sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pyhäjokiset – keskittäkää äänenne Nivalalle ja Halmeenpäälle


Kalajokinen ehdokas Eija Nivala
Kalajokinen ehdokas Hanna Halmeenpää
Raahelainen ehdokas Katja Hänninen, joka tarvitsee alueen vahvan tuen voidakseen jatkaa kansanedustajana.

Pyhäjoella annettiin viime vaaleissa 1899 ääntä. Keskusta sai 827 ääntä. Inkeri Kerola, joka nyt ei ole ehdokkaana sai 398 ääntä. Juho Mattila, joka nyt ei ole ehdokkaana sai 123 ääntä. Nyt nämä ja kaikki muutkin keskustan äänet kannattaa keskittää Eija Nivalalle ja varmistaa hänen läpimenonsa. On ajatelta kotiseuturakkaasta ja äänestettävä oman alueen ehdokkaita. Siis ei ääniä Tapani Töllille, Antti Rantakankaalle, Juha Sipilälle eikä Mirja Vehkaperälle, koska he eivät ole tämän alueen ehdokkaita. Valitettavasti raahelaisella keskustalaiselle ehdokkaalle ei ole läpimenomahdollisuuksia, joten häntä äänestäneiden hyöty menee puolueelle paikallisen ehdokkaan sijasta.

Vasemmistoliitto sai Pyhäjoelle 291 ääntä viime vaaleissa. Niistä 215 ääntä sai Katja Hänninen. Nyt kannattaa kaikki vasemmiston äänet keskittää Katja Hänniselle.
Perussuomalaiset saivat 286 ääntä, mutta nyt ei kannata äänestää perussuomalaisia, koska äänet hyödyttävät vain oululaisia ehdokkaita. Siksi äänet kannattaa keskittää Eija Nivalalle.

Vihreä Liitto sai Pyhäjoelle 166 ääntä. Niistä Hanna Halmeenpää sai 143 ääntä. Vihreiden kaikk äänet kannattaa keskittää Hanna Halmeenpäälle. Jos joku ei voi äänestää Eija Nivalaa tai Katja Hännistä niin äänestäkää Hanna Halmeenpäätä, paras vihreää ehdokasta.

Kristillisdemomraatit saivat viime vaaleissa Pyhäjoella 117 ääntä, joista Jaakko Jukkola sai 72. Koska kristillisdemokraateilla ei ole mahdollisuuksia saada kansanedustajaa Oulun vaalipiiristä, äänet kannattaa keskittää kirkkoherra Eija Nivalalle.

SDP sai Pyhäjoella viime vaaleissa 106 ääntä. Niistä Paavo Törmi sai 57 ääntä. Nyt SDP-laisten kannattaa keskittää äänensä kotiseuturakkaasta ja äänestää ydinvoiman vastustajaa Hanna Halmeenpäätä tai raahelaista Katja Hännistä.

Kokomus sai viime vaaleissa 95 ääntä. Kokoomuslaisten kannattaa ajatella kotiseuturakkaasti ja äänestää oman alueen ehdokkaita. Kannattaa keskittää ääneet Eija Nivalalle, koska kokoomuslainen ääni hyödyttää vain oululaista tai kajaanilaista ehdokasta.


Muita puolueita ei kannata äänestää, koska äänet menevät harakoille.

Merijärviset – äänestäkää Eija Nivalaa

Eija Nivala, Kalajoella asuva Alavieskan pappi

Merijärvellä keskusta sai viime vaaleissa 503 ääntä. Näistä äänistä sai Juho Mattila 353 ääntä. Nyt nämä äänet samoin kuin kaikki keskustalaiset äänet kannattaa keskittää naapurikunnan ehdokkaalle Eija Nivalalle. Kalajoella ja Merijärvellä on jo paljon yhteisiä asioita perusturvan ja sivistoimen sekä teknisen toimen ja maataloustoimen puolella joten nyt yhteistyö on kohdistettava jo valtakunnan politiikkaankin. Nyt Eija Nivalalla on tuhannen taalan paikka, jos merijärvisetkin ovat Eija Nivalan takana. Merijärveltä Inkeri Kerola on saanut 42 ääntä, Eero Isomaa 11 ääntä, Sanna Isola 6 ääntä. Nyt nämä henkilöt eivät ole ehdokkaana. Siksi nämä äänet on kannattaa kohdistaa naapurikunnna ja yhteistyökunnan ehdokkaalle Eija Nivalalle.
Merijärvisten tulee olla kotiseuturakkaita ja ajatella oman yhteistyökunnan etua. Siksi on merijärvisten on järkevämpää antaa äänensä Eija Nivalalle kuin Tapani Töllile, Antti Rantakankaalle, Juha Sipilälle ja muille keskustalaisille ehdokkaille.

Merijärvellä viime vaaleissa äänesti 75 henkilöä perussuomalaisia. Nyt ei kannata äänestää perussuomalaisia, koska äänet hyädyttävät vain Oulun alueen ehdokkaita. Nyt kannattaa äänet keskittää Eija Nivalalle.

Kristillisdemokraatteja äänesti viime vaaleissa Merijärvellä 21 henkilöä. Ne äänet menivät hukkaan, koska kristilliset eivät saaneet kansanedustajapaikkaa. Nyt kristillisten äänet kannattaa keskittää kalajokiselle Alavieskan papille, Eija Nivalalle.
Jos ette voi äänestää Eija Nivalaa, niin äänestäkää Hanna Halmeenpäätä.


Muille puolueille on turha antaa äänisä, sillä ne menevät harakoille.

Alavieskalaiset – keskittäkää äänenne omalle papille

Eija Nivala - Alavieskan kirkkoherra

Vime vaaleissa keskusta sai Alavieskassa 844 ääntä, joista Eija Nivala sai 382.
Nyt ehdokkaana ei ole Juho Mattila (53 ääntä), Markku Koski ( 50 ääntä), Sanna Isola (46 ääntä), Inkeri Kerola ( 27 ääntä). Näin vajaa kaksisataa äänestäjää joutuu valitsemaan uuden kohteen äänelleen. Suosittelen Eija Nivalan äänestämistä. Alavieskalaisten ei kannata äänestää Antti Rantakangasta (121 ääntä), Tapani Tölliä ( 54 ääntä), Juha Sipilää ( 34 ääntä), Mirja Vehkaperää ( 11 ääntä), Niilo Kerästä ( 9 ääntä), koska nämä eivät ole tämän alueen ehdokkaita. Nyt on tärkeintä saada kansanedustaja omasta kunnasta eli saada Alavieskan pappi Eija Nivala eduskuntaan. Siksi nämä edelläluetellut 229 äänestäjää voisivat nyt äänestää Eija Nivalaa.

Perussuomalaisia ei alavieskalaisten kannata äänestää, koska ne äänet hyödyttävät vain oululaisia ehdokkaita. Juha Liukkosella ei ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksiksi, joten Liukkostääänestäneet ja muut perussuomalaisia äänestäneet, antakaa äänenne nyt Eija Nivalalla, oman paikkakunnan kirkkoherralla.

Kristilliset eivät saa ehdokasta läpi Oulun vaalipiiristä, joten heitä on turha äänestää. Kristillisten listoilla oli viime vaaleissa oli ehdolla suntio Simo Kähtävä. Nämä äänet kannattaa nyt kohdistaa papille, sillä nyt niillä äänillä voi vaikuttaa. Kristillisten äänimäärä Alavieskassa oli viime vaaleissa 115. Kannattaa äänestää nyt pappia.

SDP sai viime vaaleissa Alavieskassa 89 ääntä. Nyt kannattaa nämätkin äänet kohdistaa alueen ehdokkaille, joilla on mahdollisuus tulla valituksi. Siis keskustan Eija Nivala, vihreiden Hanna Halmeenpää ja vasemmistoliiton Katja Hänninen

Vasemmistoliittoa äänesti Alavieskassa 54 henklöä. Nyt kaikki äänet on kohdistettava oman kunnan ehdokkaalle Eija Nivalalle, tai naapurikunnan ehdokkalle Hanna Halmeenpäälle tai raahelaiselle Katja Hänniselle, joka todella tarvitsee kaiken tuen jotta hän voisi uusia kansanedustajapaikkansa.

Kokoomusta Alavieskassa äänesti viime vaaleissa 39 henkilöä. Nyt kokoomusta äänestävien äänistä hyötyvät vain oululainen tai kajaanilainen ehdokas. Siksi nämä äänetkin kannattaa kohdistaa paikkakunnan omalle ehdokkaalle eli kirkkoherra Eija Nivalalle.


Kaikkille muille puolueille annetut äänet menevät harakoille, sillä niillä ei ole mahdollisuuksia saada edustajia eduskuntaan.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kalajokiset – äänestäkää oman paikkakunnan ehdokkaita.

Eija Nivala
Hanna Halmeenpää
Katja Hänninen - raahelainen istuva kansanedustaja, joka joutuu kamppailemaan kovasti paikastaan ja tarvitsee siksi ne äänet Kalajoelta, jotka eivät äänestä Nivalaa ja Halmeenpäätä.

Keskustan Eija Nivalalla on mahdollisuus päästä kalajokisten äänillä eduskuntaan. Siksi äänet kannattaa keskittää. Vihreiden Hanna Halmeenpää saa todennäköisesti vihreistä eniten ääniä Oulun vaalipiirissä ja tulee siten valituksi eduskuntaan. Jos ette voi äänestää Eija Nivalaa, niin äänestäkää Hanna Halmeenpäätä. Seuraavaksi kalajokisittain lähin vaihtoehto on raahelainen vasemmistoliiton Katja Hänninen, joka tarvitsee niiden äänet, jotka eivät äänestä Nivalaa ja Halmeenpäätä. Hänniselle ja kalajokisille on tärkeää, että Katja Hänninen uudistaa kansanedustajapaikkansa.

Tässä on viime eduskuntavaalien 2011 tulokset Kalajoella

Eija Nivala sai Kalajoelta edellisissä vaaleissa 1714 ääntä ja keskustapuolue sai ääniä 3356.
Koski, Kerola, Isomaa, Isola ja Mattila eivät ole ehdokkaana nyt eli näiden äänestäjät ( 544) joutuvat etsimään uuden kohteen äänilleen. Suosittelen Eija Nivalan äänestämistä. Kalajokisten on turha äänestä Juha Sipilää, Tapani Tölliä sekä Antti Rantakangasta, koska ne pääsevät muutoinkin eduskuntaan. Nyt nämätkin 792 ääntä on keskitettävä Eija Nivalalle.

Juha Sipilä sai 395 ääntä
Tapani Tölli 199 ääntä
Antti Rantakangas 197 ääntä
Markku Koski 176 ääntä
Inkeri Kerola 170 ääntä
Eero Isomaa 159 ääntä
Sanna Isola 118 ääntä
Juho Mattila 87 ääntä

Jos keskustalaiset keskittäisivät äänensä oman paikkakunnan ehdokkaalle niin ääniä tulisi 3356.

Kristillisten Veli Ainali sai viime vaaleissa 125 ääntä, eikä ole nyt ehdokkaana. Kristillisten änimäärä Kalajoella viime vaaleisa 293 ääntä. Nyt kristilliset voisivat keskittää äänensä papille eli nämäkin äänet kannattaa keskittää Eija Nivalalle.

Perussuomalaisille annetut äänet menevät käytännössä puolueelle ja oululaisten ehdokkaiden hyväksi, siksi kalajokisten ei kannata äänestää perussuomalaisia, vaan on parempi keskittää äänet oman paikkakunnan ehdokkaalle Eija Nivalalle.
Perussuomalaisten äänimäärä Kalajoella oli 16.0 % 6827 eli 1094 ääntä, jotka kannattaa keskittää Eija Nivalalle, sillä ylivieskalaiselle Juha Liukkosella ei ole mahdollisuuksia tulla valituksi, joten Liukkoselle annettu ääni menee perussuomalaisen puolueen hyväksi ja oululaisten ehdokkaiden hyödyksi, samoin kuin kaikki muutkin perussuomalaisille annetetut äänet. Siis ei ole kovin kotiseuturakasta toimintaa äänestää oululaisia ehdokkaita, kun omalta paikkakunnaltakin on tärkeää saada ehdokas läpi.

Näin saataisiin Eija Nivalan äänimääräksi 4463 ääntä Kalajoelta. Kun lisäksi otetaan huomioon, että kokoomuksen ehdokkaalle Hanna Saarelle annetut äänet menevät puolueen hyväksi ja hyödyttävät vain joko oululaista tai kajaanilaista ehdokasta, niin on järkevämpi keskittää äänet Eija Nivalalle. Kokoomuksen äänimäärä viime vaaleissa Kalajoella oli 474 ääntä.

Hanna Halmeenpää sai 447 ääntä. Vihreiden äänimäärä viime vaaleissa Kalajoella oli 502. Nyt kannattaa kaikki vihreiden äänet keskittää Hanna Halmeenpäälle.
Vasemmistoliitto sai Kalajoelta viime vaaleissa 560 ääntä, joista Martti Korhonen, joka nyt ei ole ehdokkaan sai 176 ääntä. Vasemmistoliittolaisten kannattaa keskittää äänensä ensimmäisenä kalajokisille ehdokkaille Eija Nivalalle tai Hanna Halmeenpäälle ja jos nämä eivät jostain syystä käy päinsä niin äänet kannattaa keskittää rahelaiselle Katja Hänniselle, joka joutuu käymään erittäin tiukan kamppailun oululaisen ehdokkaan kanssa kansanedustajapaikasta. Katja Hänninen on kalajokisittain erittäin hyvä kansanedustajaehdokas.

SDP sai Kalajoelta viime vaaleissa 487 ääntä. Ne äänet menevät puolueelle eli oululaiselle ja kajaanilaiselle kansanedustajaehdokkalle. Jos SDP:n äänestäjät ajattelevat kotiseuturakkaasti, niin voisivat äänestää kalajokisia ehdokkaita Eija Nivalaa tai Hanna Halmeenpäätä tai mahdollisesti raahelaista Katja Hännistä, joka todella tärvitsee ääniä mennäkseen läpi.


Muille puolueille annetut äänet ovat hukkaanheitettyjä ääniä, sillä muiden puolueiden edustajilla ei ole mahdollisuuksia tulla valituksi kansanedustajaksi.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Äänelläsi on merkitystä

Erkki Aho, puolueeton tarkkailija Kalajoelta

YLE:n vaaliennusteen mukaan keskusta saa Oulun vaalipiirissä 10 paikka, perussuomalaiset 2 paikka, sdp 2, vasemmisto 2, kokoomus 1 paikan, vihreät 1.
Vihreistä eduskuntaan valitaan eniten ääniä saanut henkilö. Tämä mitä suurimmalla todennäköisyydellä on ydinvoimaa vastustavana aktivistina tunnettu julkisuuden henkilö Kalajoelta eli Hanna Halmeenpää. Kokoomuksen paikassa vahvimmin on kiinni istuva kansanedustaja Kajaanista eli Eero Suutari. Vasemmisto menettää yhden paikan ja vahvimmin kahdessa paikassa ovat kiinni istuvat kansanedustajat, joista toinen on Raahesta Katja Hänninen ja toinen Oulusta Risto Kalliorinne. SDP:n kahdessa paikassa vahvimmin on kiinni kansanedustajat Oulusta Tytti Tuppurainen ja Raimo Piirainen Kajaanista Perussuomalaisten kahdessa kansanedustajapaikassa ovat vahvimmin kiinni istuvat kansanedustajat Olli Immonen Oulusta ja Ville Vähämäki Oulusta.

Keskustan osalta äänet ovat ratkaisevia ainakin Kalajokilaakson osalta. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä siivittää Oulun vaalipiirissä keskustan suureen vaalivoittoon. Tyrnävän istuva kansanedutaja Tapani Tölli uusi vaivattomasti paikkansa samoinkuin oululainen keskustan kansanedustaja Mirja Vehkaperä. Entinen kansanedustaja Niilo Keränen Taivalkoskelta noussee eduskuntaan jälleen.
Haapavetinen kansanedustaja Antti Rantakangas uusinee paikkansa. Ketkä muut viisi keskustalaista nousevat kansanedustajiksi? Tämä riippuu äänestäjien tahdosta. Nyt kannattaa keskittää äänensä oman paikkakunnan ehdokkaalle eli sille ehdokkaalle, jolla on parhaimmat mahdollisuudet mennä läpi.

Kalajokinen ehdokas Eija Nivala oli jo viime vaaleissa ehdokkaana ja on nyt erittäin vahvoilla kansanedustajaksi. Nyt on sikäli harvinainen tilanne, että Kalajoelta on mahdollista saada kaksi kansanedustajaehdokasta lävitse äänet keskittämällä omille ehdokkaille. On täysin selvää, että keskustan kärkiehdokkaat pärjäävät ilman Kalajokilaakson ääniäkin. Ylivieskalaisilla on myös mahdollisuus saada oma ehdokas Juha Pylväs läpi keskittämällä äänet keskustan ehdokkaalle. Nivalassa on sama tilanne Jarmo Vuolteenahon kohdalla. Kalajokilaaksosta keskustalla on nyt mahdollisuus saada kolme ehdokasta läpi äänten keskityksellä. Luonnollisesti he käyvät kovan kamppailun viime vaaleissa eduskunnasta pudonneiden oululaisten ehdokkaiden Haunnu Takkulan ja aikaisemmin kansanedustajana toimineen Riikka Moilasen kanssa. Keskustan viimeisistä paikoista kovan kisaan osallistuvat myös sotkamolainen Timo Korhonen sekä mahdollisesti myös oululainen Matias Ojalehto. Käy äänestämässä, sillä nyt sinun äänelläsi on varmasti merkitystä. Äänestä oman alueen ehdokasta, jolla on läpimenomahdollisuudet puolueesta riipumatta.

Erkki Aho, puolueeton tarkkailija Kalajoelta



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Totuus paljastuu

Kansanedustaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila. Hallintovaliokunnalle kuuluvat poliisiasiat ja kansanedustajan on noudatettava lakia.

Launataina 09.03.2015 kansanedustaja , hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattilalla oli vaalitilaisuus Tapion Tuvalla kello 10.30. Paikalla tilaisuuden alussa oli vain yksi tilaisuuteen osallistuja. Tämä osallistuja oli Erkki Aho.

Kun Pirkko Mattila huomasi minut ja tilanteen, niin hän kävi kättelemässä minut, mutta heti hänelle tuli kiire ulos soittamaan puhelua. Menimme Mattilan avustajan Alpo Ylitalon kanssa Tapion Tuvan yläkertaan jonne oli kahvit katettu tilaisuutta varten. Minulla oli mukana kansio, jossa oli esitetty rikokset ja todistusaineistot, jotka poliisi oli jättänyt tutkimatta.
Kysymys oli tästä aineistosta

Kävin aineistoa Alpo Ylitalon kanssa läpi. Hän tuntee jo aineiston entuudestaan, mutta muistin virkistämiseksi kävimme aineistoa läpi ja Alpo Ylitalo yritti viedä huomiota muualla kertomalla samalla muiden oikeusmurhan kohteeksi joutuneiden kohtalosta. Kansanedustaja Mattila palasi Tapion Tuvan yläkertaan ja tuli istumaan samaan pöytään hyvin vaivautuneenoloisena. Hän etsiskeli pakotietä tilanteesta ja asiasta. Sellainen ilmestyikn paikalla. Vaalitilaisuuteen saapui myös toinen henkilö, rautiolainen mieshenkilö, jonka äänen kalasteluun Pirkko Mattila keskittyi. Kun puheenaiheet loppuivat Mattilalta ja rautiolaiselta mieheltä, niin Mattila palasi pöytääni ja kunteli selvitystäni. Hän pomppasi ylös kuitenkin nopeasti, kun huomasi, että kolmaskin henkilö tuli tilaisuuteen. Tämä henkilö oli todennäkäisesti joku ei perussuomalainen, mutta hän halusi kertoa kansanedustajalle huolensa koulutusasioista. Kansanedustaja Mattila palasi pöytääni ja sanoi, että voit tehdä asiastasi eduskuntakyselyn. Laita aineisto sähköpostilla tulemaan minulle ja Alpolle. Kun kerroin, että vastuussa asioista on sekä poliisiministeri että oikeusministeri, niin kansanedustaja Mattila sanoi, että voit tehdä kaksi kysymystä. Minä huomasin heti, että Mattilan tarkoituksena ei ollutkaan tehdä mitään asian hyväksi, mutta hän yritti pelaustautua tilanteesta tällä keinolla.

Minä tein seuraavat kysymykset muokattavaksi eduskuntakyselyksi.

Kirjallinen kysymys ministerille

Pankkikriisin seuraukset ja oikeusjärjestelmän toimivuus

Minä julkistin kysymykset blogissani paljastaakseni totuuden asioiden hoidossa.
Pian tämän jälkeen Alpo Ylitalo uhkasi minua nettipoliisilla ja kansanedustaja Pirkko Mattila oli haukkunut Olli Puolitaipaleen pystyyn tämän itsensä kertoman mukaan. Oli ollut todella erikoinen puhelinsoitto.

Suomen perustuslain 29 1:n kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Halllintovaliokunnan puheenjohtaja johtaa valiokuntaa, jolle poliisiasiat kuuluvat. Kansanedustaja Pirkko Mattila jätti ksymykset tekemättä.

Kansanedsutaja Pirkko Mattila ja avustaja Alpo Ylitalo olivat käyneet valtakunnansyyttäjäviraston johtajan puheilla, mutta siellä hei eivät olleet ottaneet esille Erkki Ahon oikeudenkäyntiä, jota Alpo Ylitalo oli kuuntelemassa Oikeudenpuheenjohtaja käräjätuomari Jyrki Määttä ei silloin antanut Erkki Ahon esittää edes vastinetta asiassa. Lisäksi käräjätuomari Jyrki Määttä ei antanut Erkki Ahon kuulustella vastapuolen todistajaa Kalervo Savolaista. Tämän on ihmisoikeusopimuksen vastainen menettely. Tästä Alpo Ylitalo on yhtenä kolmesta henkilöstä antanut kirjallisen valaehtoisen todistuksen asiassa. Lisäksi käräjäoikeuden kuulustelunauhat todistavat totuuden asiassa, Siitä kiitos Alpo Ylitalolle. Samassa asiassa toimi tutkinnanjohtajana Raimo Ollila, joka oli PR-talojen konkurssivyyhdessä jättänyt tutkimatta 24 rikokstutkintapyyntöä.

6870/S/10431/99, Aho, Virta
6870/R/1104/97, Aho
6870/R/372/97, Aho, Virta
6870/R/1279/98, Aho
6870/R/1372/99, Aho
6870/S/10148/00, Aho
6870/R/1371/99, Aho
6870/R/833/00, Aho
6870/S/10109/01, Aho
6870/R/137/01, Aho
6870/R/412/97, Aho
4728/R/288/96, Aho
4728/R/339/96, Aho
6870/S/10375/02, Aho
6870/R/120/03, Aho
6870/R/1041/07, Aho
6870/R/1521/04, Aho
6870/R/4131/07, Aho
6870/R/10837/06, Aho
6870/S/10225/08, Aho
6030/R/1690/02, Aho
6610/S/10590/05, Aho
6610/S/11066/05, Aho
6610/S/10599/06, Aho

Lisäksi syyttäjä Esa Mustosen on syytä epäillä toimineen esteellisenä syyttäjänä ja lisäksi tästä oikeudenkäynnistä syyttäjä Esa Mustonen antoi väärän lausuman Rovaniemen hovioikeudelle ja myös varatuomari Mikko Kovalainen antoi väärän lausuman asiassa Rovaniemen hovioikeudelle.

Koska asiassa valitettu laillisuusvalvojalle, joka ei ole reagoinut asiaan, niin kansanedustaja Pirkko Mattilalla olisi ollut mahdollisuus puuttua asiaan jo laillisuusvalvojien toimintakertomusten käsittelyn yhteydessä, joiden käsittelyä varten olen lähettänyt hänelle aineistoa sähköpostitse.

Kansanedustaja Pirkko Mattila oli aikaisemmin järjestänyt minulle tapaamisen poliisiylijohtaja Mikko Paateron kanssa. Siitä kiito hänelle. Kansanedustajalla ei kuitenkaan ollut yhtä tuntia aikaa tulla kanssani tapaamaan poliisiylijohtaja Mikko Paateroa. Hän ei myöskään valvonut poliisiylijohtajan tekemisiä sen jälkeen.
Tässä selostus tapaamisestani poliisiylijohtaja Mikko Paateron kanssa

Poliisiylijohtaja Mikko Paateroa tapaamassa

Olin laittanut avoimen kirjeen poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle jo 22.02.2009

Katson, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei ole toiminut oikein eikä ainakaan luottamuksen arvoisesti. Uskon, että Sanna Tenkula ja Olli Puolitaival ovat valmiita antamaan asiassa oman lausuntonsa.

Kansanedustaja Pirkko Mattilalle on annettava tunnustus siitä, että hän on kysynyt mahdollisesti Markku Sahlstedtin ja Alpo Ylitalon valmistelemat seuraavat Naturakysymykset

KIRJALLINEN KYSYMYS 477/2012 vp

Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista – Pirkko Mattila kysyy

Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista

Pirkko Mattila kysyy

Jatkokysymys Natura 2000 -alueiden osoittamis- ja valintaperusteista

Pirkko Mattila kysyy

Alpo Yllitalolle on annettava tunnustusta, että hän ollut suurena apuna kansanedustaja Pirkko Mattilalle kirjoittamalla hänelle puheita ja eduskuntakyselyjä sekä laatimalla sanomalehtikirjoituksia, joiden ansioista Kaleva totesi Mattilassa olevan ministeriaineista.

Kun olin kehunut facebookissa kalajokisen valtuustokaverini vastauksia vaalitentissä niin Alpo Ylitalo laittoi minulle jälleen viestin, jossa minua ei ainakaan kehuttu.

Tässä Hanna Halmeenpään haastattelu

Minua on jäänyt vaivaamaan se, että ketkä olivat 2011 eduskuntavaaliehdokkuuteni torppaamisen takana. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että asialla olivat Pirkko Mattilan taustavoimat eli piirin puheenjohtaja Paula Juka ja vaaliasioita järjestellyt Ahti Moilanen. Katso syrjintäkirje

Sama peli jatkui vuoden 2015 edsukuntavaalien ehdokasasettelussa. Katso

Merijärvelle perustettiin perussuomalaisten paikallisyhdistys

Eroilmoitus perussuomalaisesta puolueesta




keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Soinin kuplan puhkaisu


Miksi ohjelma Persuista?

MOT-ääni perus-Suomesta

MOT- ääniä perus-Suomesta

Perussuomalaisehdokas arvostelee Soinia itsevaltaisuudesta

Tuore kirja kurkistaa perussuomalaisten ”sisäpiiriin” – Soini pitää mustamaalaamisena

Tästä Soini hermostui

Soinin kupla -kirja: Sisäpiirin kähmintää ja hyvä veli -verkostoja - ”Kokouksiin osal­lis­tu­vil­la miehillä ei ollut käsitystä kunnan hallinnosta”

MOT: Perussuomalaiset kertovat kuohunnasta ja riidoista puolueen sisällä

Kansanedustajaehdokas: Suomi Venäjän osaksi? Ei huono idea

"Eroan Ylen hallintoneuvostosta"

Puoluesihteeri: Lupasi ettei kirjoita törkyä
Erkin kommentti: On todennäköistä, että Sirpa Ahola-Laurilan kansanedusajaehdokkuus lopetetaan puoluehallituksen päätöksellä ja Muutos saa listalleen näin täydennystä.

Timo Soini lyttää kirjapaljastukset - ”Ilman nimeäni ei olisi kiinnostanut ketään”

"Kuin Estonia olisi uponnut"

6 vs. 37 kansanedustajaa – ”Meidän äänestäjä saanut enemmän”

IS: Uusi lemmenpari - perussuomalaisten Niinistö rakastui toimittajaan

Timo Soini ”Lakia ei ole rikottu”
Timo Soini vastaa koviin syytöksiin: ”Amatööri”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77830-timo-soini-vastaa-rasistisyytoksiin-amatoori
Persujen ongelmat ovat ideologiaperäisiä

Perussuomalainen puolue ei edusta suomalaista työväestöä!

Varapuheenjohtaja tyhjensi pajatson
Erkin kommentti: Valitettavasti Timo Soini teki tässä virhearvion.

PERUSSUOMALAISTEN MUSTAMAALAUS
Erkin kommentti: Ei savua ilman tulta. Timo Soini itse analysoi perussuomalaisten tilaa omassa kirjassaan

Tieodotusvälineet ovat kiinnostuneet perussuomalaisten tekemisistä

Kysymys on tästä kirjasta

Kirjan kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Oulun vaalipiiristä. Hänen profiilinsa sopii puolueelle paremmin kuin Erkki Aho profiili. Aivan samoin kuin myös toisen Oulun vaalipiirin kansaedustajaehokkaan profiili on piirin puheenjohtaja Teurajärven mukaan parempi puolueelle kuin Erkki Ahon profiili

Oulun vaalipiiristä on ehdokkaana myös Sebastian Tynkkynen, joka on myös päässyt otsikoihin
PS nuorten tempauksessa poltetaan EU-lippu ja jaetaan markkoja

Laitoin hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattilan FB-sivuille tekstin, jossa totesin, että roll upit eivät ehkä auta vaalityössä, vaan teot ratkaisevat. Eikö nämä työt ovat jääneet hoitamatta hallintovaliokunnan puheenjohtajalta, vaikka kansanedustaja pitää noudattaa lakia.


Kansanedustaja Pirkko Mattila ”vastuullisena henkilönä” oli poistanut FB-sivuiltaan ylläolevat tekstit ja linkit.


Soinin puolueen riveissä on rakoilua

”Hankala mies” haluaa postia Timo Soinilta

"Perussuomalaisissa naisia alentava ilmapiiri"

Nyt eroaa perussuomalaisten piirisihteeri: "Yhteistyö ei toimi"
http://yle.fi/uutiset/nyt_eroaa_perussuomalaisten_piirisihteeri_yhteistyo_ei_toimi/7836444?ref=leiki-uup

Puolue josta ei saa millään selvää
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/soinin%20kupla%20jokipii-32648

Perussuomalaisten puoluekokous 2013 moitekanne Seppo Hauta-aho

Poliisi: Perussuomalaisten kavallus ehti jatkua useita vuosia

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poliisi--perussuomalaisten-kavallus-ehti-jatkua-useita-vuosia-/1978186

Perussuomalaiset: Säätiön tukipuolue

Perussuomalaisessa puolueessa on virinnyt kapina puoluejohtoa vastaan

http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisessa_puolueessa_on_virinnyt_kapina_puoluejohtoa_vastaan/6365911

Perussuomalaisista kohukirjan tehnyt vetäytyy ehdokkuudesta

Taas siirretään Vuorta
http://www.raahenseutu.fi/Uutiset/1194964523433/artikkeli/taas+siirretaan+vuorta.html

Kansanedustaja itketti PKN-basistia: "Annoin itsestäni varmaan ääliön kuvan"