sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Rovasti Eija Nivala tullee valituksi

 


Olen teologian maisteri ja Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra. Perheeseeni kuuluu puoliso sekä neljä aikuista lasta kumppaneineen ja yksi lapsenlapsi.

Oman viranhoidon ohella olen hoitanut myös yhteisiä tehtäviä, mm. kirkolliskokousedustajana, kirkkohallituksen täysistunnon jäsenenä, Suomen kirkon pappisliiton ja Kirkon akateemiset AKI:n puheenjohtajana. Kaikki nämä tehtävät ovat tuoneet mukanaan laajan yhteistyöverkoston ja tukeneet johtajaksi kasvamista.
Neljän vuoden lähetystyökokemus Angolassa värittää identiteettiäni. Ajattelen, että elämä sotaa käyvässä maassa ja vieraassa kulttuurissa on osaltaan kasvattanut erilaisuuden hyväksymiseen ja muuttuvien tilanteiden aiheuttaman stressin sietämiseen.
Seuraan aktiivisesti maailman menoa ja yhteiskunnallista keskustelua. Pidän kuntourheilusta ja hyvän ruoan laittamisesta. Vapaa-ajallani mielelläni luen ja matkustelen. Oman perheen kanssa vietetty aika on minulle tärkeää.

Eija Nivala

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eija_Nivala

Kansanedustaja Mirja Vehkaperä nousi kesällä 2018 Paavo Väyrysen tilalle Euroopan parlamenttiin.[13] Nivala nousi hänen tilalleen eduskuntaan 18. kesäkuuta 2018. Hän kuitenkin erosi 25. kesäkuuta 2018, jolloin hänen tilalleen nousi Hanna-Leena Mattila. Nivala aloitti Ylivieskan kirkkoherrana 1. syyskuuta 2018.[2] Hän on ilmoittanut, ettei Ylivieskan kirkkoherrana ole ehdolla tu­le­vis­sa edus­kun­ta-, eu­ro-, tai maa­kun­ta­vaa­leis­sa.[13]

Eija Nivala - herättäjäjuhlat

https://herattajajuhlat.fi/4709-eija-nivala

Oulun vaalipiirissä tunnetut keskustalaiset kuten Juha Sipilä, Juha Pylväs, Antti Rantakangas eivät ole nyt ehdokkaina Oulun vaalipiirissä. Noin 60 000 äänestäjää Oulun vaalipiirissä joutuu valitsemaan uuden ehdokkaan äänelleen. Siksi Keskusta menettää Oulun vaalipiirissä merkittävän äänimäärän. Keskustan viides paikkakin voi olla uhattuna Oulun vaalipiirissä.

Tässä ennusteeni Oulun vaalipiirin osalta valituiksi tulevista puolueittain äänimäärän perusteella

Keskusta:n ehdokkaat, keskusta menettää yhden paikan

https://keskusta.fi/eduskuntavaalit-2023/ehdokkaat/oulun-vaalipiiri/

Pekka Aittakumpu 9 000 ääntä

Eija Nivala 8 500 ääntä

Mikko Kinnunen 8 000 ääntä

Tuomas Kettunen 6 800 ääntä

Hanna-Leena Mattila 6 200 ääntä



Ylen kannatusmittaus: Kokoomus pitää kärkipaikkansa, kisa SDP:n ja perussuomalaisten kanssa kiristyy

https://yle.fi/a/74-20020367


Nämä asiat laskevat keskustan kannatusta ja ihmisten luottamusta keskustaan. Vaalipäivänä keskustan kannatus voi olla alle 9 prosentin koko maassa. 


Tällainen Sanna Marinia rienaava kuva lähti Lintilän Whatsapp-tililtä – Väittää tiliä kaapatuksi

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e162f72a-9c5e-4ca5-a884-17e6e0f997c4


IL:n tiedot: Mika Lintilän alkoholinkäyttö virkatehtävissä on herättänyt huomiota – Ministeri kiistää olleensa humalassa

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e494f233-83ab-4cc4-968b-584126bed778

Ei kommentteja: