lauantai 11. huhtikuuta 2015

Eduskuntavaalit 2015 puolueettoman tarkkailijan näkökulmasta



Kävin tänään 10.04.2015 Kalajoella Juha Sipilän vaalitilaisuudessa Tapion Tuvalla. Paikalla oli n. 130 henkilöä ja tunnelma oli lähes hurmoksellinen. Paikalla oli myös kansanedustajaehdokas Eija Nivala, joka oli erittäin tyytyväinen vaalikampanjansa onnistumiseen.
Aamulla kävin tapaamassa kansanedustajaehdokas Hanna Halmeenpäätä Halpa-Hallin luona. Myös hän oli tyytyväinen vaalikampanjaansa ja saamaansa palautteeseen. Tunnelma on kokonaan toinen kuin neljä vuotta sitten. Minä olen ennustanut, että molemmat kalajokiset ehdokkaat tulevat valituksi.

Eduskuntavaaliennusteeni Oulun vaalipiiriin

Juha Sipilän hallitus on todennäköisesti sellainen, jossa on 12 ministeriä, joista 6 on keskustasta, 4 SDP:ltä ja kaksi jäljellejäävää ministerin paikkaa menee vihreille ja rkp:lle. Hallitus on enemmistöhallitus vaikka enemmistö on vain n. 13 paikkaa. Perussuomalaisia ei voi ottaa hallitukseen vaa`an kieleksi, koska niihin ei voi luottaa. Soini on änkyrä ja vallanhimoinen, ja puolue on hajanainen ja särmikäs. Perussuomalaiset olisi suuri riski hallituksen yhteistoimintakyvylle. Vihreiden tulee toimia niin, että ei suljeta tietä hallitukseen osallistumiselle. Yleensä voittajat muodostavat hallituksen.

Miksi menetin luottamukseni Timo Soiniin?

Soinin kuplan puhkaisu

Onko perussuomalaisen paha olla?

IL:n jättiennuste vaalipiireittäin: Tällainen on uusi eduskunta

Vasemmiston Sari Kyllönen yrittää täyttää Kainuussa ex-ministerin suuria saappaita

Katso jättilista ennusteesta: Nämä ehdokkaat menevät todennäköisimmin läpi

Tuppurainen Tytti 1 erittäin todennäköinen läpimenijä
Immonen Olli 1
Rantakangas Antti 1
Sipilä Juha 1
Tölli Tapani 1
Vehkaperä Mirja 1

Mattila Pirkko 2 todennäköinen läpimenijä
Korhonen Timo V. 2
Takkula Hannu 2
Sarkkinen Hanna 2

Suutari Eero 3 haastaja
Talvitie Mari-Leena 3
Piirainen Raimo 3
Kettunen Pentti 3
Korhonen Ari 3
Vähämäki Ville 3
Jarva Mari-Sanna 3
Moilanen Riikka 3
Nivala Eija 3 KALAJOKI
Vuolteenaho Jarmo 3
Ulla Parviainen 3
Niilo Keränen 3
Hänninen Katja 3
Kalliorinne Risto 3
Kyllönen Sari 3
Halmeenpää Hanna 3 KALAJOKI
Pitko Jenni 3

Kalajokiset, alavieskalaiset, merijärviset, pyhäjokiset sekä raahelaiset keskittäkää äänenne keskkustan Eija Nivalalle, vihreiden Hanna Halmeenpäälle ja vasemistoliiton Katja Hänniselle. Täten varmistetaan näiden kaikkien kolmen ehdokkaan valinta. Älkää antoko ääniä alueen ulkopuolelle eikä alueen muille ehdokkaille.
Tällä hetkellä Kalajokilaaksosta ei ole yhtään kansanedustajaa. Äänten keskittämisen avulla Kalajokilaaksosta on mahdollisuus saada neljä ehdokasta läpi: Eija Nivala ja Hanna Halmeenpää Kalajoelta, Juha Pylväs Ylivieskasta ja Jarmo Vuoteenaho Nivalasta. Pylvään on kerättävä äänet Ylivieskasta, Sievistä ja Oulaisista. Vuoteenahon on kerättävä äänet Nivalasta, Haapajärveltä ja Reisjärveltä. Nyt ei ole tärkeintä äänestää Kalajokilaaksossa Juha Sipilää vaan äänet on keskitettävä oman alueen ehdokkaille.

Kalajokiset – äänestäkää oman paikkakunnan ehdokkaita

Alavieskalaiset – keskittäkää äänenne omalle papille

Merijärviset – äänestäkää Eija Nivalaa

Pyhäjokiset – keskittäkää äänenne Nivalalle ja Halmeenpäälle

Ylivieskalaiset – keskittäkää äänenne Juha Pylväälle

Sieviläiset – keskittäkää äänenne Juha Pylväälle ja Eija Nivalalle

Oulaistelaiset – ehdokkaanne on Juha Pylväs

Nivalalaiset – ehdokkaanne on Jarmo Vuolteenaho

Haapajärviset – ehdokkaanne on Jarmo Vuolteenaho

Reisjärviset – antakaa äänenne Jarmo Vuolteenaholle

Raahelaiset – ehdokkaanne on Katja Hänninen

Hanna Halmeenpää

Eija Nivala

Mistä saadaan 5900 ääntä Eija Nivalalle?

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Miksi olen menettänyt luottamukseni Timo Soiniin?

Vappuna 2006 olin Perussuomalaisten puheenjohtajan, Timo Soinin, kanssa puhumassa Kajaanin torilla. Siellä kaksi miestä Suomessalmelta tuli luoksemme ja pyysi apua ongelmiinsa. Timo pyysi minua hoitamaan tämän asian selvittämisen. Viime syksynä (2006) kävin Suomussalmella perehtymässä tapaukseen. Kävin asianomaisten luona tarkentamassa saamaani postitettua aineistoa. Nyt minulle on muodostunut selkeä kuva niistä törkeistä rikoksista, joiden kohteeksi suomussalmelaiset miehet olivat joutuneet.

Jumalisjärven Lohi ay ja Emajoen Lohi Oy – nimismies Vesa Juntunen ja varatuomari Mikko Kovalainen

Timo Soini vältteli vastuuta asioissa ja jätti minut ja avunpyytäjän rikollisten uhriksi.

Oikeusvaltio Suomi – taistelu mafiaa vastaan

Kun olen puolustanut itseäni ja laillisia oikeuksiani olen joutunut törkeiden ihmisoikeusrikosten kohteeksi
Erikoinen isänpäivä – tapon yritys

Putkakertomus 20.8.-23.8.2010

Ketkä ovat todelliset syylliset asioissani

PR-talojen konkurssivyyhti
Miksi 75 päivän ehdoton vankeustuomioni velallisen epärehellisyydestä on väärä, samoin kuin kaikki muutkin tuomioni?

Lisäksi perussuomalaisilla on ollut hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikka hallussaan, mutta kansanedustaja Pirkko Mattila ei ole uskaltanut toimia tehtävän vaatimalla tavalla. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron toiminta on jäänyt valvomatta. Miksi?

Kiirehtimispyyntö

Selvityspyyntö oikeuskansleri Jaakko Jonkalle

Eväitä eduskuntakeskusteluun

Hallintovaliokunnan puheenjohtajan avustaja kertoo totuuden
Olen ikäväkseni joutunut toteamaan, että perussuomalaisten toiminta on jatkuvaa riitelyä ympäri maan. Mielestäni perussuomalaisten oma käyttäytyminen merkinnee sitä, että perussuomalaisten kannatus tulee laskemaan yhä edelleen ja on vaara, että perussuomalaiset menettävät kannatustaan niin paljon, että siitä tulee pienpuolue, jota ei oteta tulevaan hallitukseen arvaamattomaksi riesaksi.

Perussuomalaiset julkisuuden valokeilassa

    Timo Soinilla on suosikkijärjestelmä oman asemansa turvaamiseksi

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Timo Soinilla on suosikkijärjestelmä. Valitettavasti nämä suosikit eivät ole kyenneet täyttämään tehtäväänsä.

Totuus paljastuu

    Puoluetuen käyttö ei ole fiksua menettelyä
Ajankohtainen Kakkonen nyt (23.9) klo 21. Oikeudenkäynti Seppo Hauta-aho vs. PS

Menetin luottamukseni puolueen puheenjohtajaan Timo Soiniin ja kansanedustaja Pirkko Mattilaan. Siksi erosin perussuomalaisesta puolueesta.

Eroilmoitus Perussuomalaisesta puolueesta


Erkki Aho, Kalajoen kaupunginvaltuutettu (7.s. kausi).

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Mistä saadaan kokoon Eija Nivalalle 5900 ääntä?

Eija Nivala, kalajokinen keskustalainen kansanedustajaehdokas

Kalajoella annettiin viime vaaleissa 3356 ääntä keskustalaisille ehdokkaille. Niistä Eija Nivala sai vain 1714 eli niukasti yli puolet. Nyt nämä äänet on keskitettävä Eija Nivalalle ja realistista on hyvällä keskittämisellä saada kerättyä 2800 ääntä Kalajoelta. Viime vaaleissa äänestysprosentti Kalajoella oli 71,4 %. eli noin 3500 henkilöä jätti äänioikeutensa käyttämättä. Nukkuvia voisi herätellä yhteisiin talkoisiin ja ehkä 5 prosenttia saataisiin uurnille ja tuloksena olisi 175 ääntä. Kalajokiset ja ennenkaikkea kalajokiset keskustalaiset äänestäjät itse ovat ratkaisevassa asemassa saadaanko Kalajoelta näissä vaaleissa omaa ehdokasta läpi. Vihreän ehdokkaan Hanna Halmeenpään läpimeno on äänestystä vaille valmis.

Kalajoen 1094 perussuomalaista voisivat äänestää Eija Nivalaa, koska perussuomalaisille annettu ääni hyödyttää todennäköisesti vain oululaisia ehdokkaita ja mitä nämä ehdokkaat ovat tehneet kalajokisten hyväksi. Siksi äänet tulee keskittää Eija Nivalalle. Jos Kalajoen perussuomalaisista 30 prosenttia äänestäisi Eija Nivalaa niin se merkitsisi noin 300 ääntä. Näin oltaisiin jo 3300 äänessä.

Kalajoen 474 kokoosmuslaista voisivat keskittää äänensä Eija Nivalalle, koska kokoomukselle annettu ääni hyödyttää näissä vaaleissa vain oululaista ehdokasta.
Kalajoen 293 kristillistä voisivat keskittää äänensä Eija Nivalalle, koska kristillisillä ei nyt ole ehdokasta Kalajoelta ja muutoinkaan kristillisillä ei ole mahdollisuuksia saada kansanedustajaa läpi Oulun vaalipiirissä. Jos kokoomuslaisista ja kristillisistä 30 prosenttiä äänestäisi Eija Nivalaa oltaisiin 3500 äänessä.

Alavieskassa käytti ääinoikeuttaa 844 keskustalaista äänestänyttä henkilöä. Näistä 600:n olisi keskitettävä äänensä Eija Nivalalle. Alavieskan 123 perussuomalaista voisivat keskittää äänensä Eija Nivalalle, koska perussuomalaisille annettu äni hyödyttää vain oululaisia ehdokkaita. Alavieskan 115 kristillistä voisivat keskittää äänensä Eija Nivalalle, koska kristillisillä ei ole mahdollisuutta saada kansanedustajaa Oulun vaalipiiristä. Jos 30 prosenttia Alavieskan kristillisistä ja perussuomalaista äänestäisi Eija Nivalaa niin tulos olisi Alavieskan jälkeen 4250 ääntä.

Merijärvellä keskusta sai 503 ääntä ja näistä äänistä 400 olisi keskitettävä Eija Nivalalle. Merijärven jälkeen tulos olis 4750 ääntä.

Pyhäjoella 827 äänesti keskustaa. Nyt näistä äänistä 600 olisi keskitettävä Eija Nivalalle. Pyhäjoen jälkeen tulos olisi 5350 ääntä

Sieivissä oli 1424 keskustalaista äänestänyttä. Eija Nivala sai Sievistä 189 ääntä. Sievissä Markku Koski 368 ääntä, Inkeri Kerola 115 ääntä, Eero Isomaa 97, Sanna Isola 79 ääntä. Nyt nämä eivät ole ehdokkaana. Kaikki näitä äänestäneet joutuvat etsimään uusia kohteita äänilleen. Niistä Eija Nivalalle tulee todennäköisesti saamaan merkittävän osan. Sievistä olisi realistista saada 400 ääntä. Tämän jälkeen tulos olisi 5750 ääntä.


Raahessa on 3045 keskustalaista äänestäjää ja sieltä olisi saatava n. 300 ääntä ja vaalipiirin muilta alueilta yhteensä 300 ääntä. Näin kokonaistulos oli 6350 ääntä ja varma läpimeno. Tavoite siis voidaan toteuttaa jos siihen uskotaan ja halutaan tehdä työtä sen hyväksi. Tavoite saattaa tuntua utopistiselta, mutta sitä se ei ole, vaan vaatii todella kovaa työtä.

Lisäys 6.4.2015

Vaaliennusteeni Eija Nivalan osalta tulee realistisemmaksi, sillä minun on korjattava ennustettani tietyiltä osin. On otettava huomioon keskustan kannatuksen kasvu viime vaaleihin verratuna sekä Eija Nivalan tunnettavuuden kasvu sekä se, että viime vaalit oli hyvä harjoitus Eija Nivalalle. Nyt voidaan tehdä markkinointi paremmin.  Lisäksi Eija Nivala on Kalajokilaaksossa ainoa keskustalainen naisehdokas. Kaikki eivät äänestä miestä. Kalajokilaakson alueen äänestäjät saavutetaan keskiviikon Kalajokilaakson avulla, mikä jaetaan alueen jokaiseen talouteen. Lisäksi paikkakunnilla on omat paikallislehdet, joissa on syytä olla omat ilmoitukset. Uskon, että Eija Nivalan tukijoukot huomioivat tämän asian.
Ulkobanderolleja on yhteensä 29 (Kalajoki 3, Himanka 1, Rautio 1, Sievi 2, Alavieska 1, Ylivieska 2, Nivala 3, Haapajärvi 1, Reisjärvi 1, Pyhäjärvi 1, Pyhäjoki 1, Raahe 2, Liminka 4, Vihanti 1, Oulainen 1, Kärsämäki 1, Rantsila 1, Pulkkila 1 ja Merijärvi 1). Lisäksi on kolme viimeistä viikkoa mainos isoissa valotauluissa Ylivieska 2 kpl, Pyhäjoki ja osittain Kalajoki Hiekkasärkät.

Lisäksi Eija Nivalalla on tukijoukkonaan kirkon oma ryhmä, jolla on oma laajalevikkinen lehtensä Rauhan Tervehdys-nimeltään. Sitä kautta saavutetaan oikea kohderyhmä.

Uskon, että ennustettani ei tarvitse muuttaa muilta osin kuin siten, että Eija Nivalan äänimäärä oman alueen (Kalajoki, Alavieska, Merijärvi ja Pyhäjoki sekä Sievi) alueen ulkopuolelta tulevien äänimäärien mukaan on n. 900 ääntä aikaisemman arvioini 300 sijasta. Näin ennusteestani tulee nyt realistisempi ja epävarmuustekijöitä poistava. Tavoite on siis edelleen 5900 ääntä.


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Eduskuntavaaliennusteeni Oulun vaalipiiriin


Ennusteen pohjana kahdet ovat edelliset eduskuntavaalit, mielipidemittaukset ja ehdokasasettelu.

Vuoden 2007 eduskuntavaalitulokset Oulun vaalipiiri

Vuoden 2011 eduskuntavaalitulokset Oulun vaalipiiri

Ennustukseni vaaliprosentiksi on 65 %.

Viimeaikaiset mielipidemittaukset ovat osoittaneet puoluiden kannatusprosenteiksi seuraavia lukuja Oulun vaalipiirissä.

Keskusta 45,31
Perussuomalaiset 16,36
Vasemmistoliitto 13,73
Kokoomus 8,62
SDP 7,07
Vihreät 5,68
Kristillisdemokraatit 2,11
Muut

Nyt on otettava huomioon se, että merkittävä osa kansalaisista mielipidetutkimuksissa ei vielä ilmoittanut kantaansa. Käsitykseni mukaan suuri osa näistä epäröijistä on perussuomalaisia äänestäneitä, koska perussuomalaisilla ei ole mitään vahvoja näyttöjä eduskuntatyöstään ja yhteistyökyvystään. Lisäksi kenttä on riitainen ja hajallaan. Puolueen piirin järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi on todellinen uhka piirille ja puolueelle.
Soinin kuplan puhkaisu

Onko perussuomalaisen paha olla?

On todennäköistä, että kannatusprosentit vaaleissa Oulun vaalipiirissä ovat seuraavat

Keskusta 47,0, äänimäärä 115 000
Perussuomalaiset 14,0 34 300
Vasemmistoliitto 13,73 32 400
Kokoomus 8,62 21 200
SDP 7,07 17 300
Vihreät 5,68 13 900
Kristillisdemokraatit 2,11 5100
Muut

Keskusta 10. paikan 11 500 vertausluku
Perussuomalaisten 3. paikan vertausluku 11 433
Vasemmistoliiton 3. paikan 10 800
Kokomuksen 2. paikan vertausluku 10 600
SDP:n 2.paikan vertausluku 8 650
Vihreät 14 300

Paikkajakona tämä merkitsee seuraavaa
Keskusta 10 paikkaa
Perussuomalaiset 3 paikkaa
Vasemmistoliitto 2 paikkaa
Kokoomus 1 paikkaa
SDP 1 paikka
Vihreät 1 paikka

Ennusteeni mukaan vihreistä tulee valituksi Hanna Halmeenpää Kalajoelta n. 3800 äänellä. SDP:stä tulee valituksi Tytti Tuppurainen Oulusta. Kokoomuksesta tulee valituksi Mari-Leena Talvitie Oulusta. Vasemmistoliitosta tulee valituksi Risto Kalliorinne Oulusta ja kovan taiston toisesta paikasta käyvät Katja Hänninen Raahesta, Hanna Sarkkinen Oulusta ja Sari Kyllönen Kajaanista. Perussuomalaisista tulee valituksi Olli Immonen, Ville Vähämäki ja Pirkko Mattila.
Keskustalaisista eniten ääniä saa Juha Sipilä. Ennakoin hänelle todellista jättipottia eli noin 20 000 ääntä. Keskustalaisista Tapani Tölli ja Mirja Vehkaperä saanevat kumpikin yli 7500 ääntä. Niilo Keränen ja Timo Korhonen saanevat n. 6500 ääntä. Muut viisi paikkaa ovatkin sitten tiukan taiston kohteen. Niistä kilpailevat Antti Rantakangas, Hannu Takkula, Riikka Moilanen, Eija Nivala, Juha Pylväs, Jarmo Vuoteenaho. Yksi näistä kuudesta jää varaedustajaksi. Keskustan listalla pitää saada vähintään 5900 ääntä tullakseen valituksi. Nyt Kalajokilaakson alueen ehdokkailla on mahdollisuus saada jättipotti, jos kotikenttä kunkin ehdokkaan alueella pitää eikä äänestetä alueen ulkopuolisia ehdokkaita ja keskitetään äänet omalle ehdokkaalle yli puoluerajojen.

Eija Nivalan kotikentäksi katson Kalajoen, Alavieskan, Merijärven ja Pyhäjoen. Kalajoelta keskustalaisista äänistä on saatava 2800 ääntä, Alavieskasta 600, Merijärveltä 400 ja Pyhäjoelta 600 ääntä. Loput äänet eli 1600 ääntä on saatava alueen ulkopuolelta tai ennen muita puolueita äänestäneiltä.
Juha Pylvään kotikentäksi katson Ylivieskan, Sievin ja Oulaisen. Juhan on saatava kestalaisista äänistä Ylivieskasta 2000 ääntä, Sievistä 800 ja Oulaisista 1000 ääntä. Muut äänet on saatava alueen ulkopuolelta eli 2100 ääntä tai ennen muista puolueita äänestäneiltä.
Jarmo Vuoteenahon on saatava Nivalasta keskustalaisista äänistä 2500 ääntä, Haapajärveltä 1200 ääntä ja Reisjärveltä 600 ääntä. Loput äänet on saatava alueen ulkopuolelta eli 1600 ääntä tai ennen muita puolueita äänestäneiltä.



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Raahelaiset – ehdokkaanne on Katja Hänninen

Raahelainen kansanedustajaehdokas ja nykyinen kansanedustaja Katja Hänninen. Nyt raahelaisten on keskitettävä äänensä puolueista riippumatta Katja Hänniselle.
Kalajokinen keskustan ehdokas Eija Nivala
Kalajokinen vihreiden ehdokas Hanna Halmeenpää

Raahessa äänesti viime vaaleissa 11316 henkilöä 17792 mahdollisesta. Eniten ääniä keräsi keskusta 3405 ääntä, joista Inkeri Kerola sai 2008. Valitettavasti Hanna-Leena Mattilalla ei ole mahdollisuutta tulla valituksi kansanedustajaksi uuten ja melko tuntemattoman ehdokkaana. Siksi hänelle annettu ääni menee puolueen hyväksi eikä hyödytä suoranaisesti Raahen aluetta. Siksi suosittelen äänen antamista esimerkiksi Eija Nivalalle tai Hanna Halmeenpäälle jos ei pysty jostain syystä äänestämään Katja Hännistä.

Vasemmistoliitto sai 2894 ääntä, joista Katja Hänninen sai 2047 ääntä. Nyt kaikki äänet on keskitettävä Katja Hänniselle tai muutoin on vaara, että Katja Hänninen putoaa eduskunnasta ja Raahe jää kokonaan ilman kansanedustajaa. Siksi vetoan raahelaisiin, että tässä tilanteessa antavat äänensä Katja Hänniselle puolueista riippumatta jotta varmistetaan kansandustajan paikka raahelaiselle.

Perussuomlaisia ei kannata äänestää, koska se hyödyttää vain oululaisia ehdokkaita. Siksi Raahessa perussuomalaistenkin tulee äänestää ensi sijassa Katja Hännistä jotta varmistetaan Katja Hännisen läpimeno.

Sosiaalidemokraatit saivat 1366 ääntä, mutta nämä äänet eivät hyödyttäneet Raahen aluetta, vaan oululaisia ja kajaanilaisia ehdokkaita. Sosiaalidemokraattienkin tulisi ajatella kotiseuturakkaasti ja annettava äänensä Katja Hänniselle. Jos tämä ei ole mahdollista niin vaihtoehtoina ovat Hanna Halmeenpää ja Eija Nivala.

Kansallinen kokoomus sai 1019 ääntä. Nämä äänet hyödyttivät vain puoluetta ja oululaisia ja kajaanilaisia ehdokkaita. Siksi kokoomuslaistenkin tulisi äänestää omaa paikallisehdokkasta Katja Hännistä, mutta jos tämä on mahdotonta niin vaihtoehtoina ovat Hanna Halmeenpää ja Eija Nivala.

Kristillisdemokraatit saivat 384 ääntä, mutta ne olivat merkityksettömiä, koska kristillisdemokraatit eivät saaneet kansanedustajan paikkaa. Nyt kannattaa kristillisdemokraattienkin keskittää ääneet kirkkoherra Eija Nivalalle.

Vihreät saivat Raahessa 339 ääntä. Nyt nämä äänet kannattaa keskittää Hanna Halmeenpäälle.


Muita puolueita ei kannata äänestää, koska äänet menevät harakoille.

Reisjärviset – antakaa äänenne Jarmo Vuolteenaholle

Jarmo Vuolteenaho - nivalalainen kansanedustajaehdokas
Eija Nivala - kalajokinen kansanedustajaehdokas
Juha Pylväs - ylivieskalainen kansanedustajaehdokas

Reisjärvellä äänesti viime vaaleissa 1495 henkilöä 2440 mahdollisesta henkiläöstä. Keskusta sai 912 ääntä. Niistä Sanna Isola sai 398 ääntä, Markku Koski 154, Eero Isomaa 74, Inkeri Kerola 32. Nyt näitä äänestäneet henkilöt joutuvat valitsemaan uuden kohteen. Suosittelen Jarmo Vuolteenahoa, Eija Nivalaa ja Juha Pylvästä.
Reisjärvisten keskustalaisten kannattaa keskittää äänensä juuri näille kolmelle paikalliselle ehdokkaalle, koska silloin äänistä on konkreettista hyötyä. Viime vaaleissa ääniä saivat Tapani Tölli 154, Antti Rantakangas 79, Mirja Vehkaperä 15. Nämä äänet hyödyttävät puoluetta ei paikkakuntaa ja lähialuetta suoranaisesti. Koska keskusta tulee saamaan suuren voiton ja Juha Sipilä mahtavan äänipotin, niin on tärkeää vaalia oman alueemme etua ja keskitettävä äänet puolueista riippumatta alueen ehdokkaille.

Perussuomalaiset saivat 284 ääntä, mutta nyt perussuomalaisia ei kannata äänestää, koska äänet hyödyttävät vain oululaisia ehdokkaita. Siksi perussuomalaisia äänestäneiden on ajateltava kotiseuturakkaasti ja äänestettävä paikallisia ehdokkaita, joilla on läpimenomahdollisuus, siis Jarmo Vuolteenaho, Eija Nivala ja Juha Pylväs.

Vasemmistoliittoa äänesti 92 henkilöä. Nyt kaikki äänet on keskitettävä Katja Hänniselle.
Sosiaalidemokraatteja äänesti 86 henkilöä. Äänet hyödittivät vain oululaisia ja kajaanilaisia ehdokkaita. Nyt sdp-läisiä äämestäneiden tulee ajatella kotiseuturakkaasti ja äänestettävä kotiseutunsa ehdokkaista, joilla on mahdollisuus mennä läpi. Tällaisia ehdokkaita ovat Jarmo Vuolteenaho, Eija Nivala, Juha Pylväs, Hanna Halmeenpää ja Katja Hänninen.

Kansallinen kokoomus sai 57 ääntä ja ne hyödyttivät vain oululaisia ja kajaanilaisia ehdokkaita. Nyt on ajatelta kotiseuturakkaasti ja äänestettävä oman alueen ehdokkaita Jarmo Vuolteenahoa, Eija Nivalaa, Juha Pylvästä ja Hanna Halmeenpäätä.

Kristillisdemokraatteja äänesti 22 henkilöä. Äänet olivat käytännössä merkityksettömiä, koska kristillisdemokraatit eivät saanet kansanedustajapaikkaa. Kristillisdemokraattien kannattaakin nyt keskittää äänensä kirkkoherra Eija Nivalalle.

Vihreit' äänesti vain 21 henkilöä. Nyt nämäkin äänet on keskitettävä ja äänestettävä Hanna Halmeenpäätä. Muille puolueille annetut äänet menevät harakoille.


Haapajärviset – ehdokkaanne on Jarmo Vuolteenaho

Jarmo Vuolteenaho - nivalalainen kansanedustajaehdokas
Kalajokinen kansanedustajaehdokas, Alavieskan kirkkoherra

Haapajärvellä äänesti viime vaaleissa 3670 henkilöä 6317 mahdollisesta. Keskusta sai Haapajärvellä 2046 ääntä, joista Sanna Isola sai 1368 ääntä. Eero Isomaa sai 116 ääntä, Inkeri Kerola 92 ääntä ja Markku Koski 85 ääntä. Kaikki näitä henkilöitä äänestäneet hakevat uutta kohdetta. Suosittelen Jarmo Vuoteenahoa. Jos tämä ei käy niin sitten vaihtoehtoina ovat Juha Pylväs ja Eija Nivala.

Haapajärveltä Tapani Tölli sai 137 ääntä, Antti Rantakangas 104, Mirja Vehkaperä 16 ääntä. Nyt haapajärvisten on ajatelta kotiseuturakkaasti ja keskistettävä oululaisten ja muiden ehdokkaiden sijasta äänet Jarmo Vuolteenaholle.

Perussuomalaiset saivat 712 ääntä. Nyt perussuomalaisia ei kannata äänestää, koska äänet hyödyttävät vain oululaisia ehdokkaita. Nyt on ajateltava kotiseuturakkaasti ja keskitettävä äänet Jarmo Vuolteenaholle.

Sosiaalidemokraatit saivat 355 ääntä ja nämä äänet hyödyttivät vain oululaisia ja kajaanilaisia ehdokkaita. Nyt on ajateltava kotiseuturakkaasti ja keskitettävä äänet Jarmo Vuolteenaholle tai jos tämä ei käy niin vaihtoehtoina ovat Hanna Halmeenpää ja Katja Hänninen.

Vasemmistoliiton kannattaa keskittää äänensä Katja Hänniselle.

Kokoomus sai 156 ääntä ja nämä äänet hyödyttivät vain oululaisia ja kajaanilaisia ehdokkaita. On oltava kotiseuturakas ja annettava äänensä paikallisille ehdokkaille, joilla on läpimenomahdollisuus. Siksi suosittelen Jarmo Vuolteenahoa, Eija Nivalaa ja Hanna Halmeenpäätä.

Kristillisdemokraatit saivat 106. Nämä äänet käytännössä menivät hukkaan, sillä kristillisdemokraatit eivät saaneet kansanedustajan paikkaa Oulun vaalipiirissä. Nyt kristillisdemokraattien kannattaisi keskittää äänensä kirkkoherra Eija Nivalalle.

Vihreät saivat 68 ääntä ja nyt nämä äänet kannattaa keskittää Hanna Halmeenpäälle.


Muita puolueita ei kannata äänestää, koska äänet menevät harakoille.