemme olisi saattanut lykkääntyä tai torpedoitua kokonaan, kirjoittaa Alpo Rusi. Vuoden vaihteessa 1994/95 huomattiin, että Ahtisaaren vierailujen rumba oli niin tiuhaa, että ohjelmien valmisteluaika jäi niukaksi. Presidentti oli päättänyt lähteä rakentamaan EU-Suomelle asemia kaakkoiseen Asiaan ja Venäjälle. Presidentti saapui Pietariin 16 tammikuutta kahden päivän valmistelulle vierailulle. Mukana oli 30 hengen valtuustkunta. Neuvottleuista raportoidessaan Alpo Rusi kertoo, että mukana oli myös V.V. Putin, mutta kukaan ei muista hänen sanoneen mitään. Kaikki arvoivat hänet "harmaaksi virkamieheksi".Suomen palattuaan ja paidan vaihdettuaan Ahtisaari lähti saman päivän iltana viikon mittaisella matkalle kaakkoisen Aasian maihin, Indonesiaan, Thaimaahan, Malesiaan ja Singaporeen. Näiden vierailujen jälkeen vuorossa oli Eurooppa, Pariisin vierailua oli valmisteltu jo vuodesta 1994 lähtien. Tavoitteena oli päästä niin sanottujen ydinmaiden suosioon.

Ahtisaaren aktiivisuus kasvoi kuukausi kuukaudelta. Pariisin vierailu tapahtui 20-22. helmikuuta. Vierailuputki jatkui 6-8. maaliskuuta Itävaltaan. Ahtisaaren ja keskustan suhteet olivat arpiset. Ahon ja Ahtisaaren tapaamiset olivat muodollisia. Eduskuntavaaleissa SDP sai suurimman kannatuksen ja 63 paikkaa. Vaalien tuloksen selvittyä Esko Aho lähti 19.3. Keski-pohjanmaalle. Presidentti aloitti puolueiden kuulemisen jotta maahan saataisiin nopeasti uusi hallitus.Keskustan ryhmää ei johtanut Esko Aho vaan kansanedustaja Aapo Saari. Aina kun viitataaan yhteistyökykyyn niin esteeksi on muodostunut - oikein tai väärin - kepu, kirjoittaa Alpo Rusi. Rusi epäilee, että Esko Aho astui omaan ansaansa. Hänen olisi tullut lähteä neuvotteluun puhtaalta pöydältä. Aho oli katkera.

Suomi oli siirtynyt "Mooseksen aikaan". Kun Vasemmistoliitto tuli hallitukseen yhdessä Kokoomuksen kanssa niin ministeri Huttu-Juntunenkin kehui Iiro Viinasta. Ulkoministeriksi valittu Tarja Halonen alkoi ottamaan tiettyä etäisyyttä presidenttiin. Kysymys oli harkitusta politiikasta, kirjoittaa Rusi. Halosen toimissa näkyi asenne "minä en leiki sun kanssa". Halosen maailmankuva edusti 1960-luvun vasemmistolaisuutta. Kesäkuun 8. päivänä Ahtisaari lensi Sveitsiin ja sieltä seuraavana päivänä helikopterilla Pariisiin, jossa hän oli presidentti Chiracin epävirallisilla illallisilla. Cannesiin mentiin 26.6. jossa presidentti Chirac otti Suomen edustajat, presidentin, pääministerin ja ulkoministerin vastaan. Elokuussa ulkoministeri Halonen toimi omassa innostuksessaan ja moitti EU:n puheenjohtajamaata Espanjaa, kun se ei ollut tuominnut Ranskan ydinkokeita. Rusin mielstä tämä oli virhearvio Haloselta.

Kesällä presidentti jatkoi maakuntamatkojaan. Ny toli vuorossa Kymenlaakso 27-28. kesäkuuta. Elokuun 5-6. päivä Ahtisaari vieraili Ylivieskassa ja Kalajokilaaksossa. Syyskuun 1-2. päivänä Oulussa ja Hailuodossa. Lokakuun 3-10. päivä oli vuorossa Kainuu. Syyskuun 16-17. päivä pienimutoinen matka Berliiniin. Syyskuun 26-28. päivä valtiovierailu Islantiin, lokakuun 17-20. päivä Isoon-Britanniaan. YK:N 50-vuotisjuhlassa New Yorkissa 22.10. Ahtisaari korosti valmiusjoukkojen merkitystä. Marraskuun 30 päivä oli vuorossa Päijät-Häme ja joulukuun 12. päivä Jämsänjokilaakso.

Vuoden 1996 alussa Ahtisaari teki monia vieraluja, kuten valtiovierailun Liettuaan 16-17 taamikuuta, ja puhui kunniavieraana Euroopan neuvoston yleiskokouksessa Strassbourgissa 24. tammikuuta. Maaliskuun 9-14. päivä Ahtisaari teki vienninedistämisvierailun Persianlahdelle. Matkan aikana Ahtisaari tapasi Egyptin presidentin Hosni Mubarakin. Suomessa vierailusta haluttiin antaa toisenlainen kuva. Television Iltalypsy sai kestoaiheen: arabeja käsittelevä "Ähläm" iskostettiin kansalaisten sielunmaisemaan. Talvella 1996 medioissa syntyi uudenlainen eri tahojen nostama presidentinvastainen ilmapiiri, joka jäi pysyväksi.Tasavallan opresidentin vierailu Kiinann toteutui 14-19. huhtikuuta.

Kohtuuttoman arvostelun kohteena

Ahtisaaren ei ollut helppoa saada presidentillistä kohtelua valtamedioissa. Tasavallan presidentin polvivamma nostettiin puheenaiheeksi jo vuoden 1995 aikana. Yle:n radiouutisten poliittisen toimituksen päällikkö Pentti Lumme ei tehnyt sellaista juttua, jossa pääaiheena ei olisi ollut Ahtisaaren kävely. Horjuva presidentti saatiin näyttämään epävarmalta. Myös Helsingin Sanomat suhtautui Ahtisaareen kielteisesti. Presidentti Koiviston haastattelut olivat lehdessä etusviun suuria uutisia. Ahtisaari esitti 7.1.1996 Keskisuomalaisessa olleessa haastattelussa media-asiamiehen tehtävän perustamista. HS:n päätoimittaja Janne Virkkunen tyrmäsi ehdotuksen oitis. Myös Demarin päätoimittaja tyrmäsi idean. Vihreiden kansanedustaja Paavo Nikula kirjoitti Ilta-Sanomissa 11.1.1996: "Mutta minkäs teet, kun ideasa ei löydy muuta hyvää kuin se, että keskustelu on avattu". Tiedostusvälineet keskittyivät koko Ahtisaaren presidenttikauden enemmän tai vähemmän irvailemaan politiikan sivusta tulleelle presidentille. Ahtisaari tuli tunnetuksi Mara-walkista. Ahtisaari oli saanut nimen "Vaappu". Television viihdeohjelmaissa Ahtisaaresta tehtiin hyväntahtoinen, yksinkertainen hölmö. Nyt monelle toimittajalle ja demarivaikuttajalle Ahtisaaren Nobel on vaikea niellä. Ahtisaari ei ottanut presidenttiakutensa jälkeen SDP:n jäsenyyttä takaisin niinkuin esimerkiksi Mauno Koiviston teki.

Ahtisaari on suuri suomalainen

Palkinnon perusteluissa viisijäseninen komitea sanoo, että Ahtisaari ansaitsee palkinnon työstään rauhan ja sovinnon puolesta. 71-vuotias Ahtisaari palkitaan yli kolme vuosikymmentä jatkuneesta urastaan rauhanvälittäjänä, mukaan lukien vuonna 2005 saavutettu rauhansopimus Indonesian Acehin maakunnan kapinallisten ja maan hallituksen kesken.
Nobel-komitea muistuttaa myös Ahtisaaren ponnisteluista Namibian itsenäistymisen ja Kosovon konfliktin ratkaisemisen hyväksi. Hän on myös antanut rakentavan panoksen konfliktien ratkaisuun Pohjois-Irlannissa, Keski-Aasiassa ja Afrikan sarvessa, sanotaan palkinnon perusteluissa. Ahtisaaren väsymätön työ sai loistavan tunnustuksen, kun Ahtisaarelle ensimmäisenä suomalaisena annettiin maailman arvostetuin kunnianosoitus, Nobelin rauhanpalkinto. Martti Ahtisaari on kaikesta huolimatta suuri suomalainen, jonka rauhantyöstä me kaikki suomalaiset voimme olla ylpeitä.

Katso
http://areena.yle.fi/toista?id=1574317

Pääministeri Matti Vanhasen oikeudenkäynti oli poliittinen?

Pääministeri Matti Vanhanen hävisi ensimmäisen erän oikeudenkäynnissä Pääministerin morsian-kirjasta. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet kirjan kustantaneen Etukenoyhtiön johtajaa Kari Ojalaa vastaan. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet äänestyspäätöksellä 2-2, jolloin syytetylle lievempi kanta voitti. Ännestyksessä lievempää kantaa edustivat lautamiehet Risto Kolanen ja Antti-Jussi Rinne. Ammattituomari Merja Lahti ja naispuolinen lautamies Sinikka Moli jäivät äänestyksessä hävinneelle puolelle. Äänestystilanteessa tasatuloksen sattuessa lievempi kanta voittaa. Pääministeri Matti Vanhanen on aikonut valittaa päätöksestä vaikka korkeimpaan oikeuteen saakka. Ensimmäisessä erässä pääministeri Vanhanen koki 18 000 euron tappion sekä valtavan imagotappion.

Oliko kysymyksessä näyttävä kunnallisvaalikampanjan avaus?

Lautamies on suomalaisen käräjäoikeuden maallikkojäsen. Lautamiehet valitsee kunkin kunnan valtuusto niin, että lautamiesten joukko edustaa kunnan väestörakennetta ja ammattirakennetta. Lautamiehet ovat poliittisia valintoja. Lautamies Risto Kolanen on vahva demarivaikuttaja ja lautamies Antti-Rinne on kokoomuslainen lautamies. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Vanhasen jutun päätös on poliittinen päätös. Risto Kolanen ja Antti-Jussi Rinne ovat vannoneet tuomarin valan. Oikeudenkäymiskaari määrittelee tuomarin vastuun. Katso oikeudenkäymiskaari 1. luku 7 pykälä.
Oikeudenkäymiskaaren 1 luku 12 § määrittelee tuomarin vastuun ankarasti. Jos tuomari ilmeisestä huolimattomuudesta tahi ymmärtämättömyydestä tekee väärän tuomion, menettäkään hän kokonaan tai määräajaksi virkansa. Hänen on myös korvatta kaikki vahinko mitä on toiminnallaan aiheuttanut. Jos hän sen tekee tahallansa, vihasta ja ilkeydestä taikka ystävyyden, lahjain tai voiton tähden menettääköön virkansa, saamatta sitä koskaan takaisin. Menettäköön tuomari pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa , on lakiin kirjoitettu.
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että lautamiehet avasivat oman kunnallisvaalikampanjansa näyttävästi syksyn kunnallisvaaleihin.

Oikeuden päätöksen perustelut ja sovellettavat säännökset

Helsingin käräjäoikeus on aivan oikeuden käyttänyt perusteluissaa rikoslain 24 luvun 8 §:ää, Suomen perustuslain 10 §:ää, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa. Lisäksi käräjäoikeus on perustellut päätöstä hallituksen esityksellä 184/1999 sekä hallituksen esityksellä 84/1974 sekä korkeimman oikeuden päätöksellä 2005:82.

Naiset syyllinen - miehet syytön

Käräjätuomari Merja Lahti ja lautamies Sinikka Moll perustelevat kantaansa näin: Laaja ja yksityiskohtainen yksityiselämän eri alueita koskevien tietojen ja vihjausten levittäminen on ollut omiaan aiheuttamaan Vanhaselle vahinkoa ja kärsimystä, jopa halveksuntaa. Vanhasen ja Ruususen suhde perustui luottamukseen. Jos hyväksyttäsiin, että tällainen normaalissa kanssakäymisessä saatu tieto muuttuisi tiedon saajan yksityiselämäksi ja sitä kautta rajoituksetta levitettäväksi, niin perustuslain yksityisyyden suoja menettäisi suurelta osin merkityksensä. Osa kirjan tiedoista on sekä Vanhasen että Ruususen yksityisyyden piiriin, mutta niiden julkaisemiseen olisi tarvittu myös Vanhasen lupa.
Käräjätuomari Lahti ja lautamies Moll perustelevat kantaansa myös sillä, että kirjan melko arkisilla tiedoilla ei ole merkitystä Vanhasen valtiollisen ja polittiseen toiminnan arvioinnissa. Tiedot eivät ole tarpeen yhteiskunnallisen vallankäytän kontroilloimiseksi eivätä minkään yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Kirjaa markkinoitiin ja myytiin Vanhasen yksityisyydellä. Se on tahallinen teko.
Lautamiehet Risto Kolanen ja Antti-Jussi Rinne ottavat kantaa Vanhasen asemaan ja vetoavat perustuslakiin mikä edellyttää ministeriltä rehellisyyttä ja taitavuutta. Kokenut vaikuttaja on lähestynyt tuntematonta nettideittipalstalla ja päätynyt intiimisuhteeseen. Politiikon tulee sietää kielteistäkin julkisuutta.

Erkin kommentti: Syyttäjä Simo Kolehmainen on vaatinut tappiota tuottaneen kirjan tuottoja valtiolle menetetyiksi. Tämä osoittaa syyttäjän ammattitaidosta jotain.
Helsingin käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat vähemmän juridisia sanamuodoiltaan. Perusteet ovat kaunokirjallisia, jopa runollisia sävyjä sisältäväiä. Hovioikeudessa perusteet varmasti muuttuvat. Erikoista on, että päätöksessä mainitaan, että pääministerin oli harkitsematonta etsiä seuraa netissä, joten seikka oli merkityksellinen. Koko nettiasiaa ei mainittu syytteessä. Asian käsittelyn pitää perustua syytteeseen eikä median painostukseen.
Voidaan kysyä, että vaikuttiko lautamiesten tunteisiin se, että prinsessa Ruusunen tirautti itku oikeudenistunnossa.
Lain ja oikeuden tuntemukseni perusteella väitän, että hovioikeudessa Helsingin käräjäoikeuden päätös muuttuu. Mielestäni Helsingin käräjäoikeuden päätös on poliittinen päätös.
Jos olisin ollut käräjäoikeuden tuomari, joka voi päättää asian yksin, niin tuomio olisi ollut seuraava: Kirjan kustantajalle Kari Ojalalle 90 päiväsakkoa ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen sekä korvattavaksi Matti Vanhaselle 1000 euroa. Susan Ruususelle 30 päiväsakkoa ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen.
Helsingin käräjäoikeuden väärä päätös on valtava imagotappio pääministeri Matti Vanhaselle. Ikea-vale todistaa pääministeri Matti Vanhasen epäluotettavuutta. Matti Vanhanen kertoi tiedotusvälineissä tavanneensa Susanin kehätien kauppakeskuksessa, vaikka totuus on nettilöydöstä. Kirjalla on ja oli merkitystä Vanhasen poliittiselle uralle toisin kuin Helsingin käräjäoikeus perusteluissaan väittää.

Rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu

Suomen perustuslain 60 §:n mukaan ministerien on oltava rehelliseksi ja taitavaksi tunnettuja kansalaisia. Lisäksi virkamieheltä edellytetään asemansa ja tehtäviensä mukaista käyttäytymistä. Ulkoasiainministeri Ilkka Kanervan käytös ja käyttäytyminen johti ulkoministerin eroon.

Ilkka Armas Mikael Kanerva

Ilkka Kanerva on lokalahtelaisen maanviljelijäperheen ja keinosiementäjän poika, joka on syntynyt 28.1.1948. Kanerva on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1975 ja hän on tällä hetkellä eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja yhdessä Esko-Juhani Tennilän kanssa.
Ilkka Kanerva on toiminut eduskunnan toisena varapuhemiehenä 25.3.2003- 20.3.2007 välisen ajan sekä ensimmäisenä varapuhemiehenä 27.2.2007 - 18.4.2007 välisen aja. Ilkka Kanerva on työskennellyt ulkoasianvaliokunnassa, sivistysvaliokunnassa, pankkivaltuuskunnassa, puolutusvaliokunnassa, pankkivaltuustossa sekä ministerinä valtioneuvoston kansliassa ja valtionvarainministeriössä, liikenneministerinä, työministerinä ja ulkoasiainministerinä.
Kanervalla on runsaasti valtiollisia ja kansainvälisiä luottamustoimia sekä erittäin runsaasti muita luottamustoimia. Hän on ollut Turun kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1972. Ilkka Kanerva valittiin Suomen turhimmaksi julkkikseksi vuonna 1994.

Lehdistötilaisuus Brysselissä

Suomalaiset ministerit Ilkka Kanerva, Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen kiirehtivät Brysseliin saakka verovaroilla pitämään lehdistötilaisuutta, jossa kerrottiin ulkoasiainministeri Ilkka Kanervan eturauhattoman sairaudesta. Paikalla pukkina kaalimaan vartijana oli pääministeri Matti Vanhanen. Lehdistötilaisuudessa ei kerrottu keinoja Ilkka Kanervan eturauhattoman hoitamiseen.
Aikanaan perussuomalaisten kansanedustaja Tony Halme piti eduskunnan puhujapöntöstä puheen, jossa hän esitti pedofiilien hoitokeinoksi sitä, että niiltä leikataan munat irti ja lyödään tapilla perseeseen. Tuohon aikaan eduskunnassa johti puhetta puhemies Ilkka Kanerva, jota kansanedustaja Halmeen pedofiilien hoitokeinot koskettivat niin kovasti, että hän antoi Halmeelle huomatuksen kielenkäytöstä.
Olen kuitenkin varma siitä, että historiankirjoittajat muistavat paremmin ulkosasiainministerin Ilkka Kanervan ja pääministeri Matti Vanhasen eroottisen linjan kuin heidän poliittisen linjansa.

Mitä lehdet kirjoittavat

Ilkka Kanerva yksityiselämä on nostanut hänet usein otsikoihin. Kanerva tunnetaan ahkerana tekstiviestittäjänä. Eroottisesta Dolls-tanssiryhmästä tuttu Johanna Tukiainen väittää tuoreessa Hymy-lehdessä 3/2008 saaneensa parisataa tekstiviestiä Kanervalta eduskunnan virkakännykästä. Alastonmallina esiintynyt Tukiainen kertoo, että viestit olivat vihjailevia, mutta ei suorasukaisia tai törkeitä. Niissä oli ehdotettu treffejä ja yhteisiä illallisia.
Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva (kok) 60, vietti tammikuun lopulla aikaansa Saariselällä tiettävästi Veikkaus Oy:n vieraana. Lentokoneessa Kanerva iski silmänsä eroottisissa kuvissa esiintyneeseen Johanna Tukiaiseen, 29. Pari vaihtoi puhelinnumeroita ja sopi tapaavansa. Paikaksi valittiin syrjäinen tunturihotelli. Sieltä lähdimme mökillemme, keskustelimme ja nautiskelimme sampanjaa. Ilkka oli kiinnostunut Dollsien toiminnasta ja kysyi, voisiko hän auttaa meitä urallamme, kertoo Johanna Tukiainen Hymy-lehdessä. Kanerva kiisti aluksi Ylen ruotsinkieliselle toimitukselle tiedon, mutta myönsi muutaman päivän kuluttua lähettäneensä tekstiviestit. Lisäksi ministeri oli lähettänyt tekstiviestejä Johanna Tukiaisen siskolle Julia Tukiaiselle.

Kun Ilkka Kanerva oli kolme vuotta sitten eduskunnan puhemiehenä, hän lähetteli viestejä kyläkauppias Vesa Keskisen salarakas Marika Fingeroosille. Tämä kertoi Ilta-Sanomissa, että Kanerva pyyteli häntä kahville ja syömään.
Marikan lisäksi Kanerva lähetteli tekstareita Alaston Hollywood ohjelmaa nykysin juontavalle Anne-Mari Bergille. Ike kysyi, olisinko kiinnostunut työskentelemään Helsingin yleisurheilun MM-kisoissa palkintojen jaossa, kertoi Berg. Kanerva oli soitellut jopa öisin, Berg kauhisteli lehtihaastattelussa.

Ministeri Ilkka Kanervalla riitti vipinää 16 vuotta sitten. Hän tapaili samaan aikaan laulaja Frederikin ex-vaimoa free-valokuvaajana työskentelevää Paula Lunnaa sekä laulaja Paula Koivuniemeä. Samaan aikaan kuvioihin astui myös mallimamma Laila Snellman, kertoo 7 päivää lehti.
Kuvataitelija Maija Tuurna kertoo 13.3.2008 iltapäivälehdissä kuinka Ilkka Kanerva lupasi auttaa Turnaa myymään tauluja eduskunnalle. Tuurnan mukaan Kanerva pommitti viesteillä ja lähenteli. Kokoomusedustaja tuli tapaamaan Turnaa Tampereelle näyttelytilaan avajaisia edeltävänä iltana ja pyysi Tuurnaa kanssaan ravintolaan. Kanerva halusi saattaa Tuurnan kotiovelle. Hän pyysi päästä sisään. Lähtiessään hän kävi kimppuuni ja yritti väkisin suudella, kertoo Tuurna Ilta-Sanomissa.
Viime vuonna Ilkka Kanervan tekstiviestien kohteeksi joutui parikymppinen ammattimalli. Tekstiviestit olivat Ilta-Sanomien mukaan intiimejä. Malli koki viestit ahdistaviksi. Malli kertoi puhuneensa viesteistä poikaystävänsä ja äitinsä kanssa. Hän oli myös näyttänyt viestejä heille.
Malli Jasmine Mäntylä kuuluu myös Ilkka Kanervan valloituksiin. Heidän ystävyytensä sai jo sellaisia piirteitä, että poliisi oli kutsuttava rauhoittamaan tilannetta.
Jääkiekkoilevasta kihlatustaan Jarkko Ruudusta eronnut huippumalli Niina Kurkinen tapasi ulkoministeri Ilkka Kanervan treffien merkeissä. Kaksikko illasti Helsingin keskustassa sijaitsevassa kahvilassa.
Tapausta oli todistamassa useita paikalla olleita. Ilkka odotteli hermostuneena seuraa ja tervehti tuttujaan. Kotvan kuluttua Niina saapui ravintolaan. Kaksikko suunnisti illastamaan ravintolan takaosan rauhaan pois uteliaiden katseilta, 7 Päivää -lehti kirjoittaa.

Salaperäinen katoaminen

Toinen Sydneyn olympialaisten salaperäisistä katoamistapauksista on selvinnyt. Olympiajoukkueen johtoon kuuluva kansanedustaja Ilkka Kanerva löydettiin vahingoittumattomana aborginaalikylästä noin 500 kilometriä kisapaikasta.
Kanerva katosi kisakylästä kolme päivän ajaksi. Kanerva oli löydettäessä hyväkuntoinen mutta sekavassa mielentilassa. Kanervan löytäneen australialaispoliisin mukaan tämä istui alkuasukasmajassa yllään vain lannevaate. Australian poliisin ilmoitettua kadonneen löytymisestä paikalle kiiruhti myös Suomen suurlähetystön virkailija Mari Hietala. "Minut nähdessään Kanerva kysyi: 'Kui mää tääl ole? Onk kisa jo ohi?' " Hietala kertoo. Kanervaa hoidettiin Sydneyn keskussairaalan psykiatrisella osastolla. Suomen olympiajoukkueen johto ei ole virallisesti kommentoinut Kanervan katoamista. Nimettömänä pysyttelevä joukkueen jäsen kuitenkin valottaa arvoitusta. "Kanerva kertoi etsineensä juuriaan, kun kävimme tapaamassa häntä sairaalassa. Australian-matka sai hänet ymmärtämään, että hänkin on aito åbo-orginaali." Eräs Kanervan ystävistä epäilee, että tappio Suomen Pankin johtajanimityksessä sekä yksityiselämän ongelmat laukaisivat mielenterveydellisen kriisin. "Viime aikoina Ilkan elämän tase, debet ja kredit, on ollut pahasti epätasapainossa: ottoa liikaa mutta saamapuolella heikompaa." Tämä kappale "salaperäinen katoaminen"oli lainaus valtakunnan päälehden pakinasta.

KGB:n yhteyshenkilö?

Dosentti Hannu Rautkallio kertoo kirjassaan Moskovan päiväkirja 1989 - 1993, että Suomen nykyinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) analysoi vuonna 1979 Suomen kommunistiselle puolueelle juuri valitun kokoomuksen eduskuntaryhmän jäseniä. SKP:n pääsihteeri Sulo Vainionpää laati muistion aiheesta. Todennäköisesti raportti meni myös Neuvostoliiton kommunistiselle puolueelle. Rautkallion mukaan osallistuessaan muistion laatimiseen Kanerva toimi aivan kirjaimellisesti NKP:n asialla.
Ilkka Armas Mikael Kanerva oli Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja vuonna 1972. Kanervan KGB-kontakti oli Anatoli Vasin. Kanerva kertoili 4.10.1972 laveasti Kokoomuksen halukkuudesta yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa ja omasta suuresta kunnioituksestaan Neuvostoliiton kansaa kohtaan. Kanerva ja Vasin tapasivat ravintola Elitessä 22.5.1975. Vasin poistui maasta 20.5.1976. Tilalle tuli Valeri Silov. Kanerva järjesti Kokoomuksen nuorten liiton kanssa tilaisuuden 31.3.1977 ravintola Rivolissa, jonne Kanerva oli kutsunut Juri Hramtskovin. Kanerva oli noussut kansanedustajaksi ja palkitsi Hramtskovin hyökkäämällä kansanedustaja Tuure Junnilaa vastaan. Kanervan kontaktipinnan laajuus KGB:hen on selviö.

Erkin kommentti: Suomalaisten johtavien poliitikkojen tekstiviestit herättivät tiedotusvälineissä ja kansan keskuudessa laajaa huomiota ympäri maailman. Poliitikkojen arvostus kansan silmissä mureni. Mielestäni ei ole oikeaa verovarojen käyttöä valtion työsuhdepuhelimilla virka-aikana lähetellä tällaisia tekstiviestejä:

Kuulostaa lähes fantasialta. Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa? Minusta on ihana joskus katsoa kun kumppani käy kuumana ja näyttää mistä on kyse. Et taida uskaltaa?
Haluatko tehdä sitä jossakin jännässä paikassa. Mikä se voisi olla? Miten ois kosketaa yökerhossa sua sormilla. Tulin just Suomeen Kaukasian alueelta. Mitä edessä, en nyt heti muista, mutta samat ajatukset jos teitä kiinnostaa istua alas, syödä ja katsoa mitä sitten... Mäkin olin ulkona ja olis tehnyt mieli ...vaikka nähdä.

Tekee mieli sinua tajuttomasti. Perhoset tulee aina kun näen sinut. Olit nätti ja aioin jaksaa keskiviikoiltana kanssasi. Sun hiustesi tuoksu on tyynyllä. Sun taitaa tehdä mieli, kaipaan sitä että pääsen laskemaan käteni lantiollesi ja vetämään puoleeni. Ei aio edes kysyä haluatko... Saat heti täyden latauksen. Sitten saunotaan ja ehkä uudestaan. Tekee mieli sinua ihan tajuttomasti. Saat nousemaan minut päällä. Saat nähdä miltä se näyttää kun se haluaa työntyä sinuun ja toivoo pehmeiden huuliesi hellivän. Paljonko pulssi mahtaa olla kun olen sisällä? Kerroin silloin mitä koko viikon teki mieli. Tunnet toivottavasti sykkeen sisälläsi kovana ja kuumana.

Katso video Kanerva ja valehtelu
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F05226_1

Irakin sota on laiton

Suomalaisten eturivin oikeustieteilijöiden mukaan Irakin sota on laiton ja uhkaa kansainvälistä oikeusjärjestystä. Sotatoimille ei löydy oikeutusta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmista, eikä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. YK:n päätöslauselma 687 huhtikuulta 1991 ei oikeuta Yhdysvalloille avointa valtakirjaa Irakin sotaan eikä turvallisuusneuvosto tukenut millään tavalla Yhdysvaltain näkökantaa oikeutettuun sotaan.

Oikeusoppineet huomauttavat, ettei valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kannanotossa todettu sotatoimien laittomuutta, vaikka asiasta ei ole epäselvyyttä. Suomen ulkopoliittisen johdon kannanotossa pidettiin valitettavana, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ryhtyneet sotilaallisiin toimiin Irakia vastaan ilman YK:n turvallisuusneuvoston yksimielistä valtuutusta ja todettiin, että voimakäyttö ilman turvallisuusneuvoston nimenomaista valtuutusta ei ole hyväksyttävää.

Huvudstadsbladetissa julkaistun oikeusoppineiden kannanoton olivat allekirjoittaneet Helsingin Yliopiston kansainvälisen oikeuden professorit Jan Klabbers, Martti Koskenniemi ja Tuomas Kuokkanen sekä professorit Kari Hakanpää Lapin Yliopistosta, rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuuttila Turun Yliopistosta ja Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin professorit Martin Scheinin ja Markku Suksi. Suomalaiset oikeusoppineet pitävät sotaa laittomana ja silloisella pääministeri Paavo Lipposella ei ollut oikeutta ilman eduskunnan lupaa Suomen liittämiseen mukaan USA:n koalitioon Irakia vastaan.

Lipposen Washingtonin vierailu

Pääministeri Lipponen vehkeili USA:n sotakoneiston kanssa eduskunnan tietämättä ja on syytä epäillä, että hän ylitti toimivaltuutensa luvatessaan Suomen virallisen ulkopolitiikan vastaisesti Suomen olevan mukana USA:n kelkassa. Paavo Lipponen vieraili 7-9.12.2002 Washingtonissa ja tapasi presidentti George W.Bushin. Keskusteluissa oli esillä muun muassa Irakin tilanne ja Suomen kanta siihen. Suomen Washingtonin lähetystö laati keskusteluista muistion, joka leimattiin salaiseksi. Salaisen muistion mukaan ”presidentti George W. Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon”. Hymy-lehden mukaan Lipponen kauppasi USA:lle aseita Irakin sodan kynnyksellä. Lehden mukaan ”Lipponen nosti esille Suomen kiinnostuksen yhteistyöhön puolustusmateriaaliteollisuudessa. Suomi tarjoaa Yhdysvalloille tuotteita, kuten AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää, joka on paras alallaan”. Tiettävästi Lipposen hallitus myönsi 21.2.2003 Patria Hägglundsille luvan myydä AMOS-kranaatinheitinjärjestelmän lisenssin yhdysvaltalaiselle AAI-yhtymälle.

Suomen rikoslain 13 luvun 4 §:n mukaan ”Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”.

Silloinen oppositiojohtaja Anneli Jäättenmäki sanoi 11.11.2003 Kaleva-lehden haastattelussa, että Lipponen on hätiköinyt luvatessaan Suomelta apua Irakin jälleenrakentamiseen ja tukee sitä kautta sotaa. Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Marc Grossman järjesti 28.2.2003 tiedotustilaisuuden 30 maan diplomaateille Washingtonissa. Suomen lähetystön virkamies oli paikalla, mutta Irakin sotavalmisteluja kritisoineet Ruotsi, Ranska ja Saksa eivät olleet mukana.

Irakin sota

Amerikkalaiset William Pitt ja Scott Ritter kirjoittivat kirjan Irakin sota. Scott Ritter on entinen YK:n asetarkastaja, joka tietää sodan todelliset riskit. Willian Pitt on poliittinen toimittaja ja Lähi-Idän asiantuntija. Teoksessaan he vievät pohjan pois kaikilta argumenteilta, joita Bush on käyttänyt USA:n hyökkäyksen puolesta. USA:lla oli tavoitteena saada sillanpääasema Lähi-Itään ja päästä mukaan öljybisnekseen. Irakin sota suunniteltiin jo ennen Bushin valitsemista USA:n presidentiksi ja sodan alkamispäiväkin oli tiedossa jo vuosia etukäteen. Irakin sota on siis valloitussota ja tavoitteena on USA:n maailman poliisin aseman vahvistaminen. Irakilla on mittavat maaöljyreservit.

Yhdysvallat ilmaisi YK:n turvallisuusneuvostossa pääasiallisen syyn vaatimuksilleen saada mandaatti voimakäyttöön on huoli Irakin väitetyistä joukkotuhoaseista. YK:n turvallisuusneuvosto antoi YK:n alaisen IAEA:n tehtäväksi selvittää tarkastuksin löytyykö Irakista joukkotuhoaseita. Yhdysvallat oli uhannut hyökätä Irakiin jos Irak ei noudata käskyä luopua joukkotuhoaseista. IAEA:n tarkastajat eivät löytäneet merkkejä joukkotuhoaseista, mutta joutuivat poistumaan maasta kun Yhdysvallat ilmoitti hyökkäävänsä maahan joka tapauksessa. IAEA:n asetarkastajien puheenjohtajana toimi ruotsalainen Hans Blix.

Varsinaiset sotatoimet

USA:n johtama koalitio aloitti maahyökkäyksen Irakiin 20.3.2003. Nopean etenemisen myötä koalition joukot valtasivat Bashran 6.4.2003 ja Bagdadin 9.4.2003. Yhdysvaltain joukot nappasivat 13.12.2003 Saddam Husseinin erään maatilan piilokuopasta lähellä Tikritiä. Saddam esitettiin tämän jälkeen televisiossa risupartaisena lääkärin tutkiessa häntä. Saddam Hussein tuomittiin kuolemaan ja hänet teloitettiin hirttämällä 30.12.2006 hieman ennen kello kuutta paikallista aikaa. Video hirttämisestä löytyy osoitteesta

http://video.google.com/videoplay?docid=-7532034279766935521

Irakin sodassa on menehtynyt noin 50 000 siviiliuhria. The Lancet-lehden mukaan uhrien määrä on paljon suurempi eli yli 100 000. Yksistään irakilaisia sotapoliiseja on kuollut jo 12 000. Amerikkalaisia sotilaita on kuollut yli 3000 ja haavoittunut yli 20 000. Irakin sodan pakolaisia on kaikkiaan lähes neljä miljoonaa ihmistä.

Kritiikkiä sotaa kohtaan

Suomessa vastustettiin sotaa järjestämällä Suomen itsenäisyyden historian suurimpiin kuuluvia mielenosoituksia. YK:n pääsihteeri Kofi Annan ja YK:n asetarkastusryhmän johtaja Hans Blixin mukaan sota on laiton. Useiden kriitikoiden mukaan öljy ja yhdysvaltalaisten joukkojen siirtäminen pois Saudi-Arabiasta olivat Irakin sodan motiiveja. Presidentti Halosen mukaan kansainvälisen oikeuden määräykset eivät täyttyneet.

Olen oikeusoppineiden kanssa samaa mieltä siitä, että Irakin sota on laiton. En myöskään voi hyväksyä USA:n perusteita Irakin sodalle, enkä niitä toimenpiteitä ja sitä inhimillistä kärsimystä ja törkeää sodan hyväksikäyttöä yritysmaailmassa, mitä presidentti Bush on toimillaan aikaansaanut.

Lähteet
Newsweek-lehti tammikuu 2006
Scott Ritter ja William Pitt Irakin sota-kirja
Hymy-lehti
Kaleva

Vladimir Putin ja hänen valtakuntansa

Vladimir Putinin vanhemmat selvisivät hengissä Leningradin piirityksestä toisessa maailmansodassa. Isä Vladimir oli viilaaja ja vakaumuksellinen kommunisti, vaitelias ja säntillinen mies. Hento ja hellä Marija-äiti raatoi sekätyöläisenä. Pariskunnalle syntyi jo ennen Vladimiria kaksi poikaa, molemmat kuolivat. Marija oli 41-vuotias, kun hänen kolmas poikansa, kaivattu lapsi, syntyi lokauun 7. päivänä 1952. Pojan nimeksi pantiin Vladimir. Putinit asuivat pienessä huoneessa Buskovinkuja 12:ssa Leningradissa. Asunto oli tyypillinen kolmen perheen kommunalka. Liesi ja pesuallas olivat käytävässä, joka oli niin ahdas, ettei siinä mahtunut kääntymään. Vessana toimi porrastasanteella sijaitseva koppero, jääkylmä rottien temmelskenttä. Putinin vanhemmat olivat vaatimattomia ja vieraanvaraisia, satunnaisillekin kävijöille tarjottiin lämmintä keittoa. Äiti kastatti salaa Vladimirin ja antoi hänelle pienen ristin, jota hän vieläkin kantaa nahkahihnassa.

"Pikku Volodja"

"Pikku Volodjana" tunnettu poika aloitti opintiensä 1960 koulussa numero 193. Pioneereihin liityttyään Vladimir kohosi nopeasti ryhmänsä johtajaksi. Nuoruuteen mahtui myös katuelämää, jossa hän pärjäsi vain aloittamansa judoharrastuksen ansiosta. Vladimir alkoi harrastaa 13-vuotiaana judoa muistuttavaa venäläistä kamppailulajia samboa "aseetonta itsepuolustusta". Vladimir joutui aina hankaluuksiin. Hän oli tarkkaamaton ja äkkipikainen ja joutui tappeluihin. Hän sai huonoja arvosanoja, eikä suostunut tottelemaan. Vuonna 1976 hän saavutti judossa Leningradin mestaruuden. Judossa hänellä on musta vyö. Nuoruuden kuohuntavaiheen mentyä koulukin alkoi maistua. Putin oli erityisen kiinnostunut saksankielestä, sekä Venäjän historiasta ja kirjallisuudesta. Putinin opettajasta Vera Gurevtsista tuli pojalle kuin toinen äiti. Opettaja kasasi hänelle runsaasti kotitehtäviä. Pojan arvosanat alkoivat parantua. Valdimir meni marraskuussa 1968 KGB:n Leningardin päämajaan. Hän halusi vakoojaksi. KGB-upseeri kehotti hän opiskelemaan mieluummin juristiksi, sillä heidän joukostaan "valtion turvallisuuskomitea" valitsee työntekijänsä. Luutnantti Putin oli vasta 23-vuotias mennessään Leningradin vastavakoilun palvelukseen. Edes lähimmät ystävät eivät tienneet, mitä hän teki työkseen.

Henkilökuva

Maaliskuussa 1980 Putin tapasi kaliningradilaisen lentoemännän Ljudmila Shkrebnevan. Putin sanoi Ljudmilalle olevansa rikospoliisi. Vladimir meni Ljudmilan kanssa naimisiin 1983. Putinien ensimmäinen tytär Masha syntyi 1985 ja toinen tytär Katja seuraava vuonna. Putin käyttää alkoholia kohtuudella. Hän puhuu venäjän lisäksi sujuvasti saksaa ja jonkin verran engantia ja ranskaa. Putin on tunnettu kovasta kielenkäytöstään, välillä alatyylisestäkin kielenkäytöstä. Putin höystää puheitaan rikollisten käyttämällä slangilla blatonilla. Moskovan kerrostaloiskujen jälkeen 1999 hän totesi: "Seuraamme terroristeja kaikkialle. Jos he ovat vessassa, tapamme heidät paskahuusiin." Syksyn 2007 duuman vaalien alla Putinin avustajajoukko esitytti päämiehensä julkisuudessa usein ilman paitaa aseen kanssa, ratsailla tai sotilaskoneen ohjaamossa.

Putinin omaisuuden arvoidaan olevan noin 40 miljardia dollaria. Putin on Euroopan rikkain henkilö. Putin on onnistunut hankkimaan tuntuvia omistuksia venäläisistä öljy- ja kaasuyhtiöistä. Surgutneftegatzissa hänen omistuksensa on 37 prosenttia, Gazpromista 4,5 prosenttia ja salaperäsiestä öljyalan kauppayritys Gunvorista peräti 75 prosenttia.

Vakoojana Saksassa

Kesällä 1984 Putin lähetettiin KGB:n Punalippu-Intituuttiin vuoden jatkokoulutukseen. pietenimiellä Platov hän opiskeli saksaa ja sen lisäksi maantietoa, diplomatian historiaa ja käytöstapoja. Toveri Platvo herätti huomiota ylenpalttisen korrektilla vaatetuksellaan. Hänellä oli aina yllään puku ja solmio, tutkintotilaisuuksissa myös liivit. Hän rakasti pitkiä päällystakkeja ja eriyisen leveälierisiä hattuja. Putin pääsi Saksaan majurina. Dreshdenissä "salainen agentti" Putin keräsi teitoja julkisista lähteistä tietoja puolueista ja niiden johtajista. Hän tapaili "epävirallista henkilöstöä", Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin urkkijoita. Heidän kauttaan Putin yritti päästä käsiksi länsisaksalaisia koskeviin tietoihin.

Palatessaan helmikuussa 1990 takaisin Pietariin Putin oli everstiluutnantti ja painoi 15 kg enemmän kuin lähtiessään. Perhe toi mukanaan käytetyn Volgan ja vanhan pesukoneen. Putinit löysivät asunnon Pietarin liepeiltä. Asunto oli surkeassa kunnossa, mutta huoneita siinä oli peräti kolme: kaksi Vladimirin perheelle ja yksi hänen vanhemmilleen. Putin nimitettiin KGB-upseerille tyyppilliseen mutta hänen virka-arvoaan vaatimattomampaan tehtävään Pietarin yliopiston "kansainvälisten asioiden avustajaksi".

Pietarin eliittiin

Kun Anatoli Sobtsak valittiin Pietarin kaupunginjohtajaksi kesäkuussa 1991, Putin nousi kaupungin vaikutusvaltaisimpien miesten joukkoon. Hän koordinoi turvallisuuspalvelun, yleisen syyttäjäviraston ja tuomioistuinten toimintaa. Hän vastasi myös länsimaisten yritysten kotoutumsiesta Venäjälle. Putinista tuli kaupunginjohtaja Sobtsakin neuvonantaja ja korvaamaton henkilö kaupungin asioiden hoitamisessa. Häntä ryhdyttiin kutsumaan "harmaaksi eminensiksi". Hän johti kaupunginhallituksen kokouksia Sobtsakin poissaollessa. Vuonna 1994 hänestä tuli Pietarin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Ulkomailla Putinia pidettiin tehokkaana johtajana ja henkilönä, johon voi luottaa. Kun Sobtsak kesäkuussa 1996 kärsi vaalitappion, Putinin ura näytti päättyvän.

Moskovan Kremlissä menestyneet vanhat tutut muistivat Putinia. Hän sai viran maareksiteritoimistossa. Kolme kuukautta myöhemmin uuttera juristi oli noussut keskustarkastamon johtoon.
Putiniin tutustui myös hiljainen taustavaikuttaja Boris Berezovski, joka toimi presidentti Boris Jeltsinin ja tämän "perheen rahoittajana". Putin oli vaatimaton, uskollinen ja kunnollinen. Hän oli selvästi poikkeus, eikä hän ollut korruptoinut, sanoi Beretzovski. Putin tutustui myös Interfaxin pääkirjeenvaihtaja Vjatseslav Terehoviin. Putinin pienet onnistumiset tekivät vaikutuksen Jeltsiniin.

Operaatio Putin

Kesäkuussa 1998 Jeltsin nimitti Putinin sisäisen turvallisuuspalvelun FSB:n johtajaksi. Se on yksi KGB:n tehtäviä jatkavista elimistä. Hän seurasi tuossa tehtävässä Nikolai Kovaljovia, jonka Kreml epäili ryhtyneen liian itsenäiseksi ja omaan poliittiseen peliin taipuvaiseksi.

Maaliskuussa 1999 Putinista tuli Venäjän kansallisen turvallisuusneuvoston sihteeri. Tuo elin pohtii yhdessä Jeltsinin kanssa turvallisuuspoliittisia kysymyksiä. Nimitystä pidettiin vahvistuksena presidentin tuntemalle arvonannolle Putinia kohtaan. Elokuussa 1999 vanha presidentti nimitti Putinin pääministeriksi, jolla on tulevaisuus edessään. Hän oli viides pääministeri 17 kuukauden aikana.

Alkoi "Operaatio Putin". Kuukauden kuluttua Moskovassa ja Volgodonskissa räjähti kerrostaloja ja 300 ihmistä kuoli. Venäläisen pommiryhmän ottamat kuvat sytyttimistä ja muut tuoreet todisteet viittaavat FSB:n salahankkeeseen, jonka tarkitus oli avustaa Vladimir Putin, entinen FSB:n johtaja, maailman toiseksi merkittävimmän ydinasevaltion johtoon.

Moskovassa oli räjähtänyt kaksi pommia neljässä päivässä. Ensimmäinen räjähti juuri keskiyön jälkeen kerrostalossa Guryanov-kadun varrella. Se tappoi 92 moskovalaista, joista nukkuivat sängyissään varhain aamuyöllä 9. syyskuuta 1999. Useita ruumita lensi läheiselle kadulle asti. Aamun valjetessa ihmisiä kohtasi kammottava näky; lasten vaatteita, sohva roikkui kielekkeellä, joka oli ollut jonkun olohuone. Lasimurska narskui jalkojen alla kaikkialla lähikaduilla. Pelin ilmapiiri Moskovassa oli käsin kosketeltavissa. Neljä päivää myöhemmin toinen pommi samanlaisen kerrostalon Kahirskojen valtatien varressa viideltä aamulla. Loukkaantuneita, shokissa ja yltä päältä pölyssä, puolialastomina, kannettiin pois paareilla.Salaisen palvelun mies käveli TV-kameroiden eteen ja esitteli mustavalkoista kuvaa syyllisestä. Valokuva esitti tsetsenimiestä.

Etelä-Venäjällä räjähti vielä kaksi pommia. Neljä pommia vaati yhteensä yli 300 ihmisen hengen alle kahdessa viikossa. Putin astui julkisuuteen juuri pommien jälkimainingeissa: "Ne jotka tekivät tämän, eivät ansaitse nimitystä eläin, he ovat pahempaa. He ovat hulluja petoja ja heitä pitää kohdella sellaisina". Putinin kannatusluvut nousivat rajusti kun hän ilmotti, että "Seuraamme terroristeja kaikkialle. Jos he ovat vessassa, niin tapamme heidät paskahuusiin."

Silovikit valtaan

Silovikit alkoivat nousta valtaan jo Venäjän ensimmäisen presidentin Jeltsinin valtakaudella, jolloin he toimivat muun muassa presidentin avustajina. Yksi juuri esiinnoussesta silovikeista oli Vladimir Putin. Silovikit miehittivät Venäjän valtion johtopaikat vuonna 2000 Vladimir Putinin noustua valtaan. Nykyisin silovikit kontrolloivat myös taloutta valtaamiensa suuryritysten johtopaikkojen kautta. Putin on varmisanut oman asemansa. Putin on nimittänyt silovikeja kaikkiin tärkeisiin virkoihin politiikassa ja taloudessa. Kolme neljäsosaa kaikista tärkeimmistä johtajista on silovikeja. Vuonna 2004 Putinin laskettiin palkanneen 6000 entistä turvallisuuspalvelun upseeria valtion korkeisiin virkoihin. Lisäksi monet näistä ovat Pietarista, koska Putin on halunnut nimittää virkoihin kotikaupunkinsa henkilöitä. Presidentinhallinnon kautta silovikit kontrolloivat Putinin johdolla parlamenttia, televisitiota, kaasun - ja öljyntuotantoa.

Venäjällä vallitsee "ohjattu ja suvereeni demokratia", jota on kutsuttu venäläiseksi demokratiaksi. Ohjatulla tarkoitetaan autoritaarista hallintoa ja suvereenilla sitä, etteivät muut valtiot saa puuttua mitenkään Venäjän sisäisiin asioihin. Taloudessa silovikit ovat omaksuneet entisen Neuvostoliiton valtiokeskeisen talousopin. Kaikki strategiset tuotannonalat on saatava valtion omistukseen, ja jos ei valtion omistukseen, niin valtion kontrolloimaksi asettamalla yrityksen johtoon silovikeja. Silovikit pyrkivät kukistamaan Venäjän uutta hallintomallia vastustavat liikkeet, kanslaisjärjestöt, puolueet, tutkijat, sanomalehdet ja toimittajat.

Lähdeaineisto
- Stern-lehti
- Wikipedia
- Ulkoministeriön tiedotteet
- Oman leikekirjan lehtileikkeet
- Internet

Autoverotus – salaseuratoimintaa?

”Miksi virkamiesten toiminnan pitää olla niin järkyttävän jästipäistä?"

Suomen autoverotus on ollut monin tavoin EU-lainsäädännön vastainen. Erityisesti käytettyjen autojen ja muuttoautojen verotus on ollut syrjivää ja toiminut tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteenä.

Antti Siili on henkilö, joka ansaitsee suurimmat kiitokset siitä, että hän jaksoi käydä läpi uuvuttavan vuosia kestäneen oikeustaistelun. Myös europarlamentaarikko Ari Vatanen on tehnyt merkittävän työn kertomalla komission virkamiehille muutakin kuin ”virallisen totuuden”.

EU:n komissio haastaa Suomen EY-tuomioistuimeen käytettyjen autojen verotuksesta. Komission mukaan muista jäsenvaltioista Suomeen tuotujen käytettyjen autojen verotus on syrjivää, koska ulkomaisten autojen verotus on ankarampaa kuin vastaavien Suomesta ostettujen autojen. Komissio lähetti Suomelle kesällä asiaa koskevan lausunnon. Suomen antama vastaus ei tyydyttänyt, joten asia päätettiin viedä oikeuteen. Komission mukaan Suomessa sovelletaan laskentatapaa, joka johtaa liian korkeisiin veroihin.

KHO kumosi tullin verotuspäätöksen

Autoverolaki muuttui 2003, kun EY-tuomioistuin totesi tuontiautojen verotuskäytännön rikkovan EU-säännöksiä. Käytettyjen autojen tuonti lisääntyi huomattavasti. Korkein hallinto-oikeus puuttui 19.12.2006 käytetyn tuontiauton verotusarvon määräytymiseen kumoamalla tullin ja Helsingin hallinto-oikeuden tekemät verotuspäätökset. KHO:n päätöksen 2006:95 mukaan tulli ei pystynyt varmistamaan, millä tilastomenetelmällä yksityinen yritys oli tehnyt Saksasta vuonna 2003 tuodun auton vähittäismyyntiarvion. Auton tuonut mies ei saanut riittävästi tietoja veron määräytymisen perusteista. Tietojen puuttuessa ei voitu varmistua verotuksen syrjimättömyydestä. Helsingin hallinto-oikeudessa on vireillä noin 3000 autoverovalitusta.

Salattua tietoa

Espoolainen Grey-Hen niminen yritys toimittaa tullille arvioita käytettyjen autojen hintatasosta. Suurimmalle osalle Suomeen käytettynä tuoduista autoista tulli määrittää verotusarvon autoveron pohjaksi näistä luvuista. Grey-Henin aineisto ei ole kattava, koska mukana on vain merkkiliikkeitä ja vain osa niistä, sanoo juristi Petteri Snell. Hänen mukaansa ongelmana on myös se, että verotusarvoja lasketaan pyyntihinnoista, joilla kauppoja ei todellisuudessa toteudu. KHO toteaa päätöksessään, että verotusarvon pitää lain mukaan määritellä toteutuneiden hintojen perusteella. Grey-Henin toimitusjohtajan Mikael Teerilahden mukaan heidän mallinsa on tilastollinen malli, jolla autojen pyyntihinnat muuttuvat arvioiksi käyvästä markkinahinnasta ja tilastollinen malli on Grey-Henin liikesalaisuus.

Tullin verotusosaston johtaja Reijo Virtanen kirjoittaa Helsingin Sanomissa 27.12.2006 vieraskynäosastolla, ettei autoverotus perustu salailuun. Mielestäni Reijo Virtanen osoittaa kirjoituksellaan, että hän ei ole tehtäviensä tasalla. Siksi olisi parempi, jos hän itse pyytäisi eroa virastaan.

Valituksia on tulliin saapunut kymmeniä tuhansia. Yli 30 000:n auton autoveron oikaisut ovat vieneet valtion kassasta kymmeniä miljoonia euroja. Lisäksi valittaneille maksetaan korkoina lähes kahdeksan miljoonaa euroa. On syytä epäillä, että kansalaiset ovat joutuneet tietoisen ja suunnitelmallisen vahingonteon kohteeksi. Miksi virkamiesten toiminnan pitää olla niin järkyttävän jästipäistä? Mielenkiintoista olisi tietää millainen sopimus tullilla ja Grey Hen-nimisellä yrityksellä on.

Miksi perustuslakia ei kunnioiteta?

Suomen perustuslain 2 §:n mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Perustuslain 118 §:n mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Jokainen, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Perustuslain 106 §:n mukaan perustuslailla on etusija muihin lakeihin verrattuna.

Oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että viranomaiset noudattavat lakia julkista tehtävää hoitaessaan. Miksi laillisuusvalvojat laiminlyövät tehtävänsä?

Virkamiesmielivaltaa ja avuttomia kansanedustajia

KHO:n päätös edellyttää tullin muuttamaan verotustapaa. Tuontiautojen verotusarvoa on laskettava. Tämä koskee erityisesti uudehkoja autoja. Eduskunta on hyväksynyt joulukuussa 2006 verolain muutoksen, jossa uudehkojen käytettyjen autojen arvonalennukseksi on päätetty yksi prosentti kuukaudessa. Verotusta siis kiristetään. Lakiesityksen perustelut kuuluvat seuraavasti: ”Erään autolehden esittämiin tietoihin 24 kuukautta vanhojen autojen arvonalennuksesta”. Lakiesityksessä ei mainita, että lehti on Tuulilasi/Turbo.

Tosiasiat eivät tue hallituksen esitystä. Arvonaleneminen ei tapahdu yhtä voimakkaana auton elinkaaren eri vaiheissa. Nopeimmin hinta alenee auton ensimmäisinä kuukausina – siis juuri ajankohtana, jota autoverolaissa halutaan muuttaa. Hallituksen esityksessä oletetaan, että uuden auton hinnasta olisi jäljellä 78,1 %, kun auto on 24 kuukautta vanha. Useissa automerkeissä arvonalennus on tuota huomattavasti nopeampaa. Autoverolain muutosesityksessä todetaan, että yhden prosentin sääntö on toissijainen. Sitä ei sovelleta, jos markkinoilta on havaintoja samanlaisten autojen todellisista hinnoista tai pyyntihinnoista. Tämä maininta osoittaa erittäin huonoa lain valmistelua.

Hallituksen esityksen on valmistellut vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen.
Autoverolain muutos mahdollistaa edelleen EY-oikeuden vastaisen verotuksen. Historiaa tuntevat muistavat hyvin, että sekä maan hallituksen että autoveron valmistelijoiden parhaana pitämä ajankohta tähän saakka on ollut aivan joulun ja uudenvuoden alla; silloin kansanedustajat haluavat päästä eduskunnan yöistunnoista joululomalle. Kansanedustajat eivät viitsineet perehtyä asiaan.

Julkisen sanan neuvoston erikoinen tuomio

Viisi kansanedustajaa kanteli Julkisen sanan neuvostoon Helsingin Sanomien kohu-uutisesta, jossa nimettiin seitsemän kansanedustajaa ilman näyttöä kuvan kanssa eduskunnassa sukupuolista häirintää harjoittaviksi henkilöiksi. Julkisen sanan neuvosto käsitteli asiaa ja antoi neljässä tapauksessa langettavan tuomion ja yhdessä tapauksessa vapauttavan tuomion. Julkisen sanan neuvosto katsoi ilman konkreettistä näyttöä, että nivalalaisen kansanedustaja Pekka Vilkunan tapauksessa Helsingin Sanomat ei ollut syyllistynyt journalistisen tavan vastaiseen menettelyyn. Vaikka Julkisen sanan neuvosto ei ole tuomioistuin niin se kuitenkin käyttää tuomiovaltaa. Mielestäni JSN syyllistyi asian käsittelyssä ja päätöksessään oikeusmurhaan.

Mikä on julkisen sanan neuvosto?

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Neuvosto käsittelee myös toimittajan menettelyä tietojen hankinnassa. JSN ei ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa. Sen päätöksiä seurataan silti tarkoin. Julkisen sanan neuvostossa tiedostusvälineet itse päättävät olemmeko syyllistyneet moitittavaan toimintaan. Kysymys on itse itseään kontrolloivasta elimestä ja siksi sen tuomioihinkin on suhtauduttava tietyllä varauksella. Jos ja kun JSN antaa lengettavan tuomion niin silloin on kysymys todella vakavasta asiasta.

Kantelun voi neuvostolle tehdä kuka tahansa, jonka mielestä lehdistössä, radiossa tai televisiossa on loukattu hyvää journalistista tapaa. JSN voi käsitellä myös Internet-aineistoa, jos se katsotaan julkaistuksi tiedotusvälineessä. Asian ei tarvitse koskea kantelijaa itseään, mutta asianomistajan on annettava kuitenkin suostumus kantelun käsittelylle. Jos tiedotusväline neuvoston mielestä on rikkonut hyvää journalistista tapaa, sille annetaan huomautus, joka on julkaistava lyhyessä määräajassa. Ellei huomautuksen saanut tiedotusväline julkaise sitä, annetaan se muutoin julkisuuteen.

Ketkä käyttävät tuomiovaltaa JSN:ssä?

Julkisen sanan neuvostoon kuuluvat seuraavat henkilöt: puheenjohtaja toimittaja Pekka Hyvärinen, jäsenet
Sari Autio, toimittaja (2008-2010)
Jussi Eronen, vastaava tuottaja (2008-2010)
Jaana Hallamaa, professori (2006-2008)
Pekka Iivanainen, toimitusjohtaja (2008-2010)
Juha Kulmanen, tuottaja (2008-2010)
Janne Laukkanen, viestintälakimies (2008-2010)
Tarja Liuha, toimittaja (2007-2009)
Ville Pohjonen, päätoimittaja (2006-2008)
Susanna Reinboth, oikeustoimittaja (2008-2010)
Matti Saari, päätoimittaja (2008-2010)
Henkilökohtaiset varajäsenet:
Merja Ahtiainen, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja (Iivanainen)
Arto Henriksson, päätoimittaja (Autio)
Henna Jartti, toiminnanjohtaja (Reinboth)
Tuovi Orpana, neuvottelupäällikkö (Laukkanen)
Maija Hukka, erikoislääkäri (Hallamaa)
Armi Kyynäräinen, kehityspäällikkö (Kulmanen)
Inkeri Pasanen, varapäätoimittaja (Pohjonen)
Risto Pohjanpalo, päätoimittaja (Eronen)
Matti Salmenkangas, tuottaja (Liuha)
Maija Toppila, päätoimittaja (Saari)
Sihteerit:
Nina Porra, neuvoston sihteeri
Ilkka Vänttinen, valmisteleva sihteeri

Mistä asioista kansanedustaja Pekka Vilkuna valitti?

Kantelijan mukaan hänen ihmisarvoaan ja kunniaansa on loukattu liittämällä hänet täysin aiheettomasti Helsingin Sanomissa otsikon ”Seksuaalista häirintää” alle. Se leimaa kantelijan osalliseksi halveksittavaan käyttäytymiseen, johon hän ei ole syyllistynyt. Erityisen paheksuttavia ovat otsikko ja kuvajournalismi: minut oli aseteltu koko seitsemän miehen joukon etualalle. Tämä tuo väistämättä lukijalle vaikutelman suuresta roistosta.
Kantelija vastaa lehdessä, että ”totta kai katson kaunista naista, joka kävelee ohi. Ja viljelen suoraa pohjalaista huumoria; niitä vitsejä, joita kadulla ja toreilla liikkuu”. Hänen mielestään siitä ei pidä loukkaantua, eikä hän ymmärrä, että joku kokee sen häiritsevänä.

Julkisen sanan neuvoston päätös 3877/SL/08 ( kansanedustaja Pekka Vilkunan asia)
Julkisen sanan neuvoston äänin 8–2 antama vapauttava päätös leimaavaa juttua koskevassa asiassa.
Asia ratkaistu: 19.3.2008
Sari Autio, Jussi Eronen, Jaana Hallamaa, Juha Kulmanen, Janne Laukkanen, Tarja Liuha, Ville Pohjonen ja Susanna Reinboth. Langettavan kannalla olivat Pekka Hyvärinen (pj) ja Maija Toppila.
Helsingin Sanomat julkaisi 27.1.2008 jutun ”Seksuaalista häirintää”, jossa se nimin ja kuvin kertoi seitsemän kansanedustajan käyttäytyneen asiattomasti naisia kohtaan eduskunnassa ja viljelleen muun muassa törkeitä puheita.
Vastaaja: Helsingin Sanomat

Päätöksen perustelut

Kansanedustajan on asemansa vuoksi varauduttava kärjekkääseenkin arvosteluun ja kestettävä sitä varsinkin silloin, kun kritiikki kohdistuu hänen toimintaansa eduskunnassa. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että kantelija on tässä tapauksessa joutunut erittäin kielteiseen julkisuuteen, jota lehden käyttämä kuvitus vielä korostaa. Lehti on kuullut häntä samanaikaisesti.
Kantelija on lehden haastattelussa kertonut käyttäytyneensä tavalla, jonka voi katsoa vahvistavan jutussa esitettyjä väitteitä seksuaalisesta häirinnästä.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Erkin kommentti: Helsingin Sanomat vastaa Julkisen sanan neuvostolle näin: Kirjoituksessa mainittujen kansanedustajien nimien ja kuvien julkaisemista harkittiin toimituksessa perinpohjaisesti. Huolellisen harkinnan jälkeen, kerätyn informaation perusteella asiassa päädyttiin siihen, että kansanedustajien nimien mainitseminen on perusteltua ja välttämätöntä.

Kaksi kansanedustajaa on tehnyt poliisille Helsingin Sanomien uutisoinnista rikostutkintapyynnön. Esitutkintalain mukaan poliisin on toimitettava esitutkinta, jos sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä rikosta. Suomen perustuslain 6 §:n mukaan kaikkia on kohdeltava yhdenvertaisesti. Siksi kaikkien seitsemän kansanedustajan kansanedustajan osalta on suoritettava samanlainen esitutkinta. Myös eduskunnassa epäilty sukupuolinen häirintä on tutkittava perusteellisesti jotta voidaan saada totuus esiin. Perustuslain mukaan laillisuusvalvoja valvoo, että viranomaiset noudattavat lakia. Laillisuusvalvojien tomintaan valvovat kansanedustajat. Viime kädessä kansanedustajat vastaavat siitä, että eduskunnassa noudatetaan annettuja ohjeita.

Vastauksessaan Julkisen sanan neuvostolle Helsingin Sanomien päätoimittaja tunnustaa, että teko on tahallinen. Helsingin Sanomia on syytä epäillä kansanedustajien törkeästä kunnianloukkauksesta.
Se, että viisi kansanedustajaa valitti kohtelustaan Julkisen sanan neuvostolle ei ole minun oikeustajuni mukaan perustuslain mukaan este oikeuden saamiselle oikeassa tuomioistuimessa. Mielestäni yksi kansanedustaja on JSN:n ilman konkreettista näyttöä koskeneen väärän päätöksen uhri. Mielestäni pääministeri Matti Vanhasen ja ulkoasiainministeri Ilkka Kanervan toiminta on ollut aivan toisella tasolla kuin seitsemän kansanedustajan epäilty, mutta toteen näyttämätön toiminta.

Seitsemän kansanedustajaa - kunnia meni ja maine kasvoi

Seitsemän kansanedustajaa Esa Lahtela (sd), Tero Rönni (sd), Lauri Oinonen (kesk), Pekka Vilkuna (kesk), Mika Lintilä (kesk), Tapani Mäkinen (kok) ja Lyly Rajala (kok) ovat Helsingin Sanomien 27.1.2008 jutussa nimetty kansanedustajiksi, jotka harrastavat seksuaalista häirintää työpaikallaan.

Iltapäivälehdet repivät uutisesta kaiken mahdollisen irti oman irtonumeromyyntinsä lisäämiseksi. Nämä seitsemän kansanedustajaa loistivat kuvillaan myös iltapäivälehtien lööpeissä ja tietenkin kaikki muutkin tiedotusvälineet televisio ja maakuntalehdet mukaanluettuna olivat tiedotustoiminnassa aktiivisesti mukana. Lehdet kirjoittivat eduskunnan seksiskandaalista.Valitettavasti vain konkreettiset todistusaineistot seksuaalisesta häirinnästä on jäänyt suurelle yleisölle esittelemättä ja todistamatta. Kuka teki ja mitä teki?

Nimien ja kuvien julkistaminen pelkkien juorujen perusteella asetti kansanedustajat puolustuskyvyttömään asemaan. Nimien ja kuvien julkaisu on aiheuttanut kansanedustajille ja heidän perheilleen suurta tuskaa ja henkistä kärsimystä. Kysymys on julkisesta mestaamisesta ilman asiallista tutkimusta ja selvää näyttöä. Se on kansanedustajien oikeuturvan kannalta erittäin ikävä asia. Yhdestäkään näistä seitsemästä kansanedustajasta ei ole tehty ilmoitusta seksuaalisesta häiritsevästä käyttäytymisestä. Miksi naiset, jotka kokivat itsensä ahdistelluksi eivät valittaneet asioista?

Seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun eduskunnassa syyllistyneiden nimet on saatava julki, vaati oikeustieteen tohtori, eduskunnan entinen apulaisoikeusasiamies Pirkko Koskinen. Hän on kokoosmuslainen niin sanottu yksinäinen nainen eli kansankielellä sanottuna vanha piika. Pirkko Koskinen toimi aikanaan kevyenä kenttäoikeutena Matti Ahteen lynkkaamisessa. Silloin Matti Ahde sai minun oikeustajuni mukaan perustuslain vastaisen oikeudellisen kohtelun. Puhuttiin hipelöinnistä mutta ei kopeloinnista. Ei ollut ahdistelua, vaan ahdestelua. Mitä ahdestelu on, jäi luotettavasti selvittämättä.

Mistä kohu alkoi?

Eduskunnan teettämän tutkimuksen mukaan mahdollisesti kolmasosa eduskunnan naispuolisista työntekijöistä on kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan. Neljässä tapauksessa kymmenestä syypääksi ahdisteluun mainitaan kansanedustaja. Tutkija Hertta Niemen mukaan tyypillisin tapa häiritä naisia on häirintä sopimattomin puhein, mutta seitsemäsosaa vastaajista on ahdisteltu fyysisestikin.Kyselytutkimus on osa eduskunnan kanslian tasa-arvoselvitystä, joka lähetettiin 680 henkilölle. Kyselyyn vastasi 320 eduskunnan työntekijää, joista 224 naisia. Kansanedustajilta asiaa ei kyselty. Selvityksen perusteella näyttää siltä, että eduskunta on tasa-arvoasenneilmapiirinsä puolesta melko tyypillinen suomalainen työpaikka. Tutkija kuitenkin muistuttaa, että yksikin häirintätapaus on aina liikaa ja raportoituun häirintään tulee suhtautua erittäin vakavasti.

Miten seksuaalinen häirintä määritellään?

Tasa-arvolain mukaan työnantajan velvollisuutena on huolehtia käytettävissä olevin keinoin siitä, ettei työntekijä joudu sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun kohteeksi. Työnantajan tulee myös pyrkiä jo ennakolta tasa-arvosuunnittelun keinoin estämään häirintätilanteiden syntyminen.
Tasa-arvovaltuutetun ohjeiden mukaan (www.tasa-arvo.fi) häirintä voi ilmetä ainakin seuraavin tavoin:
sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet,
härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset,
pornoaineistot, seksuaalisesti virittyneet kirjeet tai puhelinsoitot,
fyysinen koskettelu, sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset ,
raiskaus tai sen yritys.

Mitä ovat seksuaaliset rikokset?

Rikoslain 20 luvun mukaan seksuaalisia rikoksia ovat raiskaus, törkeä raiskaus, pakottaminen sukupuoliyhdyntään, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen hyväksikäyttö, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö, seksipalvelujen ostaminen nuorelta, paritus ja törkä paritus.

Tasa-arvolaki ja Suomen perustuslaki

Tasa-arvolaki ei koske kansanedustajia. Nykyisellä tasa-arvolailla ei päästä kansanedustajien tekemään häirintään kiinni, sillä laki koskee vain työsuhteita, ei luottamustehtäviä.
Hallitus ei aio esittää, että kansanedustajat sisällytettäisiin tasa-arvolain piiriin, kertoo Suomen Tietotoimisto STT. Useat naiskansanedustajat yli puoluerajojen ovat aiemmin ilmoittaneet olevansa valmiita selvittämään, pitäisikö tasa-arvolain säädöksiä tarkentaa koskemaan myös kansanedustajia.
Eduskunnan työntekijöille tehdyn kyselyn mukaan kymmenet naiset ovat kokeneet sanallista tai jopa fyysistä häirintää, joka on ollut usein lähtöisin kansanedustajan taholta.

Suomen perustuslain 29 §:n mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.
Suomen perustuslain 31 §:n mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä.

Periaateohjelmasta ja roiskeläpästä

Seppo Kononen kirjoittaa Savon Sanomissa, että eduskunta ei ole ollut viime viikkoina edes koolla, kun sillä on seksiongelma.
Kaikki miespuoliset kansanedustajat eivät ole yhtä tyyniä ja sukupuolettomia kuin pääministeri Vanhanen, joka taannoisten iltapäivälehtiuutisten mukaan kykeni keskustelemaan aikanaan puoluetoverinsa Tanja Karpelan, myöhemmän Saarelan kanssa asiallisesti tämän hotellihuoneessa puolueen periaateohjelmasta kello kolmen aikaan yöllä, jolloin muu puolueväki oli jo normaalisti vuoteessa lakanoitten välissä.
Viime päivien uutisista on käynyt ilmi, etteivät Vanhasen edustajatoverit ole muistaneet ns. valan velvoitusta Tanja Saarelan seurassa, vaan ovat luoneet tähän katseita, joita kohde itsekin on hämmästellyt.

Normaalioloissa, eduskunnan ulkopuolella, on vielä jokseenkin luonnollista, että kauniita naisia katsotaan tavallista pitempään. Jopa monet naiset käyttävät paljon aikaa ja maksavat hiusmuotoilijoille, makeup-taiteilijoille ja pukuompelijoille suuria summia, että he erottuisivat joukosta edukseen. Tuskin he koristautuvat pelkästään siksi, että herättäisivät kateutta ja kiukkua kanssasisarissaan.
Ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen sai aikanaan suurta huomiota pukeutumalla eduskunnassa polviin yltävän jakkupuvun sijasta säästeliääseen ”roiskeläppään”. Jokaisessa pikkuautossakin on neljä roiskeläppää ilman, että siitä tehtäisiin sen suurempata numeroa. Sen sijaan jopa kansanedustaja Meriläiselle itselleenkin oli muka yllätys, että hänen läpästään nostettiin sellainen haloo kuin siitä nostettiin.
Eduskunnan sukupuoliongelmiin on kaksi ratkaisua. Toinen on se, että mieskansanedustajien alaikäraja nostetaan 75 vuoteen, jossa iässä synti tulee enää harvemmin mieleen.

Toinen ja ehkä parempi tapa on määrätä eduskunnan naisille islamilainen vaatetusohjesääntö. Kun nuoret naiset vaihtaisivat roiskeläppänsä burkhaan, niin välttyisivät Arkadianmäen miesten silmät turhilta viekoituksilta ja olisi kotona maakunnissa paljon vähemmän selittelemistä.
Burkha edistäisi myös naisten tasa-arvoa, kun puku ei paljastaisi kantajansa ikää tai pinnanmuodostusta.

Voidaanko kansanedustajien kunnia palauttaa ja maine puhdistaa?

Kunninaloukkaus määritellää rikoslain 21 luvun mukaan
9 § Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
10 § Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa
1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka
2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
12 § Syyteoikeus
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, kunnianloukkauksesta eikä törkeästä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.

Erkin kommentti: Seksuaalisesta häirinnästä kansanedustajien syyttäminen nimien ja kuvien kera ilman konkreettista näyttöä täyttää vähintäänkin kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Nyt nämä seitsemän kansanedustajaa on leimattu maan johtavissa tiedostusvälineissä seksuaalisesti häiriintyneiksi henkilöiksi ja sellaisena he myös jäävät Suomen historiaan. Heidän kunniaansa on loukattu syvästi. Heille on aiheutettu valtavaa henkistä kärsimystä, mikä koskee myös heidän perheitään. Heidät on lynkattu vailla puolustautumismahdollisuutta. He eivät ole voineet puolustautua, koska eivät tiedä mistä heitä tarkasti ottaen syytetään ja kuka syyttää. Kuka on tarkasti ottaen häirinnän kohde, milloin ja miten? Seksuaalinen häirintä on erittäin vaikea todistaa, koska sana on sanaa vastassa.

Kansanedustajat ovat läpileikkaus Suomen kansasta. He ovat erilaisia ihmisiä eri puolelta Suomea. Kansanedustajat kertovat sellaisia vitsejä kuin kansakin kertoo. Kaikki eivät ymmärrä tai halua ymmärtää erilaisuutta. Voiko kansanedustaja olla kansan edustaja? Miksi kansanedustajat lynkataan julkisesti ilman yhtään valitusta tai näyttöä asiasta? Oikeusturva kuuluu myös kansanedustajalle.
Luottamus on kansanedustajalle erittäin tärkeä asia. Asiat olisi ensin pitänyt tutkia ja vasta sitten hutkia jos aihetta on.

Kansanedustajat ovat julkisuuden valokeilassa ja heidän toimiaan seurataan tarkasti. Politikkoja saa arvostella rankastikin, mutta tällaisen häväistysprosessin käynnistäminen kansanedustajia kohtaan ei ole oikeaa menettelyä. Asiassa voi käynnisttää kunnianloukkausprosessin, mutta se maksaa ja sillä tuskin päästään tavoitteeseen. Johtopäätökseni on se, että seitsemän kansanedustajan kunnia on mennyt ja maine kasvanut. Heidät on nyt mestattu Helsingin Sanomien johdolla julkisesti ja lopullisesti. Kansanedusstajat joutuvat toteamaan, että oikeutta on Suomessa niin vähän ettei sitä riitä kaikille.

Sipoon alueiden laillinen ryöstö

Valtioneuvosto on päättänyt 28.6.2007 kuntajaon muutoksesta Sipoon, Vantaan ja Helsingin osalta siten, että että Helsingin kaupunkiin liitetään niin sanottu Västerkullan kiilan alue Vantaan kaupungista sekä lounaisosa Sipoon kunnasta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi asiasta tehdyt valitukset 15.1.2008.
Tämä niin sanottu Sipoo-päätös käsittelee Sipoon maa-alueiden ryöstämistä kuntajakolakiin ja erityisen painavaan syyhyn perustuen.

Yleisen oikeustajun vastainen

KHO:n päätös on kansalaisten yleisen oikeustajun vastainen. Kansalaiset eivät ymmärrä miten toisen maata noin vain voidaan anastaa, siirtää toisen nimiin. Ihmisen oikeustaju perustuu jo kotona ja kouluissa opittuihin asioihin. Kymmenen käskyä on monelle ollut oikeustajun perustan luoja. Yhdeksäs käsky, älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta, on oikeastaan kaikille itsestään selvä oikeudenmukaisuuden ohje. Käskyn selityksessä sanotaan, että meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme petokseen turvautuen tavoittele lähimmäisemme perintöä tai kotia, emmekä ota sitä haltuumme lain ja oikeuden varjolla, vaan auliisti autamme häntä säilyttämään sen.

Nettikeskusteluissa eräs koiranleuka kyseli, että voiko hän oikeusteitse vaatia naapurin vaimoa itselleen, kun hän huomannut, että naapuri käyttää vaimoaan liian vähän. Kirjoittajalla oli varmaan mielessä 10. käsky. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Isä Meidän -rukouksessakin me rukoilemme, että älä saata meitä kiusaukseen.

Sipoon maa-alueet ovat saattaneet Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen kiusaukseen. On saatava keinolla millä hyvänsä naapurin maatkin omaan käyttöön. Johtaja Jussi Pajuselta näyttävät 10 käskyä ja Isä Meidän rukous unohtuneen, vai onko hän niitä koskaan omaksunutkaan?

Poliittinen päätös?

Suomessa rosvot ja laillisuusvalvojat toimivat yhteneväisellä tavalla. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on ollut valtioneuvoston istunnossa valvomassa valtioneuvoston päätöksen lainmukaisuutta 28.6.2007. Jonkka on silloin hyväksynyt valtioneuvoston päätöksen, jonka mukaan Sipoon kunnasta siirretään alueita Helsingin kaupunkiin. Siirrettäväksi esitetyllä alueella asuu 2 017 henkilöä, mikä on noin 10,6 prosenttia Sipoon kunnan asukasmäärästä (19 060 asukasta) ja 0,4 prosenttia Helsingin kaupungin asukasmäärästä (564 521 asukasta). Vantaan kaupungista Helsingin kaupunkiin siirrettäväksi esitetyllä alueella asuu 30 henkilöä, mikä on noin 0,02 prosenttia Vantaan kaupungin asukasmäärästä (189 711 asukasta) ja 0,005 prosenttia Helsingin kaupungin asukasmäärästä (564 521 asukasta).

Korkein hallinto-oikeus ei ole voinut tehdä erilaista päätöstä kuin oikeuskansleri. Suomen perustuslain 108 §:n mukaan oikeuskanslerin tulee valvoa, että tuomioistuimet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

KHO:lle jäi vain päätöksen perustelujen keksiminen oikeuskanslerin poliittiselle päätökselle. Oikeuskanslerin toimia valvoo eduskunta. Laillisuusvalvonta on poliittisessa valvonnassa. Tässä tulee selkeästi todistetuksi miten Suomen riippumaton oikeuslaitos on alistettu poliittiseen valvontaan Suomen perustuslain vastaisesti.

Kuntajakolaki

Kuntajakolaki 19.12.1997/1196 käsittelee kuntajaon muuttamisen edellytyksiä. Lain 3 §:n mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos 1) edistää palvelujen järjestämistä alueen asukkaille, 2) parantaa alueen asukkaiden elinolosuhteita, 3) parantaa alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia tai 4) edistää kuntien toimintakykyä ja toiminnan taloudellisuutta.

Miten on todistettu, että Helsinki hoitaa nämä asiat paremmin kuin Sipoo?
Miten on todistettu, ettei kuntien välisellä yhteistyöllä olisi päästy vähintäänkin samaan tulokseen kuin alueen laillisella ryöstämisellä?
Suomen perustuslain 2 § mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.
Missä laissa on määritelty kriteerit näille kuntajakolain 3 §:n asioille? Minun tietojeni mukaan ei missään laissa. Jälleen kerran ala-arvoista lainsäädäntöä. Siksi KHO:n päätös ei perustu lakiin, vaan mielivaltaan.

Korkein hallinto-oikeus, Valtioneuvosto eikä Helsingin kaupunginvaltuusto ole pystynyt osoittamaan, että Helsinki pystyy hoitamaan Sipoon alueen asiat paremmin kuin Sipoon kunta.
Helsingin valtuuston päätös on melkoista taivastelua metropolialueesta. Päätökset perustuvat poliittiseen mielivaltaan, eivätkä lakiin. Asunnontarve ei ole riittävä perustelu, koska Helsingillä on riittävästi jo entuudestaan kaavoittamatonta maata. Miten Helsinki pystyy kaavoittamaan alueen paremmin kuin Sipoo?

Toteutuvatko esitetyt perustelut lain edellyttämällä tavalla painavina? Minun oikeustajuni mukaan kuntalaisten on itse saatava päättää mihin kuntaan he haluavat kuulua. Lisäksi kuntajakolain 3 §:n asiat on määriteltävä tarkemmin kuin KHO on päätöksessään tehnyt. Yhtään erityisen painavaa syytä ei KHO:n päätöksestä löydy tikullakaan kaivamalla.
Päätös on poliittinen ja selkeä alueen ryöstö. Tämä on päätös, missä kansalaisten syvimpiä perusoikeuksia ja oikeusturvaa loukataan mitä törkeimmin.

Perustuslain vastainen päätös

Suomen perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaisella on oikeus valita asuinpaikkansa. KHO:n päätös on perustuslain vastainen, koska KHO:n päätöksellä sipoolaisilta otetaan pois asuinpaikan valintaoikeus. Heidät määrätään KHO:n päätöksellä helsinkiläisiksi.
Suomen perustuslain 106 §:n mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
Suomen perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva perusteltu päätös. Saivatko sipoolaiset perustellun päätöksen siitä miksi heidän pitää perustuslain vastaisesti siirtyä helsinkiläisiksi?
Perustuslain 118 §:n mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvaukseen julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. KHO:n päätös loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia.

EY-tuomioistuimeen

Olen sitä mieltä, että tämä liitosasia on vietävä EY-tuomioistuimeen, koska KHO:n päätös on lainvastainen. Minua ihmetyttää Helsingin hallinto-oikeuden toiminta, kun se jätti Sipoon kunnan valituksen tutkimatta. KHO:n päätös on myös Sipoon kunnalle erittäin raskas, koska Sipoo menettää 14 prosenttia verotuloistaan, joilla pitää turvata kansalaisten peruspalvelut. Menetys ei koske vain yhtä vuotta, vaan ikuisuutta. Sipoon on saatava täysimääräiset korvaukset maa-alueista ja verotulojen menetyksistä. Ja mitä se tarkoittaa? Kuka osaa määritellä tulevaisuuden hinnan? Toivon, että sipoolaiset eivät antaudu laittomuuksien edessä, vaan vievät asiat EY-tuomioistuimen käsittelyyn.
Erikoista Sipoo-päätöksen julkisuuspelissä on lausuntoautomaattien Prättälä ja Mäenpää käyttö yleisen mielipiteen muokkaamiseksi laillisen ryöstön kannalle. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.

Näemmä pelkästään 52 sivuisella paperinivaskalla on Suomen tasavallassa mahdollista rikkoa yleisesti oikeiksi hyväksyttyjä periaatteita ja ryöstää joltakin huomattavia maa-alueita ja muuttaa ihmisiltä elämän perusasetelmia mielin korein. Mitään pyssyjä, saatikka sotajoukkoja ei edes tarvita. Kuinka alas olemmekaan vajonneet?
Minun oikeustajuni mukaan Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on laiton.

Lisätietoja
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös, vuosikirjanumero KHO:2008:1, 15.1.2008.
Taltionumero 33 Diaarinumerot 2024, 2161, 2162, 2163, 2286, 2343, 2385, 2400, 2428, 2429, 2437, 2462, 2463, 2464, 2465, 2466, 2467, 2469, 2471, 2472, 2474, 2475, 2476, 2477 ja 2478/1/07.
Tämä on niin sanottu Sipoo-päätös ja se löytyy netistä: http://www.kho.fi/paatokset/42158.htm

Suomi liittyi EU:hun salaten ja valehdellen

Tampereen yliopistossa 26.11.2005 tarkastettu nakkilalaissyntyisen Anne Kosken väitöskirja paljastaa, että Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun. Suomen ja EU:n maatalous- ja turvallisuuspoliittisia neuvotteluja tutkinut Koski väittää ja todistaa, että Suomi vietiin asioita salaten ja valehdellen Euroopan Unioniin.

Kosken mukaan poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja piti matalaa profiilia julkisuudessa todellisista EU-asioista. Suomi yritti puolustaa kansallisia etujaan käymissään maatalousneuvotteluissa. EU ylläpiti näytösten avulla mielikuvaa ripeästä etenemisestä. Samalla Suomi salasi onnistuneesti neuvottelukulissien takaiset erimielisyydet.

Kansanäänestyksen alla valehdeltiin julkisesti

Kansaäänestyksen alla valtiovalta turvautui Anne Kosken mukaan julkiseen valheeseen. Koski tuo väitöksessään esille maatalouden 141-artiklan määräaikaisuuden ja maatalousministeri Mikko Pesälän julkisen valehtelun maanviljelijöille maksettavista lisähinnoista kaksi päivää ennen 1994 ollutta EU-kansanäänestystä. Pesälä kiisti Maaseudun Tulevaisuudessa valehdelleensa. Pesälä väittää, että hän on maatalouskomissaari Steichenin ja ulkoministeri Haaviston kanssa allekirjoittanut lisähintoja koskeneen sopimuksen. Väitöstilaisuudessa ei asetettu tohtori Anne Kosken esittämiä näkökohtia virheellisiksi Mikko Pesälän valehtelusta. Pesälän tulisikin puhdistaakseen maineensa esittää julkisesti EU-komissaarin kanssa allekirjoittamansa sopimus, jota tiettävästi kukaan muu ei ole nähnyt tai josta kukaan muu ei ole ollut tietoinen.

Vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa oli Helsingin Yliopiston EU-tohtori Teija Tiilikainen. Hän ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä; 141-tuen määräaikaisuutta ja Pesälän lisähintavalehtelua. Tiilikainen suhtautui hyvin kriittisesti tohtori Anne Kosken tutkimukseen.

Toinen vastaväittäjä, Turun Yliopiston professori Jukka Sihvonen, kiitteli väitöksestä. Hänen mukaansa jäsenhakemuksen TV-kuvaus oli kuin Kaurismäen elokuvasta. Jukka Sihvonen sanoi Kosken väitöskirjan olevan suorastaan herkullinen. Kustoksena toimi professori Jyrki Käkönen. Tavallisesti väitöstilaisuudet kestävät pari tuntia, mutta Kosken väitöstilaisuus venyi yli neljän tuntia kestäneeksi maratonistunnoksi.

Suomen tie EU:n jäseneksi

EU-neuvotteluissa mukana ollut Antti Kuosmanen kirjoitti kirjan Suomen tie EU:n jäseneksi.
Kirja määrättiin tuhottavaksi. Tuhotun kirjan sivuilla 129 ja 130 on maatalousneuvotteluihin liittyvä luku otsikolla lisähinnat. Lainaus kirjasta:

Lisähinnat
Vaikein ongelma kansallisen tukipaketin hyväksymisessä tuli tukien maksamistavasta. Edellä tuli esille, että siirtymäkauden tukia arveltiin voitavan maksaa myös niin sanottuina lisähintoina. Tässä tukimuodossa tuki lisättiin tuottajan saamaan myyntihintaan, joten sen kokonaismäärä riippui tuotannon määrästä. Tällaista ei tavallisesti suvaittu, koska se antoi yllykkeen lisätä tuotantoa ja siis pahentaa ylituotantotilannetta, josta eroon pääsemiseksi CAPin mukaiset tulotuet oli otettu käyttöön. Siirtymäkaudella tilanne oli kuitenkin käsityksemme mukaan toinen, ja niin arvelivat komissionkin virkamiehet.

Kansallinen tukipaketti rakennettiin siirtymäkauden tukien osalta tälle pohjalle eikä komission virkamiesportaalla ollut asiaan huomauttamista. Myöskään komission johto ei ministeritasolla käydyissä keskusteluissa tätä tulkintaa torjunut; niinpä tulkittiin maatalouskomissaari Rene Steichenin ministeri Pesälälle kirjeitse syyskuun puolivälissä 1994 vahvistama tukipaketin pääpiirteitä koskeva myönteinen arvio siten, että siinä tulivat lisähinnat hyväksytyiksi.

Tältä pohjalta valmisteltiin tarvittavat kansalliset lakiesitykset, joissa pääasialliseksi tukimuodoiksi siirtymäkaudella todellakin valittiin lisähinnat. Maatalousministeriö antoi lokakuun alkupuolella 1994 julkisuuteen tämän aikomuksen samoin kuin muut keskeiset kansallista pakettia koskevat suunnitelmat.

Sitä suurempi oli sitten tyrmistys, kun tuli epävirallinen tieto, että komissio olisi valmis hyväksymään lisähintojen muodossa maksetun tuen vain maidolle; maidolle siksi, että sen tuotanto oli kiintiöity. Tällaisen kannan se oli tietojen mukaan ottanut Norjan suhteen ja norjalaiset olivat sen hyväksyneet. Suomelle komissio ei halunnut antaa parempaa kohtelua.

Pahaksi tilanne pääsi, kun tieto komission väitetystä kielteisestä kannasta tuli julkisuuteen. Joko komissaari Steichen tai joku hänen virkamiehensä oli puhunut ohi suunsa suomalaiselle lehtimiehelle. Kotimaassa nousi kova häly siitä, että komissio ei hyväksyisikään kansallista pakettia, vaikka maatalousministeriö oli juuri tiedottanut, että kaikki on hyvällä mallilla. Kansanäänestys lähestyi ja tunteet kävivät kuumina.

Maatalouskomissaari oli juuri julkisen hälyn alkaessa matkustanut virkamatkalle Etelä-Amerikkaan ja häneen oli vaikea saada yhteyttä. Muuten tunnelmat olivat kireän puoleiset, ja vaikka komissaari palattuaan käyttäytyi täysin korrektisti, oli hän selvästi sydämistynyt Suomessa hänestä esitetyistä luonnehdinnoista. Sydämistyminen ei rajoittunut Steicheniin. Valitettiin, että kaikki mistä oli keskusteltu vuoti välittömästi julkisuuteen. Saimmekin jonkin aikaa kuulla sarkastisia huomautuksia virkamieskokouksissakin siitä, mitä Suomi aikoi tästäkin kokouksesta kertoa julkisuuteen. Itse asian kannalta vakavaa oli, että komissaari Steichenin yleisluontoiseen hyväksyvään arvioon tukipaketista ei todella ollutkaan sisältynyt lisähintojen hyväksyminen.

Suomalaiset olivat kuvitelleet, että näin keskeisen asian oli täytynyt olla mukana kyseisessä arviossa, mutta niin ei vain ollut. Virkamiesten myönteiset arviot olivat olleet heidän omiaan. Siksi komissiossa oli pantu pahaksi maatalousministeriön julkisuuteen saattamat tiedot tukipaketin sisällöstä. Suomen arveltiin valmistelevan maaperää lisähintoihin perustuvien tukien käyttöönotolle myös pohjoisessa tuessa ja myöhemmin vakavien vaikeuksien tuessa. Komissio epäili jälleen, että Suomi aikoi asettaa sen tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Vieläkin tuntui jatkuvan komission pahastuminen siitä, että Suomi oli ryhtynyt valmistelemaan kansallista pakettia omin päin.

Hallitus ei voinut kasvojaan menettämättä perua julkisuuteen toimitettua suunnitelmaa kansallisen paketin täytäntöönpanosta. Erkki Liikanen onnistui taivuttelemaan komission kiistämään, että julkisuuteen päässyttä väitettyä lausuntoa olisi esitetty. Komissio totesi keskustelujen paketista jatkuvan ja uskovansa, että myönteiseen ratkaisuun päästään. Hallitus ilmoitti, että tukipaketin vaatimien toimenpiteiden valmistelu jatkuisi suunnitellulla tavalla. Episodi oli erityisen kova paikka maatalousministeri Mikko Pesälälle, joka ei noina päivinä tainnut nauttia herrana olemisesta. Siltä ainakin vaikutti käydessäni hänen luonaan, kun hän virkamiehineen valmistautui omaan tiedonantotilaisuuteensa asiasta.

Eroilmoituskin oli lähellä, mikäli jo julkaistuja suunnitelmia olisi muutettava. Koetin rauhoitella; ei pidä puhua erosta, se vain pahentaa tilannetta. Niin lähellä ero kuitenkin oli, että Pesälä jätti väliin yhden neuvoston kokouksen, johon suomalaisministerit siinä vaiheessa huomioitsijoina osallistuivat.

Tämän kummempaa selvyyttä ei komissiolta ennen kansanäänestystä saatu kansallisen paketin hyväksyttävyydestä. Jos olisi tiedetty, millainen prosessi asiasta nousee, ei selvyyttä ehkä olisi alettu hakeakaan.

Voi myös kysyä, olisiko keskustan enemmistöä saatu jäsenyyden kannalle, jos etukäteen olisi tiedetty, miten hankalaksi tämä asia muodostuu. Kansanäänestyksen tulos olisi ehkä ollut toisenlainen, jos hallitus olisi kaatunut kesällä 1994 tai jos sen rivit olisivat pahasti rakoilleet myöhemmin syksyllä.

Kansanäänestyksessä kävi tunnetulla tavalla ja liittymissopimus ratifioitiin. Sen jälkeen tukipaketin käsittelyä jatkettiin.

Miksi Keskusta petti?

Lisävalaistusta asioille antavat myös entisen pääministeri Esko Ahon kirja Pääministeri sekä tohtori Ilkka Hakalehdon kirja EU-kaappaus.
Voidaan perustellusti väittää, että Keskusta petti maanviljelijät. Miksi politiikka ja yhteisten asioiden hoito ei voi olla avointa ja rehellistä? Saavatko ministerit valehdella ja jos saavat niin minkä verran? Pitääkö sanonta ”Kepu pettää aina” paikkansa?