torstai 23. maaliskuuta 2023

TO 23.03.2023 Toinen ennakkoäänestyspäivä

 

Saija Hyvönen

IS on tehnyt oman selvityksen eduskuntavaaleista. Tässä on IS:n selvitys Oulun vaalipiirin osata.


Jätti­selvitys: IS ennustaa uudet edus­kuntaan nousijat koko Suomesta

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009457112.html


OULUN vaalipiirin perinteistä mahtipuoluetta keskustaa uhkaa jopa kahden paikan menettäminen, jolloin läpi menisi vain neljä kansanedustajaa. Toisaalta nimekkäiden kansanedustajien Juha Sipilän ja Juha Pylvään poisjäänti ja Antti Rantakankaan menehtyminen vaalikauden alussa tarkoittaa sitä, että jaossa on lähes 30 000 ääntä, mikä on tuonut sykettä muiden kampanjointiin. Istuvat kansanedustajat Mikko Kinnunen, Pekka Aittakumpu ja Hanna-Leena Mattila sekä Tuomas Kettunen Kainuun puolelta ovat vahvoilla jatkamaan.

Keskustan viides paikkakin on mahdollinen. Rantakankaan ääniä tavoittelee haapavetinen maanviljelijä, suurperheen isä Timo Mehtälä. Nettipoliisi Lauri Nikula ylsi viimeksi varakansan­edustajaksi ja myös sairaanhoitaja Susanna Kisner tekee näyttävää kampanjaa.

Erkin kommentti: Olen samaa mieltä istuvien kansanedustajien Mikko Kinnusen, Pekka Aittakummun, Hanna-Leena Mattilan ja Tuomas Kettusen valinnasta. Mahdollisesta viidennestä paikasta taistelevat Ylivieskan rovasti Eija Nivala ja nettipoliisi Lauri Nikula sekä Susanna Kisner. Oulun vaalipiirin tulos ratkaistaan Oulussa, jossa on yli 165 000 ääinoikeutettua. Keskustassa pitää saada nyt huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisissä eduskuntavaaleissa johtuen vaalimatematiikasta.


PERUSSUOMALAISET voi nousta Oulun vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi. Tällä hetkellä gallupit povaavat perussuomalaisille viittä paikkaa. Istuvien kansanedustajien Sebastian Tynkkysen, Jenna Simulan, Olli Immosen ja Ville Vähämäen arvioidaan uusivan paikkansa, vaikka Vähämäki onkin kiikun kaakun. Viidettä paikkaa tavoittelee viimeksi varakansanedustajaksi jäänyt metsätilayrittäjä Eila Aavakare Kainuun puolelta ja koulupoliisi Merja Rasinkangas, joka loikkasi vastikään keskustasta perussuomalaisiin. Työterveyshuollon erikoislääkäri Saija Hyvönen sai kuntavaaleissa enemmän ääniä kuin Vähämäki.

Erkin kommentti: Sebastian Tynkkynen, Jenna Simula ja Olli Immonen uusivat paikkansa. Eila Aavakare, Saija Hyvönen ja Ville Vähämäki kilpailevat seuraavista paikoista esitetyssä järjestyksessä.


KOKOOMUS on saamassa yhden paikan lisää eli yhteensä kolme paikkaa. Istuvat kansanedustajat Mari-Leena Talvitie ja Janne Heikkinen ovat vahvoilla. Kolmatta paikkaa tavoittelee Oulun kaupungin­valtuuston puheenjohtaja, varakansan­edustaja Juha Hänninen, joka on tehnyt vahvaa tulosta kunta- ja aluevaaleissa. Kokoomuksesta esille nostetaan myös poliisi Mikko Korkeakoski Ylivieskasta ja lääkäri Paavo Koho uutena nimenä Oulusta.

Erkin kommentti: Kokoomuksen kolmas paikka ei ole varma, mutta jos se tulee, niin se menee oululaisella Juha Hänniselle. Marja-Leena Talvitie ja Janne Heikkinen uusivat paikkansa.


VASEMMISTOLIITTO saattaa onnistua pitämään kolmesta paikastaan kiinni. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen Oulusta on varma läpimenijä ja myös Merja Kyllönen menee läpi Kainuusta. Katja Hänninen Raahesta oli viimeksi vaalipiirin viimeinen läpimenijä. Hännisen haastaa vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, pääluottamus­mies Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä. Hyvän tuloksen voi tehdä kuntavaaleissa yllättänyt äidinkielenopettaja Jessi Jokelainen ja myös sairaanhoitaja Olli Kohosella on mahdollisuuksia. He ovat kummatkin Oulusta.

Erkin kommentti: Mielestäni Vasemmistoliiton ehdokkaat eivät nyt ole niin tunnettuja kuin viime vaaleissa. Siksi kokonaisäänimäärä jää niin pieneksi, että Vasemmistoliitto menettää kolmannen paikkansa. Valituksi tulevat Hanna Sarkkinen ja Merja Kyllönen.


SDP on saamassa kaksi paikkaa. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen on varma läpimenijä. Kansanedustaja Raimo Piirainen ei ole enää ehdolla. Eduskuntaan yrittää ponnistaa varakansanedustaja, nuorisotyöntekijä Tiina Kyllönen (ent. Heikkinen), joka on Kajaanista, kuten Piirainenkin. Myös järjestökoordinaattori Joni Meriläinen Oulusta nostetaan esille mahdollisena läpimenijänä.

Erkin kommentti: SDP saa kaksi paikka, joista toisen saa Tytti Tuppurainen ja toisen Miina-Anniina Heiskanen.

VIHREÄT on saamassa yhden paikan ja nykyinen kansanedustaja Jenni Pitko on vahvin ehdokas jatkokaudelle. Näkyvää kampanjaa tekee varakansanedustaja Mika Flöjt Kuusamosta.

Erkin kommentti: Vihreillä on mielestäni varsin hyvä ehdokaslista. Jenni Pitko on vahva ehdokas jatkokaudelle. Mahdollisesta toisesta paikasta kilpailevat Kuusamon Mika Flöjt ja Kajaanin Silja Keränen.

Oma laskelmani ja ennusteeni valtakunnallisesta paikkajaosta on seuraava:

Perussuomalaiset 43- 44 paikkaa

Kokoomus 41-42 paikkaa

SDP 41-42 paikkaa

Keskusta 22-23 paikkaa

Vasemmistoliitto 19-20 paikkaa

Vihreät 15-16 paikkaa

RKP 9-10 paikkaa

Kristilliset 5 -6 paikkaa

Liike Nyt 1-2 paikkaa

Mielestäni Perussuomalaisten vaalikampanjaa auttaa valtavasti Perussuomalainen lehden jako joka kotiin. Lisäksi nyt käydään pääministerivaalia Riikka Purran ja Petteri Orpon välillä. Tämä tuo ääniä Perussuomalaisille. Lisäksi vaalimatematiikka hyödyttää enemmän Perussuomalaisia kuin Kokoomusta. Kokoomus voi saada eniten ääniä Suomessa, mutta Perussuomalaiset saavat enemmän kansanedustajia.

Olen tehnyt ennusteeni siten, että olen käynyt eduskuntavaalien 2019 tulokset Oulun vaalipiirissä kunnittain ja ehdokkaitten mukaan. Olen käynyt puolueiden ehdokasasettelun vuoden 2023 eduskuntavaaleihin ehdokkaittain ja mahdollisen äänijakautuman ehdokkaittain ja kunnittain. Olen ottanut huomioon myös puolueiden kannatusmuutoksen vaikutuksen vaalitulokseen. Minä väitän, että vaaliennusteeni on tarkempi kuin muiden tiedotusvälineiden tekemät vaaliennusteet.

Ei kommentteja: