torstai 20. marraskuuta 2008

Suomi liittyi EU:hun salaten ja valehdellen















Tampereen yliopistossa 26.11.2005 tarkastettu nakkilalaissyntyisen Anne Kosken väitöskirja paljastaa, että Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun. Suomen ja EU:n maatalous- ja turvallisuuspoliittisia neuvotteluja tutkinut Koski väittää ja todistaa, että Suomi vietiin asioita salaten ja valehdellen Euroopan Unioniin.

Kosken mukaan poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja piti matalaa profiilia julkisuudessa todellisista EU-asioista. Suomi yritti puolustaa kansallisia etujaan käymissään maatalousneuvotteluissa. EU ylläpiti näytösten avulla mielikuvaa ripeästä etenemisestä. Samalla Suomi salasi onnistuneesti neuvottelukulissien takaiset erimielisyydet.

Kansanäänestyksen alla valehdeltiin julkisesti

Kansaäänestyksen alla valtiovalta turvautui Anne Kosken mukaan julkiseen valheeseen. Koski tuo väitöksessään esille maatalouden 141-artiklan määräaikaisuuden ja maatalousministeri Mikko Pesälän julkisen valehtelun maanviljelijöille maksettavista lisähinnoista kaksi päivää ennen 1994 ollutta EU-kansanäänestystä. Pesälä kiisti Maaseudun Tulevaisuudessa valehdelleensa. Pesälä väittää, että hän on maatalouskomissaari Steichenin ja ulkoministeri Haaviston kanssa allekirjoittanut lisähintoja koskeneen sopimuksen. Väitöstilaisuudessa ei asetettu tohtori Anne Kosken esittämiä näkökohtia virheellisiksi Mikko Pesälän valehtelusta. Pesälän tulisikin puhdistaakseen maineensa esittää julkisesti EU-komissaarin kanssa allekirjoittamansa sopimus, jota tiettävästi kukaan muu ei ole nähnyt tai josta kukaan muu ei ole ollut tietoinen.

Vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa oli Helsingin Yliopiston EU-tohtori Teija Tiilikainen. Hän ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä; 141-tuen määräaikaisuutta ja Pesälän lisähintavalehtelua. Tiilikainen suhtautui hyvin kriittisesti tohtori Anne Kosken tutkimukseen.

Toinen vastaväittäjä, Turun Yliopiston professori Jukka Sihvonen, kiitteli väitöksestä. Hänen mukaansa jäsenhakemuksen TV-kuvaus oli kuin Kaurismäen elokuvasta. Jukka Sihvonen sanoi Kosken väitöskirjan olevan suorastaan herkullinen. Kustoksena toimi professori Jyrki Käkönen. Tavallisesti väitöstilaisuudet kestävät pari tuntia, mutta Kosken väitöstilaisuus venyi yli neljän tuntia kestäneeksi maratonistunnoksi.

Suomen tie EU:n jäseneksi

EU-neuvotteluissa mukana ollut Antti Kuosmanen kirjoitti kirjan Suomen tie EU:n jäseneksi.
Kirja määrättiin tuhottavaksi. Tuhotun kirjan sivuilla 129 ja 130 on maatalousneuvotteluihin liittyvä luku otsikolla lisähinnat. Lainaus kirjasta:

Lisähinnat
Vaikein ongelma kansallisen tukipaketin hyväksymisessä tuli tukien maksamistavasta. Edellä tuli esille, että siirtymäkauden tukia arveltiin voitavan maksaa myös niin sanottuina lisähintoina. Tässä tukimuodossa tuki lisättiin tuottajan saamaan myyntihintaan, joten sen kokonaismäärä riippui tuotannon määrästä. Tällaista ei tavallisesti suvaittu, koska se antoi yllykkeen lisätä tuotantoa ja siis pahentaa ylituotantotilannetta, josta eroon pääsemiseksi CAPin mukaiset tulotuet oli otettu käyttöön. Siirtymäkaudella tilanne oli kuitenkin käsityksemme mukaan toinen, ja niin arvelivat komissionkin virkamiehet.

Kansallinen tukipaketti rakennettiin siirtymäkauden tukien osalta tälle pohjalle eikä komission virkamiesportaalla ollut asiaan huomauttamista. Myöskään komission johto ei ministeritasolla käydyissä keskusteluissa tätä tulkintaa torjunut; niinpä tulkittiin maatalouskomissaari Rene Steichenin ministeri Pesälälle kirjeitse syyskuun puolivälissä 1994 vahvistama tukipaketin pääpiirteitä koskeva myönteinen arvio siten, että siinä tulivat lisähinnat hyväksytyiksi.

Tältä pohjalta valmisteltiin tarvittavat kansalliset lakiesitykset, joissa pääasialliseksi tukimuodoiksi siirtymäkaudella todellakin valittiin lisähinnat. Maatalousministeriö antoi lokakuun alkupuolella 1994 julkisuuteen tämän aikomuksen samoin kuin muut keskeiset kansallista pakettia koskevat suunnitelmat.

Sitä suurempi oli sitten tyrmistys, kun tuli epävirallinen tieto, että komissio olisi valmis hyväksymään lisähintojen muodossa maksetun tuen vain maidolle; maidolle siksi, että sen tuotanto oli kiintiöity. Tällaisen kannan se oli tietojen mukaan ottanut Norjan suhteen ja norjalaiset olivat sen hyväksyneet. Suomelle komissio ei halunnut antaa parempaa kohtelua.

Pahaksi tilanne pääsi, kun tieto komission väitetystä kielteisestä kannasta tuli julkisuuteen. Joko komissaari Steichen tai joku hänen virkamiehensä oli puhunut ohi suunsa suomalaiselle lehtimiehelle. Kotimaassa nousi kova häly siitä, että komissio ei hyväksyisikään kansallista pakettia, vaikka maatalousministeriö oli juuri tiedottanut, että kaikki on hyvällä mallilla. Kansanäänestys lähestyi ja tunteet kävivät kuumina.

Maatalouskomissaari oli juuri julkisen hälyn alkaessa matkustanut virkamatkalle Etelä-Amerikkaan ja häneen oli vaikea saada yhteyttä. Muuten tunnelmat olivat kireän puoleiset, ja vaikka komissaari palattuaan käyttäytyi täysin korrektisti, oli hän selvästi sydämistynyt Suomessa hänestä esitetyistä luonnehdinnoista. Sydämistyminen ei rajoittunut Steicheniin. Valitettiin, että kaikki mistä oli keskusteltu vuoti välittömästi julkisuuteen. Saimmekin jonkin aikaa kuulla sarkastisia huomautuksia virkamieskokouksissakin siitä, mitä Suomi aikoi tästäkin kokouksesta kertoa julkisuuteen. Itse asian kannalta vakavaa oli, että komissaari Steichenin yleisluontoiseen hyväksyvään arvioon tukipaketista ei todella ollutkaan sisältynyt lisähintojen hyväksyminen.

Suomalaiset olivat kuvitelleet, että näin keskeisen asian oli täytynyt olla mukana kyseisessä arviossa, mutta niin ei vain ollut. Virkamiesten myönteiset arviot olivat olleet heidän omiaan. Siksi komissiossa oli pantu pahaksi maatalousministeriön julkisuuteen saattamat tiedot tukipaketin sisällöstä. Suomen arveltiin valmistelevan maaperää lisähintoihin perustuvien tukien käyttöönotolle myös pohjoisessa tuessa ja myöhemmin vakavien vaikeuksien tuessa. Komissio epäili jälleen, että Suomi aikoi asettaa sen tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Vieläkin tuntui jatkuvan komission pahastuminen siitä, että Suomi oli ryhtynyt valmistelemaan kansallista pakettia omin päin.

Hallitus ei voinut kasvojaan menettämättä perua julkisuuteen toimitettua suunnitelmaa kansallisen paketin täytäntöönpanosta. Erkki Liikanen onnistui taivuttelemaan komission kiistämään, että julkisuuteen päässyttä väitettyä lausuntoa olisi esitetty. Komissio totesi keskustelujen paketista jatkuvan ja uskovansa, että myönteiseen ratkaisuun päästään. Hallitus ilmoitti, että tukipaketin vaatimien toimenpiteiden valmistelu jatkuisi suunnitellulla tavalla. Episodi oli erityisen kova paikka maatalousministeri Mikko Pesälälle, joka ei noina päivinä tainnut nauttia herrana olemisesta. Siltä ainakin vaikutti käydessäni hänen luonaan, kun hän virkamiehineen valmistautui omaan tiedonantotilaisuuteensa asiasta.

Eroilmoituskin oli lähellä, mikäli jo julkaistuja suunnitelmia olisi muutettava. Koetin rauhoitella; ei pidä puhua erosta, se vain pahentaa tilannetta. Niin lähellä ero kuitenkin oli, että Pesälä jätti väliin yhden neuvoston kokouksen, johon suomalaisministerit siinä vaiheessa huomioitsijoina osallistuivat.

Tämän kummempaa selvyyttä ei komissiolta ennen kansanäänestystä saatu kansallisen paketin hyväksyttävyydestä. Jos olisi tiedetty, millainen prosessi asiasta nousee, ei selvyyttä ehkä olisi alettu hakeakaan.

Voi myös kysyä, olisiko keskustan enemmistöä saatu jäsenyyden kannalle, jos etukäteen olisi tiedetty, miten hankalaksi tämä asia muodostuu. Kansanäänestyksen tulos olisi ehkä ollut toisenlainen, jos hallitus olisi kaatunut kesällä 1994 tai jos sen rivit olisivat pahasti rakoilleet myöhemmin syksyllä.

Kansanäänestyksessä kävi tunnetulla tavalla ja liittymissopimus ratifioitiin. Sen jälkeen tukipaketin käsittelyä jatkettiin.

Miksi Keskusta petti?

Lisävalaistusta asioille antavat myös entisen pääministeri Esko Ahon kirja Pääministeri sekä tohtori Ilkka Hakalehdon kirja EU-kaappaus.
Voidaan perustellusti väittää, että Keskusta petti maanviljelijät. Miksi politiikka ja yhteisten asioiden hoito ei voi olla avointa ja rehellistä? Saavatko ministerit valehdella ja jos saavat niin minkä verran? Pitääkö sanonta ”Kepu pettää aina” paikkansa?

Ei kommentteja: