maanantai 22. kesäkuuta 2009

Vaalirahakohu paisuu





Vaaliraha kohu paisuu ja pääministeri Matti Vanhasen uskottavuus heikkenee. Ministerin tulee lain mukaan olla rehellinen ja taitavaksi tunnettu henkilö. Täyttääkö Matti Vanhanen enää näitä vaatimuksia?
Pääministeri Matti Vanhanen tiesi Nova Groupin keskustalle antamasta suuresta , lähes 200 000 euron vaaliavustuksesta jo tammikuussa 2007 eli hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja. Puolusihteeri Jarmo Korhonen ja puoluejohtaja Matti Vanhanen olivat tavanneet keskustan vaalirahoittajana toimineen Nova Groupin toimitusjohtajan Tapani Yli-Saunamäen ja Nova Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtajan Arto Merisalon pääministerin virka-asunnossa tammikuussa 2007. Tuolloin oli puhuttu Nova Groupin hankkeesta kerätä keskustalle vaalirahaa 200 000 euroa.

MTV3 kertoi saaneensa haltuunsa salaisen muistion, jonka mukaan kiinteristöpalvelukonserni Nova Group maksoi keskustalaiselle Menestyvä Suomi-nimiselle yhdistykselle vaalitukea 125 000 euroa, josta aikasemmin ei ollut kerrottu mitaan. Yksinomaan puolue- ja vaalirahoituksen kanavoimista varten tarkoitettu yhdistys perustettiin tammikuussa 2007. Korhosen mukaan Nova Group osti mainituilla 125 000 eurolla lippuja kolmeen suureen seminaariin, joita se jakoi liikekummpaneilleen tai piti itse.

Menestyvä Suomi ry perustettiin tammikuussa 2007. Tukea vaalityöhön tuli vuonna 2007 seuraavasti:
16.2. Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton (TT)-säätiö 100 000 euroa
6.3. Nova Group Oy 24 000 euroa
15.3. Nova Kiinteistökehitys Oy 50 400 euroa
27.3. Nova Kiinteistökehitys Oy 50 400 euroa
30.4. Joensuun Kauppa ja Kone Oy (Kyösti Kakkonen) 19 600 euroa
30.4. Suomen Liikekiinteistöt SLK Oy (Kyösti Kakkonen) 29 400 euroa
29.6. Maskun Kalustetaloa Oy (Toivo Sukari) 50 000 euroa
1.8. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT)-säätiö 50 000 euroa
9.11. Nova Group Oy 25 310 euroa
30.11. Nova group Oy 25 000 euroa
Suomenmaan Kustannus Oy taulumyynti Apollolle 10 000 euroa
On myös huomattava se, että TT-säätiö tuki myös koomusta 155 000 eurolla.

Helsingin Sanomat kertoo 22.6.2009, että pääministeri Matti Vanhanen tapasi 14. toukokuuta 2007 uudelleen liikemiehiä, jotka olivat osallistuneet keskustan vaalikampanjan rahoitukseen. Illanviettoon kutsuttuja liikemiehiä yhdisti Kehittyiven maakuntien Suomi ry. Mukana olivat Ideapark-yrittäjä Toivo Sukari, Tokmannin Kyösti Kakkonen ja tämän yhtiökumppani Seppo Saastamoinen, Suomi-Soffan toimitusjohtaja Harri Toivainen sekä Motonet-ketjun entinen pääjohtja Lauri Juntunen. Liikemiehillä oli tiiviit kytkökset kiinteistöpalveluyhtiö Nova Groupiin. Sitä edustivat toimitusjohtajat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki. Keskustajohdosta olivat mukana pääministeri Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Vanhanen on useaan otteeseen kiistänyt tienneensä tarkkaan, ketkä keskustaa rahoittivat.

Nova Groupin, Tokmannin Kyösti Kakkosen ja Maskun Toivo Sukarin tuki keskustalle tai paremminkin Matti Vanhaselle johtui siitä, että nämä halusivat vaalien jälkeen pääministeriksi mieluummin Matti Vanhasen kuin SDP:n Eero Heinäluoman. Tämä tuli selkesäti esille Uutis-Nova lehdessä, kun Tapani Yli-Saunamäki paljasti asian. On syytä epäillä, että Nova Group halusi vaalituellaan ostaa poliitikoilta edullisia ratkaisuja yritykselleen. Samoja tavoitteita lienee ollut Kyösti Kakkosella ja Toivo Sukarilla omien yritystensä osalta. Sellainen vaikultema tuli, kun pääministeri Matti Vanhanen puolisti voimakkaasti Sukarin Vihtiin kaavailemaa Ideaperk-hanketta. Onko syytä epäillä poliittista korruptiota? Mitkä ovat Nova Groupin motiivit tukea keskustaa?

Kesärannan palaveriin tammikuussa 2007 osallistui Nova Groupin edustajien lisäksi myös Kuntien eläkevakuutuksen (kevan) toimitusjohtaja Markku Kauppinen. Kevan hallituksessa istuivat tuolloin keskustaa edustava nykyinen liikenneministeri Anu Vehviläinen ja kokoomuksen nykyinen kansanedustaja Sampsa Kataja. Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n päätukija Nova Group on ollut tiiviissä yhteistyössä Kevan kanssa, Nova mm. rakennutti ja vuokrasi moottorikelkkkatehtaan toimitilat Rovaniemelle. Omistajaksi tuli Keva.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen oli puhumassa tehtaan harjannostajaisissa ja peruskiven muurasi ministeri Paavo Väyrynen. Keva on Suomen suurin eläkevakuuttja ja sillä on halussaan merkittävä kiinteistömassa. Nova Group välittää Kevan kiinteistöjä. Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo ja Kevan Markku Kauppinen olivat aikoinaan tukemassa KMS-lahjoittaja Kyösti Kakkosen vuorineuvosnimitystä.

Kunta-alan henkilöstön eläketurvasta ja sen rahoituksesta huolehtiva Kuntien eläkevakuutus Keva on osallistunut omalta osaltaan suurimpien puolueiden rahoittamiseen. Kevan johtoryhmän jäsenet ovat osallistuneet vuoden 2006 alusta lähtien seminaareihin, joilla on kerätty puolueille rahaa. Lisäksi eläkerahoja on valunut erinäisiin juhlajulkaisuihin ilmoituskuluina tuhansia euroja.

Keskustan kenttäväkeä varmaan hämmästyttää tieto siitä, että europarlamentaarikko Hannu Takkula sai keskustalta eurovaaleihin avustusta 500 euroa ja Riikka Manner 50 000 euroa. Onko tämä tasapuolista kohtelua? Ehkä tuen suuruus johtui siitä, että Hannu Takkula oli Kristillisten Bjarne Kalliksen tukena ei ollut kiinnostunut tukemaan Matti Vanhasen ehdokkuutta ja toimia. Riika Manner sai satakertaa enemmän tukea kuin Hannu Takkula.

On todennäköistä, että vaalirahakohu paisuu edelleen. Tällaisia mahdollisia kohteita ovat vaalirahoittajien rahoituksen selvittäminen. Keskustaa lähellä on Finvera Oy, joka on todennäköisesti rahoittanut melkoisilla summilla tiettyjä yrityksiä. Onko mahdollista, että vaalituki on korvattu Finvera Oy:n rahoituksella? Finvera Oy kuuluu keskustalaisen ministeri Mauri Pekkarisen valvontaan.

On aika vaikea uskoa, että ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen olisi ollut sivussa vaalirahoituskuvioista. Kehitysapumäärärahat ovat heikosti kontrolloitua rahaa. Näyttää siltä, että Nova Groupissa toiminnassa esiintyvillä nimillä on ollut ainakin kiinostusta kehitysapumäärärahojen käyttöön. Nämä asiat ovat vielä vaalirahoituksessa pöyhimättä.
Erityistilintarkastus Nova Groupin konkurssipesissä saattaa paljastaa monia asioita muun muassa Kevan roolista. Valtion tilintarkastajien olisi syytä suorittaa tarkistuksia vaalirahoitusta jakeneiden yritysten tukiin eli esim. tarkistamalla Finvera Oy:n harjoittama tukipolitiikka.
Mielestäni puoluerahoituksessa ollaan niin paljon harmaalla vyöhykkeellä, että asioissa on suoritettava perusteellinen rikostutkinta ammattilaisten toimesta.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Eurovaalianalyysi













Vaaleissa asetettiin yhteensä 241 (+14) ehdokasta. Listoja asetti 13 puoluetta ja yksi valitsijayhdistys. Puolueista 11 esitti täyden 20 ehdokkaan listan. Vaalien ainoan vaaliliiton solmivat (vuoden 2004 tapaan) kristillisdemokratit ja perussuomalaiset, joilla oli kummallakin 10 ehdokasta. Äänsestysprosentti 40,4 %. Ennen varsinaista vaalipäivää uurnilla kävi 716 866 kansalaista eli 17,3 % (+1,3) äänioikeutetuista. Ennakkoäänestyspäivät olivat kotimaassa 27. toukokuuta – 2. kesäkuuta ja ulkomailla 27.–30. toukokuuta. Ulkomailla annettiin 9 795 ennakkoääntä.

Tulokset

Taulukossa puolueen nimi, paikkamäärä, paikkamäärän muutos, sinisellä äänimäärä, punaisella äänimäärän muutos, vahvennetulla prosenttuaalinen kannatus, viimeinen luku on kannatuksen kehitys.

Kansallinen Kokoomus 3 −1 385 610 −7 161 23,2% −0,5
Suomen Keskusta 3 −1 316 530 −70 687 19,0% −4,4
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 2−1 291 355 −59 170 17,5% −3,7
Vihreä liitto 2 +1 206 167 +33 323 12,4% +2,0
Perussuomalaiset1 1 +1 162 571 +153 671 9,8% +9,3
Ruotsalainen kansanpuolue 1 101 389 +6 968 6,1% +0,4
Vasemmistoliitto −1 98 594 −52 697 5,9% −3,2
Suomen Kristillisdemokraatit1 1+1 69 467 −1 378 4,2% −0,1
Liisa Sulkakoski 8 431 +8 431 0,5% +0,5
Suomen Kommunistinen Puolue 8 106 −2 028 0,5% −0,1
Köyhien Asialla 4 386 −1 301 0,3% −0,0
Itsenäisyyspuolue 3 613 +3 613 0,2% 0,0
Suomen Työväenpuolue STP 3 179 +3 179 0,2% +0,2
Suomen Senioripuolue 2 983 −296 0,2% −0,0
Yhteensä 13 −1 1 656 584 +414 281 100%

Valitut

Sinisellä vertausluku, vahvennetulla äänimäärä.

Itälä Ville Itälä Kansallinen Kokoomus Turku 385610,000 65916
Jäätteenmäki Anneli Suomen Keskusta Helsinki 316530,000 80009
Repo Mitro Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (sit.) Helsinki 291355,000 71517
Soini Timo
Perussuomalaiset Espoo 232038,000 130432
Hautala Heidi
Vihreä liitto Helsinki 206167,000 58952
Pietikäinen Sirpa
Kansallinen Kokoomus Hämeenlinna 192805,000 51446
Takkula Hannu
Suomen Keskusta Rovaniemi 158265,000 39312
Jaakonsaari Liisa Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Oulu 145677,500 45335
Korhola Eija-Riitta
Kansallinen Kokoomus Helsinki 128536,667 51211
Essayah Sari Suomen Kristillisdemokraatit Paimio 116019,000 53688
Manner Riikka
Suomen Keskusta Varkaus 105510,000 37304
Hassi Satu Vihreä liitto Tampere 103083,500 56855
Haglund Carl
Ruotsalainen kansanpuolue Espoo 101389,000 16853

Varalla

Vertausluku, ja vahvennetulla äänimäärä

Kimmo Kiljunen SDP 97118,333 26 837
Risto E.J. Penttilä
kokoomus 96402,500 50 858
Lasse Hautala keskusta 79 132,500 31 765
Sampo Terho
perussuomalaiset 77 346.00 9 327
Tarja Cronberg
vihreät 68 722,333 22 180
Nils Torvalds RKP 50 694,500 14 035

Kokoomus

Kokoomus säilyi Suomen suurimpana puolueena. Kokoomus menetti 1 paikan ja sai 7161 ääntä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Kokoomuksen nousu on saavuttanut nyt lakipisteensä ja edessä on laskusuunta. Euroopan parhaan valtionvarainministeri "Fantastico" Kataisen on yllättänyt nyt karu totuus lamasta ja Suomen velkaantumisesta. Hallitusvastuu alkaa painaa.
Kokoomus onnistui ehdokasasettelussaan suhteellisen hyvin. Risto E.J. Penttilä sai 50 858 ääntä, mutta jäi rannalle. Penttilä on toiminut herrojen EVA:n eli Elinekinoelämän valtuuskunnan johtajana. Penttilä oli vuonna 1994 yksi Nuorsuomalaisen puolueen perustajia yhdessä muun muassa Jukka Tarkan kanssa. Puolue jäi ilman kansanedustajia vuoden 1999 eduskuntavaaleissa ja lakkasi olemasta.
TV-julkkis Petri Sarvanmaa sai 27 247 ääntä.Hänen veljensä on Valamon luostarin munkki isä Trifon, siviilinimeltään Pekka Lepistö. Ortodoksisuus tulee Sarvamaalle verenperintönä. Hänen vuonna 1908 syntynyt venäläissyntyinen isänsä Boris Saharov syntyi Pietarissa.
Ukko Metsola sai 18 369 ääntä. Hänellä on maltalainen vaimo Roberta ja kaksi lasta.
Entinen rallikuski ja Ranskan europarlamentaarikko Ari Vatanen sai vain 17 806 ääntä. Kokoomuksen perussuomalaisten politiikan vastaveto porvari Pöntinen sai 17 197 ääntä. Pohjoisen poika Heikki Autto sai 17 149 ääntä. Eva-Riitta Siitonen sai 16 487 ääntä. Yleisurheilija Johanna Manninen sai 5 833 ääntä. Kokoomuksella oli täytehdokkaita vain muutama listallaan.Heidän äänimääränsä vaihteli 2000-5000 äänen välillä.

Keskusta

Keskusta menetti yhden paikan europarlamentissa ja 70 687 ääntä. Keskusta epäonnistui ehdokasasettelussaan. Puolet ehdokkasta sai alle 5000 ääntä, pari ehdokasta reilusti alle 1000 ääntä. Pääministeri Vanhasen pelastivat vain Anneli Jäätteenmäki ja valtakunnanpolitiikassa täysin tuntematon 27-vuotias Riikka Manner, Väyrysen lehdistöavustaja ja suojatti. Keskustan vaali-iltamissa Paavo Väyrynen hymyili leveämmin kuin puolueen tappiotunnelmissa olisi ehkä ollut sopivaa.
Vanhanen sanee jatkaa puolueen puheenjohtajana seuraavaan puoluekokoukseen. Valitettavasti keskustassa on johtajaongelma. Kuka korvaa Vanhasen? Monilla on haluja, mutta ei välttämättä kykyjä. Haastajat ovat hyviä ainakin omasta mielestään. Valitettavasti kenelläkään ei ole kovin suurta nostetta joten keskustan tilanne on todella vaikea.
Lasse Hautala ei pystynyt 31 765 äänellä paikkaamaan Kyösti Virrankosken jättämään aukkoa, mutta kansanedustajan paikan hän saa Susanna Haapojan kuoleman johdosta. Pohjoisessa ei pystytty keskittämään ääniä Kyösti Karjulalle. Hän sai vain 29 394 ääntä. Oliko tuotteessa vika? Kyösti Karjula kyllä puhuu kauniisti, mutta missä ovat teot. Hannu Takkula uudisti europarlamenttipaikkansa. Hän toimi presidentivaaleissa kristillisten Bjarne Kalliksen tukimiehenä, eikä ollut kannattamassa Matti Vanhasen touhuja.

SDP

SDP menetti yhden europarlementtipaikan ja 59 170 ääntä. Ortodoksipappi Mitro Repo pelasti SDP:n täydelliseltä katastrofilta 71 517 äänellä. SDP:n toisen europarlamenttipaikan sai 2.9.1945 syntyt Liisa Jaakonsaari. Hän toimi työministerinä vuosina 1995–1999 Lipposen I hallituksessa.Liisan lista oli Jaakonsaaren työministerinä Ulpu Iivarilla teettämä luettelo toimittajista, jotka kirjoittavat negatiivisesti SDP:stä. Tästä maksettiin Ulpu Iivarille huomattava konsulttipalkkiokin. Jaakonsaaren paikalle kansanedustajaksi tuli kajaanilainen Raimo Piirainen. Tappio on todella suuri SDP:lle. Ei ole ihme vaikka kansanedustaja Erkki Tuomioja sanoo, että SDP:n perusta on hakusessa. Kimmo Kiljunen sai 26 837 ääntä ja kanki-Kaikkosen vaimo Satu Taiveaho 25 796 ääntä. Molemmat jäivät rannalle.

Vihreät

Vihreä Liitto oli vaalien voittaja saaden kaksi paikka europarlamenttipaikkaa ja 33 323 ääntä enemmän kuin edellisissä vaaliessa. Tarja Cronberg jäi rannalle 22180 äänellä ja Jyrki Kasvi 15 793 äänellä. Vihreillä oli 12 alle 5000 äänen ehdokasta.

Perussuomalaiset

Perussuomalaiset olivat vaalien suurvoittaja. Äänimäärän lisäys edellisiin vaaleihin oli peräti 153 671 ääntä. Puolueella oli vaaliliitto kristillisten kanssa. Vaaliliitto onnistui täydellisesti. Molemmat saivat yhden paikan europarlamenttiin. Nyt on myös pohdittu sitä oliko vaaliliitto järkevä. Mielestäni se oli järkevä, sillä yksinään perussuomalaiset olisivat saaneet 20 ehdokkaalla vain noin 163 000 ääntä ja sillä olisi irronnut vain yksi paikka. Laskelmani perustuu siihen, että 10 lisäehdokasta olisi saanut keskimäärin 1000 ääntä per ehdokas. Luonnollisesti nuo äänet olisivat voineet olla pois Timo Soinin äänistä joten siinä mielessä laskelma on jopa optimistinen.
Tohtori Jussi Halla-ahoa ei valittu perussuomalaisten listoille EU-ehdokkaaksi johtuen syyteharkinnasta. Olen sitä mieltä, että kysymyksessä on poliittinen ajojahti, sillä tohtori Jussi Halla-ahon kirjoitukset eivät minun oikeustajuni mukaan täytä rikoksen tunnusmerkistöjä. Siksi on syytä pohtia kuka teki poliittisen tilauksen syyteharkinnasta. Minulla on oma käsitys asiasta.
Jussi Halla-aho ilmoitti kannattavansa Sampo Terhoa, joka sai 9375 ääntä ja varapaikan. Soini on ilmoittanut, että hän palaa eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa, jos tulee valituksi. Näin Sampo Terhosta tulee europarlamentarikko varamiehen paikalta. Tämä tekee hyvää puolueelle, jossa jotkut olivat jakamassa paikkaa jo ennen vaaleja omille suojateilleen. Perussuomalaisten vaalivoitto on erinomainen pohja eduskuntavaaleille. Timo Soinin tilalle eduskuntaan nousee Pietari Jääskeläinen ja hänellä on nyt mahollisuus antaa näyttöjä seuraavia euskuntavaaleja varten. Jussi Halla-aho olisi EU-vaaleissa saanut varmaan yli 30 000 ääntä. On täysin varmaan, että seuraavissa eduskuntavaaleissa yksi läpimenijöistä on tohtori Jussi Halla-aho. Pertti Veltto Virtanen sai nyt 7 775 ääntä. Perussuomalaisten muut ehdokkaat jäivät kukin alle 5000 äänen, ja kuusi kymmenestä alle 2500 äänen. Seuraavissa eduskuntavaaleissa on mahdollisuus saadajopa 15-20 kansanedustajan paikkaan.

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliitto oli vaalien suuri häviäjä. Vasemmisto menetti ainoan paikkansa ja 52 697 ääntä. Vasemmistoliitolla on nyt totuuden hetki. Martti Korhosen puheenjohtajauus on nyt katkolla. Pelastaako Vasemmistoliiton "Messias" Arhinmäki? Tehtävä taitaa olla mahdoton.

Kristilliset

Kristilisdemokraatit osasivat keskittää äänensä ja saivat entisen kilpakävelijän Sari Essayahin europarlamenttiin. Toivon Sari Essayahille menestystä europarlamentaarikon työssä.

RKP

RKP:läisten äänestysaktivisuus pelasti heille yhden europarlamenttipaikan. Paikasta käytiin kovaa kisaa Carl Haglundin, Nils Torvaldsin ja Björn Månssonin kesken. RKP:tä voidaan pitää myös yhtenä vaalien voittajana.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Poliitikot päättää - herrat nauraa - hyvin menee











Glamourkissa Jutta Urpilainen iskee jälleen. Ensin glamourkissa verkkosukissaan, nyt kipusisko valkoisissaan. Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei lopettanut suostumistaan lehtien pukeutumisleikkeihin talven verkkosukkakohuun vaan yltyy uudessa Imagessa vielä hurjemmaksi. Hän on lehden kannessa sairaanhoitajan työasussa. - Leikittely tuhman roolin (verkkosukat) ja kiltin (hoitaja) välillä ei tee hyvää uskottavuudelle, sanoo imagotutkija Vaula Norrena. Norrena nimeää sattuman ivaksi tuoreen myrkkyhoitajaskandaalin ja Imagen hoitajakuvien samanaikaisuuden.
SDP oli syksyn 2008 kuntavaalien suurimpia häviäjiä. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen kiitteli silti kannattajia ja ehdokkaita vuolaasti demarien torjuntavoitosta.
Katso http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=697&a=6234

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että poliittikkojen tärkein asia on oman edun ajaminen. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on esimerkki poliittisesta johtajasta.Nämä poliittiset johtajat päättävät Suomen asioista. Professori Juhani Suomi antaa viiltävässä kolumnissaan huutia Suomen asioiden hoidosta. Professori Juhani Suomi kirjoitti Verkkoapilan kolumnissaan näin:
Meillä valtio-omisteisten yhtiöiden toimitusjohtajat elävät kuin siat vatukossa. Lakia varmasti noudatetaan, mutta kohtuudesta ja oikeudenmukaisuudesta ei ole tietoakaan. Taseita vertailemalla sanoisin, ettei yksikään heistä ole palkkansa arvoinen, saati sitten niiden ökyeläkkeiden, joiden piilotteluun vielä valtion viranomaisetkin osallistuvat. Nämä hahmot personifioivat paremmin kuin ehkä kukaan ylimielistä ja mistään piittaamatonta riistokapitalismia.
Ja mitäpä he pelkäisivät? Kuka lukisi heille lakia? Vapossa tarvittaisiin nyt valtion todellista omistajavaltaa. Sponda pitäisi palauttaa järjestykseen, Fortum maan pinnalle jne. Työt eivät loppuisi. Mutta kuka sen tekisi? Valtion omistajaohjaus kun tuntuu olevan lähinnä vitsi ja sitä luotsaava ministeri varsinainen selittelyvirtuoosi.
Ministeri Jyri Häkämiehen mukaan hän ei enää ehdi omistautua riittävästi puolustushallinnon kysymyksille, kun omistajaohjaus vie kuulemma kaiken ajan. Jos näin on, on pakko todeta, että ainakin ne palkkarahat maksetaan turhanpäiväisestä työstä.

Mielestäni Juhani Suomen analyysi osuu naulan kantaan. Tähän tietenkin voidaan lisätä Destian toiminta. Keskustan varapuheenjohtaja ja eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk.) vaatii poliisitutkintaa Destian epäselvyyksistä. Rantakankaan mukaan pallo on nyt omistajapolitiikasta vastaavalla ministeri Jyri Häkämiehellä (kok.).
Ylen A-Studio uutisoi Destian hämäristä sopimuksista, jonka seurauksena Jukka Laaksovirta erosi toimitusjohtajan paikalta. Destian epäselvyydet ovat olleet valtion tiedossa jo pitkään. Ohjelman mukaan Destian hallitus olisi saanut sopimuksista ilmiannon vuosi sitten huhtikuussa. Laaksovirta sai kuitenkin tuolloin hallituksen luottamuksen. A-studion mukaan Laaksovirta oli tehnyt tekaistun tilauksen kiviainesselvityksestä Destian nimissä. Tilaus oli osoitettu pienelle firmalle, jonka omistaja ei kuitenkaan A-studion mukaan todellisuudessa koskaan saanut tilausta. Hänen mukaansa firmalla ei ole koskaan ollut minkäänlaista yhteistyötä Destian kanssa.

Tämän lisäksi kysesistä urakkaa koskeviin sopimuspapereihin oli väärennetty asiaan täysin kuulumattoman henkilön allekirjoitus, joka on todistanut allekirjoituksensa väärennökseksi.
Myös sopimuspapereissa mainittu pankkitili oli muu kuin väitettiin. Todellisuudessa lasku kiviaineselvityksestä oli maksettu sellaisen yrityksen tilille, jonka omistaa Laaksovirran yhtiökumppani Markku Saarikangas JMJ Holdings -yhtiöstä. Euroja Saarikankaan omistaman firman tilille kilahti yli 20 000.
Ohjelman mukaan valtion omistajaohjausosasto olisi tiennyt Laaksovirran epäilyttävistä sopimuksista jo viime vuonna. Tällöin Destian hallituksen silloinen puheenjohtaja Jorma Wiitakorpi sai nimettömän ilmiannon, jossa kerrottiin Laaksovirran bisneksistä ja epämääräisistä sopimuksista liikemies Saarikankaan kanssa.

Wiitakorpi pyysi asiasta selvityksen Laaksovirralta ja ilmoitti asiasta omistajaohjausosastolle. Epäselvyyksiin ei kuitenkaan tartuttu ennen kuin viime viikolla, jolloin omistajaohjausosasto pyysi tarkempaa selvitystä asiasta Destian hallitukselta.
Ylen mukaan valvonta oli pettänyt jo Laaksovirtaa palkattaessa: Laaksovirralla oli tehtävään valittaessa 300 000 euron verovelat, mutta kukaan ei kysellyt velkojen perään.
Laaksovirta oli ohjannut rahakkaita konsultti- ja rahtisopimuksia yhtiöille, joita omistivat hän itse ja liikemies Markku Saarikangas. Laaksovirta erosi tehtävistään vain muutama päivä paljastuksen jälkeen.

Professori Juhani Suomi analysoi kolumnissaan ihailtavan rohkeasti ja selkeästi suomalaisten päättäjien toimintaa näin:
Liike-elämän johdossa arvopohja on tietenkin kunnossa. Todistihan Björn Wahlroos vastikään, että tuon johdon yhteiskuntavastuu toteutuu siinä, että se turvaa osakkeenomistajille mahdollisimman suuret voitot. Tällaiset toimijat pystyvät kyllä käymään keskustelua keskenään. Irtisanottuja ja lomautettuja ei siihen sakkiin kaivata. Ja esimerkiksi palkanalennusvaatimukset istuvat tuohon ajatteluun kuin hansikas käteen.
Kun persiitä - vastoin odotuksia - alkoi kylmätä, "Euroopan paras valtiovarainministeri" Katainen lähti opintomatkalle suoraan laman sydämeen, tutustumaan Yhdysvaltain hallinnon elvytystoimiin. Niissä sitä riittääkin opiskelemista. Onhan isojen pankkien pelastamiseen uhrattu jo lähes 2 000 miljardia dollaria, mikä on sellainen summa, ettei sitä enää ihmisjärjellä käsitä. Suuruusluokasta antaa jonkinlaisen kuvan se, että se on miltei kymmenkertainen Suomen koko bruttokansantuotteeseen verrattuna.
Isänniltä putosi varmasti kivi sydämeltä, kun Katainen kertoi "olevansa tyytyväinen" Yhdysvaltain elvytyspakettiin. Kun hän kertoi Suomen kokemuksista 1990-luvun pankkikriisistä, isäntiä alkoi jo naurattaa. Well, toki he Suomen toimet muistavat. Siellähän pankkien pelastaminen maksoi 50 miljardia ja sen kokoon saamiseksi pantiin toimeen omaisuuden uusjako: harvat ja röyhkeät rikastuivat ja suurin osa kansalaisista köyhtyi. Veronmaksajilta kupattujen varojen perään ei sen perästä ole huudeltu.

Launtaina 6.6.2009 tapasin kansanedustaja Antti Rantakankaan Kalajoella. Hän kertoi, että Matti Vanhasen puheenjohtajuus keskustapuolueessa päättyy seuraavaan puoluekokoukseen eli vuoden kuluttua. Luonnollinen seuraus on se, että myös pääministerin pesti Matti Vanhasen osalta päättyy Keskustan puheenjohtajavaihdokseen. Ymmärrän, että keskustan on saatava katkaistua tappioputki.

Anneli Jäättenmäki kävi vaalikiertueellaan Kalajoella ja kirjoitti sen jälkeen blogissaan näin: Vaalikentillä monet ovat valittaneet, että Euroopan unionista ei ota selvää vanha Erkkikään. On komissiota, parlamenttia, ministerineuvostoa, Eurooppa-neuvostoa ynnä muuta. Asioita hyvinkin seuraavalla on usein vaikeuksia pysyä kärryillä kaikissa käänteissä. Mutta kyllä vaalikentillä tapaa myös sellaisia, jotka ovat hämmästyttävän hyvin perillä joskus monimutkaisista EU-asioista. Erkki on ottanut selvää.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Urhojansa kansavalta, työntää esiin kaikkialta



Juhani Suomi on kirjoittanut erinomaisen kirjasarjan presidentti Urho Kekkosesta. Keskustan vaalimainoksissa kehotetaan viemään "urhoutta Eurooppaan". Juhani Suomi kiritisoi erittäin voimakkaasti 19.5.2009 Kalevassa keskustan vaaliteemaa. Juhani Suomen mukaan "alun perin presidentti Urho Kekkosen nostaminen vaalikampanjan keulakuvaksi saattoi olla viimeinen epätoivoinen yritys vierittää puoluetta takaisin aatteellisille juurilleen ja palauttaa mieliin, että politiikan johtotähtenä aina ja kaikessa tulisi olla Suomen oma etu.

Olen Juhani Suomen kanssa samaa mieltä, että Keskustan vaaliteema on erittäin epäonnistunut. Suomi on oikeassa myös siinä, kun hän kirjoittaa "Kun kallis mainostoimisto pääsi asialle, oli vatkuli valmis". Juhani Suomen mukaan vielä onnettomampia ovat olleet Keskustan johdon hengenkohotuspuheet. Kun Matti Vanhanen nostaa Esko Ahon Kekkosen rinnalle, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Suomen mukaan Keskusta on jo ajat sitten irronnut Alkion ja Kekkosen viitoiltamalta tieltä. Hehän vannottivat unohtamasta köyhän asiaa. Aho ja hänen myöhemmät opetuslapsensa eivät köyhää tuntisi, vaikka sellainen vastaan kävelisi. Mutta pitikä se tehdä tiettäväksi kaikille, Suomi kirjoittaa.

Mutta huonosti pyyhkii toisellakin suurella puolueella. Eniten hämmästyttää Urpilaisen näkemys Suomen itsenäisyyestä. Hänen mielestään se pohjaa enää itsenäiseen puolutuskykyyn. "Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti" Suomi on hänen mielestään liittoutunut ja "sitoutunut EU:n turvallisuusyhteisöön" (mikähän sekin on?), mitä Urpilainen vankasti tukee, Juhani Suomi kirjoittaa. Suomen mukaan "Urpilainen voi olla kyvykäs monella allalla. Turvallisuuspolitiikka ja ulkopolitiikka - joiden erot eivät ole hänelle selvinneet - eivät kuulu niihin", Suomi päättä kirjoituksensa.

Mitkä asiat ovat Keskustan kannatuksen laskun syynä?

Mielestäni Juhani Suomi on oikeassa siinä, että Keskustan johtohenkilöt eivät köyhää tuntisi vaikka sellainen vastaan kävelisi. Mielestäni köyhän, vähäosaisen ja puolutuskyvyttömän ihmisen aseman unohtaminen on Keskustan kannatuksen laskun syy. Otan esimerkkinä päiväkirjastani muutamia kirjoituksia, jotka paljastavat Keskustan kannatuksen laskun syyn. Keskustan politiikka onn ollut kansan etujen vastaista.

Ahneuden loppu - missä on vastuunkantajien vastuu
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/04/ahneuden-loppu-missa-on.html

Miljardien veronkierto oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätöksellä
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2008/11/miljardien-veronkierto-oikeuskansleri.html

Maanviljelijöiltä salattua tietoa - mitä tästä seuraa

http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/01/maanviljelijilt-salattua-tietoa-mit-tst.html

Johtohenkilöiden erikoiset harrastukset

Keskustan johtohenkilöiden pääministeri Matti Vanhasen ja eurovaaliehdokas kansanedustaja Antti Kaikkosen erikoiset harrastukset eivät lisää luottamusta keskustan politiikkaan. Drita Lulic on sama nainen, jonka kanssa pääministeri Matti Vanhanen lähetteli niin sanottuja 69-viestejä viime kuntavaalien aikaan. Lulic oli kuntavaaliehdokkaana Kaikkosen kotikunnassa Tuusulassa. Seiskan tietojen mukaan Kaikkonen on lähetellyt Lulicille yöllä tekstiviestejä, joissa hän on on kertonut haluavansa tulla käymään. Lulicin mukaan Kaikkonen on myös pyytänyt naista juhliin, jossa kansanedustaja Kaikkosen vaimo Satu Taiveaho ei ole ollut paikalla.
Myös Urho Kekkonen oli aktiiivinen naisasioissa, mutta palataan siihen asiaan myöhemmin. Nyt Keskusta on viemässä tätä "urhoutta Eurooppaan". Sinne on pyrkimässä muun muassa Keskustan Antti Kaikkonen.
Keskustan eurovaaliehdokasasettelu ei ehkä vastaa peruskannattajien näkemystä ja arvomaailmaa. 14.4.2009 lehdet uutisoivat, että Korhonen lähtee keskustan eurovaaliehdokkaaksi. Otsikon luettuani ajattelin, että kysymys keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosesta. Erehdyin. Kysymys onkin Johanna Korhosesta. Rekisteröidyssä suhteessa naisen kanssa elävä Korhonen ei ehkä vastaa takametsien miesten arvomaailmaa. Hän nousi julkisuuteen Lapin Kansan päätoimittajavalinnan myötä. Korhonen valittiin Alma Median omistaman lehden päätoimittajaksi viime vuonna, mutta kustantaja purki työsuhteen ennen kuin pesti ehti alkaa. Sataako tämäkin valinta perussuomalaisten laariin?

Eurovaalien jälkeen Keskustan on pakko tehdä ratkaisut johtajakysymyksessä sekä politiikan suunnassa, sillä muutoin Keskustan kannatus ei voi lähteä nousuun.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Vastausvuorossa Karjula, Tölli ja Vilkuna


Kuvassa Pekka Vilkuna, Tapani Tölli ja Kyösti Karjula






Tänään maanantaina 18.5.2009 klo 19 on Kalajoen kaupungin valtuustosalissa eurovaaliehdokas Kyösti Karjulan vaalitilaisuus. Kansaneudustaja Kyösti Karjula on minulle tuttu henkilö pitkältä ajalta samoin kuin kansanedustaja Pekka Vilkuna. Tilaisuudessa kansanedustaja Kyösti Karjulan vetämiä vaalivankkureita on työntämässä eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Tapani Tölli sekä alueemme ainoa kansanedustaja Pekka Vilkuna. Olen esittänyt heille kaikille allaolevat kysymykset vastattavaksi. Olen pyytänyt vastaamaan kirjallisesti. Julkaisen vastaukset nettisivuillani osoitteessa http://www.blogger.com/profile/00295090684102203500
kohdassa Politiikka. Pyydän lähettämään vastaukset osoitteeseen e.ahoky@kotinet.com
Tarvittaessa lisätietoja saa minulta, Erkki Aholta. Minut tavoittaa numerosta 044-3025948.

1. Olen käynyt oikeustaistelua 14 vuotta saamatta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Asia käy tarkemmin selville todistusaineistoineen seuraaavista kohdista
PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html

Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

Huippuälykästä ja salamannopeaa toimintaa

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/huippualykasta-ja-salamannopeaa.html

DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Korkeimman oikeuden päätös syyttäjän esteellisyydestä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/korkeimman-oikeuden-paatos-syyttajan.html

Syyttäjän esteellisyys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syyttjn-esteellisyys-ja.html

Miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä?

2. Suomen poliisin toiminassa on suuria ongelmia.
Katso
Kansa huusi poliisia apuun
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/kansa-huusi-poliisia-apuun-mutta-mitaan.html

Kantelu Kovalaisen toiminnasta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/kantelu-kovalaisen-toimista.html

Värikästä menoa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/varikasta-menoa.html

Onko laki väärässä?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/04/onko-laki-vaarassa.html

Pyydän vastaustanne siihen miksi Suomen poliisin tila on niin järkyttävän huono, että sillä vaarannetaan kansalaisten perusturva ja ihmisoikeudet? Mihin tomenpiteisiin ryhdytte Suomen poliisin toiminnan parantamiseksi ja kansalaisten oikeusturvan ja perusoikeuksien turvaamiseksi?

3. Suomen Natura on toteutettu vastoin EU-direktiivejä ja EU tuomioistuimen päätöksiä.
Katso
Huomatus Naturasta...
http://naturansalat.blogspot.com/2009/05/huomautus-ja-vaatimusteksti-14-3042009.html

Yhteisöjen tuomioistuin...
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/yhteisojen-tuomioistuin-suojeli-khota.html

Mihin toimenpiteisiin ryhdytte asian korjaamiseksi lain- ja oikeudenmukaiseksi?

4. Taloudellisen laman asiat selvittämättä
Suomen edellisen laman asiat ovat vielä selvittämättä ja syylliset vastuuseen saatamatta. Miksi Aktiv hansa kauppa jätettiin selvittämättä ja kansalaiset joutuivat kärsimään valtavat taloudelliset vahingot rikollisen toiminnan johdosta.
Katso
Aktiv Hansa-kauppa
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/trke-petos-ja-muita-rikoksia-aktiv.html

Salainen pankkituki
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/salainen-pankkituki-pkonna-mauno.html

Pankkikriisin peitellyt paperit
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/pankkikriisin-peitellyt-paperit.html

Suomen Pankin rooli
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/suomen-pankin-rooli.html

Laman ja rahan pelurit
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/12/laman-ja-rahan-pelurit.html

Vakavia ihmisoikeusloukkauksia
http://pankkikriisi.blogspot.com/2009/01/vakavia-ihmisoikeusloukkauksia.html

Suomen talousellinen lama
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/suomen-taloudellinen-lama-1990-luvun.html

Mihin toimenpiteisiin ryhdytte 1990-luvun taloudellisen laman uhrien vahinkojen korvaamiseksi ja todellisten syyllisten vastuuseen saattamiseksi?

Kysymykset lähetetty sähköpostitse näihin osoitteisiin:

kyosti.karjula@eduskunta.fi

tapani.tolli@eduskunta.fi

pekka.vilkuna@eduskunta.fi

Kalajoella 18.5.2009 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

Erkin kommentti: Suomalainen europarlamentaarikko edustaa europarlamentissa suomalaisia. Jos haluamme europarlamenttiin edustajan Pohjois-Suomesta valvomaan Pohjois-Suomen etuja, niin ainoa todellinen vaihtoehto on Kyösti Karjula. On todennäköistä, että Kyösti Karjula tulee valituksi, jos "kotikenttä pitää". Se edellyttää sitä, että Pohjois-Suomen kunnissa ja kaupungeissa äänestetään aktiivisesti Pohjois-Suomen ehdokasta ja keskitetään ääniä keskustankin riviessä Kyösti Karjulalle, Pohjois-Suomen ehdokkaalle.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kysymykset europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäelle ja hänen vastauksensa


















Tänään 17.5.2009 kello 15 on europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäellä vaalitilaisuus Kalajoella Tapion Tuvalla. Pyydän europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä vastaamaan minulle kirjallisesti. Julkaisen nettisivuillani hänen vastuksensa osoitteessa http://www.blogger.com/profile/00295090684102203500
kohdassa Politiikka. Pyydän lähettämään vastaukset osoitteeseen e.ahoky@kotinet.com.
Tarvittaessa lisätietoja saa minulta, Erkki Aholta. Minut tavoittaa numerosta 044-3025948.

Tässä kysymykset
1. Olen käynyt oikeustaistelua 14 vuotta saamatta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Asia käy tarkemmin selville todistusaineistoineen seuraaavista kohdista

PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html

Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

Huippuälykästä ja salamannopeaa toimintaa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/huippualykasta-ja-salamannopeaa.html

DVD-dokumentti youtubessa

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

Korkeimman oikeuden päätös syyttäjän esteellisyydestä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/korkeimman-oikeuden-paatos-syyttajan.html

Syyttäjän esteellisyys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syyttjn-esteellisyys-ja.html

Olette koulutukseltanne juristi ja olette entinen oikeusministeri. Teillä on kompetenssia vastata edelläesitetyn perusteella kysymykseeni: Miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä?

2. Suomen poliisin toiminassa on suuria ongelmia.
Katso
Kansa huusi poliisia apuun
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/kansa-huusi-poliisia-apuun-mutta-mitaan.html

Kantelu Kovalaisen toiminnasta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/kantelu-kovalaisen-toimista.html

Värikästä menoa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/varikasta-menoa.html

Onko laki väärässä?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/04/onko-laki-vaarassa.html

Pyydän vastaustanne siihen miksi Suomen poliisin tila on niin järkyttävän huono, että sillä vaarannetaan kansalaisten perusturva ja ihmisoikeudet? Mihin tomenpiteisiin ryhdytte Suomen poliisin toiminnan parantamiseksi ja kansalaisten oikeusturvan ja perusoikeuksien turvaamiseksi?

3. Suomen Natura on toteutettu vastoin EU-direktiivejä ja EY- tuomioistuimen päätöksiä.
Katso
Huomatus Naturasta...
http://naturansalat.blogspot.com/2009/05/huomautus-ja-vaatimusteksti-14-3042009.html

Yhteisöjen tuomioistuin...
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/yhteisojen-tuomioistuin-suojeli-khota.html

Mihin toimenpiteisiin ryhdytte asian korjaamiseksi lain- ja oikeudenmukaiseksi?

4. Taloudellisen laman asiat selvittämättä
Suomen edellisen laman asiat ovat vielä selvittämättä ja syylliset vastuuseen saatamatta. Miksi Aktiv Hansa kauppa jätettiin selvittämättä ja kansalaiset joutuivat kärsimään valtavat taloudelliset vahingot rikollisen toiminnan johdosta.
Katso
Aktiv Hansa-kauppa
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/trke-petos-ja-muita-rikoksia-aktiv.html

Salainen pankkituki
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/salainen-pankkituki-pkonna-mauno.html

Pankkikriisin peitellyt paperit
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/pankkikriisin-peitellyt-paperit.html

Suomen Pankin rooli
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/suomen-pankin-rooli.html

Laman ja rahan pelurit
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/12/laman-ja-rahan-pelurit.html

Vakavia ihmisoikeusloukkauksia
http://pankkikriisi.blogspot.com/2009/01/vakavia-ihmisoikeusloukkauksia.html

Suomen taloudellinen lama
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/suomen-taloudellinen-lama-1990-luvun.html

Mihin toimenpiteisiin ryhdytte 1990-luvun taloudellisen laman uhrien vahinkojen korvaamiseksi ja todellisten syyllisten vastuuseen saattamiseksi?

Kysymykset on lähetetty myös sähköpostitse näihin osoitteisiin:
Anneli Jäätteenmäki
anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu

Puh. Bryssel: +32 (0)2 284 5614Puh. Strasbourg: +33 (0)3 8817 5614

Tiina Loikkanen
kotimaan avustaja,
Suomen-tilaisuudetGSM: 0500 574 040
tiinaloikkanen@hotmail.com

Aki Karjalainen
kotimaan avustaja
GSM: 044 270 4700
aki.karjalainen@eduskunta.fi

Kalajoella 17.5.2009 Erkki Aho Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja


Tänään 17.5.2009 kävin Tapion Tuvalla ja keskustelin Anneli Jäättenmäen kanssa. Hän kieltäytyi vastaamasta kysymyksiini. Sanatarkasti hänen vastauksensa oli "EN AIO VASTATA NIIHIN KYSYMYKSIIN".

Erkin kommentti: Vaalit ovat 21 päivän päästä. Äänestäjät päättävät.

Sain Anneli Jäätteenmäeltä seuraavan sähköpostin illalla:
----- Original Message -----
From:
JÄÄTTEENMÄKI Anneli
To:
Erkki Aho
Sent: Sunday, May 17, 2009 6:04 PM
Subject: RE: Tapion Tuvan vaalitilaisuus
Kysymykset eivät liity eurovaaleihin, joten jätän tällä kertaa väliin.
Mukava, että tulitte Tapion Tuvalle ja saatoimme tavata.
terveisin anneli jäätteenmäki

Erkin kommentti: Vaalitilaisuudessaan Anneli Jäätteenmäki pyysi tekemään kysymyksiä, koska kysymyksessä oli ikäänkuin työhönottohaastattelu. Ottaisitko Sinä töihin henkilön, joka jättää kysymyksiin vastaamatta tekosyihin vedoten ja vastuuta pakoillen?

perjantai 1. toukokuuta 2009

Ahneuden piru















Stora Enson entinen toimitusjohtaja Jukka Härmälä, 62, nauttii huippueläkettä, jossa kalpenee jo Mikael Liliuksenkin saamiset. Härmälän kuukausieläke kipuaa 57 000 euroon. Härmälän todellinen eläke on vieläkin suurempi, sillä tämä siirsi osan palkastaan kansainväliseen eläkejärjestelyyn, jonne kasaantui yli 300 000 euroa. Härmälän runsaan eläkkeen taustalla ovat korkea palkka ja poikkeuksellisen muhkea eläkeprosentti. Valtio-omisteinen Stora Enso teki Härmälän kanssa sopimuksen, jonka mukaan hän saa 66 prosenttia loppupalkastaan eläkkeenä 60 vuoden iästä lähtien. Reilun 57 000 euron kuukausieläkkeen päälle Härmälä nostaa palkastaan säästämäänsä kansainvälistä eläkettä. Eläkettä maksetaan Härmälän koko loppuelämän, jolloin sen arvo esimerkiksi 85 vuoden ikään asti olisi 17 miljoonaa euroa. Eläke muodostuu poikkeuksellisen korkeaksi, koska se karttui normaalia reilummin ja se lasketaan Härmälän uran loppuvuosien korkeista ansioista. Onko Härmälä ansainnut huippueläkkeet?
Katso Stora Enso teki jättitappiot
http://www.erkkiaho.com/blog/?content=detail&id=494

Matti Vuoria ja muut

Suomen suurimmat työeläkeyhtiöt antoivat toimitusjohtajilleen roimia palkankorotuksia jättitappioista huolimatta. Viime vuosi oli työeläkeyhtiöiden historian huonoin ja niiden sijoitussalkkujen arvot alenivat miljardeilla euroilla. Ilmarisen toimitusjohtajan Harri Sailaksen tulot nousivat 27 prosentilla. Sailaksen tienestit olivat siten 492 000 euroa. Varman toimitusjohtajan Matti Vuorian palkka taas nousi 19 prosentilla ja oli 762 000 euroa. Varman sijoituksista suli noin 15 prosenttia, Ilmarisen sijoitusvarallisuudesta 17,7 prosenttia ja Eläke-Tapiolan sijoitusten arvosta kahdeksan prosenttia vuonna 2008. Siitä huolimatta johtajien palkat nousivat rajusti.
Katso Ahneuden loppu - missä on vastuunkantajien vastuu?
http://e-aho-muutablog.blogspot.com/2009/04/ahneuden-loppu-missa-on.html

Liliuksen kuukausipalkka 9 kuukauden jaksolta on 72 000 euroa. Pääälle tulevat 10-40 proswentin bonujkset yhtiön tuloksesta riippuen. Eläke on nykyisen kuukausipalkan verran eli jopa 72 000 euroa kuukaudessa. Toivottavasti tämä oli Liliuksen viimeinen rahastus. Fortumin johdossa toukokuun alussa aloittava Tapio Kuula saa kuukausipalkkaa 70 000 euroa. Kuula on toiminut aikaismemin mm. Koillis-Pohjan Sähkö Oy:n toimitusjohtajana.

Super-eläkkeet europarlamentaarikoille

Yleisradion Ajankohtainen kakkonen julkisti listan suomalaisista euroedustajista, jotka ovat lähteneet mukaan lisäeläkejärjestelmään, joka on heille huipputuottoisa. Mukana
"kultapossukerhon superedun" nauttijoissa ovat tai ovat olleet nykyministereistä Alexander Stubb (kok.), Paavo Väyrynen (kesk.) ja Astrid Thors (r.) sekä poliitikkojen moraalin perään usein kyselevä vasemmistomeppi Esko Seppänen.
Vapaaehtoista lisäeläkettä saa Ajankohtaisen kakkosen mukaan kahden viisivuotiskauden jälkeen noin 2500 euroa kuussa ja neljän kauden jälkeen noin 5500 euroa, joka tulee siis kaiken muun työurasta kertyneen eläkkeen päälle. Vertailun vuoksi todettakoon, että suomalaisen keskimääräinen työeläke on runsaat 1200 euroa.

Omia säästöjä euromepin lisäeläkejärjestelmään on täytynyt laittaa vain yksi kolmasosa ja loput tulevat veronmaksajien pussista. Ensi kesänä valittavilla mepeillä ei ole enää mahdollisuuksia lähteä siihen mukaan, sillä tämä superetukanava on nyt tukittu.
Osa euroedustajistamme on ollut järjestelmässä mukana vain lyhyen aikaa, osa pitempään. Esimerkiksi eläkkeelle Brysselistä nyt kesällä jäävä Esko Seppänen kuuluu pitkäaikaisiin
"kultapossukerhon" jäseniin. Heidi Hautala puolestaan erosi siitä.

Tässä lisäeläkejärjestelmään kuuluvat tai aiemmin kuuluneet Ajankohtaisen kakkosen mukaan: Heidi Hautala (vihr.), Riitta Jouppila (kok.), Pirjo Rusanen (kok.), Kyösti Toivonen (kok.), Ritva Laurila (kok.), Riitta Myller (sd.), Saara-Maria Paakkinen (sd.) Ulpu Iivari (sd.), Mikko Rönnholm (sd.). Mirja Ryynänen (kesk.), Matti Wuori (vihr.), Piia-Noora Kauppi (kok.). Eija-Riitta Korhola (kok.), Marjo Matikainen-Kallström (kok.), Ilkka Suominen (kok.), Alexander Stubb (kok.) Ville Itälä(kok.), Sirpa Pietikäinen(kok.), Reino Paasilinna (sd.), Lasse Lehtinen (sd.), Mikko Pesälä (kesk.), Samuli Pohjamo (kesk.), Kyösti Virrankoski (kesk.), Anneli Jäätteenmäki (kesk.). Lisäksi siis ohjelmassa mainitut Esko Seppänen (vas.), Paavo Väyrynen (kesk.) ja Astrid Thors (r.).

Piilotetut puoluerahat

SDP on saanut piilopuoluetukea ammattiyhdistysliikkeeltä. Vuotuinen tuki on ollut noin 400 000 euroa. Myös vasemmistoliitolle on ohjattu ammattiyhdistysliikkeen rahoja 50 000 euroa.
Sosiaalidemokraattinen puolue ilmoitti oikeusministeriölle antamassaan puoluetuen käyttöä koskevassa selvityksessä saaneensa vuonna 2007 "ay-avustuksia" lähes 400 000 euroa. Edellisenä vuonna vastaava summa oli ollut hieman yli 400 000 euroa.

MOT-ohjelmasta käy ilmi, että nämä "ay-avustukset" ovat ilmeisesti peräisin SAK:laisten ammattiliittojen sosiaalidemokraattisille puolueryhmille antamista rahoista. Näillä niin kutsutuilla "ryhmärahoilla" on virallisesti tarkoitus tukea ammattiliittojen sisäistä toimintaa antamalla liittojen piirissä toimiville poliittisille ryhmille rahaa sen mukaan, millaisen kannatuksen ne ovat saaneet ay-vaaleissa. Näitä rahoja on sitten annettu edelleen emopuolueille. Vasemmistoliitossa arvioidaan, että puolue on saanut tätä tukea noin 50 000 euroa vuosittain.

Vasemmistopuolueiden saama "ay-avustus" on esimerkki puoluerahoituksen näkymättömistä virroista. SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet tuskin ovat tietoisia siitä, miten paljon heiltä kerättyjä jäsenmaksutuloja käytetään puolueiden vaalirahoitukseen. Puhumattakaan siitä, että joku olisi pyytänyt heiltä suostumusta tällaisen tuen antamiseen. Ammattiliitot ja puolueiden omat yhtiöt maksavat puoluetukea, jonka summat halutaan pitää piilossa.

Tukea myöntävät:
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto: 386 000 euroaryhmärahaa
Metallityöväen liitto: noin 400 000 euroa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen , myös puolueille
Palvelualojen ammattiliitto PAM: 83 224 euroa ryhmätoimintaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen
Rakennusliitto: 59 400 euroa
Paperiliitto: Ryhmärahaa myönnetty puolueille, ei tietoa summasta
Sähköalojen ammattiliitto: 8 000 euroa yhteiskuntavaikuttamiseen
Suomen elintarviketyöläisten liitto: 3 700 euroa liiton sisällä tapahtuvaan (poliittiseen) toimintaan
Sähköalojen ammattiliitto: 8 000 euroa yhteiskuntavaikuttamiseen

Viime eduskuntavaaleissa Rkp sai suurimman osan vaalirahoituksestaan Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland -säätiöltä. Säätiörekisteristä löytyvän vuoden 2005 selvityksen mukaan kyseinen säätiö sai lahjoituksia 800 000 euroa ja jakoi avustuksia 600 000 euroa, mutta mitään tarkempaa tietoa siitä, mistä rahat tulivat tai minne ne menivät, ei ole.

Kokoomus ei saa suurta tukea ammattiyhdistysliikkeeltä, mutta sekin on keksinyt oman tapansa hankkia vaalikassoihin rahaa, jonka alkuperää on vaikea selvittää. Kokoomus on ulkoistanut vaalirahan keruun puoluetta lähellä toimiville osakeyhtiöille, joiden rahankeruusta ei kenenkään tarvitse kertoa mitään. Suomen keskusta turvautuu puoluetta lähellä oleviin säätiöihin, joiden rahankeruusta on niin ikään vaikea saada tietoja.

Sosiaalijohtaja sisustaa

Helsingin kaupungin uusi sosiaalijohtaja, teologian maisteri Paavo Voutilainen (sd.) sisusti työhuoneensa 51 000 eurolla. Uniikkihuonekalut ovat parasta mitä saatavilla on. Sihteerin huoneeseen kului yli 20 000 euroa. On uskomatonta, että näin voi tapahtua verorahoilla ja julkisella sektorilla ja vielä kilpailuttamatta eli lainvaistaisesti toimittuna.Samaan aikaan sosiaalimenoista leikataan ja köyhät kärsivät.

Erkin kommentti: Johtajien palkat olisi voitu kohtuullistaa jos olisi haluttu. Vastuussa olevat ministerit eivät halunneet. Poliitikoilla tärkeintä on oma etu. Yhteiskunnan etu on toissijainen. Yhteiskunnassamme 1990-luvun tekijät ovat edelleenkin häikäilettämyydessään ongelma suomalaiselle yhteiskunnalle. Tarvitaan selkärankaisia poliitikkoja. Valitettavasti Suomesta on sellaisia vaikea löytää.